lauantai 31. maaliskuuta 2018

Unettomuus ei ole ikuista



Niin sitä on yhtäkkiä vierähtänyt puoli vuotta viimeisestä blogitekstistä. Puolessa vuodessa on ehditty kunnolla sopeutua uuteen asuinpaikkaan ja unettomuuskin alkaa olla aika lailla voitettu. Tottakai edelleen olen herkkä reagoimaan stressiin ja jännitykseen yöunen häiriöille, mutta unettomuus ei enää ole jatkuvaa tai normaalielämää merkittävästi häiritsevää. Se on yksi syy, miksi halusin kirjoittaa tämän tekstin: haluan kertoa, että unettomuudesta VOI SELVITÄ. Eikä ainoastaan selvitä, vaan unettomuudesta voi myös oppia ja siitä voi jopa olla kiitollinen. Kyllä, luit oikein, olla kiitollinen. Ei silloin, kun unettomuus vaivaa (ei todellakaan!) vaan myöhemmin. Kun se kaikki on ohi, kun taas nukut ja kun voit katsoa kaikkea kokemaasi levänneenä ja erilaisesta perspektiivistä. Uskon, että jokaisella unettomalla on oma tarinansa ja omat syynsä unettomuuden taustalla. Yhtä lailla jokaisella unettomalla on myös oma polkunsa pois unettomuudesta. Vaikka tässä kerron omaa polkuani, älä lue sitä ohjeena, neuvona tai sääntönä. Älä vaadi itseäsi tekemään juuri niin kuin minä tai toipumaan unettomuudesta samaa tahtia. Toivon, että luet kertomuksen mieluummin eräänä selviytymistarinana ja toivoa tuovana kertomuksena. Haluan, että uskot voivasi vielä nukkua ja olla ystävä unettomuutesi kanssa. Koska minäkin voin, sinäkin voit <3 Jos et itse kärsi unettomuudesta, ehkä tarina voi auttaa sinua ymmärtämään sitä ystävää, työtoveria tai puolisoa, joka siitä kärsii.

Unettomuus on mielestäni salakavala kaveri, sillä se tulee usein pikkuhiljaa. Ensin se tulee vieraaksi aamuyön tunteina silloin tällöin, sitten se tulee vähän useammin, viipyy vähän pidempään, on taas hetken poissa ja palaa uudestaan. Yhtäkkiä se voikin ilmestyä myös illalla, jo nukkumaan mennessä ja kadota keskiyöllä, mutta tulla taas esiin aamuyöllä. Siinä ei välttämättä tunnu olevan mitään järkeä. Miksi en nuku? Miksi muut nukkuvat ja minä en? Mitä tein väärin? Miten jaksan huomenna jos en nuku? Unettomuus tuottaa mieleen monia kysymyksiä. Usein kysymykset ovat sellaisia, jotka tuovat mieleen huolta, pelkoa, häpeää ja ahdistusta. Ja mikä ruokkiikaan unettomuutta paremmin kuin huolet ja ahdistus. Unettomuus on myös siitä kiero vieras, että luulisi väsymyksen pitävän unettomuuden loitolla, mutta ei. Mitä väsyneempi, sitä vaikeampi voi olla nukahtaa. Pienten lasten vanhemmat tietävät, että yliväsyneitä lapsia on vaikea saada nukahtamaan. Väsyneenä aivot nimittäin huolehtivat, stressaavat ja ahdistuvat herkemmin, sydän voi hakata ja kortisolitaso nousee. Koko keho käy kierroksilla. Ja tämä kaikki vie unen yhä kauemmas. Väsyt yhä enemmän, kierrokset kehossa kovenevat ja uni karkaa taas kauemmas. Kierre on valmis.

