tag:blogger.com,1999:blog-13562372430979817912024-03-04T22:37:22.252-08:00Sekoitettu arkiLakritsitoffeehttp://www.blogger.com/profile/12182660072951624371noreply@blogger.comBlogger59125tag:blogger.com,1999:blog-1356237243097981791.post-28392995885951116402021-05-05T02:22:00.000-07:002021-05-05T02:22:00.431-07:00Raskausoireet ennen plussaa<p>Tämä aihe yleensä kiinnostaa kaikkia raskautta yrittäviä ja tykkäsin aikoinakin näitä paljonkin lukea, joten kannan nyt korteni kekoon ja kerron omat oireeni :) En pitänyt oireista kirjaa päivittäin, joten en laita niitä tähän ihan päiväkohtaisesti, mutta muistan kyllä, että oireet alkoivat noin dpo 9 eli 9 päivää oletetun ovulaation jälkeen.</p><p>Raskausoireet ennen plussaa (dpo 9-14):</p><p>- <b>palelu</b>. Mä palelin aamuja lukuunottamatta ihan koko ajan ja joka paikassa, vaikka kukaan muu ei palellut ja vaikka olisin laittanut päälleni mitä tahansa.</p><p>- <b>aamuisin hiki / kuumat aallot</b>. Tää mulla oli myös edellisessä raskaudessa ja tämä alkoi ehkä siinä dpo10-11. Aamulla aamupalan jälkeen oli ihan tuskahiki päällä, vaikka olisin vaan istunut lattialla lapsen kanssa, mutta sitten päivällä se vaihtui tosiaan jäätäväksi paleluksi.</p><p>- <b>lämmöt pysyivät ylhäällä</b>. Mulla on Oura-sormus, joka mittaa kehon lämpötilan suhteessa mun normaaliin lämpöön ja yleensä se hieman laskee päivää tai pari ennen menkkoja, mutta nyt se oli +0,5 vielä menkkojen alkamispäivää edeltävänä päivänä.</p><p>- <b>leposyke oli tavallista korkeampi</b>. Oura-sormus mittaa myös leposykettä ja vaikka se oli normaalia korkeampi itse asiassa jo joulunpyhinä (koska herkuttelu) niin muutamaa päivää ennen kuin menkkojen olisi pitänyt alkaa, sain korkeimmat leposykkeet ikinä. Mietin johtuisiko vain töihin paluun aiheuttamasta jännityksestä ja stressistä, mutta kyllä ne sen verran epätavalliset olivat, että johtui varmasti osin raskaudesta.</p><p>- <b>aamuisin vähän normaalia kovempi nälkä</b>. Tähän en olisi kiinnittänyt huomiota jos en olisi epäillyt mahdollista raskautta.</p><p>- <b>väsymys</b>. Ajattelin, että väsymys saattaa johtua vain töihin paluusta, mutta sitten kun vapaapäivänäkin tuntui niin väsyneeltä, että alkuillasta oli pakko kellahtaa sohvalle "lepuuttamaan silmiä", ni aloin epäillä, että olisikin raskausväsymystä. Pahin väsymys oli dpo13.</p><p>Mulla ei siis missään vaiheessa ollut rinnat arat tai muutenkaan oudon tuntuiset, minkä vuoksi pidinkin raskautta aika epätodennäköisenä ennen kuin dpo13-14 oli selkeää väsymystä ja lämmöt edelleen koholla. Kaikki oireet olisi kuitenkin voinut selittää myös töihin paluun nostattamalla stressillä, joten mitään "varmoja" merkkejä raskaudesta ei kyllä ollut. Toisaalta oireet olivat hyvin samanlaiset kuin ekassa raskaudessa, joten siinä mielessä oli helppo arvata raskaustestin tulos :)</p>Lakritsitoffeehttp://www.blogger.com/profile/12182660072951624371noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1356237243097981791.post-78030507287597692752021-04-27T00:15:00.000-07:002021-04-27T00:15:01.125-07:00Raskaana ilman hoitoja :)<p> Hei, tulin vaan kertomaan, että täällä on menossa raskauden puoliväli ja ensi viikolla pitäisi olla rakenneultra! Eli meidän esikoispoika on saamassa pikkusisaruksen syyskuussa 2021 <3 Tämä raskaus alkoi ilman minkäänlaisia hoitoja tai vippaskonsteja noin 4 kk ehkäisyn poisjättämisen jälkeen. :)</p><p>Ennen positiivisen raskaustestin tekemistä kirjoitin huvikseni ylös raskausoireita ja päätin jo silloin, että jos olen raskaana niin julkaisen ne, koska yritysaikana rakastin lukea muiden raskausoirelistoja :D Ne ovat siis edelleen minulla tallennettuna ja julkaisen ne pian. Nyt kun raskaus on jo puolivälissä niin voi hieman jo verrata edelliseen raskauteen ja sanoisin, että tämä on tähän asti ollut ensimmäistä raskautta helpompi. Ensimmäisellä kerralla oli 24/7 pahoinvointia sen ensimmäisen kolmanneksen ajan, mutta tässä raskaudessa pahoinvointia oli aika tarkalleen vain klo 7-11 ja klo 19-21. Eli siinä välissä sai aina hengähtää ja olo oli ihan ok. :) Väsymystä on sitten taas vastaavasti ollut ehkä hieman enemmän verrattuna edelliseen raskauteen, mutta se ei yllätä, koska arki on aika erilaista 2-vuotiaan kanssa kuin lapsettomana eikä nyt voi mennä lepäämään töiden jälkeen. :D Harkkasupistuksia mulla oli jo raskausviikolla 18, mikä yllätti, mutta ne tulivat vain fyysisessä rasituksessa, joten neuvolalääkärin mukaan eivät aiheuta syytä huoleen :) Ja nyt viimeisen viikon aikana niitä ei ole esiintynytkään. Katsotaan tuleeko tulevana viikonloppuna, kun meillä on muutto ja siinä ei voi ihan rasitukselta välttyä.</p><p>Liikkeitä tunsin tässä raskaudessa hieman aiemmin kuin edellisessä, mutta sitten taas toisaalta istukka on lääkärin mukaan nyt minun ja vauvan välissä ja liikkeet saattavat tuntua siksi heikommin. Eilen tunsimme ensimmäistä kertaa miehen kanssa vauvan liikkeet myös vatsan läpi ja raskaus alkaa tuntua koko ajan todellisemmalta ja todellisemmalta. <3 Toivottavasti saamme rakenneultrassa hyviä uutisia ja pääsisi sitten jo jotain hankintojakin tekemään.. :)</p><p>Ihanaa kevättä!</p>Lakritsitoffeehttp://www.blogger.com/profile/12182660072951624371noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1356237243097981791.post-56133926280793879692020-10-26T04:13:00.003-07:002020-10-26T04:13:26.382-07:00PCOS raskauden ja synnytyksen jälkeen<p>Meidän lapsettomuutta selittäväksi tekijäksi löytyi mun PCOS (monirakkulaiset munasarjat) ja siihen liittyvä ovuloimattomuus. Kuukautiset saattoivat tulla vain 2-3 kertaa vuodessa, joten on sanomattakin selvää, ettei mitään ovulaatiota tällöin tapahtunut ollenkaan. Letrozol toimi tosi nopeasti ja testien lisäksi monet kehon merkit kertoivat ovulaatioista (nehän oli mulle täysin uusia merkkejä, joita en aiemmin ollut osannut edes kaivata). Neljännestä Letrozol-kierrosta tulin sitten raskaaksi ja syntyi meidän poika <3 </p><p>Olin kuullut, että raskaus ja synnytys saattavat "parantaa" PCOS.n tai helpottaa sen oireita, joten itsekin mielenkiinnolla odotin millaisia mun kierrot tulevat olemaan synnytyksen jälkeen. Tosin synnytyksestä ehti kulua vuosi ennen kuin ensimmäiset kuukautiset tulivat. Imetin vuoden ajan, joten se ilmeisesti oli suurin syy kuukautisten poissa pysymiseen. Kun ekat kuukautiset viimein tulivat niin seuraavat alkoivatkin jo 19 päivän päästä :D Mun 60-120 päivän mittaiset kierrot olivat siis yhtäkkiä vaihtuneet alle 20 päivän kierroiksi! No siitä kierrot alkoivat sitten kyllä pikkuhiljaa pidentymään ollen aluksi noin 36 päivän mittaisia, mutta muutaman kuukauden jälkeen tuli kolme 49 päivän kiertoa putkeen. Kierrot olivat siis taas jo aika pitkiä, mutta kuitenkin ovulaatiolimoja ja PMS tyyppisiä oireita havaitsin itsessäni, joten ovulaatio saattoi ainakin osassa kiertoja tapahtua. Nyt viimeisen kierto (menkat alkoivat juuri) olikin vain 33 päivää ja tässä kierrossa olen lähes 100% varma ovulaatiosta, koska ovulaation aikoihin mulla oli kipeät nännit, selkeät ovislimat, ovulaatiokipuja ja Oura-älysormus näytti kehon lämpotilan selkeän nousun oletetun ovulaation jälkeen ja lämpötila pysyi koholla kuukautisten alkamiseen saakka. JES! Raskaus ja synnytys näyttäisi siis ainakin väliaikaisesti parantuneen tilannetta PCOS:n suhteen :) </p><p>Ovuloimattomuuden lisäksi PCOS:ään liittyy mm. korkeampi testosteronipitoisuus, karvoitusta, riski metaboliseen oireyhtymään ja ylipaino. Testosteroni mulla testattiin lapsettomuustutkimusten aikoihin ja se oli ylärajalla tai vähän yli ja karvoitusta on kyllä ollut teinivuosista lähtien ihan riittävästi, en vaan koskaan osannut epäillä sitä minkään oireyhtymän "oireeksi". Ylipainoa mulla ei ole koskaan ollut, mutta olenkin aiemmin ollut erittäin aktiivinen liikunnan harrastaja ja tarkka terveellisestä ruokavaliosta. Onneksi ylipainoa ei ole vieläkään, vaikka liikunta on muuttanut muotoaan ja ruokavaliossa on joustoa suuntaan jos toiseenkin ;) Selkein oire mulla on siis aina ollut se ovuloimattomuus ja on tosi hienoa, että nyt ovulaatio tapahtuu edes joskus :) Me haaveillaan tulevaisuudessa toisesta lapsesta ja olen alkanut toivoa, että se voisi olla mahdollista jopa ilman lääkityksen tuomaa apua. Toki mulla ei ole mitään Letrozol-kuureja vastaankaan jos niitä tarvitsisi uudelleen, todella kevyt ja helppo hoitohan se on. :)</p><p>Ja on se muuten vaan hieno tunne, kun kuukautiskierrot pyörii edes jokseenkin normaalisti ja tapahtuu sellaista "vaihtelua". Vaikea selittää mitä tarkoitan, mutta kyllä hormonitoiminnalla on monia merkityksiä ja vaikutuksia niin fyysiseen kuin psyykkiseenkin terveyteen ja kuukautisten puuttuminen on yleensä aina merkki siitä, että jotain on pielessä. Toivon, että näin jatkuisi mahdollisimman pitkään eikä tarvitsisi enää (ennen vaihdevuosia) palata siihen 2-3 kertaa vuodessa sykliin...</p>Lakritsitoffeehttp://www.blogger.com/profile/12182660072951624371noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1356237243097981791.post-21624089441745155312020-06-18T03:46:00.003-07:002020-06-18T03:46:55.809-07:00Hoitovapaalta takasin töihin - mutta vain hetkeksi<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Vuoden blogihiljaisuus takana. En tosiaan kokenut omaksi jutuksi alkaa kirjoittaa vauvablogia tai blogia millään muullakaan teemalla tuossa äitiysloman ja hoitovapaan aikana. Osin asiaan tosin vaikutti myös se, että mulla oli jatkuvia ongelmia kirjautua tänne blogiin, kommentoida muiden blogitekstejä tai kirjoittaa omia tekstejä. Sitten vaan luovutin enkä jaksanut enää yrittää. Kunnes palasin töihin, pääsin kunnolla tietokoneelle ja sain aikaiseksi luotua uudet salasanat yms. Nyt oli jo ihan sen kunniaksi pakko kirjoittaa yksi teksti :D</span><br />
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span><br />
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Mä palasin siis takaisin töihin lähes 1,5 vuoden kotonaolon jälkeen toukokuun lopussa. Mun mies jäi vuorostaan kotiin ja on kotona elokuun loppuun saakka. Alun perin oli tarkoitus, että meidän pieni menisi päiväkotiin osa-aikaisesti syyskuusta alkaen ja mä tekisin 60% työaikaa. Mutta koska työnantaja on vähän nihkeä ja oli koronaa ja sattui vielä kohdalla loistava tilaisuus tehdä töitä ammatinharjoittajana syksyllä, niin mä päätinkin hakea hoitovapaata vielä syys-joulukuulle :) Eli olen nyt vähän niinku kesätöissä ja sit jään taas kotiin :D </span><br />
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span><br />
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Töihin palaaminen noin pitkän tauon jälkeen ei ollutkaan ihan vaan sitä, että avaimet käteen, tietokone auki ja hommat rullaamaan niinku ennenkin. Ehei. Tosi moni asia on muuttunut mun poissaolon aikana, ihan työkavereista lähtien. Työnkuva on sentään pysynyt suunnilleen samana ja työpaikka, vaikkakin työhuone on kyllä siirretty ihan toiselle käytävälle. Mutta joo, eka viikko meni kyllä tosi vaihtelevissa tunnelmissa, kun välillä oli ihan innoissaan siitä, että pääsee taas tekemään jotain "järkevää", syömään rauhassa, puhumaan aikuisten asioista jne ja välillä olin ihan kauhuissani, että miten mä ikinä selviän tästä työmäärästä ja enkö mä enää osaa yhtään mitään. No, nyt on kohta neljä viikkoa töitä takana ja alkaa osa jutuista sujua taas rutiinilla ja huomaan, että kyllä selviän ja kyllä osaan. Silti on vähän ristiriitainen olo syksyn suhteen, koska välillä tuntuu, että nyt kun pääsin kärryille hommista niin olisi ihana olla töissä ja saada asioita aikaiseksi ja toteuttaa taas tätä puolta itsestä. Mutta sitten toisessa hetkessä ajattelen, että voi vitsi mikä ihana mahdollisuus olla taas syksyllä kotona ja nauttia siitä, ettei ole tavallaan pakko tehdä yhtään mitään. Niin ja sellaisina aamuina, kun se lähes 1,5 -vuotias taapero on sitä mieltä, että aamupala on pahaa ja kotona on tylsää ja äitikin ihan mälsä, niin on ihan kiva sanoa "hei hei, hauskaa päivää!", laittaa ovi kiinni ja lähteä töihin. Mutta sitten kun sellainen aamu, että hän hauskuuttaa meitä vaikka millä ilmeillä ja tempuilla, viihtyy sylissä tai omissa leikeissä ja ulkona aurinko paistaa, ni ai että ku tekis mieli jäädä kotiin juomaan rauhassa aamukahvia ja mennä takapihalle tai hiekkalaatikolle puuhailemaan. Tai kun mies ja taapero kävivät yhdessä Korkeasaaressa ja minä istuin tuijottamassa tietokoneen näyttöä, ni kyllä silloin lohdutti ajatus, että syksyllä taas saa olla kotona ja tehdä mukavia juttuja pienen kanssa :) </span><br />
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span><br />
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Kaikki aina sanoo, että sitä palaa vähän erilaisena töihin äitiysloman/hoitovapaan jälkeen tai jos ei itse ole muuttunut, niin kyllä jokin muu asia siinä arjessa vähintään on kokenut muutoksia. Kyllä mäkin huomaan, että jotain muutoksia tässä on päässyt tapahtumaan. Tässä niistä muutama:</span><br />
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span><br />
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">1. <strong>Kaaoksen sietokyky</strong> tai kyky olla huomaamatta kaaosta on selvästi parantunut. Ensimmäisen viikon jälkeen multa kysyttiin enkä ole <em>vieläkään </em>järjestellyt ja siivonnut mun työhuonetta. Ja sitten mä vasta ekan kerran kunnolla katsoin ympärilleni, että ohoh täällähän on tosiaan huonekalut vähän hujanhajan ja ai tavaroita on näköjään pitkin pöytää ja tuoleja :D Aiempi minä olisi huomannut tällaiset seikat heti, siivonnut ja järjestellyt ja vasta sitten ryhtynyt töihin. Mutta uusi minä on tottunut jatkuvaan sotkuun ja kaaokseen eikä enää edes huomaa sitä :D Monessa asiassa on kyllä hyväkin, että pystyy keskittymään olennaiseen, vaikka ympäristö ei olisikaan täydellisessä järjestyksessä. Mutta joskus se ympäristön järjestely on tapa järjestää omaa päätäkin, jolloin kaaos ympärillä voi tarkoittaa myös kaaosta pään sisällä.... </span><br />
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span><br />
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><strong>2. Muisti</strong>. Ei ole. Ei sitten yhtään. Ja siis tämä on ihan kamalaa. Mulla on aina ollut tosi hyvä muisti ja olen muistanut työkavereidenkin kalenterimerkinnät ja työasiat. Nyt en muista niistä omistakaan edes puolia. Juuri tänä aamuna unohdin KESKEN KESKUSTELUN kenestä olin puhumassa ja mikä sen henkilön nimi oli, vaikka olin juuri hetki sitten puhunut hänestä nimeltä. Kirjoitan kaiken keltaisille lapuille, koska en luota muistiini yhtään. Sitten unohdan missä se keltainen lappu on. Ja mun pitää välillä lukea omista muistiinpanoista, että mä olen tosiaan käynyt jonkun keskustelun, koska en muista siitä keskustelusta mitään tai sitä edes tapahtuneen. Monet ovat onneksi lohduttaneet, että kyllä se muisti vielä palautuu, mutta ei koskaan niin hyväksi kuin se oli ennen raskautta.</span><br />
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span><br />
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><strong>3. Aamut</strong>. Ennen heräsin jo 5.45 jos työt alkoivat klo 8 ja join rauhassa kahvin ja luin Hesarin. No on sanomattakin selvää, ettei se enää onnistu, kun lapsi herää klo 6.30 niin ei siinä paljon rauhassa Hesaria lueta :D Ja varsinkin ekoina työviikkoina oon ollut niin väsynyt, etten todellakaan olisi jaksanut nousta klo 5.45 vaan nousen vasta 6.30, syön, puen, jumitan ja lähden töihin. Ja siinä sivussa autan miestä tekemään aamupalaa ja ruokkimaan kissat. </span><br />
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span><br />
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><strong>4. Kotiasioiden miettiminen työajalla</strong>. Kai tätä tapahtui ennen raskauttakin, mutta nyt se on ihan eri tasolla. Mä saatan kesken töiden miettiä mitähän kotona syödään juuri nyt lounaaksi, mitenköhän pitkät päikkärit siellä on nukuttu, muistaakohan mies antaa lapselle vitamiinit jne. Puhumattakaan siitä, että kännykkään tulee välillä kuvia ja videoita kotoa, joita sitten katselen tippa linssissä. En uskalla edes ajatella miten pystyn keskittymään töihin sitten kun lapsi aloittaa päiväkodin. Onneksi siihen on vielä puoli vuotta niin ehdin tässä vähän rauhassa sopeutua ajatukseen ensin.</span><br />
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span><br />
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Kun nyt miettii kulunutta vuotta, niin onhan siihen monenlaista vaihetta kuulunut, että ei ihmekään jos on muutoksiakin tapahtunut. Ja varmasti on kaikenlaisia muutoksia vielä edessäkin. :)</span><br />
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span><br />
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Nyt olisi aika lähteä juhannuksen viettoon, joka on pitkästä aikaa lämmin ja aurinkoinen, ihanaa! Nautitaan siis vielä lämmöstä ja valosta ennen kuin päivä taas lyhenee ;)</span><br />
