perjantai 31. maaliskuuta 2017

Miten toivuin ylikunnosta?

On sinällään huvittavaa kirjoittaa siitä miten toivuin ylikunnosta, kun en edes tajunnut olevani ylikunnossa. Mutta vasta näin toivuttuani siitä olen ymmärtänyt, että siitä todella oli kyse. Liikunta oli minulle tärkein töistä irrottava tekijä, mutta valitettavasti kroppa ei kestänyt niin paljon kuin pää olisi vaatinut. Lähes päivittäinen raskas treeni jo valmiiksi stressaantuneella keholla sai aikaan ylirasitustilan, joka näin jälkikäteen ymmärrettynä oireili jo paljon ennen lopullista stoppia pienillä krempoilla, vatsan turvottelulla, päänsäryillä, ummetuksella, sykkeen kohoamisella  ja aineenvaihdunnan sekä hormonitoiminnan ongelmilla. Lopulta alkoi tulla myös yhä enemmän treenejä, joissa tuntui, että ”nyt ei oikein lähde” ja juoksulenkeillä tuntui usein siltä kuin olisi vasta edellisenä päivänä treenannut jalat, vaikka jalkatreenistä saattoi olla viikko. Palautumista ei siis selvästi enää tapahtunut. Liikunta oli kuitenkin edelleen parhaimmillaan niin huippua ja tyhjensi mukavasti päätä, että yksikin loistava treeni väliin sai aina jatkamaan. Ja jos treeni tuntui huonolta, luulin sen johtuvan vain jostain yksittäisestä syystä kuten huonosti nukutusta yöstä tai alkavasta flunssasta. Tai sitten ajattelin kuntoni huonontuneen ja ratkaisuna oli treenata lisää. Jep. Parempi ratkaisu olisi tietysti ollut juuri päinvastainen.

Kuvahaun tulos haulle liikunta lempeys
*kuva sivulta uskallainnostua.fi

Koska en tajunnut olevani ylikunnosta, ei siitä toipuminenkaan ole mikään täydellisesti ja suunnitellusti etenevä kuntoutusjakso (olisiko muutenkaan?) vaan täynnä yrityksiä, erehdyksiä ja epävarmuutta. Noin vuosi sitten kroppani todella pani stopin raskaalle liikunnalle, kun SI-nivel lukittui ja ylikuormittuneeseen tilaan mennyt hermosto oireili lisäksi epämääräisellä kivulla oikeassa reidessä ja joskus selässä tuntuvana kipuna. SI-nivelen lukko esti lähes kaiken liikunnan noin 3 kuukauden ajan ennen kuin se saatiin avattua kiropraktikolla. Tänä aikana kokeilin vesijuoksua, joogaa, kävelyä, yläkropan salitreeniä, uintia, pyöräilyä ja tanssia, mutta kaikki johtivat kivun merkittävään pahenemiseen. Kun lukko vihdoin saatiin avattua, pystyin taas kävelemään normaalisti, mutta hermoston ylirasituksesta johtuvat kivut estivät kaiken raskaamman treenaamisen sekä toisaalta myös pidemmän paikallaan olon. Kun sekä liikkuminen että istuminen sattuivat, olin välillä aika hermoraunio, kun en silloin vielä tiennyt mistä oli kyse. Työnikin vaatii paljon istumista, joten siinä oli aina ylimääräinen ongelma ratkaistavaksi, kun mietin miten tehdä työni mahdollisimman vähällä istumisella. Treeniohjelmani koostui yhtäkkiä kävelystä, sauvakävelystä, pilateksesta ja fysioterapiasta. Salilla treenasin paljon kehonpainolla, mutta jossain kohtaa alkoi salitreenaaminenkin tympiä, kun aina sai varoa tiettyjä liikkeitä ja olla jatkuvasti kuulolla siitä paheniko kipu. Treeni ei tuonut tällöin enää sellaista nautintoa kuin ennen.

