torstai 14. maaliskuuta 2019

Synnytyskertomus

Mua jännitti synnytys etukäteen tosi paljon, eniten mietin miten kestän sitä kipua, menenkö jotenkin paniikkiin tai loppuuko voimat. Toisaalta toivoin, että synnytys käynnistyisi mahdollisimman pian ettei tarvitsisi enää jännittää ja toisaalta olisin halunnut siirtää sitä jonnekin hamaan tulevaisuuteen. 

Laskettu aika oli 5.3. ja torstaina 28.2. heräsin aamulla "menkkakipuihin", joita kesti jonkin aikaa, ehkä noin tunnin tai kaksi. Olin sopinut lounastreffit keskustaan ja vähän mietitytti sinne kävely jos kivut pahenisi tai alkaisi supistaa. Vessakäynnillä huomasin sitten pyyhkiessä aika ison verisen klöntin eikä ollut epäilystäkään siitä, että se oli limatulppa. Laitoin heti ensimmäisenä lounasseuralle viestiä, että joudun perumaan lounaan, koska en uskalla lähteä kävellen keskustaan asti, kun on lieviä supistuksia ja limatulppa juuri irtosi. Vasta sen jälkeen laitoin viestiä miehelle ja se kyseli mitä se limatulppa meinasikaan ja pitääkö sen lähteä kotiin :D Vastasin, että ei tarvitse, voi mennä vielä viikkokin ennen kuin mitään enempää tapahtuu. Ja siltä se alkoi näyttääkin, sillä kivut loppui ja en tuntenut mitään normaalista poikkeavaa koko päivänä. Vähän harmittelin lounastreffien perumistakin, kun mitään ei näyttänyt tapahtuvan. 

Samana iltana "menkkakivut" alkoivat uudestaan ja noin klo 19-20 limatulppaa tuli lisää. Mies halusi, että soitan synnärille varmuuden vuoksi, joten soittelin sinne ja kerroin tilanteen. Neuvoivat odottelemaan säännöllisiä supistuksia ja kokeilemaan esim. suihkua kipuun. Oltiin juuri menossa saunaan ja suihkuun, mikä ehkä vähän helpotti oloa. "Menkkakivut" eivät enää loppuneet, jossain vaiheessa niitä vähän kellotin ja tulivat 3-10 minuutin välein. Ne olivat kuitenkin ihan siedettäviä kuten mulla oikeatkin menkkakivut ja kestivät vain noin 30 sekuntia kerrallaan. Limainen verinen vuoto jatkui myös, melkein joka vessakäynnillä sitä tuli vähän. Vaikka kivut eivät olleet hurjan kovia, en kuitenkaan pysynyt nukkumaan. Aluksi yritin, mutta kun siitä ei tullut mitään, menin alakertaan istuskelemaan jumppapallon päälle ja yritin välillä lukea kirjaa. Viestittelin kaverille, joka valvoi samaan aikaan vauvan kanssa ja äidille, joka valvoi, koska ei halunnut mun valvovan yksin :D Miehen annoin nukkua rauhassa yläkerrassa, kerran se kävi kysymässä tilanteen ja oli hetken mun seurana, sitten meni takaisin nukkumaan. Noin klo 5 aloin olla jo väsynyt ja kyllästynyt jatkuviin kipuihin, kun ne eivät tuntuneet laantuvan eivätkä voimistuvan. Mies ehdotti taas synnärille soittoa ja soittelin sitten sinne taas neuvoa kysyäkseni. Sieltä sanoivat, että todennäköisesti vielä latenssivaihetta ja yhden supistuksen pitäisi kestää vähintään minuutin, jotta se saisi jotain aikaiseksi. Saisin kuitenkin mennä näytille jos haluaisin. Vähän sitä pohdin kun tuntui, että eiköhän tule turha reissu, mutta päätin sitten kuitenkin lähteä. Perillä pyytelin anteeksi, että tulin niin aikaisin, mutta kätilö oli superihana ja sanoi, että silloin saa tulla kun siltä tuntuu ja joskus sekin helpottaa kun joku tsekkaa tilanteen. 