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span><br />
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Hyvää juhannusta! <3</span><br />
<br />Lakritsitoffeehttp://www.blogger.com/profile/12182660072951624371noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1356237243097981791.post-9276917621612265562019-05-23T03:50:00.000-07:002019-05-23T03:50:26.459-07:00Ensimmäiset 3 kuukauttaSiis apua, meidän poika täyttää jo kolme kuukautta 2.6. :O Mihin tää aika on hujahtanut?! Varsinkin eka kuukausi kului ihan hurjaa vauhtia. Olis ollu ihana tehdä semmosia pieniä postauksia viikko viikolta siitä miten menny ja vauvan kehityksestä, niitä ois ollu kiva lukea sit jos joskus tulee toinen lapsi ja ihan muutenkin muistella kun ei kaikkea varmasti enää muista. Mutta päätin silloin että keskityn oleelliseen eli vauvaan, enkä ota itselle mitään projekteja, joten muistinvaraisesti kerään tähän koosteen kolmesta ekasta kuukaudesta :)<br />
<br />
<b>Ensimmäinen kuukausi</b><br />
<b><br /></b>
Vauvakupla <3 Semmonen rakkaushattara, jossa oli joka solulla läsnä just siinä hetkessä ja tunsi onnellisuutta, rakkautta ja liikuttumista enemmän ku koskaan. Monesti puhuttiin miehen kanssa että tää vauva-arkihan on paljon helpompaa ku luultiin, vaikka samalla tiedostettiin että se voi muuttua koska vaan. Pääsin jopa käymään hierojalla, kaupassa ja kävelyllä yksin ja yleensä vauva vain nukkui nuo ajat isän kanssa :) Alusta saakka vauva nukkui pisimmät unipätkänsä yöllä, yleensä 4h+3h+2h ja välissä 1-2h imetyssessio. Ekalla viikolla en itse osannut nukkua vaikka vauva nukkui, koska sitä kävi niin kierroksilla uudesta elämäntilanteesta ja tunteista. Silti ei väsyttänyt oikein ollenkaan - kiitos hormoonien :D Jos unettomuutta olis jatkunut pidempään niin olisin huolestunut, mutta onneksi se tasoittui ekan viikon jälkeen :) Vahvimmat tunnemyrskyt koin 5-9 vuorokautta synnytyksestä, jolloin lähes kaikki toi kyyneleet silmiin - oli kyseessä sitten iloinen tai surullinen asia. Onneksi senkin tiesi kuuluvan asiaan ja menikin sitten ohi viikossa.<br />
<br />
Ekan kuukauden aikana meillä kävi tosi paljon vieraita ja vaikka mies hoiti kestittämisen ja mun äiti oli leiponut tarjottavia, koin jatkuvat vierailut silti aika raskaina. Kaikki vieraat oli mukavia ja ymmärtäväisiä sekä tärkeitä ihmisiä, mutta kun lähes joka päivä oli joku tulossa tiettyyn kellonaikaan niin kyllä se vaan alkoi uuvuttaa. Mulla oli tosi vahvasti sellainen tunne, että olisin halunnut vain rauhassa tutustua vauvaan ja ihastella häntä ilman mitään aikatauluja tai painetta olla sosiaalinen. Usein vieraita oli silloin ku vauva nukkui, joten ei päässyt myöskään itse päiväunille vauvan unien aikana (mä oon kyllä huono nukkumaan päiväunia, mutta jo pelkkä lepääminen olisi tehnyt hyvää). Tästä oppineena aion mahdollisella seuraavalla kerralla ilmoittaa kaikille yhden vierailupäivän ja tulkoon silloin he jotka pääsee ja loput sit vasta kuukauden kuluttua!<br />
<br />
<b>Toinen kuukausi</b><br />
<br />
Kun vauva täytti 4 viikkoa, alettiin liikkua enemmän kodin ulkopuolella ja käytiin esim.kahvilssa, lounaalla ja illallisella ravintolassa sekä mummolassa. Edelleen meillä kävi vieraita ja edelleen musta tuntui, että vauvan kanssa sai olla liian vähän ihan vaan rauhassa :D Vauvan kanssa alkoi kuitenkin jo pystyä tekemään pidempiä vaunulenkkejä ja ne oli ihan päivän kohokohtia: otin tavaksi tehdä kaksi lenkkiä päivässä. Joskus vauva nukkui vaunuissa vain sen tunnin ajan, jonka olin liikkeessä ja joskus jopa lisäksi vielä 2h kun vaunut oli jo pysähtyneet. Mitään selkeää päivärytmiä ei vielä ollut, mutta kaiken kaikkiaan elämä tuntui aika helpolta, kunnes vauva täytti 6 viikkoa. Sen jälkeen päivä- ja yöunet huononi ja vauva oli paljon rinnalla. Lisäksi hän alkoi itkemään yliväsymystä päiväunilta herätessä ja yöunille käydessä. Itkua kesti kerralla ehkä 5-20min mutta se oli sellaista itkupotkuraivaria, että vauva potki jaloilla ja huitoi käsillä sekä huusi naama punaisena. Se loppui joko syliin nukahtamiseen tai rinnalle asettumiseen sekä joskus hoitopöydälle. Vaikka unet huononi ja itkuisuus lisääntyi, samalla vauva kehittyi ihan hurjasti vuorovaikutuksen ja ympäristön tarkkailun suhteen. Hän alkoi ja katsella leluja 5-6 viikon iästä eteenpäin. Hoitopöydän vieressä olevasta hymiökuvasta tuli ihan lemppari ja se sai aina isot hymyt kasvoille :) Toisen kuukauden lopulla vauva viihtyi jo aika hyvin itsekseen esim. leikkimatolla, mutta nukahtamiseen alkoi kaivata äidin läheisyyttä entistä enemmän. Toisen kuukauden lopulla vauva päätti, että vaunut on ihan vihoviimeinen nukkumapaikka ja vain itki jos häntä työnteli vaunuissa ja yritti saada nukahtamaan. Ensin luulin itkua uni-itkuksi, mutta se vain voimistui ja voimistui eikä loppunut ennen kuin hänet nosti pois vaunuista. Kantoliinaan vauva nukahti heti ja nukkui yleensä 2h.<br />
<br />
<b>Kolmas kuukausi </b><br />
<br />
Kun vauva täytti 8 viikkoa, meillä oli ristiäiset. Vauva ei nukkunut enää autossakaan ja oli ristiäispäivänä todella yliväsynyt. Kaiken lisäksi pappi oli myöhässä, joten vauva ehti väsyä vain lisää siinä odotellessa. Hän itki kastetilaisuuden aikana, mutta sain hänet rauhoittumaan viereiselle sohvalle tutti suussa (kaste oli mun vanhempien luona). Kasteen jälkeiset juhlat oli yhtä imetystä ja kantoliinassa kanniskelua kun vauva haki turvaa rinnasta ja itkeskeli väsymystä. Hän on alusta saakka ollut tosi tarkkaavainen ja ympäristöä havainnoiva ja kaikessa ristiäishälinässä oli hänelle ihan liikaa sulateltavaa. Kuitenkin pikkuhiljaa tuosta 8 viikon iästä eteenpäin hän alkoi saada ympäristöä vähän haltuun ja jäsenneltyä mieleensä sen verran, ettei enää kuormittanut niin herkästi ja yliväsymysitkut jäi pois. Iltaisin hän nukahti unilaulun soidessa rinnalle tai syliin, mutta päivisin edelleen vain kantoliinaan. Päivisinkin saattoi nukahtaa rinnalle, mutta yritin välttää sitä että tissi olisi ainoa unentuoja. Kokeilin nukuttaa vaunuihin tai unipesään vaikka millä keinoin, mutta aika huonoin tuloksin. Vaunuihin sain nukahtamaan jos hytkytin, hyssytin ja pidin tutista ja käsistä kiinni, ettei huitonut niillä. Kun sain vauvan nukahtamaan vaunuihin, hän nukkui puoli tuntia eikä päässyt uudestaan uneen. Usein kannoinkin häntä liinassa sitten kaikki päiväunet eli 3-6 tuntia päivässä. Öisin hän nukkui yleensä 3-4h alkuyöstä, jonka jälkeen 2h pätkiä, mutta välillä saattoi mennä kuusikin tuntia putkeen omassa sivuvaunusängyssä. Hereillä ollessaan hän viihtyi leikkimatolla tai sitterissä ihan itsekseenkin, mutta nautti kovasti juttelusta ja sitä tehtiin paljon :) Kun vauva oli 2,5 kuukauden ikäinen, olin hänestä ensimmäistä kertaa erossa yli tunnin kun kävin aromahieronnassa ja hakemassa nettikirppariostoksia. Miehellä oli ollut vähän hikiset paikat kun ei ollut heti tajunnut vauvan itkevän nälkää, mutta maitopullolla siitä olivat sitten lopulta selvinneet :D Pumppailen aina välillä maitoa pakastimeen jotta mahdollistuu jättää vauvaa isälle ja onneksi ainakin toistaiseksi vauva on huolinut maidon pullosta. Onneksi suostuu myös nukahtamaan isän pitämään kantoreppuun tai itkun kautta isän syliin, mutta kenellekään muulle en vauvaa vielä jättäisi kuin hetkeksi kun eihän raasu saisi nukutuksi ollenkaan... Olisi helppoa jos vaikka mummi voisi viedä vauvan pitkälle vaunulenkille kun me miehen kanssa mentäisiin kahville, saunaan tms mutta se ei nyt oikein onnistu. Luotan kuitenkin siihen, että tämä on vain vaihe ja kyllä me jossain vaiheessa päästään kahdestaankin taas johonkin :) Varsinkin kun vauva on yhä pidempiä aikoja hereillä ja silloin kyllä hyväksyy muitakin hoitajia kuin vanhemmat, vain nukahtamistilanteet on niitä, joissa kaipaa sen vanhempien läheisyyden nukahtaakseen.<br />
<br />
Tästä taisi tulla aika pitkä postaus, vaikka yritin kirjoittaa ihan vain lyhyesti :D En ehtinyt käsitellä edes imetystä, parisuhdetta, vauvan temperamenttia, onnistumisia ja epäonnistumisia... En muutenkaan vielä ole päättänyt blogin kohtaloa - tämähän oli pitkään lapsettomuusblogi ja sitten odotusblogi, mutta en tiedä haluanko jatkaa äitiysblogina. Aika näyttää miltä blogin kirjoittaminen alkaa tuntua :)Lakritsitoffeehttp://www.blogger.com/profile/12182660072951624371noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1356237243097981791.post-22560611103875077212019-04-06T10:56:00.001-07:002019-04-06T10:56:35.983-07:00Nii mites se raskausdiabetes synnytyksen jälkeen?<p>Raskausdiabetes oli mulle tosi hallitseva asia koko loppuraskauden kun yritin kaikin keinoin pitää verensokeriarvot, ei ainoastaan rajoissa, vaan <i>täydellisinä. </i>Mietin jokaista suupalaa ja söin kello kaulassa, vaikka arvot olivat koko ajan hyvät. Vielä synnärilläkin jätin puuron syömättä koska <i>verensokeri</i>. Hassua miten kuitenkin heti synnytyksen jälkeen unohdin koko radin, mittaukset, verensokerit ja ruokavalion. Toki siinä onnittelusämpylää syödessä kävi mielessä, että "ihanaa, saan syödä tämän" ja vauvan verensokerimittauksia jännitin, mutta ei käynyt mielessäkään mitata enää omia sokereita vaikka niin olin suunnitellut. Niillä ei vaan ollut enää mitään väliä kun oli jotain niin paljon tärkeämpää sylissä <3 Ja vauvan verensokerithan oli ihan loistavat, olisko ollu jotain 4,9; 6,7; 3,9 ja 4,5 kun alle 3 ei siis saisi olla. Kätilö kehui, ettei tommosia kutosen arvoja yleensä edes näe :) Radi ei siis lopulta vaikuttanut mitenkään synnytykseen, vauvan kanssa olemiseen tai kotiutumiseen. Neuvolaterkkakin melkein halasi kun kerroin arvoista ja sanoi, että kyllä mä niiden eteen töitä teinkin ja nyt hän määrää mut syömään herkkuja hyvällä omallatunnolla ;)</p><p>Nälkä oli heti synnytyksen jälkeen ihan loputon ja söin mitä mieli teki ja mitä oli tarjolla. Herkkuja ei sen sijaan tehnytkään mieli. Lakuja söin muutamia, mutta siinä se. Mun isä toi mulle aiemmin sovitun mukaisesti Geisha-suklaata synnärille, mutta paketti jäi avaamatta. Äiti toi laskiaispullan ja sen söin vitsaillen, että vauva tiesi tulla just ennen laskiaissunnuntaita, jotta saisin varmasti pullan :D Mutta tuntui, että oisin hyvin pärjännyt ilman sitä pullaakin. Kai se on myös niin, että kaikki kielletty houkuttaa ja sitten kun saisi syödä niin ei vaan enää kiinnosta. Kotona sitten söin herkkuja vieraiden seurana ja koska "nyt saan", mutta mitään hirveitä himoja ei kyllä ole vieläkään tullut. Oikeastaan mua jopa ällötti ja ahdisti jossain vaiheessa ku kaapit oli täynnä kaikkea hyvää mitä nyt "pitäisi" syödä koska olin niitä hamstrannut sitä varten, että "sitten kun saan syödä niin.." Onneksi vieraille pystyi tarjoamaan osan näistä herkuista (toki moni kantoi niitä mulle lisää tullessaan kun tiesivät radi-ruokavaliosta). :D</p><p></p><p></p><p>Että kaiken kaikkiaan radi ei ole vaikuttanut juuri mihinkään synnytyksen jälkeen enkä ole vetänyt herkkuja kaksin käsin. Toki siitä olen nauttinut, ettei tarvitse syömisiä miettiä, mutta en kyllä tiedä miten tässä ehtisi tai voisikaan kellon kanssa syödä ku mitään vuorokausirytmiäkään ei ole :D Joskus 3 viikkoa synnytyksen jälkeen mittasin oman verensokerin aamupalan jälkeen, koska niin olin suunnitellut tekeväni ja ajattelin että no mitataan nyt huvin ja urheilun vuoksi. Ja ihan normaali se arvo oli, jotain 4,4 muistaakseni kahden ruisleivän jälkeen ku raskausaikana se oli 6,9 yhden ruisleivän jälkeen. Että back to normal! Mutta hurjasti tsemppiä niille jotka radin kanssa vielä stressaa, kyllä se vaan on persiistä! Onneksi se kuitenkin loppuu aikanaan ja loppu on onnellinen <3</p>Lakritsitoffeehttp://www.blogger.com/profile/12182660072951624371noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1356237243097981791.post-32264453953862293002019-03-14T02:25:00.011-07:002019-03-22T22:19:42.686-07:00Synnytyskertomus<p>Mua jännitti synnytys etukäteen tosi paljon, eniten mietin miten kestän sitä kipua, menenkö jotenkin paniikkiin tai loppuuko voimat. Toisaalta toivoin, että synnytys käynnistyisi mahdollisimman pian ettei tarvitsisi enää jännittää ja toisaalta olisin halunnut siirtää sitä jonnekin hamaan tulevaisuuteen. </p><p>Laskettu aika oli 5.3. ja torstaina 28.2. heräsin aamulla "menkkakipuihin", joita kesti jonkin aikaa, ehkä noin tunnin tai kaksi. Olin sopinut lounastreffit keskustaan ja vähän mietitytti sinne kävely jos kivut pahenisi tai alkaisi supistaa. Vessakäynnillä huomasin sitten pyyhkiessä aika ison verisen klöntin eikä ollut epäilystäkään siitä, että se oli limatulppa. Laitoin heti ensimmäisenä lounasseuralle viestiä, että joudun perumaan lounaan, koska en uskalla lähteä kävellen keskustaan asti, kun on lieviä supistuksia ja limatulppa juuri irtosi. Vasta sen jälkeen laitoin viestiä miehelle ja se kyseli mitä se limatulppa meinasikaan ja pitääkö sen lähteä kotiin :D Vastasin, että ei tarvitse, voi mennä vielä viikkokin ennen kuin mitään enempää tapahtuu. Ja siltä se alkoi näyttääkin, sillä kivut loppui ja en tuntenut mitään normaalista poikkeavaa koko päivänä. Vähän harmittelin lounastreffien perumistakin, kun mitään ei näyttänyt tapahtuvan. </p><p></p><p></p><p>Samana iltana "menkkakivut" alkoivat uudestaan ja noin klo 19-20 limatulppaa tuli lisää. Mies halusi, että soitan synnärille varmuuden vuoksi, joten soittelin sinne ja kerroin tilanteen. Neuvoivat odottelemaan säännöllisiä supistuksia ja kokeilemaan esim. suihkua kipuun. Oltiin juuri menossa saunaan ja suihkuun, mikä ehkä vähän helpotti oloa. "Menkkakivut" eivät enää loppuneet, jossain vaiheessa niitä vähän kellotin ja tulivat 3-10 minuutin välein. Ne olivat kuitenkin ihan siedettäviä kuten mulla oikeatkin menkkakivut ja kestivät vain noin 30 sekuntia kerrallaan. Limainen verinen vuoto jatkui myös, melkein joka vessakäynnillä sitä tuli vähän. Vaikka kivut eivät olleet hurjan kovia, en kuitenkaan pysynyt nukkumaan. Aluksi yritin, mutta kun siitä ei tullut mitään, menin alakertaan istuskelemaan jumppapallon päälle ja yritin välillä lukea kirjaa. Viestittelin kaverille, joka valvoi samaan aikaan vauvan kanssa ja äidille, joka valvoi, koska ei halunnut mun valvovan yksin :D Miehen annoin nukkua rauhassa yläkerrassa, kerran se kävi kysymässä tilanteen ja oli hetken mun seurana, sitten meni takaisin nukkumaan. Noin klo 5 aloin olla jo väsynyt ja kyllästynyt jatkuviin kipuihin, kun ne eivät tuntuneet laantuvan eivätkä voimistuvan. Mies ehdotti taas synnärille soittoa ja soittelin sitten sinne taas neuvoa kysyäkseni. Sieltä sanoivat, että todennäköisesti vielä latenssivaihetta ja yhden supistuksen pitäisi kestää vähintään minuutin, jotta se saisi jotain aikaiseksi. Saisin kuitenkin mennä näytille jos haluaisin. Vähän sitä pohdin kun tuntui, että eiköhän tule turha reissu, mutta päätin sitten kuitenkin lähteä. Perillä pyytelin anteeksi, että tulin niin aikaisin, mutta kätilö oli superihana ja sanoi, että silloin saa tulla kun siltä tuntuu ja joskus sekin helpottaa kun joku tsekkaa tilanteen. </p><p>Kätilö otti käyrää ja tarkisti kohdunsuun, lyhyet supistukset olivat lyhentäneet kohdunkaulaa niin, että enää pieni reuna oli jäljellä ja olin auki sormelle noin 2cm. Vaikka tilanne oli siis vielä ihan alussa, tuntui helpottavalta, että JOTAIN oli tapahtunut. Kätilö ehdotti, että ottaisin kipulääkettä suun kautta ja menisin osastolle lepäämään. Mies sai jäädä seuraksi mun kanssa huoneeseen, jossa ei ollut muita. Kipulääke ei auttanut mun mielestä yhtään enkä saanut nukuttua osastollakaan, lähinnä lepäilin sängyllä. Käytiin aamupalalla ja odoteltiin. Klo 12 katsottiin taas käyrää ja kohdunsuu, supistukset oli epäsäännöllisiä edelleen ja kohdunsuulla ei ollut tapahtunut juuri muuta kuin että kohdunkaula oli nyt kokonaan hävinnyt reunoineen. Meille ehdotettiin, että voitaisiin vielä lähteä kotiin jos haluttaisiin kun tilanne eteni niin hitaasti. Ihan mielellään lähdettiin, ajattelin että kotona olisi mukavampi kuluttaa aikaa ja käydä vaikka suihkussa. Koska kotona ei ollut mitään ruokaa, käytiin vielä lounaalla matkan varrella. Olin varmaan huvittava näky, kun puristin hiuskampoja molemmissa käsissä vähän väliä ja yritin hengittellä syvään mutta huomaamattomasti :D Supistukset olivat tuntuvia, mutta niiden kanssa pärjäsi hengityksen, hiuskampojen ja jumppapallon kanssa ihan hyvin. Kotona kuuntelin myös musiikkia ja illemmalla kuunneltiin yhdessä ja vähän tanssahdeltiinkin, muistan ajatelleeni että voiko synnyttäminen oikeasti olla näin hauskaa :D Jossain kohtaa kävin suihkussa, mutta se ei kyllä mulla auttanut mitään. Jos yritin supistuksen aikana suihkuttaa siihen kohtaan johon sattui, muu keho paleli ja oli vaikea rentoutua. </p><p>Illalla