Unettomuudesta kärsivillä on usein taipumus pyrkiä hallitsemaan asioita ja toimimaan oikein. Unta ei kuitenkaan voi hallita. Unta ei voi optimoida ja suorittaa. Unettomuudesta kärsivä saattaa etsiä kaikenlaisia ohjeita ja neuvoja, kokeilla niitä yksi toisensa jälkeen, pettyä ja ahdistua, kun ne eivät toimi. Netti on pullollaan erilaisia ohjeita ja unen tärkeydestä uutisoidaan lähes joka viikko. On hienoa, että ihmisiä kehotetaan pitämään huolta itsestään ja ottamaan aikaa unelle, mutta unettomuudesta kärsivälle nämä kaikki unen tärkeyttä korostavat tekstit ja ohjeet ovat omiaan lisäämään ahdistusta ja pelkoa. Ja sitä kautta vaikeuttamaan nukkumista. Hyvin harvoin unettomuuden taustalla on jokin yksittäinen asia, kuten liian korkea lämpötila makuuhuoneessa tai vääränlainen iltapala. Yleensä unettomuuden taustalla on monia toisiinsa vaikuttavia tekijöitä ja unettomuus on kehittynyt pikkuhiljaa. Pääosin on kuitenkin niin, että ihminen ei nuku jos aivot tulkitsevat, että on pysyttävä hereillä jonkin mahdollisen uhan vuoksi. Tämä mekanismi on kehittynyt suojelemaan ihmistä ja valvomaan tai nukkumaan kevyesti epävarmoissa ja vaarallisissa olosuhteissa, jotta vaarat eivät pääse yllättämään kesken unien. Yleensä unettomuudesta kärsivän keho voi olla erityisen herkkä reagoimaan mahdollisiin uhkiin. Uneton on se ihminen, joka entisaikoina olisi laitettu kipinävahtiin. Nykyaikana uhka voi olla mikä tahansa huoli, elämänmuutos, itselle sopimaton elämänrytmi, parisuhdekriisi, stressaava työ jne.  Uneton ei siis ole turha, vääränlainen ja heikko ihminen. Uneton on usein herkkä ja tarkasti havainnoiva, hän saattaa helposti huomata tunnelmia, muiden ihmisten tunteita ja sanomattomia asioita. Aivot voivat olla jatkuvasti virittyneet havainnoimaan ympäristöä ja niitä voi olla vaikea saa off-asentoon, lepäämään ja nukkumaan. Unettomuus tuokin esiin tärkeän kysymyksen: mikä saa juuri minut rentoutumaan, nauttimaan ja keskittymään hetkeen? Mikä saa oloni turvalliseksi ja hyväksi? Onko arjessani riittävästi lepohetkiä, hetkiä jolloin vain olen tai jolloin olen täysin rentoutunut? Vai onko arki jatkuvaa menemistä, vuorovaikutusta, tekemistä, ongelmanratkaisua ja suorittamista?

Kuten olen jo aiemmin kirjoittanut, minun kohdallani unettomuus otti kunnolla vallan siinä vaiheessa, kun olin kärsinyt mm. ylikunnon aiheuttamista epämääräisistä kivuista ja niihin liittyvistä huolista vuoden ajan.Vaikka kehoni oli fyysisesti saanut lepoa kipujen vuoksi, pää oli tuonna vuonna täynnä huolia ja murheita, kun kivun syy ei ollut selvillä eikä päässyt harrastamaan liikuntaa (voit lukea tästä lisää tekstistä "Miten selvisin ylikunnosta?") Ei ihme, että aivot olivat lopulta sellaisessa hälytystilassa, etten nukkunut ollenkaan. Kesti pitkään ennen kuin keho ja mieli rauhoittuivat ja uskoivat, ettei ole mitään hätää. Että on turvallista nukkua. Uskon, että tähän meni niin pitkään juuri sen vuoksi, että unettomuus itsessään nostaa kehon stressitasoa, jolloin nukkuminen vaikeutuu entisestään. Tarvitsin pidemmän sairausloman, jolloin keskityin vain rauhoittumiseen ja palautumiseen. Tämän jälkeenkin tarvitsin pitkään osa-aikatyötä, jotta kehon kierrokset rauhoittuivat. Unettomuuden vuoksi liikunta jatkui edelleen pelkkänä kävelynä ja joogana hyvin pitkään. Vieläkin liikun pääosin kevyesti ja raskaamman treenin teen maksimissaan kahdesti viikossa, yleensä vain kerran. Ja pikkuhiljaa keho on alkanut rauhoittua ja nukkua.