Kätilö otti käyrää ja tarkisti kohdunsuun, lyhyet supistukset olivat lyhentäneet kohdunkaulaa niin, että enää pieni reuna oli jäljellä ja olin auki sormelle noin 2cm. Vaikka tilanne oli siis vielä ihan alussa, tuntui helpottavalta, että JOTAIN oli tapahtunut. Kätilö ehdotti, että ottaisin kipulääkettä suun kautta ja menisin osastolle lepäämään. Mies sai jäädä seuraksi mun kanssa huoneeseen, jossa ei ollut muita. Kipulääke ei auttanut mun mielestä yhtään enkä saanut nukuttua osastollakaan, lähinnä lepäilin sängyllä. Käytiin aamupalalla ja odoteltiin. Klo 12 katsottiin taas käyrää ja kohdunsuu, supistukset oli epäsäännöllisiä edelleen ja kohdunsuulla ei ollut tapahtunut juuri muuta kuin että kohdunkaula oli nyt kokonaan hävinnyt reunoineen. Meille ehdotettiin, että voitaisiin vielä lähteä kotiin jos haluttaisiin kun tilanne eteni niin hitaasti. Ihan mielellään lähdettiin, ajattelin että kotona olisi mukavampi kuluttaa aikaa ja käydä vaikka suihkussa. Koska kotona ei ollut mitään ruokaa, käytiin vielä lounaalla matkan varrella. Olin varmaan huvittava näky, kun puristin hiuskampoja molemmissa käsissä vähän väliä ja yritin hengittellä syvään mutta huomaamattomasti :D Supistukset olivat tuntuvia, mutta niiden kanssa pärjäsi hengityksen, hiuskampojen ja jumppapallon kanssa ihan hyvin. Kotona kuuntelin myös musiikkia ja illemmalla kuunneltiin yhdessä ja vähän tanssahdeltiinkin, muistan ajatelleeni että voiko synnyttäminen oikeasti olla näin hauskaa :D Jossain kohtaa kävin suihkussa, mutta se ei kyllä mulla auttanut mitään. Jos yritin supistuksen aikana suihkuttaa siihen kohtaan johon sattui, muu keho paleli ja oli vaikea rentoutua. 

Illalla supistukset sitten pidentyivät hieman ja alkoi näyttää siltä,etten nukkuisi sinäkään yönä. Pe-la välisenä yönä klo 00 lähdettiin takaisin synnärille ja olin 3-4cm auki. Sain kipulääkkeen piikkinä ja taas osastolle lepäämään. Mies sai säkkituolin, jolla pystyi nukkumaan. Kipulääke vei tällä kertaa supistuksen kovimman kärjen pois, mutta en silti saanut nukuttua. Mietitytti miten jaksan loppuvaiheen, kun valvon pari yötä alle. 

Lauantaina aamulla edistyminen tuntui edelleen hitaalta, vaikka supistuksia oli edelleen 3-10 minuutin välein. Sain toisen kipupiikin, lisäksi edelleen käytin kampoja, hengitystä ja jumppapalloa. Pyysin myös telineen, jonka avulla pystyi kävelemään ja samalla nojaamaan eteenpäin. Lähes joka supistuksen otin nimittäin vastaan eteenpäin nojaten, jotta sain vatsan rennoksi. Joko nojasin kyynärpäitä pöytään tai jumppapallolla istuessa sänkyyn. Kätilö ehdotti klo 10, että käytäisiin pari tuntia kävelemässä sairaala-alueella ja katsottaisiin sitten tilanne uudestaan. Niin tehtiin ja parin tunnin päästä olin auki 5cm. Kätilö kysyi haluaisinko suihkuun tai ammeeseen ja sanoin, että kokeilisin mielelläni ammetta. Hän kävi varaamassa sen minulle ja kysyin voisinko saada vielä yhden kipupiikin, sillä arvelin supistusten alkavan pikkuhiljaa voimistua. Kätilö suostui aluksi, mutta tuli hetken kuluttua takasin ja ehdotti, että mentäisiin sittenkin jo synnytyssaliin, jossa voisin käyttää ammetta ja ilokaasua. Koska halusin epiduraalin jossain vaiheessa, ei kipulääkkeitä kannattanut enää antaa. Suunnitelma kuulosti musta tosi hyvältä ja vitsi mikä fiilis, että VIHDOIN pääsi jo synnytyssaliin! Silloin tuli tunne, että kyllä tää homma etenee ja vauva oikeasti syntyy tällä reissulla :)