supistukset sitten pidentyivät hieman ja alkoi näyttää siltä,etten nukkuisi sinäkään yönä. Pe-la välisenä yönä klo 00 lähdettiin takaisin synnärille ja olin 3-4cm auki. Sain kipulääkkeen piikkinä ja taas osastolle lepäämään. Mies sai säkkituolin, jolla pystyi nukkumaan. Kipulääke vei tällä kertaa supistuksen kovimman kärjen pois, mutta en silti saanut nukuttua. Mietitytti miten jaksan loppuvaiheen, kun valvon pari yötä alle. </p><p>Lauantaina aamulla edistyminen tuntui edelleen hitaalta, vaikka supistuksia oli edelleen 3-10 minuutin välein. Sain toisen kipupiikin, lisäksi edelleen käytin kampoja, hengitystä ja jumppapalloa. Pyysin myös telineen, jonka avulla pystyi kävelemään ja samalla nojaamaan eteenpäin. Lähes joka supistuksen otin nimittäin vastaan eteenpäin nojaten, jotta sain vatsan rennoksi. Joko nojasin kyynärpäitä pöytään tai jumppapallolla istuessa sänkyyn. Kätilö ehdotti klo 10, että käytäisiin pari tuntia kävelemässä sairaala-alueella ja katsottaisiin sitten tilanne uudestaan. Niin tehtiin ja parin tunnin päästä olin auki 5cm. Kätilö kysyi haluaisinko suihkuun tai ammeeseen ja sanoin, että kokeilisin mielelläni ammetta. Hän kävi varaamassa sen minulle ja kysyin voisinko saada vielä yhden kipupiikin, sillä arvelin supistusten alkavan pikkuhiljaa voimistua. Kätilö suostui aluksi, mutta tuli hetken kuluttua takasin ja ehdotti, että mentäisiin sittenkin jo synnytyssaliin, jossa voisin käyttää ammetta ja ilokaasua. Koska halusin epiduraalin jossain vaiheessa, ei kipulääkkeitä kannattanut enää antaa. Suunnitelma kuulosti musta tosi hyvältä ja vitsi mikä fiilis, että VIHDOIN pääsi jo synnytyssaliin! Silloin tuli tunne, että kyllä tää homma etenee ja vauva oikeasti syntyy tällä reissulla :)</p><p>Salissa mulle opetettiin ensin ilokaasun käyttö ja hengittelin sitä sillä aikaa kun amme täyttyi. Sitten kiipesin ammeeseen ja sain ilokaasun siihen viereen myös sekä luvan laittaa omaa musiikkia. Mies istui ammeen vieressä siten, että pystyi pitämään mua toisesta kädestä kun supistus tuli ja toisella kädellä pidin ilokaasumaskia. Amme oli ihanan rentouttava ja miehen tuki auttoi myös, mutta ilokaasusta ei musta ollut muuta apua kuin että se pakotti hengittämään nenän kautta sisään ja suun kautta ulos. Kipua se ei vähentänyt. </p><p>Ammeessa alkoi tulla jo selvästi pidempiä supistuksia ja sai oikeasti puristaa miehen kättä ihan tosissaan ja keskittyä hengittämään. Supistusten välissä sitten taas pystyi rennosti lillumaan lämpimässä vedessä. Noin tunnin päästä supistukset oli jo sen verran voimakkaita että pyysin epiduraalia. Kätilö katsoi, että olin 6-7cm auki. Tulin pois ammeessa sängylle ja supistukset alkoivatkin vähän laantua. Kätilö ehdotti, että otetaan vielä käyrää ennen epiduraalia. Joten jatkoin ilokaasulla. Sitten tuli niin pitkä kipeä supistus, että luulin ettei se lopu ikinä (mies sanoo että kesti 3 minuuttia, mutta en tiedä) ja soitin kätilön paikalle. Saliin tulikin uusi kätilö kun vuoro oli vaihtunut ja kun tuskaisena sanoin supistuksesta "tää ei lopu", kätilö tokaisi kylmän rauhallisesti "kyllä se loppuu". No tietysti loppuikin. Sen jälkeen kätilö esitteli itsensä ja kysyi olisiko nyt sen epiduraalin aika (todellakin!) ja sitä alettiin valmistelemaan. Siinäkin kesti tovi ja kun epiduraali lopulta laitettiin, oli mennyt vissiin 1,5h siitä kun pyysin epiduraalin. Epiduraalia laittanut lääkäri kysyi kätilöltä kuinka paljon olin auki ja kätilö sanoi 5cm, mikä hämmensi koska edellinen kätilö oli sanonut 6-7cm. Papereissa lukee tuo 5cm tuossa kohtaa synnytystä. Siitä huolimatta aika pian epiduraalin laiton jälkeen kätilö tarkisti kohdunsuun ja totesin sen olevan 10cm auki ja pää laskeutunut. Käski levätä nyt kun epiduraali vielä vaikutti ja soittaa kelloa kun vaikutus alkaa hälvetä ja tuntuu ponnistamisen tarve. </p><p>Epiduraalin läpikin supistukset tuntuvat tosi pitkiltä, mutta kipu oli enemmän sellaista jännää painetta. Ilokaasua siihen piti silti käyttää enkä voi sanoa levänneeni tuota aikaa :D Mies oli onneksi koko ajan ihanasti tukena ja kehui miten hienosti menee <3 Kun paineen tunne kasvoi, soitin kelloa ja sitten alettiinkin ponnistaa. Ponnistusvaihe oli ehdottomasti se pahin vaihe, koska en meinannut millään löytää oikeaa tekniikkaa ja suuntaa. Se oli oikeasti VAIKEAA! Kokeiltiin eri asentoja, mutta suunta löytyi vain ajoittain ja olin ihan varma etten ikinä osaa synnyttää vauvaa sieltä. Supistuksiakin tuli melko harvoin, joten mulle laitettiin loppupuolella oksitosiinitippa ja papereiden mukaan se vauhditti ponnistamista hyvin. Mies tuki mua joka ponnistuksella niskasta, jotta sain selän pyöreäksi paremmin ja piti samalla toista jalkaa ylhäällä ja auki. Mä hoin melkein kaikki supistusten välit etten osaa tätä, mutta kätilö ja mies jaksoivat tsempata. Kätilö pyysi kokeilemaan vauvan päätä, kun se oli jo ihan tulossa ja siitä sai lisää voimaa. Sitten syntyi pää ja pieni nyrkki poskea vasten :D Viimeisellä ponnistuksella vielä hartiat ja sieltä sitten koko vauva tuli kuin tulikin ulos tunnin ponnistamisen jälkeen <3</p><p>Sain vauvan heti rinnalle ja siinä hän sai viettää seuraavan tunnin imemistä harjoitellen paitsi välillä kävi miehen sylissä. Mies itki vieressä, itse oli enemmän hämmentynyt, helpottunut, väsynyt ja keskittynyt tuohon pieneen rakkaaseen olentoon <3 Istukka syntyi pian vauvan tulon jälkeen ja kaksi tikkiä laitettiin pinnallisiin haavoihin, mutta se ei kovasti sattunut sen helpotuksen tunteen keskellä. </p><p>Saatiin onnittelukahvit, sämpylää ja rahkaa ja ei ole ikinä yksikään rahka maistunut niin hyvältä! Olisin voinut vetää sitä kilon! Mies toi viereen myös lakut, joita popsin siinä vauva sylissä :)</p><p>Tunnin päästä vauva punnittiin ja mitattiin ja itse pääsin sillä aikaa suihkuun. Sitten päästiin perhehuoneeseen ja olin tosi yllättynyt siitä miten vähän oli mitään kipuja tai uupumusta, olo oli fyysisesti yllättävän hyvä. Henkisesti oli sellainen tunne, että tapahtui kaikkea koko ajan liikaa kun kätilöt ohjeisti imetystä ja perhehuoneen käytäntöjä ja olisi pitänyt viestejäkin laittaa syntymästä, kun olisin halunnut vain prosessoida kaikkea tapahtunutta ja tutustua vauvaan rauhassa. Onneksi seuraavana päivänä ehti jo rauhoittuakin :) Toipuminen lähti hyvin käyntiin ja on edelleen edennyt hyvin, ei ole ollut niin kamalaa kuin etukäteen kuvittelin :)</p><p>Kaiken kaikkiaan synnytyksestä jäi hyvät muistot ja henkilökunta oli aivan ihanaa <3 Kyllä voisin synnyttää uudelleenkin! </p>Lakritsitoffeehttp://www.blogger.com/profile/12182660072951624371noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1356237243097981791.post-38837371408776847212019-03-07T21:29:00.000-08:002019-03-07T21:29:22.739-08:00Hän on täällä <div style="-webkit-tap-highlight-color: rgba(0, 0, 0, 0); -webkit-touch-callout: none; caret-color: rgb(45, 45, 45); color: #2d2d2d; font-family: "Noto Serif", sans-serif; font-size: 16px; line-height: 24px; margin-bottom: 24px; outline: transparent solid 0px;">
Halusin vain tulla päivittämään blogiin, että meidän rakas pieni poikamme syntyi viime lauantaina 2.3. <3 <3 <3 Hän painoi 3324g ja pituudeksi mitattiin synnärillä 48cm, mutta eilen neuvolassa 51,5cm ja neuvolaterkan mukaan ei ole noin paljoa voinut kasvaa pituutta viidessä päivässä, joten syntymäpituus on oikeasti ollut ehkä noin 50cm. Joka tapauksessa hän on maailman suloisin ja valloittavin pikkutyyppi, jota tulee ikävä jo silloin jos hän vetelee pidemmät päiväunet <3 </div>
<div style="-webkit-tap-highlight-color: rgba(0, 0, 0, 0); -webkit-text-size-adjust: auto; -webkit-touch-callout: none; line-height: 24px; margin-bottom: 24px; outline: transparent solid 0px;">
</div>
<div style="-webkit-text-size-adjust: auto;">
</div>
<div style="-webkit-tap-highlight-color: rgba(0, 0, 0, 0); -webkit-touch-callout: none; caret-color: rgb(45, 45, 45); color: #2d2d2d; font-family: "Noto Serif", sans-serif; font-size: 16px; line-height: 24px; margin-bottom: 24px; outline: transparent solid 0px;">
Nyt ollaan kolme päivää harjoiteltu uutta elämää kotona ja kauheasti en ole malttanut enkä ehtinyt tehdä muuta kuin imettää, nukkua, syödä, juoda, vaihtaa vaippaa ja tuijotella vauvaa :) Mies hoitaa kotitöitä vähän liiankin tehokkaasti (haluaa niin kovasti olla hyödyksi) ja tuo mulle ruokaa ja juomaa, kun imetän. Me kaikki voidaan hyvin ja miehen kanssa on todettu monta kertaa, että on tää vaan ihmeellistä ja ihan parasta<3</div>
<div style="-webkit-tap-highlight-color: rgba(0, 0, 0, 0); -webkit-touch-callout: none; caret-color: rgb(45, 45, 45); color: #2d2d2d; font-family: "Noto Serif", sans-serif; font-size: 16px; line-height: 24px; margin-bottom: 24px; outline: transparent solid 0px;">
Haluaisin kirjoittaa synnytystarinan tänne jossain vaiheessa, mutta katsotaan koska sen ehtii ja jaksaa tehdä. Sen verran voin jo kertoa, että synnytys oli latenssivaihe mukaan laskettuna todella pitkä ja ponnistusvaiheessa oli usko itseen koetuksella, mutta loppujen lopuksi synnytyksestä jäi voimaannuttavat muistot ja voisin synnyttää uudelleenkin :) </div>
<div style="-webkit-tap-highlight-color: rgba(0, 0, 0, 0); -webkit-touch-callout: none; caret-color: rgb(45, 45, 45); color: #2d2d2d; font-family: "Noto Serif", sans-serif; font-size: 16px; line-height: 24px; margin-bottom: 24px; outline: transparent solid 0px;">
Nyt takas imetyksen pariin! ;)</div>
Lakritsitoffeehttp://www.blogger.com/profile/12182660072951624371noreply@blogger.com16tag:blogger.com,1999:blog-1356237243097981791.post-1180612857320838852019-02-26T00:45:00.001-08:002019-02-26T00:45:33.658-08:0039. raskausviikko: Tänään ois hyvä päivä synnyttää!<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Tänään rv39+0, joten hyvä kirjoitella ylös edeltävän viikon tuntemuksia :) Viime viikon lauantaina eli 38+4 sanoin miehelle aamulla, että "nyt on ihan sellanen olo, että tänään ois hirveen hyvä päivä synnyttää". Olin jotenkin nukkunut yöni tavallista paremmin, fiilis oli hyvä ja luottavainen ja tuntui kaiken kaikkiaan siltä, että just tänään mä jopa selviäisin kauheimmistakin tuskista. Aurinkokin paistoi nätisti ja fiilis oli rento. Mutta eihän se synnytys täydellisenä päivänä käynnisty :D Tosin just samaisen päivän yönä klo 23.45 sain sen verran esimakua koko hommasta, että koin ensimmäisen todella kivuliaan supistuksen, jollaista en ole vielä kertaakaan aiemmin kokenut. Heräsin ja olin kääntämässä kylkeä, kun vatsa meni kivikovaksi ja iski sellainen kova polte koko vatsan alueelle. Ei muistuttanut lainkaan menkkakipua eikä selässä tuntunut mitään. Polte vaan paheni ja laajeni enkä voinut ku keskittyä hengitykseen - tai siis puuskuttamiseen. Sitä kesti ehkä noin minuutin, sitten laantui ja pian ei tuntunut enää mitään. Vatsakin rentoutui takaisin normaaliksi. Mieskin heräsi siihen mun ensiähkäisyyn ja sen jälkeiseen puuskutukseen ja tarrasi heti mua kädestä kiinni. Mies kysyi supistaako mua ja sopersin vaan jotain "joo...kai.. tai en minä tiiä". :D Mutta eiköhän se supistus ollut. En saanut enää unta, kun jännitti milloin tulee seuraava ja tästäkö se alkaa. Muistelin, että pitää yrittää rentoutua edes supistusten välissä, joten rentoutin koko kehon hengityksen avulla. No, seuraavaa supistusta ei ikinä tullut ja rentoutushengityksistä huolimatta en enää nukahtanut. Joskus aamuyöllä torkahdin hetkittäin ja näin kahta erilaista unta synnytyksestä :D Mutta suurimmaksi osaksi pyörin täysin hereillä sängyssä. En tajua miten jotkut pystyy nukahtamaan yöllisten säännöllistenkin supistustenkin jälkeen jos ne hetkeksi lakkaavat. Mä ainakin olen niin totaalisen hereillä sen kivun ja tietynlaisen jännityksen ja odotuksen vuoksi, ettei nukkumisesta ikinä tulisi mitään.</span><br />
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span>
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">No, tuo yöllinen supistus jäi sitten ainoaksi eikä sen jälkeen ole tullut kuin jo tutuksi tulleita kivuttomia harjoitussupistuksia ja "spagaatin"-tunnetta, josta kirjoitin viimeksi. Vauva tuntui sunnuntaina olevan tosi ylhäällä ja jatkuvasti oli sellainen vähän närästävä tai täysi olo, mutta sen jälkeen on laskeutunut jotenkin parempaan asentoon ja olo helpottui heti. Kuumia aaltoja on tässä viime viikkoina tullut ja kotona kuljen yleensä ilman sukkia, koska varpaat oikein hehkuvat kuumuutta. Ihan vieras tunne kun yleensä on ollut enemmän sellaista palelevaa tyyppiä! Mutta siis kaiken kaikkiaan olo on edelleen aika hyvä enkä koe oloani tukalaksi tai kyllästyneeksi. Tietysti lepoa tarvitsee jo enemmän, kun yötkin on katkeilevampia ja jalat väsyvät herkemmin jos pidempään kävelee. Pienellä kävelyllä käyn kuitenkin vähintään kerran päivässä, jotta saa raitista ilmaa ja vähän liikuntaa :) Eilen jaksoin myös kokeilla uusi ruokareseptejä, mutta ihan hirveästi en ole jaksanut tehtailla ruokaa pakastimeen valmiiksi, kun tuntuu että saa muutenkin koko ajan olla kokkaamassa täällä kotona. Lisäksi mä vahvasti epäilen, että äiti ja anoppi kantavat tänne itsetehtyä ruokaa meidän sairaalasta kotiutumisen jälkeen... ;) </span><br />
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span>
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Mies alkaa olla jo aika malttamaton ja on monena päivänä jutellut vauvalle, että "milloin aiot tulla sieltä", "sua jo täällä odotetaan" ja kyselee multa voinnista ja supistuksista :) Nyt hän pakkasi jopa oman sairaalakassinsa, kun hänellä oli sellainen fiilis, että kohta tulee lähtö. Tällä hetkellä kyllä näyttää siltä, että ainakin huomisella neuvolakäynnille ehditään vielä hyvin ja en yllättyisi, vaikka menisi viikollakin yli lasketun ajan. Mutta eihän sitä koskaan tiedä...</span>Lakritsitoffeehttp://www.blogger.com/profile/12182660072951624371noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1356237243097981791.post-44189115834345940932019-02-20T00:33:00.000-08:002019-02-20T00:33:10.603-08:0038. raskausviikko<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Päivät ja viikot tuntuu vierivän eteenpäin aika hurjaa tahtia ja laskettu aika senkun lähenee :) On jotenkin outoa ja jännittävää, kun ei yhtään tiedä lähteekö synnytys käyntiin huomenna, viikon päästä vai kolmen viikon päästä. Vai lähteekö ollenkaan ilman käynnistystä? Melkein joka ilta nukkumaan mennessä sitä miettii, että tämä saattaa olla juuri SE YÖ. Toistaiseksi ei ole kuitenkaan ollut mitään merkkejä lähestyvästä synnytyksestä; vatsa ei ole laskeutunut mitenkään erikoisen alas eikä supistuksia ole kuin rasituksessa. Suurimmaksi osaksi supistukset on edelleen ihan kivuttomia harjoitussupistuksia, joissa vatsa vain menee kivikovaksi, mutta mihinkään ei satu. Ainoastaan noin viikko sitten oli enemmän sellaisia kipeitäkin supistuksia sen jälkeen, kun olin viettänyt päivää ystävän luona ja matkustanut sinne bussilla tunnin suuntaansa + kävelymatkat pysäkeille ja kauppaan. Kyseisenä iltana tuli kivuttomia harjoitussupistuksia ihan koko ajan ja välillä niihin liittyi myös alavatsan vihlontaa tai menkkakipua muistuttavaa tunnetta. Sama jatkui seuraavana päivänä, kun yritin käydä kävelyllä ja silloin oli lähes jatkuvaa menkkakivun tunnetta, joka kuitenkin helpotti heti levossa. Lisäksi mulla on välillä sellaisia vihlaisuja nivusissa, jotka tuntuu ihan siltä kuin tekisin väkisin spagaattia, vaikka vain seison suorassa :D Ne tulee yleensä kotona puuhastellessa tai kävellessä ja iskevät niin yllättäen, että usein pääsee joku kirosana suusta. x) Tunne menee kyllä nopeasti ohi, mutta jos ei mene lepäämään, niin noi vihlaisut yleensä jatkuvat ja loppuvat vasta kun menee lepäämään.</span><br />
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span>
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Vauva on edelleen kovin liikkuvainen kaveri, vaikka kaikkialla lukee, että liikkeiden tunteminen vähenee tai muuttuu jo tässä vaiheessa, kun tila vähenee. Ei meillä vaan :D Yöt hän on rauhallinen ja antaa mun nukkua, mutta päivisin ja erityisesti iltaisin on vähän väliä joku jumppa käynnissä. Eilen sanoinkin miehelle, että meidän poika oppii varmaan kävelemään jo synnärillä, kun nyt jo harjoittelee niin ahkerasti jalkalihaksiaan :D Usein koko vatsa heiluu puolelta toiselle, kun hän vaihtaa asentoa ja venyttelee ja lisäksi työntää jalkojaan oikeasta kyljestä niin sinnikkäästi, että tuntuu kuin yrittäisi tulla sieltä läpi. Joskus hän saattaa jättää jalkansa johonkin kylkiluiden väliin siten, että siellä tuntuu jatkuva paine ja kipu. Mutta silti mä en kyllästy katselemaan sitä heiluvaa vatsaa ja tunnustelemaan vielä kädellä hänen potkujaan ja liikkeitään <3 Oon ollut välillä oikeasti surullinen miehen puolesta, kun hän ei koskaan pääse kokemaan tätä miltä tuntuu, kun lapsi kasvaa ja liikkuu sisällä. On tää vaan niin ihmeellistä <3</span><br />