Mielen rauhoittumiseen ja unettomuuden väistymiseen on mennyt aikaa yli vuosi. Vuoden aikana olen kokeillut vaikka minkälaista muutosta ja kikkakolmosta nukkumisen tueksi, myös erilaisia lääkkeitä. Aluksi mikään lääke ei auttanut, koska mikään lääke ei voinut poistaa huolia eikä laskea kehon kierroksia välittömästi. Kun elämä ja mieli rauhoittuivat, myös lääkkeistä pystyi saamaan lisäapua. Ja tässä tarkoitan pientä annosta mielialalääkettä, en varsinaisia unilääkkeitä, jotka pitkään käytettynä voivat vain pahentaa unettomuutta. Jos vaikeassa unettomuudessa kuitenkin turvaudut lääkkeeseen, älä syyllistä siitä itseäsi ja huolehdi asiasta, vaan ota lääke rauhallisin mielin ja luota siihen, että vielä jonain päivänä nukut ilman lääkettä. Usein myös selviät päivästäsi, vaikka olisit nukkunut vähän. Luota kehoosi ja mieleesi, se on tehty selviytymään ja korjaamaan itse itseään. Sitä ei tarvitse kontrolloida ja ohjailla, vain kuunnella.

Jos kärsit unettomuudesta, älä odota ratkaisua ja muutosta heti. Anna itsellesi aikaa. Vaikka unettomuus huolettaa, yritä pysyä rauhallisena. Neuvojen ja ohjeiden sijaan voit tunnustella mikä tuntuu juuri sinusta hyvältä, juuri nyt. Mitä vähemmän ajatuksissa vilisee sanoisi ”pitäisi”, ”täytyisi”, ”nyt kuuluu tehdä näin”, sen parempi. Mitä myötätuntoisemmin suhtaudut itseesi ja uneesi, sen paremmin kehosi rauhoittuu ja kutsuu unta. Kun nukut huonosti, ole extrakiltti itsellesi ja tee vain välttämättömin.

Niin ja se kiitollisuus. Miksi olen kiitollinen niin hirveälle peikolle kuin unettomuus? Unettomuudelle, joka saa sydämen hakkaamaan, vie hetkeksi työkyvyn kokonaan, saa päivät ja yöt tuntumaan pitkiltä ja sumuisilta, pysäyttää arjen ja huolettaa?  Omalla kohdallani unettomuus auttoi minua pysähtymään. Unettomuus auttoi kohtaamaan kaikki hankalatkin tunteet ja käsittelemään ne. Unettomuus auttoi kysymään ja etsimään vastausta kysymykseen, mikä tekee juuri minut onnelliseksi. Mitä juuri minä toivon elämältä, mikä tuntuu juuri minusta hyvältä? Unettomuus auttoi myös hyväksymään, että olen riittävä juuri tällaisena kuin olen. Olen riittävä ja arvokas myös silloin kun olen väsynyt ja kiukkuinen. Aina ei tarvitse olla energinen ja tehokas ollakseen arvokas. Unettomuus auttoi hyväksymään oman inhimillisyyden. Nykyään olen kiitollisempi ihan tavallisista päivistä, pienistä asioista. En syyllistä tai vaadi itseltäni kohtuuttomasti. Ja jos nukun huonosti, tiedän, että parempi yö tulee vielä. Se tulee aina.

Kauniita unia! <3

p.s. Huomasit ehkä, että blogiin on ilmestynyt tähän asti läpikäydyt lapsettomuustutkimukset ja -hoidot. Kirjoittelen aiheesta lisää myöhemmin :)