Salissa mulle opetettiin ensin ilokaasun käyttö ja hengittelin sitä sillä aikaa kun amme täyttyi. Sitten kiipesin ammeeseen ja sain ilokaasun siihen viereen myös sekä luvan laittaa omaa musiikkia. Mies istui ammeen vieressä siten, että pystyi pitämään mua toisesta kädestä kun supistus tuli ja toisella kädellä pidin ilokaasumaskia. Amme oli ihanan rentouttava ja miehen tuki auttoi myös, mutta ilokaasusta ei musta ollut muuta apua kuin että se pakotti hengittämään nenän kautta sisään ja suun kautta ulos. Kipua se ei vähentänyt. 

Ammeessa alkoi tulla jo selvästi pidempiä supistuksia ja sai oikeasti puristaa miehen kättä ihan tosissaan ja keskittyä hengittämään. Supistusten välissä sitten taas pystyi rennosti lillumaan lämpimässä vedessä. Noin tunnin päästä supistukset oli jo sen verran voimakkaita että pyysin epiduraalia. Kätilö katsoi, että olin 6-7cm auki. Tulin pois ammeessa sängylle ja supistukset alkoivatkin vähän laantua. Kätilö ehdotti, että otetaan vielä käyrää ennen epiduraalia. Joten jatkoin ilokaasulla. Sitten tuli niin pitkä kipeä supistus, että luulin ettei se lopu ikinä (mies sanoo että kesti 3 minuuttia, mutta en tiedä) ja soitin kätilön paikalle. Saliin tulikin uusi kätilö kun vuoro oli vaihtunut ja kun tuskaisena sanoin supistuksesta "tää ei lopu", kätilö tokaisi kylmän rauhallisesti "kyllä se loppuu". No tietysti loppuikin. Sen jälkeen kätilö esitteli itsensä ja kysyi olisiko nyt sen epiduraalin aika (todellakin!) ja sitä alettiin valmistelemaan. Siinäkin kesti tovi ja kun epiduraali lopulta laitettiin, oli mennyt vissiin 1,5h siitä kun pyysin epiduraalin. Epiduraalia laittanut lääkäri kysyi kätilöltä kuinka paljon olin auki ja kätilö sanoi 5cm, mikä hämmensi koska edellinen kätilö oli sanonut 6-7cm. Papereissa lukee tuo 5cm tuossa kohtaa synnytystä. Siitä huolimatta aika pian epiduraalin laiton jälkeen kätilö tarkisti kohdunsuun ja totesin sen olevan 10cm auki ja pää laskeutunut. Käski levätä nyt kun epiduraali vielä vaikutti ja soittaa kelloa kun vaikutus alkaa hälvetä ja tuntuu ponnistamisen tarve. 

Epiduraalin läpikin supistukset tuntuvat tosi pitkiltä, mutta kipu oli enemmän sellaista jännää painetta. Ilokaasua siihen piti silti käyttää enkä voi sanoa levänneeni tuota aikaa :D Mies oli onneksi koko ajan ihanasti tukena ja kehui miten hienosti menee <3 Kun paineen tunne kasvoi, soitin kelloa ja sitten alettiinkin ponnistaa. Ponnistusvaihe oli ehdottomasti se pahin vaihe, koska en meinannut millään löytää oikeaa tekniikkaa ja suuntaa. Se oli oikeasti VAIKEAA! Kokeiltiin eri asentoja, mutta suunta löytyi vain ajoittain ja olin ihan varma etten ikinä osaa synnyttää vauvaa sieltä. Supistuksiakin tuli melko harvoin, joten mulle laitettiin loppupuolella oksitosiinitippa ja papereiden mukaan se vauhditti ponnistamista hyvin. Mies tuki mua joka ponnistuksella niskasta, jotta sain selän pyöreäksi paremmin ja piti samalla toista jalkaa ylhäällä ja auki. Mä hoin melkein kaikki supistusten välit etten osaa tätä, mutta kätilö ja mies jaksoivat tsempata. Kätilö pyysi kokeilemaan vauvan päätä, kun se oli jo ihan tulossa ja siitä sai lisää voimaa. Sitten syntyi pää ja pieni nyrkki poskea vasten :D Viimeisellä ponnistuksella vielä hartiat ja sieltä sitten koko vauva tuli kuin tulikin ulos tunnin ponnistamisen jälkeen <3