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span>
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Nyt kun ollaan jo näin loppuvaiheilla raskautta, niin kysyin eilen mieheltä, että mikä hänen mielestään on ollut pahinta, parasta ja yllättävintä raskausajassa. Hän sanoi, että parasta on ollut tunne siitä, että ollaan eri tavalla perhe kuin vain kahdestaan ollessa (+kissat<3). Mies on halunnut lapsia jo monta vuotta, mutta musta johtuvista syistä yritys aloitettiin vasta elokuussa 2017, joten hänen on välillä vaikeakin uskoa, että nyt tämä oikeasti on totta, kun on haaveillut asiasta niin pitkään. Yllättävintä raskausajassa on miehen mielestä ollut helppous: hän odotti mun olevan paljon kipeämpi, vaivaisempi ja kiukkuisempi :D Pahinta asiaa mies ei aluksi meinannutkaan keksiä, mutta sitten sanoi, että ehkä pahinta on tämä ihan loppuaika, kun mä olen koko ajan kotona eikä hän saa yhtään "omaa aikaa". Ymmärrän tuon täysin, koska muistan kun mulla oli pidempi työmatka kuin miehellä ja mies oli aina kotona, kun lähdin töihin ja jo tullut kotiin, kun tulin töistä ja mä olisin kaivannut joskus hetken sellaista yksin olemisen aikaa. Nyt äitiyslomalla mä olen kyllä käynyt vaikka ja missä, mutta usein aamupäivällä tai päivällä ja olen sitten illalla jo kotona, kun mies tulee töistä. Mun pidempiä menoja rajoittaa se, että mies käy autolla töissä, joten mulla ei ole päivisin autoa vaan voin liikkua vain kävelymatkasäteellä, jonkun toisen kyydillä tai sitten kaukolinjan busseilla (sisäistä liikennettä täällä kylässä ei ole). Ajattelin kyllä, että ehkä tänä viikonloppuna voisin ottaa auton ja hurauttaa 25km:n päähän mun vanhemmille ja yhdelle ystävälle käymään niin mies saisi olla ihan rauhassa yksin kotona :) Ollaan jo etukäteen puhuttu, että sitten kun vauva on syntynyt, niin molemmat yrittää antaa toiselle mahdollisuuksia myös siihen omaan aikaan ja tilaan, vaikka se tarkoittaisi vain 10 minuutin metsäkävelyä tai kaupassa käymistä. Kunhan saa hetken olla omissa ajatuksissaan ja hiljaisuudessa. Kumpikin meistä tarvitsee välillä sellaista aikaa voidakseen hyvin ja siitä huolehtiminen saattaa olla parisuhteenkin kannalta jopa tärkeämpää kuin yhteiset treffi-illat (vaikka niistäkin aiotaan kyllä pitää kiinni, olkoon treffit sitten vaikka omassa saunassa kun jomman kumman äiti katsoo hetken vauvaa). Mutta kyllä se aivan varmasti tulee olemaan iso muutos suhteelle, että meitä onkin yhtäkkiä kolme, kun ollaan tässä viitisentoista vuotta oltu kahdestaan... :)</span><br />
<br />
<br />Lakritsitoffeehttp://www.blogger.com/profile/12182660072951624371noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-1356237243097981791.post-21755008810709780252019-02-12T01:07:00.003-08:002019-02-12T01:31:12.048-08:0036. - 37. raskausviikko: Painokontrolli ja synnytykseen valmistautumista :)<span style="font-family: "arial" , "helvetica" , sans-serif;">Tänään tuli mittariin rv37+0 eli syntyi vauva tästä eteenpäin milloin tahansa, hän on täysiaikainen <3 Jotenkin huojentava virstanpylväs ja samaan aikaan tuntuu aivan käsittämättömältä, että laskettuun aikaan on vain 3 viikkoa! :O Aika on mennyt tosi nopeasti ja tuntuu jopa, etten olisi vielä valmis luopumaan tästä raskaana olosta... :) Toivon muutenkin, että vauva pysyisi vatsassa vielä ainakin pari viikkoa, jotta hän saisi rauhassa vielä kypsyä, kehittyä ja kasvaa. :) </span><br>
<span style="font-family: "arial" , "helvetica" , sans-serif;"><br></span>
<span style="font-family: "arial" , "helvetica" , sans-serif;">Viime viikolla käytiin perhevalmennuksessa ja tutustumassa synnytyssairaalaan, tänään on edessä vielä eräänlainen synnytysvalmennus, joka on nimetty "Kysy kätilöltä" -illaksi. Viime viikon valmennukset olivat molemmat hyviä ja erityisesti tykättiin tuosta synnytyssairaalaan tutustumisesta. Siellä käytiin läpi kaikkea mahdollista synnytykseen liittyen ja saatiin paljon tietoa siitä mitä lääkkeettömiä ja lääkkeellisiä kivunlievitysvaihtoehtoja on juuri kyseisessä synntyssairaalassa, millaisia käytäntöjä noudattavat ja lopuksi kierrettiin kaikki tilat. Tuntui rauhoittavalta nähdä synnytyssali, nyt on helpompi henkisesti valmistautua tulevaan koitokseen, kun ei tarvitse omassa päässä kehittää kuvaa sairaalasta ja synnytyssalista. Lisäksi synnytysosastolla oli rauhallinen tunnelma ja sain esittelyä pitävästä kätilöstä todella lämpimän, turvallisen ja ammattitaitoisen vaikutelman. Kaiken kaikkiaan käynti lievitti synnytyspelkoa ja musta on jopa alkanut tuntua siltä, että saattaisin ehkä selvitäkin synnytyksestä jotenkin :)</span><br>
<span style="font-family: "arial" , "helvetica" , sans-serif;"><br></span>
<span style="font-family: "arial" , "helvetica" , sans-serif;">Eilen kävin lääkärin määräämällä kontrolliajalla tuon mun vähäisen painonnousun suhteen ja olin saanut painon nousemaan kahdessa viikossa 800g, mikä oli ilmeisesti oikein hyvä :) Olin lisännyt lounaalle enemmän hiilaria ja kasvattanut välipalan ja päivällisen kokoa. Aluksi se oli vaikeaa, kun pelkäsin verensokerin nousevan liian korkealle ja varsinkin kun lääkäri oli pyytänyt, etten ottaisi mittauksia niin paljon vaan yrittäisin luottaa siihen, että arvot pysyvät kurissa. Mulla on lähimpänä ylärajaa ollut ennen ateriaa mitattavat arvot (aamupaastoa lukuunottamatta) ja joskus ennen ateriaa verensokeri on jopa ollut korkeampi kuin aterian jälkeen, mikä on ihan nurinkurista. Sain tähän fb:n vertaistukiryhmästä vinkin, että kannattaa lisätä pääaterioille hyviä hiilareita, vaikka verensokeri olisikin sen ansiosta aterian jälkeen yli 6, koska yleensä kuitenkin sitten laskee paremmin ennen seuraavaa ateriaa. Testasin tätä ja se toimi! Aterian jälkeen verensokeri oli 6.8, mutta ennen seuraavaa ateriaa vain 4.7!!! Voi vitsi, että olin onnellinen tuosta vinkistä! Nyt pystyn siis SEKÄ syömään ennemmän ETTÄ saamaan parempia verensokeriarvoja! Olin aiemmin yrittänyt pitää sen aterian jälkeisen arvonkin alle kuuden, koska luulin mahdollisimman tasaisen ja matalan verensokerin olevan hyvä asia, mutta tuolla metodilla se ei sitten meinannut laskea millään alle viiden päivän aikana. Vinkkinä siis muillekin, jotka mahdollisesti taistelevat noiden ennen ateriaa olevien arvojen kanssa (kaikkiallahan sitä ei tosin edes ohjeisteta mittaamaan). Nyt mun ainoa huolenaihe on se, että aamupalan jälkeiset arvot ovat viimeisen muutaman viikon aikana lähteneet nousuun ja tänään mittasin 1h aamupalasta arvon 5.9, kun yleensä kyseisen aamupalan jälkeen arvo ollut 5.1. Eilen söin sellaisen aamupalan mitä söin diagnoosin saamisen jälkeen ensimmäiset 1,5 kuukautta ja verensokeri oli tuolla aamupalalla silloin 4.8 - 5.4, mutta eilen täysin samalla setillä 6.9! Olin kuullut, että usein verensokerin kanssa hankalimmat raskausviikot olisivat 28-34 ja ihan lopussa alkaisivat paranemaan, mutta ei mulla ainakaan :( Sain raskausdiabetesdiagnoosin vasta rv28 ja ne ensimmäiset 1,5kk arvot pysyivät aika hyvin matalina ennen kuin alkoivat nousta vasta noin rv33. Toivottavasti eivät jatkaisi noususuuntaa viikko viikolta loppuun asti... :(</span><br>
<span style="font-family: "arial" , "helvetica" , sans-serif;"><br></span>
<span style="font-family: "arial" , "helvetica" , sans-serif;">Enivei, lääkäri oli tyytyväinen siihen, että paino lähtenyt nousuun ja käski syödä loppuajan samoin kuin nämä edeltävät parisen viikkoa. Hän ultrasi vielä vauvan ja pikkuinenkin oli saanut parissa viikossa lisää painoa painaen nyt vähän vajaa 3kg. Tyyppi oli noussut -1sd käyrältä -0,5sd käyrälle :) Lääkäri korosti kaiken olevan oikein hyvin ja ettei tarvitse edelleenkään pelätä mitään isoa sokerivauvaa, toisaalta vauva ei ole myöskään huolestuttavan pieni. Rakenteeltaan vaikutti kuulemma edelleen oikein sirolta <3 Mittauksen aikana vauvalla oli kyllä sellaiset jumpat käynnissä, että mittausvirhettä tuossa voi jonkin verran olla :D</span><br>
<span style="font-family: "arial" , "helvetica" , sans-serif;"><br></span>
<span style="font-family: "arial" , "helvetica" , sans-serif;">Nyt kun täysiaikaisuus on saavutettu, alkaa mulla olla sairaalakassikin valmiina pakattuna. Sieltä puuttuu vielä neuvolakortti, kuulokkeet musiikin kuuntelua varten, juomapullo, kännykän laturi ja meikinpoistoaineet, koska näitä kaikkia tarvitsen vielä. Lisäksi en ole vielä laittanut sinne ostamaani imetysmekko ja äitiyslegginsejä, koska ne ovat niin mukavat päällä myös nyt loppuraskaudesta. Kassista löytyy kuitenkin jo nyt seuraavat tavarat:</span><br>
<span style="font-family: "arial" , "helvetica" , sans-serif;"><br></span>
<span style="font-family: "arial" , "helvetica" , sans-serif;">- shampoo ja hoitoaine, deodorantti</span><br>
<span style="font-family: "arial" , "helvetica" , sans-serif;">- hiusharja</span><br>
<span style="font-family: "arial" , "helvetica" , sans-serif;">- hammasharja ja tahna</span><br>
<span style="font-family: "arial" , "helvetica" , sans-serif;">- imetysliivit, liivinsuojia, siteitä, nännivoide</span><br>
<span style="font-family: "arial" , "helvetica" , sans-serif;">- löysiä alushousuja, sukat</span><br>
<span style="font-family: "arial" , "helvetica" , sans-serif;">- pörröiset ja lämpimät "kotisukat"</span><br>
<span style="font-family: "arial" , "helvetica" , sans-serif;">- lökärit, huppari, imetystoppi, löysä paita, imetysneule</span><br>
<span style="font-family: "arial" , "helvetica" , sans-serif;">- lakritsia ja pieni suklaapatukka</span><br>
<span style="font-family: "arial" , "helvetica" , sans-serif;">- eväitä: 2x pillimehu, pähkinäsekoituspussi, 2x proteiinipatukka, hedelmäsose, suolakeksejä</span><br>
<span style="font-family: "arial" , "helvetica" , sans-serif;">- vauvalle kotiutumisvaatteet (muutama eri kokoa ja mallia oleva body, housut, tumput, sukat, alusmyssy, pipo, lapaset, kevyttoppahaalari) ja harsoliina</span><br>
<span style="font-family: "arial" , "helvetica" , sans-serif;"><br></span>
<span style="font-family: "arial" , "helvetica" , sans-serif;">Miehelle pakataan lisäksi mukaan omia eväitä, jotka olen jo koonnut keittiössä yhdelle tietylle hyllylle valmiiksi. Niihin sisältyy mm. energiajuomaa, sipsiä, pähkinöitä ja karkkia :D Lisäksi olen yrittänyt saada miestä katsomaan valmiiksi mitkä vaihtovaatteet ottaa mukaan siltä varalta, että joutuukin heti jäämään sinne pidemmäksi aikaa, mutta eihän se halua vielä tollaisia miettiä, koska osaa "pakata minuutissa". :D Ylipäänsä pakkaamisen suhteen ollaan aina oltu ihan eri linjoilla, kun mä aloitan pakkaamisen jo monta päivää ennen reissua tai vähintäänkin teen listaa siitä, mitä pitää ottaa mukaan, jotta ehtii esim. pestä lempivaatteet ja mies taas on sitä mieltä, että "pakkaamiseen menee 5 minuuttia ja sen voi tehdä vaikka lähtöpäivänä". No, onhan sekin totta, että jos synnytys käynnistyy supistuksilla, niin saatetaan olla tuntejakin tässä kotona ennen sairaalaan lähtöä ja miehellä on hyvin aikaa pakata. Lisäksi synnytyssairaala on vain 20 minuutin ajomatkan päässä, joten pääsee kyllä hakemaan mahdollisesti unohtunteita tavaroita kohtuullisen helposti. Joten pakatkoon nyt sitten silloin kun haluaa ;)</span><br>
<br>Lakritsitoffeehttp://www.blogger.com/profile/12182660072951624371noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1356237243097981791.post-26699633697538384742019-01-29T23:21:00.001-08:002019-01-29T23:21:12.160-08:0034. - 35. raskausviikko: juhlia ja painon nostatusta!<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Täällä sitä kirjoitellaan äitiyslomalta, vaikka en vieläkään voi uskoa, että raskaus on näin pitkällä, että olen oikeasti jo jäänyt pois töistä. Ja etten ole palaamassa takaisin töihin ainakaan vuoteen! Eilen kyllä piipahdin jo töissä viemässä verokortin ja samalla lounaalla työkavereiden kanssa eli aika nopeasti tuli ikävä :D Ja nimenomaan työkavereita ja sitä tiettyä arjen rytmiä ikävä tuleekin, ei niinkään itse työtä - ainakaan vielä. Päinvastoin, musta on ihanan vapauttavaa ajatus, että mun ei vähään aikaan tarvitse kuunnella muiden murheita ja yrittää auttaa vaan voin keskittyä vain omaan perheeseeni ja lähipiiriini :) Vaikka työstäni tykkäänkin, niin kyllä siitä silloin tällöin tarvitsee breikkiä, että jaksaa.</span><br />
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span>
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Ennen töiden loppumista mut yllätettiin järkkäämällä babeshowerit. :) En oikeasti ollut arvannut mitään, koska olin jo mielessäni paljon aiemmin laskeskellut, ettei babyshowereita varmasti tule, kun juuri kukaan ei pääsisi paikalle erinäisistä syistä. No, mukavasti porukkaa oli sitten kuitenkin saatu kokoon mun selän takana, vaikka muutama jäikin uupumaan reissun, vastasyntyneen ja sairastelun vuoksi. Peitetarinana oli kohta vanhaksi menevien lahjakorttien käyttö Fazerin brunssilla parin ystävän kanssa enkä arvannut edes siinä vaiheessa mitään, kun eräs kolmas ystävä hyppäsi mun kanssa samaan bussiin. Ihan meni täydestä hänen tarinansa siitä, että olisi menossa tapaamaan veljeään ja että sattumalta osuttiin samaan bussiin :D Bussiasemalla odotti sitten muitakin ystäviä täytenä yllätyksenä ja siitä sitten suunnattiin brunssille. Porukka oli keksinyt pieniä tehtäviä, kuten lapsen nimen, syntymäpainon yms. arvausta, joita kirjoittelivat ylös ja kun kotona lueskelin niitä lappusia, joissa oli myös toivotuksia vauva-arkeen ja toiveita sen suhteen mitä vauvan olisi hyvä periä isältään ja äidiltään, niin ihan liikutuin niistä kirjoituksista <3</span><br />
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span>
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Myös töissä mut yllätettiin antamalla mulle lahjaksi "selviytymispakkaus", jossa oli kaikenlaista sekä vauvalle että mulle. :) Erityisen paljon siellä oli herkkuja erinäisiin tilanteisiin, kun kaikki tietävät mun olleen nyt tiukalla herkuttomalla tämän raskausdiabeteksen takia. Jokaiseen selviytymispakkauksen tavaraan ja herkkuun oli myös ajatuksella mietitty jokin hauska ohje, jolloin kyseinen asia tulee käyttöön ja lisäksi korttiin oli jokainen työkaveri kirjoittanut oman ohjeensa yleisesti vauva-arkeen ja nuo ohjeet aion kyllä pitää hyvässä tallessa ;) Töissä pidettiin lisäksi läksiäisbrunssi mun toiseksi viimeisenä päivänä ja ihmiset olivat ihanasta ajatelleet mitä saan syödä ja mitä en <3 Oli kalaa, erilaisia itsetehtyjä salaatteja, kananmunia, ruissipsejä... Itse olin leiponut karppaajien sivuilta löytämäni ohjeen mukaisesti sokerittoman ja jauhottoman mutakakun ja se oli todella hyvää! Jopa parempaa kuin perinteinen mutakakku, joka on mun makuun yleensä aivan liian äklömakea. Taidan leipoa tuota sokeritonta versiota tässä vielä joku toinenkin kerta äitiyslomalla ollessani :P</span><br />
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span>
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Viimeisenä työpäivänä mulla oli aamulla vielä neuvola-aika, jossa ei muutoin ollut mitään ihmeellistä, mutta hieman ristiriitaisia ohjeita sain kyllä neuvolaterkalta... Ensin hän kehui mun hyviä verensokeriarvoja ja kyseli olenko uskaltanut jo vähän monipuolistaa ruokavaliota. Kun vastasin olevani kyllä edelleen aika varovainen ja luottavani paljolti omiin "turvaruokiini" sekä pohtivani kovasti onko mun ruokaväli sopiva vai liian lyhyt, hän kysyi onko mulla nälkä siinä vaiheessa kun syön. Sanoin, että nälkä on ennen jokaista ateriaa ja niiden välissäkin, koska en uskalla syödä paljon kerralla, ettei verensokeri nouse. Hän ohjeisti juomaan nälkääni aterioilla sokeritonta mehukeittoa ja aterioiden välissä vettä. Parin minuutin kuluttua hän kuitenkin huomautti siitä, että paino ei edelleenkään kehity niinkuin pitäisi ja se saisi kyllä alkaa jo nousta enemmän. No ei kai se paino sokerittomalla mehukeitolla ja vedellä nouse!</span><br />
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span>
