Lapsettoman jännitysnäytelmä eli ultra nro 2

Tänään oli 2. Letrozol-kierron toinen ultra ja kp17. Edellinen ultra oli viikko sitten ja silloin ei selkeää johtofollikkelia erottunut, mutta tänään oli tarkoitus vielä varmistaa josko lääkevaste vain tulisi hieman myöhässä. Olin onneksi saanut aamuajan, joten ei tarvinnut koko päivää jännittää. En tosin ottanut huomioon aamuruuhkaa ja lopulta olin lähellä myöhästyä, minua huudettiin jo sisään juuri kun astuin aulan ovista sisälle. Kiireessä juoksin vastaanottohuoneeseen ja minua oli vastassa taas uusi lääkäri ja uusi hoitaja. Lääkäri taisi olla kuudes eri lääkäri, jonka luona olen käynyt tämän muutaman kuukauden aikana ja hoitaja jo ties kuinka mones. No siinä sitten nopeasti pyydettiin ottamaan housut pois ja käymään tutkimuspöydälle. Yhtä nopeasti lääkäri totesi, että virtsarakko on sen verran täynnä, että voisin käydä ensin vessassa :D Siispä housut takaisin jalkaan ja sukkasiltaan käytävälle, josta löytyi ensimmäinen vessa. Sen jälkeen takaisin vastaanottohuoneeseen ja uudestaan housut pois. Vessareissun jälkeen näkyvyys oli kuulemma parempi ja lääkärin työ helpompaa. No oli se itsellekin mukavampi olla sorkittavana rakko tyhjänä kuin täynnä.:D

Lääkäri ultraili kaikessa rauhassa, paineli jotain nappuloita koneesta, tulosti jotakin. Ei sanonut mitään. Katselin kattoon ja odotin. Lopulta hän kysyi hoitajalta voisiko hoitaja pyytää paikalle toisen lääkärin. Tässä vaiheessa omassa mielessä risteili sata kysymystä: onko siellä hyviä follikkeita vai ei yhtään follikkelia? Mihin toista lääkäriä tarvitaan? Onko siellä jotain vaarallista? Onko mulla joku syöpä? Tai kysta? Miksi se ei sano mitään? Tuntui, että odotettiin toista lääkäriä ikuisuus, vaikka ei siinä varmaan oikeasti mennyt minuuttia kauempaa. Paikalle tullut lääkäri oli se sama lääkäri yksityiseltä puolelta, joka diagnosoi mulla PCOS:n ja teki lähetteen lapsettomuushoitoihin. Huokaisin helpotuksesta, kun hän tuli paikalle, koska tiesin kokemuksesta, että hän on selkeä, suora ja kokenut. Hän katseli hetken ultrataulua, pyysi ensimmäistä lääkäriä kohdistamaan kuvaa johonkin, sanoi ”hmm joo, 13 kertaa 14. Ja tuossa takana toinen, hmm, 16. Joo. Näytäpä toinen munasarja”. Sitten hän katsoi minua ja sanoi ”Oikein hyvältä näyttää. Tästä tulee hyvä kierto. Pitkä kierto, mutta hyvä kierto." Mikä helpotus. Ilo ja helpotus. Vihdoin! Vihdoin hyvin uutisia! Vihdoin mulla on hyvä kierto! Vihdoin jotain tapahtuu!

Ultrauksen jälkeen lääkäri ohjeisti jatkamaan ovulaatiotestien tekemistä, joiden pitäisi hänen arvionsa mukaan muuttua positiiviseksi 2-3 päivän kuluessa. Jos näin ei tapahdu, sitten pitää olla yhteydessä heihin. Lisäksi minun pitää mennä reilun viikon kuluttua verikokeeseen, jolla varmistetaan vielä ovulaation tapahtuminen. Minulle soitetaan jos arvo on ”huono”, mutta muussa tapauksessa voin jatkaa tämän lääkkeen käyttämistä tällä annoksella noin puoli vuotta. Tämä toinen lääkäri vielä korosti kahteen kertaan, että myös kohdun limakalvo oli oikein ”kaunis” ja siihen olisi kuulemma ”ihanteellista jonkun tarttua kiinni”. Tuntui niin hyvältä saada pitkästä aikaa hyviä uutisia, etten oikein osannut sanoa yhtään mitään, hymyillä vain kuin vähä-älyinen :D 

Näyttäisi siis siltä, että Letrozol 5mg/päivä toimii! Olin jo ihan varautunut piikityshoitoihin, mutta niitä ei ehkä sitten tarvitakaan. On vaikea kuvailla tätä fiilistä, se on täynnä helpotusta, innostusta, toivoa ja epäuskoakin. Tuntuu niin uskomattomalta, että mä oikeasti ovuloin. Että se todennäköisesti tapahtuu. Että me voidaan oikeasti yrittää tulla raskaaksi! Helpotus oli varmaan se päällimmäinen tunne ja niitä helpotuksen kyyneleitä pyyhin bussipysäkillä odottaessani bussia kotiin. Hyvä, etten siellä käynnillä purskahtanut itkuun helpotuksesta, hymyilin vain ja kun lopulta sain sanoja suustani, kiittelin ja toivotin ylipirteät hyvät päivänjatkot takaisin. Varmaan ne näki, että nyt meni tuolla naisella viikonloppusuunnitelmat uusiksi :D Onneksi mies oli etäpäivällä ja pääsin heti kertomaan myös hänelle hyvät uutiset. Myös äidilleni laitoin viestiä, joka vastasi itkevänsä ilosta ja siinä sitten kumpikin itkettiin ja naurettiin puhelin kädessä. :D Kyllä sitä voi pienestä ihminen tulla iloiseksi!