Sain vauvan heti rinnalle ja siinä hän sai viettää seuraavan tunnin imemistä harjoitellen paitsi välillä kävi miehen sylissä. Mies itki vieressä, itse oli enemmän hämmentynyt, helpottunut, väsynyt ja keskittynyt tuohon pieneen rakkaaseen olentoon <3 Istukka syntyi pian vauvan tulon jälkeen ja kaksi tikkiä laitettiin pinnallisiin haavoihin, mutta se ei kovasti sattunut sen helpotuksen tunteen keskellä. 

Saatiin onnittelukahvit, sämpylää ja rahkaa ja ei ole ikinä yksikään rahka maistunut niin hyvältä! Olisin voinut vetää sitä kilon! Mies toi viereen myös lakut, joita popsin siinä vauva sylissä :)

Tunnin päästä vauva punnittiin ja mitattiin ja itse pääsin sillä aikaa suihkuun. Sitten päästiin perhehuoneeseen ja olin tosi yllättynyt siitä miten vähän oli mitään kipuja tai uupumusta, olo oli fyysisesti yllättävän hyvä. Henkisesti oli sellainen tunne, että tapahtui kaikkea koko ajan liikaa kun kätilöt ohjeisti imetystä ja perhehuoneen käytäntöjä ja olisi pitänyt viestejäkin laittaa syntymästä, kun olisin halunnut vain prosessoida kaikkea tapahtunutta ja tutustua vauvaan rauhassa. Onneksi seuraavana päivänä ehti jo rauhoittuakin :) Toipuminen lähti hyvin käyntiin ja on edelleen edennyt hyvin, ei ole ollut niin kamalaa kuin etukäteen kuvittelin :)

Kaiken kaikkiaan synnytyksestä jäi hyvät muistot ja henkilökunta oli aivan ihanaa <3 Kyllä voisin synnyttää uudelleenkin! 

torstai 7. maaliskuuta 2019

Hän on täällä

Halusin vain tulla päivittämään blogiin, että meidän rakas pieni poikamme syntyi viime lauantaina 2.3. <3 <3 <3 Hän painoi 3324g ja pituudeksi mitattiin synnärillä 48cm, mutta eilen neuvolassa 51,5cm ja neuvolaterkan mukaan ei ole noin paljoa voinut kasvaa pituutta viidessä päivässä, joten syntymäpituus on oikeasti ollut ehkä noin 50cm. Joka tapauksessa hän on maailman suloisin ja valloittavin pikkutyyppi, jota tulee ikävä jo silloin jos hän vetelee pidemmät päiväunet <3 
Nyt ollaan kolme päivää harjoiteltu uutta elämää kotona ja kauheasti en ole malttanut enkä ehtinyt tehdä muuta kuin imettää, nukkua, syödä, juoda, vaihtaa vaippaa ja tuijotella vauvaa :) Mies hoitaa kotitöitä vähän liiankin tehokkaasti (haluaa niin kovasti olla hyödyksi) ja tuo mulle ruokaa ja juomaa, kun imetän. Me kaikki voidaan hyvin ja miehen kanssa on todettu monta kertaa, että on tää vaan ihmeellistä ja ihan parasta<3
Haluaisin kirjoittaa synnytystarinan tänne jossain vaiheessa, mutta katsotaan koska sen ehtii ja jaksaa tehdä. Sen verran voin jo kertoa, että synnytys oli latenssivaihe mukaan laskettuna todella pitkä ja ponnistusvaiheessa oli usko itseen koetuksella, mutta loppujen lopuksi synnytyksestä jäi voimaannuttavat muistot ja voisin synnyttää uudelleenkin :) 
Nyt takas imetyksen pariin! ;)