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Neuvolaterkan aika oli siis perjantaina ja heti seuraavana maanantaina oli neuvolalääkäri. Hän puuttui tuohon painoon aika heti siinä alussa ja laskeskeli, että koko raskauden aikainen painonnousu on aivan liian vähäistä verrattuna lähtöpainoon. Hän kertoi, että äidin niukka painonnousu voi paradoksaalisesti johtaa mm. vauvan liikakasvuun. Eli näin minä sen kuulin: liian rento syöminen voi nostaa verensokeria ja johtaa isokokoiseen vauvaan ja liian tiukka syöminen ja alhainen painonnousu voi johtaa isokokoiseen vauvaan. Teet niin tai näin niin väärin menee ja tuloksena isokokoinen vauva :( Kerroin kyllä lääkärille, että tuon raskausdiabeteksen vuoksi painonnousu on pysähtynyt ja että olen saanut ihan ohjeeksikin juoda nälkääni vettä ja sokeritonta mehukeittoa. Lääkäri katseli mun verensokeriarvoja ja sanoi niiden olevan aivan loistavia arvoja eikä sen puolesta ole mitään hätää. Lopulta hän kysyi voisinko jättää mittaukset nyt pariksi viikoksi ihan kokonaan tekemättä, jotta uskaltaisin ehkä syödä ennemminkin tarpeen mukaan ja vähän rennommin. Ehdotti, että hiilareiden suhteen jätän pois vain mehut ja smoothiet (ja herkut), mutta muuten söisin ihan normaalisti. Ja halusi varata mulle vielä kontrolliajan parin viikon päähän, jossa tarkistaa että paino on lähtenyt nousuun. Ymmärin lääkärin pointin, mutta tuntui pelottavalta ajatus siitä, että en mittaisi, koska entä jos verensokeri nouseekin enkä tiedä sitä ja osaa korjata syömisiä...? Päätin nyt ainakin suurentaa annoskokoa aterioilla sekä monipuolistaa ruokavaliota niin etteivät välipalat ja iltapalat ole aina vain ruisleipää kananmunalla tai tiettyä "turvallista" proteiinirahkaa pähkinöillä. Katsotaan jos näillä lähtisi paino vähän nousemaan :) Lääkäri myös ultrasi käynnillä ja kertoi vauvan olevan siron näköinen ja menevän vähän alakäyrillä, mutta ei huolestuttavasti :) Hänen mukaansa ei ole huolta mistään isosta vauvasta vaan hän arvioisi syntymäpainoksi noin 3kg jos vauva syntyisi laskettuna päivänä. Muutoinkin vauvalla näytti olevan kaikki hyvin <3 Aika vähän lääkäri kylläkään kertoi mitään ultrakuvista, näytti lähinnä jalat ja sukuelimet :D</span><br />
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span>
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Pahoittelut pitkästä tekstistä ja kiitos jos jaksoit lukea loppuun asti :) Ensi kerralla voisin kirjoitella vähän sairaalakassin sisällöstä, sillä sitä on tullut mietittyä ja pakattua tässä äitiysloman aluksi...</span><br />
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span>
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Ja nyt syömään! ;)</span>Lakritsitoffeehttp://www.blogger.com/profile/12182660072951624371noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-1356237243097981791.post-26472960316433459332019-01-10T02:17:00.000-08:002019-01-10T02:17:20.684-08:0032. - 33. raskausviikko: neuvolakuulumisia<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Tänään on rv32+2 ja käytiin aamulla taas pitkästä aikaa neuvolassa (mun mielestä on tuntunut pitkältä ajalta nää neuvola-aikojen välit, nyt vasta alkaa olla hieman tiheämpään). Ensin neuvolaterkka kyseli sokerimittauksista ja katsoi mun verensokerimittausten tulokset, joissa ei ylityksiä ollut. Kyseli onko ollut herkkuhimoja (ei onneksi), tiedänkö että jossain ruisleivissä on vehnäjauhoja (no daa) ja muistanhan liikkua (kyllä). Liikunnasta tosin sanoin, että olen joutunut lyhentämään kävelylenkkejä ja yhden kerran pyytämään miestä hakemaan mut töistä, kun harjoitussupistuksia on niin paljon. Kehotti tekemään sitten pienempiä lenkkejä, koska kävely olisi mm. selän hyvinvoinnin ja verensokeritasojen matalana pitämisen kannalta tärkeää. Kysyin samalla onko turvallista käydä vielä uimassa ja terkka arveli, että on, koska harjoitussupistuksiin ei liity kipuja ja ne helpottavat levossa. Ohjeisti kuitenkin olemaan häneen yhteydessä jos noihin supistuksiin alkaa liittyä menkkamaista kipua tai niitä tulee jatkuvasti levossakin.</span><br />
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span><br />
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Peruspissatesti ja verenpaine olivat ok, samoin hemoglobiini. Paino on pysytellyt tismalleen samoissa lukemissa edelliset kolme punnitusta (myös diabeteshoitajalla punnittiin) eli marraskuun alusta saakka, mutta nyt tänään punnittaessa oli vihdoin noussut hurjat 400 grammaa :D Terkka ei siihen juurikaan kommentoinut, hän ei yleensäkään ole painosta sanonut ihmeemmin mitään ja musta tuntuu, että raskausdiabeteksen takia kaikki on vain tyytyväisiä jos paino ei nouse, vaikka olisi miten hoikka lähtöpainoltaan. Eikä sen tietysti paljon tarvitse noustakaan, ei ole sitten ainakaan ylimääräisiä raskauskiloja tiputettavana... :) Sf-mitta meni edelleen käyrillä, tosin viimeksi oli ihan siinä keskimmäisen viivan kohdalla tai puoli millimetriä yli ja nyt alle sen keskimmäisen viivan, mutta kuitenkin vielä normaalikäyrän sisällä. Mies kysyi terkalta osaako arvioida vauvan kokoa vatsan päältä tunnustellen ja terkka sanoi vauvan vaikuttavan "ihan normaalikokoiselta, ehkä laskettuna päivänä n. 3,5kg". Hän kuitenkin sanoi, että lääkärikäynnillä vielä ultrataan (jes!!!), joten silloin voidaan arvioida painoakin tarkemmin. </span><br />
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span><br />
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Sydänäänet kuunneltiin ja nekin pomppivat ihan normaalitahtia :) Liikkeitä tunnen niin paljon ja usein, ettei itsellä kyllä huolta ollutkaan etteikö vauvalla siltä osin olisi kaikki kunnossa. Lapsivettä oli myös normaalisti ja vauva oli edelleen pää alaspäin. Imetyksestä kysyttiin varmaan jo neljättä kertaa ja edelleen sanoin, että kyllä, haluan imettää. Sain siihen liittyen infokirjasen ja ohjeen perehtyä vielä Naistalon nettisivujen imetysohjeisiin. Jonkinlaista esimaitoa mulla on vuotanut rinnoista jo monta viikkoa, joten jotain tuolla tisseissä ainakin kehittyy :D </span><br />
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span><br />
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Terkka kyseli vielä meidän yhteisistä liikuntaharrastuksista, laitetaanko ruokaa yhdessä ja onko tehty hankintoja vauvalle. Ihan sellaista perusrupattelua siis :) Muistin vielä pyytää lisää mittausliuskoja verensokeria varten ja noihin mun tekemiin ylimääräisiin mittauksiin suhtauduttiin hyvin eikä esim. rivien välistä mainostettu kuinka kalliita liuskat ja neulat on (sitäkin joillekin tapahtunut). Sen terkka vielä mainitsi useasti, ettei mun tarvitsisi yhtään olla huolissaan jos joku verensokeriarvo on lähellä rajaa, kun rajat ovat raskaana olevilla sen verran tiukat. Kunhan ovat alle sen tietyn rajan, niin se riittää, ei väliä miten paljon. Mähän olen yrittänyt pitää verensokerin kaiken kaikkiaan mahdollisimman kaukana ylärajoista, mutta osin se liittyy ihan omaan mielenrauhaan, koska sitten ei tarvitse jatkuvasti mitata jos tietää, että edellisellä mittauksella samalla ruoalla jäänyt niin paljon alle rajan, ettei se todennäköisesti yhtäkkiä pomppaa niin paljon että raja ylittyisi. </span><br />
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span><br />
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Seuraava neuvolakäynti onkin sitten jo parin viikon päästä perjantaina ja heti seurraavana maanantaina on vuorossa neuvolalääkäri. Kyseinen maanantai onkin sitten jo lomapäivä, jota seuraava päivä on ensimmäinen virallinen äitiyslomapäivä. Huomisen jälkeen on siis enää kaksi viikkoa töitä, aika hurjaa!</span>Lakritsitoffeehttp://www.blogger.com/profile/12182660072951624371noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1356237243097981791.post-85437383681974309852019-01-02T23:38:00.001-08:002019-02-10T05:41:48.102-08:0029. - 31. raskausviikko: Verensokerimittailuja<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Edelliset kaksi raskausviikkoa on kuluneet aika lailla verensokerimittauksen parissa. Jos raskausdiabetes, verensokerit ja ruokavalio ei kiinnosta, ei kannata lukea tätä blogitekstiä :D </span><br>
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br></span><br>
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Kävin siis ennen joulua raskausdiabeteshoitajalla ja sain vinon pinon ruokavalioon liittyviä ohjeita, hiilihydraattitaulukoita ja vaikka mitä. Ja tietysti verensokerimittarin ja taulukon, johon merkitä tuloksia. Suurimman osan ohjeista tiesin jo etukäteen, mutta olihan niitä hyvä vielä kerrata. Mittaukset aloitin heti käyntiä seuraavana päivänä.Vaikka esim. jouluna ei olisi tarvinnut mitata, niin halusin kuitenkin testata mitä verensokeri olisi riisipuuron tai joulutortun jälkeen. Muutenkin noudatin jouluna jokseenkin ruokavalio-ohjeita eli söin tasaisin väliajoin ja hiilarit jaoin tasaisesti pitkin päivää. Suklaata en syönyt kuin kaksi konvehtia jouluaattona ja toiset kaksi 27.12. Sitä yhtä joulutorttua lukuun ottamatta jätin muutkin herkut syömättä niin jouluna, syntymäpäivänä kuin uutenavuotenakin ihan vain varmuuden vuoksi. Se ei ehkä muuten olisi ollut edes kovin hankalaa, mutta jatkuva syömisten ajattelu ja kontrollointi kyllä ärsytti sekä tietysti katsella vierestä kun muut (=mies) söi suklaata tai tuoreita piparkakkuja...... No, ensi jouluna sitten ;)</span><br>
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br></span><br>
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Viralliset ohjeet oli siis mitata joulua edeltävä viikko siten, että mittaisin neljänä aamuna aamupaaston ja 1 tunti aamupalan jälkeen sekä yhtenä päivänä vuorokausikäyrän eli arvot ennen pääaterioita (aamupala, lounas, päivällinen, iltapala) ja 1h pääaterioiden jälkeen (=8 mittausta). Jos tämän tehomittausviikon arvot olisivat kunnossa, jatkaisin mittausta siten, että joka toinen viikko neljänä aamuna aamupaasto ja 1 h aamupalan jälkeen ja joka toinen viikko yhtenä päivänä vuorokausikäyrä. Ei siis lopulta ihan hirveästi mittauksia, yhteensä 8 kertaa viikossa.</span><span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br></span><br>
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Tehomittausviikolla noudatin aika prikulleen ruokavalio-ohjeita, joissa suurin muutos omaan normi ruokavalioon oli tavallista pienempi aamupala. Verensokerin tulisi olla ennen aterioita (ja yöpaaston jälkeen) alle 5,5 ja 1h aterioiden jälkeen alle 7,8. Kaikki arvot pysyivät sallittujen rajojen alapuolella tuolla tehomittausviikolla ja sain niistä vielä kehuja diabeteshoitajalta, kun jäivät niin selvästi alle rajojen :) Se vähäksi aikaa helpotti mieltä, mutta sitten tuli tosiaan tuo joulu ja en osannut silti "ottaa rennosti", koska pelotti, että verensokeri alkaisi heittelemään jos en noudattaisi ruokavaliota... Sen riisipuuron kuitenkin söin ja heitin siihen vielä päälle sokeria, kanelia ja sekahedelmäkeittoa. Toihan on verensokerin kannalta ihan tappoannos, koska se sisältää valkoista riisiä, maitoa (maitosokeri), sokeria ja vielä kuivattuja hedelmiä (paaaljon sokeria). Lähdin heti tuon annoksen jälkeen kävelylle, koska liikunta alentaa verensokeria. Tunnin kuluttua verensokeri oli 7,6 mikä oli siihen astisista mittauksista selvästi korkein, mutta ei kuitenkaan yli rajan. Sinällään tuo helpotti taas oloa, kun ajattelin, että tuo annos oli varmaan pahimmasta päästä, mitä voi syödä (jos ei nyt kokonaista suklaalevyä kerralla vetäisi) ja silti jäi alle rajan. Juuri ja juuri, mutta jäi silti :) Tietysti päätin, etten sen jälkeen enää riisipuuron koske, kun meni noin lähelle rajaa, mutta oli kiva huomata, ettei sokerit kuitenkaan pompanneet ihan pilviin. Samoin kun söin sen yhden joulutortun enkä edes kävellyt päälle, niin tunnin kuluttua verensokeri oli 6,6 eli ei paha. :) Testasin miehenkin verensokerin tunti joulutortun jälkeen ja hänellä se oli 6,2. :D</span><br>
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br></span><br>
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Tehomittausviikon jälkeen olen ottanut aika paljon ylimääräisiä mittauksia, kun olen halunnut testata mitä kestää syödä ja mitä ei. Aamupaastot mulla on jatkuvasti 4.0 - 4.8, joten niissä ei mitään ongelmaa ole. Eniten arvot nousee aamupalan jälkeen ja siinä korkein mitattu arvo on ollut 6,9. Nyt mun vakioaamupala on 1 viipale ruisleipää rasvalla, kasviksilla, juustolla ja leikkeleellä sekä 1-2 keitettyä kananmunaa ja tällä aamupalalla verensokeri on tunnin jälkeen vain 4.8-5.2. Tänään olin laiska enkä jaksanut keittää munia vaan söin vain tuon yhden viipaleen ruisleipää ja tunnin kuluttua verensokeri oli 5.8. Eli jotenkin tuo kananmuna tasaa verensokerin nousua (rasvan kai näin pitäisi tehdäkin ja kananmunassahan on rasvaa). Jos syön 2 viipaletta ruisleipää päällisillä, tunnin kuluttua verensokeri on 6.7-6.9 eli alle rajan sekin, mutta selvästi korkeampi. Muilla aterioilla verensokeri pysyy helpommin alhaisena ja aterian jälkeiset arvot on vaihdelleet (jos riisipuuroa ei lasketa) välillä 5.1 - 6.4. Ateriaa ennen olevia arvoja olen mittaillut vähemmän, mutta ne ovat pysyneet mittauspäivinä alle sen 5.5 paitsi kerran oli 5.6, mutta kun odotin 30 min niin oli laskenut vähän ollen 5.4. ja vasta silloin uskalsin seuraavan kerran syödä (aika pilkun viilausta kyllä :D). Mutta. Sain mä yhden ylityksenkin aikaiseksi. :( Ja ei, se ei tullut parista suklaakonvehdista, joulutortusta, riisipuurosta tai mistään muustakaan sellaisesta testailusta vaan pitkittyneestä ruokavälistä! Olin syönyt pienen välipalan klo 15.30 ja oli tarkoitus syödä päivällinen klo 17.30. No, asioita tapahtui ja pääsinkin syömään päivällistä vasta lähempänä klo 19. Söin kanaa, kasviksia ja vähän täysjyväriisiä (siis tosi vähän). Yleensä tällä annoksella verensokeri ollut tunnin päästä jopa alle 6 ja sen kerran kun otin ne kaksi suklaakonvehtia niin se oli juuri tällaisen aterian päätteeksi ja silloin verensokeri oli tunnin päästä tasan 6.0. No, nyt mua niin otti päähän koko ruokavalionatseilu (olin joutunut siis lähtemään yksin pois vierailulta ihan siksi koska "pakko mennä syömään"), että otin kaksi pientä karkkia piparkakkutalosta tuon ruoan päälle. Siis kaksi! Ja niissä oli varmasti vähemmän sokeria kuin kahdessa suklaakonvehdissa yhteensä. Mittasin sitten 1h tuosta ateriasta ja mittari näytti 8,8!!! Itkuksihan se ilta meni. <em>Miten voi olla niin tyhmä, ettei osannut pakata eväitä enemmän mukaan? Miksen lähtenyt vielä aiemmin kotiin? Miksi otin vielä ne kaksi karkkia kun oli jo pitkä ruokaväli? Mitä vauvalle nyt tapahtuu?</em> Harmitti niin kovasti, kun tiesin ettei mulle itselle tuosta pienestä noususta haittaa olisi, mutta vauvarukka siellä nyt yritti pärjäillä tommosen sokerimäärän kanssa :( Itsesyytökset oli kyllä aika kovat. Onneksi kahden tunnin päästä tuosta ateriasta verensokeri oli jo laskenut 5,6:een, joten pitkän aikaa ei koholla ollut. </span><br>
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br></span><br>
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Tuosta yhdestä ylityksestä oppineena olen nyt pitänyt tiukasti kiinni 2-3 h ruokailuvälistä ja ihan kaikki namut saa jäädä nyt muille. Onneksi mieskin aloitti uudenvuoden kunniaksi herkkulakon vauvan syntymään saakka, joten ei tarvitse katsella vierestä kun toinen ottaa kahvin kanssa suklaata. Moni muukin on varmaan aloittanut jonkinlaisen elämäntaparemontin, joten nyt on vielä helpompi itsekin olla tiukkana :) Tosin herkuton olisi musta vielä aika helppo pitää, mutta ärsyttää lähinnä kun pitää kontrolloida myös maitotuotteiden määrää, aamupalan sisältöä ja kokoa sekä rajoittaa hedelmien syömistä. Perunaa en myöskään uskalla syödä (onneksi en siitä tykkääkään) enkä riisiä tai pastaa jos en ole itse valmistanut sitä ja tiedä, että se on täysjyvää. Onhan tämä siis kello kaulassa syömistä, josta puuttuu rentous ja oman itsen kuuntelu. Koska olen vielä tehnyt niin kovasti töitä ihan pitkän psykoterapiankin avulla oppiakseni kuuntelemaan itseäni, niin ärsyttää heittää nuo taidot romukoppaan ja ottaa taas jatkuva kontrolli käyttöön. Miehen kanssa on jo puhuttu, että kun vauva on syntynyt, on oltava tarkkana, ettei tämä kontrolli jää päälle vaan palaisin taas siihen itseni kuunteluun ja armollisuuteen. Ehkä kun sen nyt ylöskin kirjoitti, niin se toteutuisikin :)</span><br>
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br></span><br>