Kuvahaun tulos haulle do more of what makes you happy

Noin yhdeksän kuukautta kipujen alkamisen jälkeen päädyin vihdoin urheilufysioterapeutille (olin jo käynyt magneettikuvissa, kolmella fysioterapeutilla, fysiatrilla, kiropraktikolla, hierojalla, osteopaatilla ja kahdella ortopedillä), joka totesi jo mainitsemani hermoston ylirasitustilan sekä tiettyjä selkeitä lantion asentoon / askeltamiseen liittyviä virheasentoja, joita lähdettiin korjaamaan fysioterapialla. Lisäksi lepo ja kevyt liikunta jatkuivat tärkeänä osana kuntoutusta. Nyt noin vuosi kipujen alkamisesta alan huomata muutosta kehossani kokonaisvaltaisesti, en siis ainoastaan kivun osalta. Vuosi sitten en esimerkiksi hikoillut, vaikka treenasin Thaimaan lämmössä punteilla tai istuin saunassa löylyä heittäen. Olo oli vain tukala ja heikko, mutta hiki ei irronnut. Lisäksi kokeilin erilaisia pieniä ruokavaliomuutoksia vatsaoireiden ja ummetuksen vuoksi, mutta mikään ei auttanut. Nyt en vältä mitään ruoka-aineita (paitsi kiiviä!) enkä ole muuttanut oikeastaan mitään ruokavaliossani, mutta silti vatsani toimii moitteettomasti ja olo on hyvä. Tällä viikolla teki mieli tanssia ilosta, kun istuin saunassa ja hiki virtasi solkenaan. Sitä tunnetta ei voi sanoin kuvailla! <3 Mies aina valittaa, että on kurjaa hikoilla, mutta kyllä minä sanon, että on paljon kurjempaa olla hikoilematta! Se on niin tukalaa, että… Ja siihen päälle vatsan turvottelua ja ummetusta, niin ei ole kovin hehkeä fiilis :D

Nyt huomaan siis selvästi kehon alkaneen toimia normaalisti. Myös hormonitoiminta on alkanut palautumaan. Kaikkeen tähän meni aikaa noin vúosi, jonka aikana treenikalenteri koostui siis levosta ja hyvin kevyestä liikunnasta. En tehnyt kunnon sykettä nostattavaa treeniä kuin kahdesti koko vuoden aikana ja kuormittavan salitreenin jätin kokonaan pois noin 3 kuukautta sitten. Tärkeänä osana on myös riittävä ja säännöllinen syöminen :) Se tosin ei treeniaikana kovin pielessä ollutkaan, mutta heti jouduttuani lopettamaan treenit, ruokahalu väheni merkittävästi ja jälkikäteen ajateltuna söin aivan liian vähän, mikä hidasti palautumista. Voi olla, että olisin saavuttanut tämän toipumisen nopeammin jos olisin heti jättänyt kaikki raskaat treenit kokonaan pois, stressannut asiasta vähemmän ja syönyt enemmän. Mutta kun ei yhtään tiennyt mistä kipu johtui ja mitä tapahtui, niin ei voinut tietenkään myös tietää mikä auttaa. Ja onhan tässä kaikenlaista tullut vuoden aikana opittua tälläkin tavalla :)



Mun vinkkini ylikunnon merkeistä kärsivälle on reagoida välittömästi keventämällä liikuntaa merkittävästi pidemmäksi aikaa. Esimerkiksi viikon tauko salilta on vaan tekohengitystä eikä oikeasti riitä ylikunnosta toipumiseen. Tarvitaan runsaasti ihan vaan lepoa, metsäkävelyä ja joogaa/venyttelyä/pilatesta tai muuta ei-suorittavaa liikuntaa. Mittarit jätetään kotiin ja kuunnellaan itseä. Vielä parempi jos treenin keventämisen sijaan voi vaihtaa treenin ihan muuhun, kuten kokkailuun, neulomiseen, lukemiseen, ystävien tapaamiseen, saunomiseen tai muuhun itseä kiinnostavaan tai uuteen tekemiseen. Riippuu tietysti myös aina siitä miten pitkälle ylikunto on jo päässyt. :) Ja ylikuntoonhan ei tarvita edes kymmeniä tunteja treenejä viikossa vaan kokonaisuus ratkaisee: jos on paljon stressiä töistä ja muita kuormittavia asioita elämässä, muutamakin kova treeni viikossa pidemmän aikaa voi johtaa ylikuntoon. Stressaantunut keho kun kaipaa lempeää liikkumista, ei rääkkiä :) Levänneenä voi sitten revitellä menemään!

Ja ruokavalion puolella ylikunnosta toipumisessa auttavat tietysti herkulliset smoothiet, joista keho saa tarvittavia vitamiineja, hivenaineita ja energiaa helposti sulavassa muodossa ;) Niin ja silloin kun tekisi mieli treenaamaan, mutta keho sanoo, että täytyy levätä, voi treenin sijaan tehdä smoothien ja koristella sen :)





Nautitaan liikunnasta ilman ylimääräistä stressiä ja suorittamista! <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti