38. raskausviikko

Päivät ja viikot tuntuu vierivän eteenpäin aika hurjaa tahtia ja laskettu aika senkun lähenee :) On jotenkin outoa ja jännittävää, kun ei yhtään tiedä lähteekö synnytys käyntiin huomenna, viikon päästä vai kolmen viikon päästä. Vai lähteekö ollenkaan ilman käynnistystä? Melkein joka ilta nukkumaan mennessä sitä miettii, että tämä saattaa olla juuri SE YÖ. Toistaiseksi ei ole kuitenkaan ollut mitään merkkejä lähestyvästä synnytyksestä; vatsa ei ole laskeutunut mitenkään erikoisen alas eikä supistuksia ole kuin rasituksessa. Suurimmaksi osaksi supistukset on edelleen ihan kivuttomia harjoitussupistuksia, joissa vatsa vain menee kivikovaksi, mutta mihinkään ei satu. Ainoastaan noin viikko sitten oli enemmän sellaisia kipeitäkin supistuksia sen jälkeen, kun olin viettänyt päivää ystävän luona ja matkustanut sinne bussilla tunnin suuntaansa + kävelymatkat pysäkeille ja kauppaan. Kyseisenä iltana tuli kivuttomia harjoitussupistuksia ihan koko ajan ja välillä niihin liittyi myös alavatsan vihlontaa tai menkkakipua muistuttavaa tunnetta. Sama jatkui seuraavana päivänä, kun yritin käydä kävelyllä ja silloin oli lähes jatkuvaa menkkakivun tunnetta, joka kuitenkin helpotti heti levossa. Lisäksi mulla on välillä sellaisia vihlaisuja nivusissa, jotka tuntuu ihan siltä kuin tekisin väkisin spagaattia, vaikka vain seison suorassa :D Ne tulee yleensä kotona puuhastellessa tai kävellessä ja iskevät niin yllättäen, että usein pääsee joku kirosana suusta. x) Tunne menee kyllä nopeasti ohi, mutta jos ei mene lepäämään, niin noi vihlaisut yleensä jatkuvat ja loppuvat vasta kun menee lepäämään.

Vauva on edelleen kovin liikkuvainen kaveri, vaikka kaikkialla lukee, että liikkeiden tunteminen vähenee tai muuttuu jo tässä vaiheessa, kun tila vähenee. Ei meillä vaan :D Yöt hän on rauhallinen ja antaa mun nukkua, mutta päivisin ja erityisesti iltaisin on vähän väliä joku jumppa käynnissä. Eilen sanoinkin miehelle, että meidän poika oppii varmaan kävelemään jo synnärillä, kun nyt jo harjoittelee niin ahkerasti jalkalihaksiaan :D Usein koko vatsa heiluu puolelta toiselle, kun hän vaihtaa asentoa ja venyttelee ja lisäksi työntää jalkojaan oikeasta kyljestä niin sinnikkäästi, että tuntuu kuin yrittäisi tulla sieltä läpi. Joskus hän saattaa jättää jalkansa johonkin kylkiluiden väliin siten, että siellä tuntuu jatkuva paine ja kipu. Mutta silti mä en kyllästy katselemaan sitä heiluvaa vatsaa ja tunnustelemaan vielä kädellä hänen potkujaan ja liikkeitään <3 Oon ollut välillä oikeasti surullinen miehen puolesta, kun hän ei koskaan pääse kokemaan tätä miltä tuntuu, kun lapsi kasvaa ja liikkuu sisällä. On tää vaan niin ihmeellistä <3

Nyt kun ollaan jo näin loppuvaiheilla raskautta, niin kysyin eilen mieheltä, että mikä hänen mielestään on ollut pahinta, parasta ja yllättävintä raskausajassa. Hän sanoi, että parasta on ollut tunne siitä, että ollaan eri tavalla perhe kuin vain kahdestaan ollessa (+kissat<3). Mies on halunnut lapsia jo monta vuotta, mutta musta johtuvista syistä yritys aloitettiin vasta elokuussa 2017, joten hänen on välillä vaikeakin uskoa, että nyt tämä oikeasti on totta, kun on haaveillut asiasta niin pitkään. Yllättävintä raskausajassa on miehen mielestä ollut helppous: hän odotti mun olevan paljon kipeämpi, vaivaisempi ja kiukkuisempi :D Pahinta asiaa mies ei aluksi meinannutkaan keksiä, mutta sitten sanoi, että ehkä pahinta on tämä ihan loppuaika, kun mä olen koko ajan kotona eikä hän saa yhtään "omaa aikaa". Ymmärrän tuon täysin, koska muistan kun mulla oli pidempi työmatka kuin miehellä ja mies oli aina kotona, kun lähdin töihin ja jo tullut kotiin, kun tulin töistä ja mä olisin kaivannut joskus hetken sellaista yksin olemisen aikaa. Nyt äitiyslomalla mä olen kyllä käynyt vaikka ja missä, mutta usein aamupäivällä tai päivällä ja olen sitten illalla jo kotona, kun mies tulee töistä. Mun pidempiä menoja rajoittaa se, että mies käy autolla töissä, joten mulla ei ole päivisin autoa vaan voin liikkua vain kävelymatkasäteellä, jonkun toisen kyydillä tai sitten kaukolinjan busseilla (sisäistä liikennettä täällä kylässä ei ole). Ajattelin kyllä, että ehkä tänä viikonloppuna voisin ottaa auton ja hurauttaa 25km:n päähän mun vanhemmille ja yhdelle ystävälle käymään niin mies saisi olla ihan rauhassa yksin kotona :) Ollaan jo etukäteen puhuttu, että sitten kun vauva on syntynyt, niin molemmat yrittää antaa toiselle mahdollisuuksia myös siihen omaan aikaan ja tilaan, vaikka se tarkoittaisi vain 10 minuutin metsäkävelyä tai kaupassa käymistä. Kunhan saa hetken olla omissa ajatuksissaan ja hiljaisuudessa. Kumpikin meistä tarvitsee välillä sellaista aikaa voidakseen hyvin ja siitä huolehtiminen saattaa olla parisuhteenkin kannalta jopa tärkeämpää kuin yhteiset treffi-illat (vaikka niistäkin aiotaan kyllä pitää kiinni, olkoon treffit sitten vaikka omassa saunassa kun jomman kumman äiti katsoo hetken vauvaa). Mutta kyllä se aivan varmasti tulee olemaan iso muutos suhteelle, että meitä onkin yhtäkkiä kolme, kun ollaan tässä viitisentoista vuotta oltu kahdestaan... :)