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Raskausdiabetesta ja siihen liittyvää stressiä lukuun ottamatta olen onnekseni edelleen voinut hyvin :) Vauva liikkuu paljon ja mulla ei juurikaan ole mitään kipuja tai kolotuksia. Parina yönä on ollut selkäsärkyä, mutta sen on mennyt aamuun mennessä ohitse. Harjoitussupistuksia tulee kyllä välillä aika paljonkin, mutta onneksi ne helpottavat levossa. Eilen olin uimassa ja vesijuoksemassa ja sen jälkeen supisteli aika paljon, vaikka siellä altaassa olo tuntui tosi hyvältä. Ehkä oli sitten kuitenkin vähän liiaksi rasitusta yhdellä kertaa... Pitkät kävelylenkit jaan jo kahteen osaan tai ainakin istun kesken lenkin vaikka bussipysäkillä, koska jos kävelee pidempään kerralla niin sitten harkkasuppareita on koko loppulenkin ja pahimmillaan koko loppuillan. Mutta koska ne ovat kivuttomia ja loppuvat heti kun menen makuulle, niin en ole niistä huolissaan :)</span> Lakritsitoffeehttp://www.blogger.com/profile/12182660072951624371noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-1356237243097981791.post-57092877880522267352018-12-11T02:42:00.001-08:002018-12-11T02:42:26.012-08:0028. raskausviikko (rv 27+0 - 27+6): Mitä mun kannattaa syödä?<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Otsikon kysymys on ollut mielessä koko viikon, joka päivä, lähes joka aterialla. Olen etsinyt tietoa raskausdiabeteksestä, lukenut keskusteluketjuja, blogitekstejä, lehtiartikkeleita ja liittynyt raskausdiabetesta sairastavien vertaistukiryhmään facebookissa. Tässä yhteydessä on tuntunut, että tieto lisää tuskaa. Kaikkialla toitotetaan kuinka sairastun itse 2-tyypin diabetekseen 10-15 vuoden kuluessa, vauvasta voi tulla iso, synnytys vaikeutuu, maidontulo hankaloituu, vauva voi joutua sokeritippaan tai kärsiä hapenpuutteesta ja kaiken tämän olen aiheuttanut itse, koska olen syönyt väärin ja liikkunut liian vähän. No okei, ei ihan joka puolella ole enää tuota syyllistävää tekstiä, koska normaalipainoiset ja terveellisiä elintapoja noudattavatkin sairastuvat raskausdiabetekseen eikä siihen ole välttämättä voinut mitenkään vaikuttaa itse. Onneksi tätä viestiä sain myös neuvolasta ja useaan kertaan minulle sanottiin, ettei tämä ole oma vika eikä kannata kokea syyllisyyttä. Ja toki riskit moniin asioihin raskausdiabeteksen myötä lisääntyvät, mutta eivät ne ole mitään ehdottomia tuomioita ja siksihän näitä seulotaan ja hoidetaan, jotta vältytään negatiivisilta seurauksilta. Silti noiden asioiden lukeminen ei kyllä ole helpottanut oloa tai edes "motivoinut" millään tavalla vaan lähinnä aiheuttanut pelkoa ja stressiä ja on tuntunut, etten uskalla syödä yhtään mitään. Sitten luen siitä kuinka syömättömyys vasta paha onkin (ja en mä toki syömättä ole ollutkaan).</span><br />
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span><br />
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Olen siis tässä viikon aikana perehtynyt saamiini ruokavalio-ohjeisiin ja täyttänyt ruokapäiväkirjaa kahdelta arkipäivältä ja yhdeltä viikonlopun päivältä. Diabeteshoitajan lähettämissä virallisissa ohjeissa ei ollut mitään kovin ihmeellistä ja aikalailla niiden mukaan olen syönyt ja elänyt tähänkin asti. Niissä sallitaan jopa 1-2 "pullaa tai pullapohjaista piirakkapalaa" viikossa. Olen kuitenkin nyt jättänyt kaiken sokerin pois ellei ketsupin sisältämää sokeria lasketa. Facebook-ryhmässä olen oppinut, että monelle nuo suositukset ja ohjeet ei riitä alkuunkaan pitämään sokereita kurissa vaan ruokavaliosta on joutunut karsimaan esim. kaurapuuron, maitotuotteita, hedelmät (ohjeiden mukaan saisi syödä 1-2 annosta päivässä), perunan, riisin, pastan (siis myös täysjyvän), kasvissosekeitot jne. jne. Nyt onkin tuntunut siltä, että olen uskaltanut syödä vain kananmunaa, kanaa, kasviksia ja ruisleipää. Kuitua pitäisi hurjasti saada, mutta moni kuidun lähde kuitenkin nostaa sokereita, joten vähän tuntunut siltä, että ehkä syön sitten vaan sitä ruisleipää ihan hirveästi..? :D Tosin jotkut ei siedä ruisleipääkään ilman, että sokerit nousee. </span><br />
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span><br />
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Raskausdiabeteshoitajalle pääsen siis vasta viikon päästä, siihen saakka joudun arpomaan näitä syömisiä, kun en tiedä mikä just mulla nostaa sokereita. Neuvolassa tänään kyllä lohdutettiin, että voisin syödä mahdollisimman normaalisti, kun ruokavalio on jo kunnossa ja vain se yhden tunnin arvo oli hieman yli ylärajan. Kotimittausten mukaan sitten tekisin muutoksia jos tarvitsee. Painokaan ei ole noussut grammaakaan viiteen viikkoon, joten senkään puolesta ei ole mitään huolta siitä, että söisin ainakaan yhtään liikaa (sokeria). Enemmänkin neuvolassa korostivat, että säännöllinen ja riittävä syöminen on tärkeää ja myös hiilihydraatit ovat tärkeitä, vaikka niitä onkin hyvä jaotella eri aterioille eikä syödä paljon kerralla. Jouluaaton olin jo varautunut olemaan ilman minkäänlaisia herkkuja ja ottamaan laatikoita vain vähän, mutta neuvolassa kyllä sanoivat, ettei yhdellä päivällä ole merkitystä kokonaisuuden kannalta eikä silloin tarvitse mittailla sokereita. Kuulemma jopa yksi joulutorttukin olisi ihan ok! Tässä on kyllä tähän herkuttomuuteen jo tottunut ja tuntuu, ettei lopulta sillä joulutortulla tai konvehdeilla ole edes niin väliä, kunhan saan syödä edes yhden lautasellisen riisipuuroa :P (Jostain muuten luin, että kanelilla olisi verensokeria alentava vaikutus, joten jos heitän riisipuuron päälle vaan hurjan määrän kanelia, niin ehkä verensokeri ei edes nouse... ? ;) )</span><br />
<span style="font-family: Arial;"><br /></span><br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a data-cthref="/url?sa=i&rct=j&q=&esrc=s&source=images&cd=&cad=rja&uact=8&ved=2ahUKEwjZ0ai9y5ffAhUEdCwKHXWpCawQjRx6BAgBEAU&url=https%3A%2F%2Fwww.k-ruoka.fi%2Freseptit%2Friisipuuro&psig=AOvVaw3JEh-oVdJp6BtUc7M8qgys&ust=1544611241059785" data-ved="2ahUKEwjZ0ai9y5ffAhUEdCwKHXWpCawQjRx6BAgBEAU" href="https://www.google.com/url?sa=i&rct=j&q=&esrc=s&source=images&cd=&cad=rja&uact=8&ved=2ahUKEwjZ0ai9y5ffAhUEdCwKHXWpCawQjRx6BAgBEAU&url=https%3A%2F%2Fwww.k-ruoka.fi%2Freseptit%2Friisipuuro&psig=AOvVaw3JEh-oVdJp6BtUc7M8qgys&ust=1544611241059785" id="irc_mil" jsaction="mousedown:irc.rl;focus:irc.rl;irc.il;" style="border-image: none; border: 0px currentColor; margin-left: auto; margin-right: auto;"><img alt="Kuvahaun tulos haulle riisipuuro" height="177" id="irc_mi" src="https://public.keskofiles.com/f/k-ruoka/recipe/1835?w=1440&h=640&fit=crop&q=60" style="margin-top: 62px;" width="400" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kuva: K-ruoka</td></tr>
</tbody></table>
<span style="font-family: Arial;"><br /></span><br />
<span style="font-family: Arial;"><br /></span><br />
<span style="font-family: Arial;"><br /></span><br />
<br /><br />
<br />Lakritsitoffeehttp://www.blogger.com/profile/12182660072951624371noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1356237243097981791.post-82943419824746999322018-12-03T23:04:00.001-08:002018-12-04T02:31:59.701-08:0026. - 27. raskausviikko (rv 25+0 - 26+6): Raskausdiabetes<span style="font-family: "arial" , "helvetica" , sans-serif;">PCOS:n takia jouduin käymään kahdesti sokerirasituksessa raskauden aikana; ensin viikoilla 12-16 ja toisen kerran viikoilla 24-28. Ensimmäistä sokerirasitusta jännitin jo ihan paaston takia ja toisaalta pelkäsin myös, että mulla todetaan raskausdiabetes, kun olen aina reagoinut voimakkaasti runsaaseen sokeriin (sydämen tykytystä, levottomuutta). Arvot olivat kuitenkin ensimmäisessä sokerirasituksessa hyvät eivätkä lähelläkään raja-arvoja. Niinpä menin rauhallisemmin mielin tähän toiseen sokerirasitukseen, koska tiesin jo, ettei rasitustesti sinällään ole mitenkään kammottava (jopa odotin, että pääsen sinne lukemaan kirjaa sen sijaan, että pitäisi tehdä töissä tylsiä kirjallisia hommia) ja arvelin, että ehkä arvot olisivat kunnossa, kun viimeksi jäivät niin selvästi alle rajojen. Verikokeiden ottaminen ei kuitenkaan sujunut tällä kertaa niin mallikkaasti kuin viimeksi ja labrahoitaja ei saanut millään otettua verikoetta vasemmasta käsivarresta, joten kaikki kolme verikoetta otettiin oikeasta käsivarresta. Olo alkoi tuntua heikolta siinä vaiheessa, kun labrahoitaja yritti vielä saada 1 tunnin verikoetta vasemmasta käsivarresta siinä onnistumatta. Hän vielä sanoi, ettei tuota 1 tunnin arvoa enää edes mitata muilta kuin raskaana olevilta, koska tutkimuksissa on todettu, ettei sillä ole mitään kliinistä merkitystä, vain paastoarvolla ja 2 tunnin arvolla on merkitystä. No, lopulta kaikki kokeet saatiin tosiaan otettua oikeasta käsivarresta ja olokin helpottui melko pian sen jälkeen, kun vasemman käsivarren sorkkiminen lopetettiin.</span><br />
<span style="font-family: "arial" , "helvetica" , sans-serif;"><br /></span><br />
<span style="font-family: "arial" , "helvetica" , sans-serif;">Sokerirasitus tehtiin aamulla klo 8-10 ja jo samana iltana tulokset olivat tulleet OmaKantaan: paastosokeri 4,4 (yläraja 5,3), 1 tunnin arvo 10,4 (yläraja 10,0) ja 2 tunnin arvo 5,4 (yläraja 8,6). Eli tuo 1 tunnin arvo meni hitusen yli ylärajan ja siitä pamahtaa heti raskausdiabetes-diagnoosi (jos yksikin arvo on poikkeava, todetaan raskausdiabetes). Olin tuloksista pettynyt ja turhautunut, vähäksi aikaa tuli sellainen olo, että olen jotenkin epäonnistunut ja huono ja tehnyt kaiken ihan väärin. Turhautumista aiheutti se, että olen yrittänyt kaikin tavoin ennaltaehkäistä raskausdiabetesta (tiesin PCOS:n olevan riskitekijä) harrastamalla paljon liikuntaa, syömällä tasaisin väliajoin ja terveellisesti ja välttämällä sokerisia herkkuja. Pidin jopa kokonaan herkuttoman lokakuun! En ole koskaan ollut ylipainoinen eikä suvussa esiinny diabetesta. Olen jo vuosia noudattanut terveellistä ateriarytmiä, syönyt paljon kasviksia ja marjoja, välttänyt kovia rasvoja ja sokeria, ja ennen unettomuutta olin aktiiviliikkuja, ja senkin jälkeen pitänyt liikunnan arjessa mukana, mutta vaan kevyempänä. En siis tiedä mitä olisin enää voinut itse tehdä enempää ehkäistäkseni raskausdiabeteksen. Kun soitin seuraavana aamuna neuvolaan, sieltä sattui vastaamaan juuri raskausdiabeteshoitaja ja siinä puhelun aikana purskahdin ihan itkuun, kun tuntui jotenkin niin turhauttavalta ja pelottavalta tämä diagnoosi. Hän oli onneksi kovin ymmärtäväinen ja lohdutti, että yleensä pelkkä ruokavaliohoito riittää tapauksissa, joissa vain yksi arvo on ylittynyt ja sekin on 1 tai 2 tunnin arvo eikä paastoarvo. Paastoarvojen hoito on kuulemma vaikeampaa. Lisäksi hän totesi, että todennäköisesti ruokavalioon ei edes tarvitse tehdä mitään muita muutoksia kuin jättää herkut pois. Hän selitti, että mun keho kestää hyvin paaston, mutta runsas sokerimäärä kerralla (sokerirasituksessa 75g) vaatii jo paljon insuliinia erityisesti raskausaikana ja tällä hetkellä mun keho ei tuota sitä ihan riittävästi, jotta verensokeri olisi pysynyt alle määritellyn ylärajan. Tämän vuoksi paljon sokeria sisältäviä ruokia on hyvä välttää. En kyllä muutenkaan ole kovin perso makealle ja raskausaikanakin olen enemmän himoinnut ihan tavallista kotiruokaa, leipää tai puuroa kuin makeita herkkuja. Mutta silti ajatus kieltolistoista ja herkuttomasta joulusta (sen lisäksi, ettei jouluna saa tietenkään syödä myöskään graavilohta tai juustoja eikä juoda punaviiniglögiä) tuntui jotenkin kurjalta. Jos jostain herkusta pidän, niin joulutortuista. Ja kyllä suklaakonvehditkin ovat aina maistuneet, kun niitä tulee syötyä vain kerran vuodessa. Nyt ne sitten saisi unohtaa. </span><br />
<span style="font-family: "arial" , "helvetica" , sans-serif;"><br /></span><br />
<span style="font-family: "arial" , "helvetica" , sans-serif;">Sain raskausdiabeteshoitajalle ajan vasta 17.12. ja sitä ennen mun pitää perehtyä ruokavalio-ohjeisiin ja täyttää ruokapäiväkirjaa kahdelta arkipäivältä ja yhdeltä viikonlopun päivältä. Ohjeissa mulle oli kova pala purtavaksi se, että aamupalan tulisi olla pieni (usein sokerit nousevat juuri aamupalan jälkeen), kun olen tottunut syömään ison lautasellisen kaurapuuroa öljyllä, marjoilla ja raejuustolla. Iso aamupala on pitänyt kylläisenä lounaaseen saakka ja on ollut helppo syödä vähän kerrallaan tasaisin väliajoin koko loppupäivä. Kokeilin nyt syödä aamupalaksi 2 viipaletta ruisleipää ja tuntui, että jo tunnin päästä kuolen nälkään. Vaikka söin aamupalan ja lounaan välissä klementiinin ja pähkinöitä, tuli lounaalla syötyä niin paljon, että tuli ähky. Äh, pieni aamupala vaatii todellakin totuttelua... Ja niitä herkkuja, joita ei yleensä tee edes mieli, tekee tietysti nyt mieli, kun ovat kiellettyjä. Kokeilin viikonloppuna rajoittaa ylipäätään hiilihydraattien määrää, mutta lopulta taisin saada verensokerin niin alas, että tuli päänsärky, koska särky helpotti vasta kun "sorruin" syömään ruisleipäviipaleen. Kaiken kaikkiaan tuntunut siis aika stressaavalta tämä syömisten miettiminen ja kontrollointi :( Toivon, että kun todennäköisesti saan kotimittarin silloin 17.12. niin stressi vähän helpottaisi, kun näkisi heittävätkö arvot todella ja milloin. Ei tarvitsisi miettiä, arvailla ja pelätä onko sokerit koholla ja syönyt väärin.</span><br />
<span style="font-family: "arial" , "helvetica" , sans-serif;"><br /></span><br />
<span style="font-family: "arial" , "helvetica" , sans-serif;">Ja kyllä, tiedän tämän olevan todella pieni murhe ja että olen onnekas, kun saan ylipäätään olla raskaana. En ole unohtanut sitä :) Mutta kyllä tämä ruoasta stressaaminen vie kuitenkin iloa raskaudesta ja nyt on ollut selvästi vaikeampi olla siinä onnellisessa raskauskuplassa, jossa sain keskiraskaudessa viettää aikaa...</span>Lakritsitoffeehttp://www.blogger.com/profile/12182660072951624371noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-1356237243097981791.post-20725112514084607552018-11-20T23:15:00.001-08:002018-11-20T23:15:19.522-08:0023.-25. raskausviikko (rv 22+0-24+6): Energisyyttä vai väsymystä?<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Siellä se viimeinen kolmannes kolkuttelee jo ihan oven takana, hurjaa... Kaiken kaikkiaan edeltävät n. 12 viikkoa on mennyt helposti ja vaivattomasti, ja raskaudesta on ollut helppo nauttia. :) Sitä kuuluisaa keskiraskauden energisyyttäkin on ollut havaittavissa, ja saman viikon aikana olen mm. käynyt testailemassa uuden kuntokeskuksen joogaa, kehonhuoltoa, spinningiä ja kuntosalia sekä istuttanut pihalle syyskukkia, järjestellyt ja viikannut vauvanvaatteita ja askarrellut joulukortteja. Niin ja käynyt tietty töissä :D Ja juuri sitä ennen muuttanut. Muutto sattui siis sopivaan vaiheeseen, kun oli energiaa ja intoa laitella tavaroita paikoilleen (vaikka muuttopäivänä näinkin hetken ajan vain kaikki epäyhteensopivat värit ja huonekalut, ja pakotin miehen kantamaan työpöydän SITTENKIN alakerrasta yläkertaan). Vatsa ei myöskään ole vielä mitenkään tiellä tai haittaa oikeastaan muuta kuin pukeutumista - joskus tuntuu ettei vaatekaapissa ole mitään kivaa ja sopivaa (sitä kyllä tapahtuu ilman raskauttakin). </span><br />
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span><br />
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Tällä viikolla energisyys on kuitenkin alkanut taas vaihtua enemmän väsymyksen puolelle. En tiedä onko se tuo marraskuun pimeys vai aamuyön valvomiset vai ihan vaan joku eri vaihe raskaudessa. Vai kaikki yhdessä. Mutta aamuisin on vaikea saada puettua päälle ja lähdettyä töihin, ja jos töissä on hiljaista, tuntuu että voisi nukahtaa pystyyn. Onneksi nyt alettiin työkavereiden kanssa tehdä pieniä "lounaskävelyitä" eli kävellään ulkona 10-15 minuuttia ennen lounaalle menoa, niin näkee edes hetken ajan valoisuutta ja ehkä jopa aurinkoakin. Kotona käytän myös kirkasvalolamppua joka aamu noin puoli tuntia. Siitä huolimatta unelmoin jo työpäivän aikana pienistä päiväunista, jotka tulee usein otettua heti töistä kotiin tultua ja klo 20 alan haaveilla jo yöunista. Usein nukahdankin jo siinä klo 21-21.30, viimeistään ennen klo 22 ellei sitten ole jotain erityistä tekemistä illalla, jonka takia kestää rauhoittua ja nukahtaa. Nukun hyvin klo 01-02 asti, mutta sen jälkeen heräilen monta kertaa ja joskus pyörin valveilla tunninkin kerrallaan. Välillä kissa herättää, mutta usein heräilen ihan muuten vaan. Usein on tuntunut siltä, että klo 3-4 olisi jo vähän nälkäkin, mutta en ole kuitenkaan alkanut aamuöisin syömään vaan odottanut siihen klo 6.30 asti ennen kuin syön aamupalaa. Iltapalaa olen vähän yrittänyt kasvattaa, jotta ainakaan nälkä ei pitäisi hereillä. Viime yön nukuin poikkeuksellisesti paremmin, ehkä suoraan työpäivän jälkeen tehty salitreeni oli päiväunia parempi vaihtoehto yöunien kannalta ;) Olen kyllä yrittänyt joka ilta harrastaa jonkinlaista liikuntaa juurikin siksi, että saisi kaamosoireita vähentymään ja unenlaatua paremmaksi, mutta joinain iltoina sohva on vetänyt puoleensa enemmän tai olen käynyt ihan vaan 20 minuutin happihyppelyllä ulkona. Onneksi työmatkat kuljen kävellen, joten siitä tulee jo 40 minuuttia ulkoilua ja kävelyä päivittäin.</span><br />
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span><br />
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Saatiin muuten eilen Kelalta aikaistettu joululahja eli äitiyspakkaus :) Nyt on ainakin vaatetta vauvalle, kun saatiin jo miehen veljeltä hirveät määrät 50-68cm vaatteita :D Eniten mua oikeastaan ilahdutti tällä hetkellä äitiyspakkauksessa oleva nännivoide, koska nännit kutisee ja kuivuu jo nyt ihan hirveästi! Olen laittanut Bepanthenia, mutta ehkäpä seuraavaksi kokeilen ihan tuota nännivoidetta. Vatsan iho mulla ei kutise yhtään, mutta muut ihoalueet kyllä sitäkin enemmän! Tuntuu, että rasvaa kuluu ihan litroittain...</span><br />
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span><br />
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Mulla oli aikomus tehdä erikseen postaus myös kokoamastani isyyspakkauksesta, jonka annoin isänpäivänä miehelle. Itse ainakin etsin sitä tehdessäni vinkkejä netistä ja olisin voinut jakaa omat vinkkini, mutta mulla on taas vaihteeksi ongelmana ladata kuvia postaukseen ja sehän olisi ihan tylsä postaus ilman kuvia :D Joten jää nyt tämäkin postaus ilman kuvia mun lemppari äitiyspakkauksen vaatteista/tavaroista, höh... :/</span>Lakritsitoffeehttp://www.blogger.com/profile/12182660072951624371noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1356237243097981791.post-3550136613848916902018-10-29T01:23:00.000-07:002018-10-29T01:23:26.234-07:0019. - 22. raskausviikko (18+0 - 21+6): rakenneultra!<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Täällä elellään nyt tätä raskauden parasta aikaa :) Ei, en ole superenerginen ja siivoa asuntoa lattiasta kattoon joka viikko, mutta energiataso on aika lähellä normaalia. Parasta on kuitenkin se, että vatsa on alkanut vihdoin selvästi pyöristyä ja vauvan liikkeistä ei voi enää erehtyä: ne tunnen ihan selvästi <3 On vaan niin paras fiilis, kun pikkuinen siellä möyrii tai potkii. :) Viime viikon torstaina eli rv 21+2 mies tunsi ensimmäistä kertaa potkun vatsan läpi, kun pieni potkaisi suoraan miehen kämmeneen :D Liikkeiden tunteminen on siinäkin mielessä ihanaa, että aina kun niitä tuntee, tietää toisen olevan siellä edelleen ihan elossa ja hyvissä voimissa. :) Vielä en ole saanut paniikkia aikaiseksi jos en ole liikkeitä muutamaan tuntiin tuntenut, kun niitä kuitenkin yleensä tuntuu monta kertaa päivässä ja erityisesti silloin jos itse istun tai makaan pidempään paikoillani. </span><br />
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span><br />
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Yksi virstanpylväs on myös nyt ohitettu eli rakenneultra. Onneksi ultra oli heti aamusta niin ei tarvinnut koko päivää jännittää! Ultrauspaikka oli eri kuin viime kerralla (muuton takia), mutta oltiin kyllä tyytyväisiä kohteluun ja tiloihin :) Ensin käytiin taas äitiyskorttia läpi, ja täytyy kyllä todeta, että alkaa jo kyllästyttää käydä niitä samoja asioita läpi sadatta kertaa, kun ensin ne on käyty neuvolan terveydenhoitajalla läpi, sitten ultraavan kätilön kanssa, sitten neuvolalääkärin ja nyt taas uuden ultraavan kätilön kanssa. Ja vielä tällä viikolla on edessä uusi neuvolan terveydenhoitaja, joten taas saa käydä samat asiat läpi. Melkein tekisi mieli sanoa jo, että katsokaa sieltä kirjauksista, mutta ymmärrän kyllä, että haluavat kuulla oleellisimmat asiat suoraan minulta. No joka tapauksessa, äitiyskortin tietojen läpikäymisen jälkeen pääsin sitten ultrattavaksi ja kätilö kysyi heti haluammeko tietää sukupuolen. Oltiin jo etukäteen päätetty, että ehdottomasti halutaan ja kätilö sanoikin sitten, että "hyvä, minä sen tästä ihan heti jo näin. Teille on tulossa poika". <3 Meillä ei kummallakaan ollut vahvaa toivetta tai "fiilistä" sukupuolesta, joten kumpikin reagoi aika neutraalisti sukupuolitietoon. Tosin kyllä mies sitten seuraavana päivänä totesi, että on se jotenkin kiva saada poika noin-niinku-miehenä :D Ja mun isä oli myös selvästi innoissaan tästä tiedosta, koska hänellä itsellään on vain yksi lapsi eli minä eli tyttö, niin nyt saa sitten pojan lapsenlapsena ja sitä kautta kuulemma "kalakaverin" (ihan ku tytöt ei voisi kalastaa :D). Mun siskopuoli kommentoi tietoon pojasta "jee!!", hänellä itsellään on kaksi poikaa ja hän kertoi toivoneensa poikia, koska kokee, ettei "osaa olla" tyttöjen kanssa. Tässä sukupuolineutraalissa ajassakin paljastuu siis kaikenlaisia ympäristön ennakko-oletuksia sukupuoleen liittyen ;) Enkä ole itse yhtään sen parempi, sain nimittäin itseni kiinni ajattelemasta, että ehkä meidän lapsesta tulee vähän ujo, hiljainen, herkkä ja empaattinen ja että onkohan ne sitten hyviä piirteitä pojalle :D Ihan ku vain tytöt sais olla ujoja ja herkkiä!</span><br />
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span><br />
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Rakenneultrassa selvisi myös tietysti se tärkein eli kaikki näytti olevan hyvin ja rakenteet kehittyneet kuten pitää. Pikkumies oli kyllä löytänyt sen verran hyvän asennon ihan kohdun takaa, ettei halunnut millään liikkua toiseen asentoon, kun piti ottaa hänestä kuvia. Kätilö tökki ja heilutteli vatsan ulkopuolelta ja lopulta pyysi mua hyppimään tasajalkaa lattialla, jotta pikkuinen kääntyisi vähän, mutta ei. Hän halusi köllötellä rauhassa eikä välittänyt mitään ulkopuolelta tulevista yrityksistä vaikuttaa liikkeisiin tai asentoon :D Vaikutti kovin rauhalliselta tapaukselta, lähinnä ojenteli jalkojaan kuin venytellen makoisasti. Kädenkin laittoi vielä kasvojen eteen, ettei vaan nähdä ja saada kuvaa kasvoista. Kätilö totesi, että joudutte nyt sitten odottamaan synnytykseen ennen kuin näette minkä näköinen kaveri siellä kasvaa :D Hurjaa muuten, että nyt jo sain esitteen "Tervetuloa synnyttämään" ja imetyslappusia, kun itsestä tuntuu että siihenhän on vielä vaikka miten pitkä aika! :O Ehkä kirjoittelen synnytykseen liittyvistä ajatuksista sitten toisella kertaa, nyt se tosiaan tuntuu vielä melko kaukaiselta asialta...</span>Lakritsitoffeehttp://www.blogger.com/profile/12182660072951624371noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-1356237243097981791.post-31495771946132699662018-10-03T02:25:00.000-07:002018-10-03T02:25:49.083-07:0017.-18. raskausviikko (16+0 - 17+6): matkustus raskaana ja ensimmäiset liikkeet<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Täällä on juuri siirrytty raskausviikolle 19, joten nyt on hyvä tehdä pieni katsaus 17.-18. raskausviikkoon :) Oireetonta on edelleen eikä vatsa ole VIELÄKÄÄN kasvanut! Mä en jotenkin yhtään ollut osannut odottaa, että raskauden voi pitää täysin piilossa näin pitkään ja ettei itsekään huomaa vielä selkeää vatsan pyöristymistä. Tai no jos turvotus lasketaan, niin sitten näytän kyllä valaalta :D Mutta erityisesti aamuisin ennen aamupalaa ilman minkäänlaista vatsan turvotusta, ei raskausvatsaa saa näkymään edes hyvällä mielikuvituksella. Vain rinnat ovat kasvaneet ja vyötärö ehkä hieman leventynyt, mutta mitään ei vielä ole pullahtanut esille. Höh. Vatsan turvotusta on kyllä sitten senkin edestä, vaikka monilla kai alkaa tässä kohtaa turvotus jo hellittää. Mulla on ruoansulatusvaivat vasta alkaneet tässä 1-2 viikon sisällä, lähinnä ummetusta on usein, mikä lisää turvotusta ja joskus on jonkinlaista lievää närästystä. Syödessä tulee entistä herkemmin liian täysi olo, vaikka ei olisikaan syönyt paljon kerralla. </span><br />
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span><br />
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Huolimatta siitä, ettei vatsa kunnolla näy, niin ensimmäisiä pieniä liikkeitä olen alkanut tuntemaan :) Ei tietenkään mitään selkeitä potkuja, mutta sellaista jännää kuplimisen tunnetta alavatsalla. Näitä tuntuu erityisesti iltaisin, kun itse rauhoittuu makoilemaan sängyllä tai sohvalla. Pitkään luulin, että tuntemukset ovat vain suolikaasuja, mutta nyt niitä on sen verran usein ja samassa kohdassa, että luulen erottavani liikkeet muista kuplista :D Vauva kuulemma myös kuulee jo paremmin kohdun ulkopuolelta tulevia ääniä, ja joskus käy häntä sääliksi kun hoilotan mukana radiosta tulevia biisejä.... Mies on yrittänyt vähän jo jutella vauvalle, mutta kokee sen kyllä vielä hassuksi ja hankalaksi ja sanoo aina, ettei keksi mitään sanottavaa :D</span><br />
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span><br />
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">17.-18. raskausviikon vaihteessa tehtiin miehen kanssa reissu Kroatiaan. Etukäteen jännitin lähinnä ruokapuolta, olen melko tarkasti noudattanut suomalaisia suosituksia liittyen raskausruokavalioon ja vältettäviin ruoka-aineisiin, joten hieman huoletti löydänkö varmasti Kroatiasta riittävästi turvallista syötävää. Pakkasin mukaan eväiksi mm. pähkinöitä, välipalapatukoita ja jopa pari mikropuuropussia varmuuden vuoksi. Mutta ihan turhaan! Tai no, ei nyt siinä mielessä ihan turhaan, että mukavasti oli sitten aina hätävaravälipala mukana, mutta ruoan turvallisuuden vuoksi ei olisi tarvinnut kantaa eväitä Suomesta asti mukaan. Erään ystävällisen ravintolatarjoilijan mukaan Kroatiassa on esimerkiksi laki, jonka mukaan kaikki (ravintolassa tarjottavat/myytävät) maitotuotteet on oltava pastoröityjä. Lisäksi juomavesi on niin puhdasta, että sitä on turvallista ulkomaalaisenkin juoda. Tämä jo hälvensi kovasti huolta ruoan turvallisuudesta ja loppujen lopuksi en kokenut lainkaan hankalaksi noudattaa raskausruokavaliota ulkomailla tai joutunut liikaa miettimään mitä voi syödä ja mitä ei. Veden ostin varmuuden vuoksi pullotettuna, mutta hampaat pesin ihan hanavedellä ja kerran taisin ravintolassakin juoda lasillisen hanavettä. Jäätelöä söin myös jälkiruoan sivussa, vaikka en irtojäätelöä katujen jäätelökioskeista ostanutkaan. Aamupalat, lounaat ja illalliset olivat useimmiten kiehuvan kuumia, joten niiden bakteereja en pelännyt. Raakoja vihanneksiakin söin esim. burgerin välissä enkä siitä sen isompaa huolta kantanut. Oikeastaan matkalla olisi voinut jopa unohtaa olevansa raskaana! Alkoholin välttäminen ei tuottanut mitään ongelmia, kun en muutenkaan sitä paljon käytä ja itse asiassa nautin siitä, ettei ollut aamulla extra-väsymystä muutaman viinilasillisen tähden. Muutoin kyllä väsytti, koska unet jäi syystä jos toisestakin reissussa aika vähiin... Siitä huolimatta matka irrotti ihanasti arjesta ja mukavaa oli :)</span> Lakritsitoffeehttp://www.blogger.com/profile/12182660072951624371noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-1356237243097981791.post-76997588977883552082018-09-13T23:42:00.001-07:002018-09-13T23:42:36.935-07:0014.-16. raskausviikko (rv 13+0 - 15+6): oireettomuutta ja sokerirasitus<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Ensi viikolla alkaisi jo 17. raskausviikko eli puoliväli häämöttää, hurjaa! Tämä toisen kolmanneksen alku on sujunut kaiken kaikkiaan melko oireettomasti, välillä voisi jopa unohtaa olevansa raskaana ellei vaatteet hieman kiristäisi. :D Ruokahalu ja ruokavaliokin on jo aika samanlainen kuin ennen raskautta, tietysti ilman pehmeitä juustoja ym. kiellettyä. Jos ei kiireessä ehdi syödä vaikka välipalaa, siitä ei enää seuraa sen kummempaa huonoa oloa. Kaksi lämmintä ateriaa on kuitenkin saatava päivässä tai muuten voi iskeä vähän heikko tai huono olo, ainakin jos välipalat on pieniä. Makeaa ei vieläkään tee kauheasti mieli, mutta en ole ollut kummoinen makean ystävä ennen raskauttakaan. Jos makeaa syön, mieluiten heti ruoan jälkeen jälkiruokana eikä missään nimessä tyhjään vatsaan. Samalla määrätkin pysyy kohtuullisena :)</span><br />
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span><br />
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Makeasta päästäänkin sitten sokerirasitukseen... Koska mulla on PCOS (monirakkulaiset munasarjat), jouduin menemään sokerirasitukseen varhennetusti eli jo ennen raskausviikkoa 16. Normaalisti se tehdään siis vasta rv 24-28 ellei ole ylipainoa, sukurasitetta diabetekseen tai PCOS. Etukäteen mua jännitti se edeltävä paasto (inhoan normaalistikin labroja edeltäviä paastoja ja nyt se olisi vielä pidempi) sekä kolmen verikokeen ottaminen, koska usein musta on ollut vaikea saada verikoetta ja on ronkittu neulalla kädestä toiseen ja takaisin. Syöminen piti lopettaa edellisenä iltana klo 20, ensimmäinen verikoe otettiin klo 7.40, sitten juotiin sokerilitku, tunnin päästä otettiin toinen verikoe ja siitä vielä tunnin kuluttua kolmas. Odotteluaikana ei saanut syödä, juoda eikä nukkua. Mua ensin huvitti tuo ohje siitä, ettei saa nukkua, kuka nyt nukkuisi jossain labran odotushuoneen tuolissa! Mutta voi että sen sokerilitkun juomisen jälkeen alkoi kyllä väsyttää niin paljon, että ymmärsin sittenkin miksi nukkuminen erikseen kiellettiin :D </span><br />
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span><br />
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Kun sokerirasitusta edeltävänä iltana klo 19.30 söin viimeisen kerran, mulla oli nälkä jo klo 21. Yöllä näin unta mm. nakkien ja paistettujen kananmunien syömisestä... Aamulla suu oli rutikuiva, onneksi ohjeiden mukaan sai juoda yhden lasillisen vettä. Tuntui oudolta lähteä kävelemään labralle syömättä mitään ja ensimmäisen verikokeen jälkeen ajattelin, etten ikinä kestä vielä kahta tuntia syömättä. Onneksi sai edes sen sokerilitkun! Mä ainakin join sen ihan janooni eikä se maistunut mitenkään erityisen pahalta, ihan kuin jotain tiivistemehua. Odotustilassa kaivoin kirjan esiin ja lueskelin, mutta se väsymys tosiaan iski niin hurjana, ettei luetusta meinannut jäädä mitään päähän. Sydänkin vähän tykytteli, mitä mulla tapahtuu aina jos syön sokeria tyhjään vatsaan tai normaalia enemmän kerralla. Huomasin olevani myös aika levoton. Nälätti, janotti ja väsytti, mutta juuri näille tarpeille ei siis voinut tehdä mitään. Tunnin kuluttua ja toisen verikokeen jälkeen olo kuitenkin normalisoitui enkä tuntenut edes nälkää enää. Toinen odottelutunti meni huomattavasti nopeammin ja kolmaskin verikoe saatiin otettua ilman erityistä tökkimistä ja etsimistä. Pois lähtiessä söin heti banaanin, vaikka toisaalta tuntui, että voisi olla syömättä vaikka koko päivän, nälän tunne oli jo kokonaan hävinnyt.</span><br />
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span><br />
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Kaiken kaikkeaan sokerirasitus ei ollut mitenkään paha, vaikka siitä välillä kuulee kauhutarinoita. Eniten jännitin tuloksia, olin jotenkin ihan varma, että mulle se raskausdiabetes-diagnoosi tulisi, kun reagoin yleensä niin voimakkaasti sokeriin. Mutta tänään neuvolasta sitten soitettiin ja kerrottiin, että arvot olivat normaalit eli ei raskausajan diabetesta :) Voin siis tehdä viimeisistä omenoista viikonloppuna kaura-omenapaistoksen jälkkäriksi, nam! </span><br />
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span>Lakritsitoffeehttp://www.blogger.com/profile/12182660072951624371noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-1356237243097981791.post-60922443208104480962018-08-27T02:48:00.002-07:002018-08-27T02:50:25.753-07:0013. raskausviikko (rv12+0 - 12+6): äityisvaatteita ja raskauskiloja<span style="font-family: "arial" , "helvetica" , sans-serif;">Ultrassa laskettu aika aikaistui yhdellä päivällä ja päivitin sen puhelimen raskaussovellukseen, jolloin raskausviikotkin siirtyvät yhdellä päivällä eteenpäin. Lasken nyt sitten sen mukaan eli jo huomenna alkaa 14. raskausviikko :) </span><br />
<span style="font-family: Arial;"><br /></span><br />
<span style="font-family: "arial";"><span style="font-family: "arial" , "helvetica" , sans-serif;">13. raskausviikko on mennyt aika samoin kuin 12. raskausviikko eli aivastelua, tukkoista nenää ja joskus iltaisin lievää kuvotusta. Kiitos muuten vinkeistä tuohon tukkoiseen nenään, mulla oli siinä pari hyvää yötä niin en saanut raahattua itseäni apteekkiin, mutta ehkä tällä viikolla voisin käydä katselemassa mitä tarttuisi mukaan :) Aiemmin hain jo apteekista raskausarpien ehkäisyyn tarkoitetun rasvan ja aloitin sen käytön pari päivää sitten. Tosin sitä pitäisi laittaa kahdesti päivässä ja mulle on jo työn ja tuskan takana muistaa ja viitsiä laittaa kerran päivässä :D Iho tuntuu kyllä muutenkin melko kuivalta, joten yritän nyt terästäytyä muutenkin rasvauksessa. Mulla on lievästi atooppinen iho ja se tuntuu jonkin verran pahentuneen raskauden aikana. Toisaalta on tullut myös enemmän finnejä, mikä on hassu yhdistelmä, että iho on samaan aikaan kuiva, mutta kuitenkin sillä tavalla rasvainen, että finnejä pukkaa. Erityisesti päänahka on kuivunut ja ensimmäistä kertaa ikinä korvan takanakin on ihottumaa :O Yleensä ihottumaa on nimittäin vain kämmenissä ja joskus säärissä. En ole vielä keksinyt, mikä tuote olisi hyvä tuohon päänahkan kuivuuteen, mutta ehkä sitäkin voi kysyä samalla apteekista.</span></span><br />
<span style="font-family: Arial;"><br /></span><br />
<span style="font-family: "arial" , "helvetica" , sans-serif;"><span style="font-family: "arial" , "helvetica" , sans-serif;">Vatsaa turvottaa edelleen etenkin iltaisin, joten on vaikea sanoa, mikä on vauvamahaa, mikä turvotusta ja mikä lihomista. Mutta kyllä mun mielestä tällä viikolla on ollut huomattavissa jotain pientä alavatsan pyöristymistä, mikä ei tunnu vain turvotukselta. Äitiysfarkut mulla on jo käytössä, koska kaikki omat normihousut on korkeavyötäröisiä ja tuntuivat jo tuon turvotuksen kanssa ikäviltä. Legginssejä käytän muutenkin melko paljon, joten ne on myös olleet hyvät. Eilen ostin yhdet äitiyslegginssit ja sellaisen neuleen, joka sopii myös imetykseen, mutta oli muutenkin kivan näköinen eli voi käyttää kyllä ihan perusneuleena myöhemminkin :) Lisäksi olen ostanut yhdet normaalia isompaa kokoa olevat legginssit jos pienempi koko alkaa kiristää. Jo ennen raskautta olinkin ostanut paljon löysiä paitoja ja tunikoita, joten niillä pärjää aika pitkälle :) </span></span><br />
<span style="font-family: Arial;"><br /></span><br />
<span style="font-family: "arial" , "helvetica" , sans-serif;"><span style="font-family: "arial" , "helvetica" , sans-serif;"><span style="font-family: "arial" , "helvetica" , sans-serif;"><span style="font-family: "arial" , "helvetica" , sans-serif;">En tiedä yhtään olenko lihonut ja miten paljon jo tämän ensimmäisen raskauskolmanneksen aikana, koska en ole käynyt vaa'alla kuin neuvolan ensikäynnin yhteydessä. Mutta ensi viikolla on neuvola ja punnitus, joten sitten se selviää (voi kamala! :D). Etukäteen olin ajatellut, etten ota raskauskiloista stressiä vaan otan ilolla vastaan kaiken raskauden tuoman, kun kerran ylipäätään tulin raskaaksi. Ja toki olenkin kiitollinen siitä, että lopulta tärppäsi aika kevyillä hoidolla ja nopeasti ja otan kaikki oireet mieluummin kuin lapsettomuuden. MUTTA. En mä silti ole välttynyt stressaamasta pienistä asioista, kuten kiloista. Tai oikeastaan mua ei haittaa niinkään se miten paljon niitä kiloja kertyy raskauden aikana vaan mua häiritsee miten paljon niitä kertyi ENNEN raskautta. Ehkä jo kirjoitinkin, että en ole ikinä elämässäni painanut niin paljon kuin neuvolan ekassa punnituksessa! En halua syyttää pelkkää lääkitystä, jota ennen raskautta käytin, mutta kyllä sillä varmasti oli osuutta asiaan. En nimittäin lihonut lainkaan sinä vuonna, kun kärsin ylikunnosta ja kivusta, joka esti liikkumisen enkä myöskään ensimmäisen puolen vuoden aikana, jolloin kärsin vaikeasta unettomuudesta. Tällöinkään en nimittäin juurikaan jaksanut harrastaa liikuntaa tai katsoa tarkkaan mitä söin. Kiloja alkoi kertyä vasta, kun unettomuus ei puolessa vuodessa tuntunut hellittävän ja aloitin pienen annoksen mielialalääkettä nukahtamisen tueksi. Se pieni annos kuitenkin väsytti liikaa ja olin päivälläkin zombi, jolloin annosta piti nostaa. Ehdin syödä tuota isompaa annosta n. 8kk ja sinä aikana paino nousi n. 7kg. Sattumaa? Voi toki olla, mutta kyllä mun lääkäri- ja sairaanhoitajaystävät kovasti mua valistivat siitä, että kyseinen lääke vaikuttaa aineenvaihduntaan ja vaikka söisi tasan saman verran kuin ennen, paino voi nousta. Joten NE kilot mua ahdistaa. Kun lähtöpaino on jo iso siihen verrattuna mitä yleensä painan, niin ei haluaisi hirveästi kerätä vielä lisää kiloja raskauden aikana. Mutta enpä mä silti ole viitsinyt ruveta syömisiä sen enempää rajoittamaan vaan syön kun on nälkä ja pääosin terveellistä peruskotiruokaa. Onneksi nykyään maistuu jo salaatitkin eikä vain hampurilaiset! :D</span></span></span></span><br />
<span style="font-family: "arial";"><br /></span><br />
<span style="font-family: "arial" , "helvetica" , sans-serif;"></span><br />
<span style="font-family: "arial" , "helvetica" , sans-serif;"></span><br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a data-cthref="https://www.google.com/url?sa=i&rct=j&q=&esrc=s&source=images&cd=&cad=rja&uact=8&ved=2ahUKEwii6_79-YzdAhVCkiwKHVAsBLIQjRx6BAgBEAU&url=https%3A%2F%2Fwww.mtv.fi%2Flifestyle%2Fmakuja%2Fartikkeli%2Ftylsaa-ja-mautonta-nailla-vinkeilla-saat-salaatin-maistumaan%2F4820948&psig=AOvVaw3jfYpOiZ4Rtzy4g0AkeL_3&ust=1535449685615982" data-ved="2ahUKEwii6_79-YzdAhVCkiwKHVAsBLIQjRx6BAgBEAU" href="https://www.google.com/url?sa=i&rct=j&q=&esrc=s&source=images&cd=&cad=rja&uact=8&ved=2ahUKEwii6_79-YzdAhVCkiwKHVAsBLIQjRx6BAgBEAU&url=https%3A%2F%2Fwww.mtv.fi%2Flifestyle%2Fmakuja%2Fartikkeli%2Ftylsaa-ja-mautonta-nailla-vinkeilla-saat-salaatin-maistumaan%2F4820948&psig=AOvVaw3jfYpOiZ4Rtzy4g0AkeL_3&ust=1535449685615982" id="irc_mil" jsaction="mousedown:irc.rl;keydown:irc.rlk;irc.il;" style="border-image: none; border: 0px currentColor; margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img alt="Kuvahaun tulos haulle salaattiannos" height="179" id="irc_mi" src="https://im.mtv.fi/image/4821058/landscape16_9/1024/576/719ce10e7e189e0f1ae9428e7c66155f/Ok/salaatti.jpg" style="margin-top: 5px;" width="320" /></a></div>
<span style="font-family: "arial" , "helvetica" , sans-serif;"><br /></span>Lakritsitoffeehttp://www.blogger.com/profile/12182660072951624371noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-1356237243097981791.post-86057192706193655302018-08-23T02:34:00.000-07:002018-08-23T03:56:17.193-07:0012. raskausviikko (11+0-11+6) ja alkuraskauden ultra<span style="font-family: "arial" , "helvetica" , sans-serif;">Pahoinvointi on entisestään helpottanut, nykyään sitä on lähinnä iltaisin eikä edes joka ilta. Jes! Väsymystä on ollut 12. raskausviikolla ihan tuntuvasti ja töiden jälkeen menen usein lepäämään 1-2 tunniksi, sitten jaksan pari tuntia tehdä jotain (tai sitten en) ja sitten alkaakin houkuttaa jo yöunille meno. Mutta oon oikeastaan nauttinutkin tuosta väsymyksen tunteesta, koska on vielä tuoreessa muistissa miltä tuntui olla jatkuvasti ylikierroksilla ja uneton ja se oli kyllä tuhat kertaa hirveämpää kuin tämä jatkuva väsymys ja haukottelu. Mielelläni nyt lepään, haukottelen ja nukun :) </span><br />
<span style="font-family: "arial" , "helvetica" , sans-serif;"><br /></span>
<span style="font-family: "arial" , "helvetica" , sans-serif;">Viimeisen viikon aikana nenän tukkoisuus on yllättänyt ärsyttävyydellään, joskus nenä on niin tukossa, että tulee ihan sen takia valvottua pari tuntia keskellä yötä. Päivisin tukkoisuus ei ole häiritsevää, lähinnä vain aivastelen sen 20 kertaa päivässä :D Mutta sitten nukkumaan mennessä se tukkoisuus alkaa eikä niistäminen auta mitään. Nenäsumutteita en ole vielä testannut, niitähän ei monia saisi raskaana käyttääkään ja mulla on myös pelko, että ne alkaa pidemmässä käytössä ylläpitää tukkoisuutta eli jää ikään kuin "koukkuun". Sain kyllä hyviä vinkkejä suihkeista, jotka on turvallisia raskaudenkin aikana, joten ehkä sitten kokeilen jotain sellaista jos tukkoisuus ei helpota. Periaatteessa niin pieni oire ja silti niin ärsyttävä :O En tiedä oliko sattumaa, mutta kaksi edellistä yötä sujui vähän paremmin kun nostin hieman sängyn yläpäätä eli en makaa ihan vaakasuorassa vaan pää on hivenen korkeammalla kuin jalat. Saakohan muuten enää ollenkaan maata vatsallaan? Se ei tunnu vielä mitenkään huonolta, mutta jostain luin, että vatsa- ja selkämakuut pitäisi jättää pois 12. viikon jälkeen. Joogaohjaajan kanssakin jo juttelin kun haluaisin käydä mahdollisimman pitkälle yin yogassa, jossa olen käynyt säännöllisesti viimeiset 1,5 vuotta ja hän sanoi juuri tuosta selkämakuusta, että välillä voi kääntyä kyljelleen jos ollaan pitkään selällään tehtävissä asanoissa. Mutta en kyllä vielä ajatellut alkaa sitä selkämakuuta rajoittamaan, ei siellä nyt kuitenkaan koko tuntia selällään maata! Vatsallaan siellä ei juuri maatakaan.</span><br />
<span style="font-family: "arial" , "helvetica" , sans-serif;"><br /></span>
<span style="font-family: "arial" , "helvetica" , sans-serif;">Kun nuo ensimmäiset 12. viikkoa eli ensimmäinen kolmannes oli vihdoin taputeltu, niin koittikin neuvolan tarjoama ensimmäinen ultra :) Kyllä sitä taas jännitti, edellisestä ultrasta tuntui olevan ikuisuus! Mutta turhaan jännitin, kaikki oli vauvalla edelleen hyvin, mitta vastasi hyvin raskausviikkoja ja sydän löi yli 160 lyöntiä minuutissa. :) Yllätyin miten pitkään saatiin ihailla vauvaa ja katsella eri kuvakulmista. <3 Ensin hän siellä rauhassa vaan köllötteli, mutta jossain vaiheessa alkoi kova jumppaaminen ja esitteli kaikki raajansa :D Lopuksi kätilö ultrasi vielä vatsalihaksetkin ja erkauman, alkavat kuulemma tutkia enemmän tätä vatsalihaserkauma-asiaa kun ei ole edes suomalaisia normeja vielä niin pyrkivät sellaiset luomaan. Mulla erkauma taisi olla vähän alle 2cm. Niskaturvotus oli n. 1mm eli ihan normaalin rajoissa. Nyt sitten vaan odotellaan vielä kirjettä kotiin siitä onko seulonnassa löytynyt mitään poikkeavaa, kun niskaturvotusta on verrattu verikokeiden tuloksiin.</span> <br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />Lakritsitoffeehttp://www.blogger.com/profile/12182660072951624371noreply@blogger.com6tag:blogger.com,1999:blog-1356237243097981791.post-23136393137181709632018-08-13T22:46:00.001-07:002018-08-13T22:46:08.483-07:0011. raskausviikko (rv 10+0 - 10+6)<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Ihanaa, huomenna alkaa 12. raskausviikko ja kaikki oppaat hehkuttaa kuinka sen jälkeen pahoinvoinnin pitäisi alkaa pikkuhiljaa helpottaa! Ja juu tiedän myös, että monella näin ei käy, mutta ei pahoinvoinnin pitäisi ihan hirveästi enää pahentuakaan. Ja oikeastaan jo tämä 11. raskausviikko on ollut helpompi pahoinvoinnin suhteen. Sen ensimmäisen työpäivän ja ensimmäisen oksennuksen jälkeen olin loppuviikon yllättävänkin energinen ja työt sujui paremmin kuin aikoihin :) Pääsin myös pitkästä aikaa liikunnan pariin ja tuli käytyä reippaammalla kävelylenkillä, pyöräilemässä ja kuntosalilla. Aivan ihanaa pitkän tauon jälkeen päästä kunnolla liikuttamaan kehoa <3 Huonoa oloa oli välillä, mutta ei läheskään koko aikaa. Vain lauantai-iltana oli niin kamala olo, että toivoin oksentavani, mutta mitään ei tullut ylös, joten kärvistelin sitten siinä pahassa olossa. Sen jälkeen merkittävää pahoinvointia ei ole kuitenkaan ollut. </span><br />
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span><br />
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Nyt raskausoireina on siis lähinnä ajoittainen huono olo ja vaihteleva väsymys. Välillä olen niin väsynyt, että pelkään nukahtavani rattiin ja nukun töiden jälkeen päiväunet, mutta välillä taas on energiaa yllättävänkin paljon. Yöt olen nyt nukkunut vähän paremmin, nukahdan klo 21.30-22.30, herään siinä klo 2 ja klo 4-5, mutta en enää valvo tuntikausia vaan nukahdan uudestaan ja sitten kokonaan herään klo 5.30-6.30. Nuo on jo ihan kohtuulliset unet, varsinkin jos sattuu torkahtamaan hetkeksi vielä päivällä :) Ja hei en herää enää syömään yöllä, jesjesjes! Ja unen laatu tuntuu olevan parempaa, koska päivällä vain väsyttää, ei ole sellainen kokonaisvaltainen uupunut ja huono olo kuin unettomuusaikoina. </span><br />
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span><br />
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Ai niin, sunnuntaina tuli ostettua ensimmäiset vauvanvaatteet, vaikka lupasin tekeväni ensimmäiset hankinnat vasta neuvolan ekan ultran jälkeen. Mutta oli niin hyvä tarjous ja niin söpöjä vaatteita, että oli vaan pakko :) Nyt on sitten kietaisubodyt koossa 50cm, 56cm ja 62cm + vähän muuta <3</span>Lakritsitoffeehttp://www.blogger.com/profile/12182660072951624371noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1356237243097981791.post-83648802272902704342018-08-08T02:23:00.000-07:002018-08-08T10:00:26.806-07:0010. raskausviikko (rv 9+0 - 9+6)<span style="font-family: "arial" , "helvetica" , sans-serif;">10. raskausviikko <em>alkoi</em> hyvin: pahoinvointia ei ollut juuri lainkaan, lähinnä jotain pientä etovaa oloa, mutta ei mitenkään häiritsevää. Sattui vielä olemaan sopivasti hääpäiväkin, jonka kunniaksi varattiin yö hotellista, käytiin syömässä ja käveltiin vähän merenrannalla. Ihana merituuli viilensi ilman siedettäväksi ja hyvä ruoka vei viimeisetkin huonot olot mukanaan. Kaiken kruunasi yö ILMASTOIDUSSA hotellihuoneessa pehmeässä sängyssä ja pehmeissä lakanoissa <3 Se tuntui kyllä niin ihanalta pitkän ja hikisen helleputken jälkeen :) On mukavaa, että ulkona on lämmin, mutta sisällä saisi kyllä olla ihan max. 26 astetta... Hotelliaamupalakin meni alas hyvällä ruokahalulla ja sen jälkeen käytiin vähän hypistelemässä söpöjä pieniä vauvanvaatteita eri kaupoissa <3 Ei kuitenkaan vielä ostettu mitään, aiotaan odottaa ainakin neuvolan ensimmäiseen ultraan ennen kuin tehdään mitään hankintoja.</span><br />
<span style="font-family: "arial" , "helvetica" , sans-serif;"><br /></span>
<span style="font-family: "arial" , "helvetica" , sans-serif;">Siihen se hyvä olo sitten loppuikin ja jo sunnuntaina rv 9+4 alkoi taas pahoinvointi nostaa päätään eikä oikein jaksanut tehdä mitään. Odotin jo innolla seuraavaa päivää ja töiden alkua, jotta saisi muuta ajateltavaa kuin huonon olon ja jos vaikka arkirytmin myötä nukkuminenkin paranisi kun saisi päivän aikana väsytettyä itseään. No juu ei. Su-ma välisenä yönä heräsin jo klo 3 saamatta enää unta ja aamulla särki päätä ja heikotti. Iltapäivää kohti olo vain huononi ja karkasin töistä vähän aiemmin. Kotiin päästyä menin heti sänkyyn, olo oli jotenkin tosi tuskainen, samaan aikaan väsynyt, levoton, itkuinenkin, mutta ei juurikaan etova. Olo tuntui enemmän siltä, miltä tuntui pahimpina unettomuusaikoina kuin varsinaiselta raskauspahoinvoinnilta. Ja olihan takana jo yli kuukausi huonosti nukuttuja öitä ja lähinnä pelkkää oleilua, kun tänään oli ensimmäistä kertaa pitänyt pinnistellä töissä vähillä unilla ja etovan olon kanssa. Yhtäkkiä sitten hyökkäsi päälle se etova olokin ja saman tien sain mennä pönttöä halailemaan ensi kertaa koko raskauden aikana. Eli eka työpäivä --> eka oksennus, onko tää kropan viesti siitä, että ei töitä kiitos? :D Täytyy kyllä sanoa, ettei se oksentaminen lopulta niin kamalaa ollut, se edes helpotti oloa, kamalampaa on se jatkuva kuvottava olo yhdistettynä univajeeseen. Onneksi tänään on jo 10+0 eli alkoi 11.viikko ja pahoinvoinnin pitäisi alkaa helpottaa 12. viikon jälkeen. Sitä odotellessa. Sit olis jäljellä enää univaikeudet, joiden en usko ihan hetkessä korjaantuvan. Ne tuskin johtuu suoraan raskaudesta vaan ihan vaan siitä, että lopetin melkein seinään unettomuuteen käyttämäni mielialalääkkeen kun tein positiivisen raskaustestin. Joten nyt sitten kärsitään "vieroitusoireista" tai vanhojen oireiden paluusta, miten haluaakaan ajatella. Onneksi yleensä nykyään nukahdan melko hyvin, ongelma on lähinnä se unessa pysyminen, esim. viime yönäkin valvoin klo 00.30-4.00. Olen kyllä niiiiin kateellinen niille raskaana oleville, jotka nukkuvat 10-12 tunnin yöunet ja parin tunnin päikkärit päälle. Vaikka se ei veisikään väsymystä pois, niin olisi ihan kiva tietää nukkuneensa noin paljon. Mutta nyt mennään näillä unilla ja yritän olla kiitollinen jokaisesta minuutista, jonka nukun, oli se sitten päivällä tai yöllä :)</span>Lakritsitoffeehttp://www.blogger.com/profile/12182660072951624371noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1356237243097981791.post-31995294005732962362018-08-01T23:38:00.003-07:002018-08-01T23:38:39.266-07:009. raskausviikko (rv 8+0 - 8+6)9. raskausviikko ei tuonut juurikaan muutoksia oireisiin. Jos jotain haluaa etsimällä etsiä, niin pahoinvointia on ehkä vähän harvemmin, mutta toisaalta voimakkaampana silloin kun sitä on. Ei silti vieläkään ole tullut ylös asti. Taas oon nukkunut huonosti osin huonon olon vuoksi ja luulenkin, että väsymys lisää pahoinvointia ja siksi mulla on huonoin olo yleensä iltaisin ja öisin. Aamuyöstä alkaa aina jo helpottaa kun on saanut edes jonkin verran nukutuksi ja aamuisin ei ole juuri yhtään huono olo. Aamut kun on mukavan viileitäkin, niin tällä hetkellä rakastan aamuja entistä enemmän (oon aina ollut aamuihminen). Nää helteiset keskipäivät vois sen sijaan jo loppua, ei jaksa tehdä mitään ja se alkaa jo tympiä. Suurimmaksi osaksi oon ollu sisällä mökillä ja lukenut dekkareita. Ensi viikolla alkaa työt, toivottavasti siellä on toimiva ilmastointi.. Ja toivottavasti saan siellä jotain aikaiseksi :D<br />
<br />
Ehkä ainoana uutena oireena alkoi tällä viikolla nenän tukkoisuus, joka vaivaa lähinnä öisin. Mutta se nyt aika pientä eikä häiritse ihan hirveästi. Vessassa käyn ehkä vähän normaalia tiheämmin, mutta en varmaaan kiinnittäisi edes huomiota ellen osaisi tarkkailla. Kyllä tuo pahoinvointi on siis se huomattavin ja ärsyttävin oire, jonka loppua odotan jo. Myös siksi, ettei tarvitsisi koko ajan syödä sen pelossa, että jos ei syö niin tulee huono olo. Oon ehkä vähän oksentamiskammoinen ja taidan syödä välillä ihan vaan varmuuden vuoksikin, ettei vaan tulisi huono olo ja se alkaa jo näin viiden viikon jälkeen näkyä ja tuntua vyötäröllä :/ Varsinkin kun liikunta on niin vähäistä kun ei mökillä pääse edes viileälle kuntosalille. No, jos ensi viikolla arki toisi huomaamatta vähän aktiivisuutta ja terveellisempää ruokaa :)<br />
<br />
<br />Lakritsitoffeehttp://www.blogger.com/profile/12182660072951624371noreply@blogger.com0