maanantai 26. lokakuuta 2020

PCOS raskauden ja synnytyksen jälkeen

Meidän lapsettomuutta selittäväksi tekijäksi löytyi mun PCOS (monirakkulaiset munasarjat) ja siihen liittyvä ovuloimattomuus. Kuukautiset saattoivat tulla vain 2-3 kertaa vuodessa, joten on sanomattakin selvää, ettei mitään ovulaatiota tällöin tapahtunut ollenkaan. Letrozol toimi tosi nopeasti ja testien lisäksi monet kehon merkit kertoivat ovulaatioista (nehän oli mulle täysin uusia merkkejä, joita en aiemmin ollut osannut edes kaivata). Neljännestä Letrozol-kierrosta tulin sitten raskaaksi ja syntyi meidän poika <3 

Olin kuullut, että raskaus ja synnytys saattavat "parantaa" PCOS.n tai helpottaa sen oireita, joten itsekin mielenkiinnolla odotin millaisia mun kierrot tulevat olemaan synnytyksen jälkeen. Tosin synnytyksestä ehti kulua vuosi ennen kuin ensimmäiset kuukautiset tulivat. Imetin vuoden ajan, joten se ilmeisesti oli suurin syy kuukautisten poissa pysymiseen. Kun ekat kuukautiset viimein tulivat niin seuraavat alkoivatkin jo 19 päivän päästä :D Mun 60-120 päivän mittaiset kierrot olivat siis yhtäkkiä vaihtuneet alle 20 päivän kierroiksi! No siitä kierrot alkoivat sitten kyllä pikkuhiljaa pidentymään ollen aluksi noin 36 päivän mittaisia, mutta muutaman kuukauden jälkeen tuli kolme 49 päivän kiertoa putkeen. Kierrot olivat siis taas jo aika pitkiä, mutta kuitenkin ovulaatiolimoja ja PMS tyyppisiä oireita havaitsin itsessäni, joten ovulaatio saattoi ainakin osassa kiertoja tapahtua. Nyt viimeisen kierto (menkat alkoivat juuri) olikin vain 33 päivää ja tässä kierrossa olen lähes 100% varma ovulaatiosta, koska ovulaation aikoihin mulla oli kipeät nännit, selkeät ovislimat, ovulaatiokipuja ja Oura-älysormus näytti kehon lämpotilan selkeän nousun oletetun ovulaation jälkeen ja lämpötila pysyi koholla kuukautisten alkamiseen saakka. JES! Raskaus ja synnytys näyttäisi siis ainakin väliaikaisesti parantuneen tilannetta PCOS:n suhteen :) 

Ovuloimattomuuden lisäksi PCOS:ään liittyy mm.  korkeampi testosteronipitoisuus, karvoitusta, riski metaboliseen oireyhtymään ja ylipaino. Testosteroni mulla testattiin lapsettomuustutkimusten aikoihin ja se oli ylärajalla tai vähän yli ja karvoitusta on kyllä ollut teinivuosista lähtien ihan riittävästi, en vaan koskaan osannut epäillä sitä minkään oireyhtymän "oireeksi". Ylipainoa mulla ei ole koskaan ollut, mutta olenkin aiemmin ollut erittäin aktiivinen liikunnan harrastaja ja tarkka terveellisestä ruokavaliosta. Onneksi ylipainoa ei ole vieläkään, vaikka liikunta on muuttanut muotoaan ja ruokavaliossa on joustoa suuntaan jos toiseenkin ;) Selkein oire mulla on siis aina ollut se ovuloimattomuus ja on tosi hienoa, että nyt ovulaatio tapahtuu edes joskus :) Me haaveillaan tulevaisuudessa toisesta lapsesta ja olen alkanut toivoa, että se voisi olla mahdollista jopa ilman lääkityksen tuomaa apua. Toki mulla ei ole mitään Letrozol-kuureja vastaankaan jos niitä tarvitsisi uudelleen, todella kevyt ja helppo hoitohan se on. :)

Ja on se muuten vaan hieno tunne, kun kuukautiskierrot pyörii edes jokseenkin normaalisti ja tapahtuu sellaista "vaihtelua". Vaikea selittää mitä tarkoitan, mutta kyllä hormonitoiminnalla on monia merkityksiä ja vaikutuksia niin fyysiseen kuin psyykkiseenkin terveyteen ja kuukautisten puuttuminen on yleensä aina merkki siitä, että jotain on pielessä. Toivon, että näin jatkuisi mahdollisimman pitkään eikä tarvitsisi enää (ennen vaihdevuosia) palata siihen 2-3 kertaa vuodessa sykliin...

torstai 18. kesäkuuta 2020

Hoitovapaalta takasin töihin - mutta vain hetkeksi

Vuoden blogihiljaisuus takana. En tosiaan kokenut omaksi jutuksi alkaa kirjoittaa vauvablogia tai blogia millään muullakaan teemalla tuossa äitiysloman ja hoitovapaan aikana. Osin asiaan tosin vaikutti myös se, että mulla oli jatkuvia ongelmia kirjautua tänne blogiin, kommentoida muiden blogitekstejä tai kirjoittaa omia tekstejä. Sitten vaan luovutin enkä jaksanut enää yrittää. Kunnes palasin töihin, pääsin kunnolla tietokoneelle ja sain aikaiseksi luotua uudet salasanat yms. Nyt oli jo ihan sen kunniaksi pakko kirjoittaa yksi teksti :D


Mä palasin siis takaisin töihin lähes 1,5 vuoden kotonaolon jälkeen toukokuun lopussa. Mun mies jäi vuorostaan kotiin ja on kotona elokuun loppuun saakka. Alun perin oli tarkoitus, että meidän pieni menisi päiväkotiin osa-aikaisesti syyskuusta alkaen ja mä tekisin 60% työaikaa. Mutta koska työnantaja on vähän nihkeä ja oli koronaa ja sattui vielä kohdalla loistava tilaisuus tehdä töitä ammatinharjoittajana syksyllä, niin mä päätinkin hakea hoitovapaata vielä syys-joulukuulle :) Eli olen nyt vähän niinku kesätöissä ja sit jään taas kotiin :D


Töihin palaaminen noin pitkän tauon jälkeen ei ollutkaan ihan vaan sitä, että avaimet käteen, tietokone auki ja hommat rullaamaan niinku ennenkin. Ehei. Tosi moni asia on muuttunut mun poissaolon aikana, ihan työkavereista lähtien. Työnkuva on sentään pysynyt suunnilleen samana ja työpaikka, vaikkakin työhuone on kyllä siirretty ihan toiselle käytävälle. Mutta joo, eka viikko meni kyllä tosi vaihtelevissa tunnelmissa, kun välillä oli ihan innoissaan siitä, että pääsee taas tekemään jotain "järkevää", syömään rauhassa, puhumaan aikuisten asioista jne ja välillä olin ihan kauhuissani, että miten mä ikinä selviän tästä työmäärästä ja enkö mä enää osaa yhtään mitään. No, nyt on kohta neljä viikkoa töitä takana ja alkaa osa jutuista sujua taas rutiinilla ja huomaan, että kyllä selviän ja kyllä osaan. Silti on vähän ristiriitainen olo syksyn suhteen, koska välillä tuntuu, että nyt kun pääsin kärryille hommista niin olisi ihana olla töissä ja saada asioita aikaiseksi ja toteuttaa taas tätä puolta itsestä.  Mutta sitten toisessa hetkessä ajattelen, että voi vitsi mikä ihana mahdollisuus olla taas syksyllä kotona ja nauttia siitä, ettei ole tavallaan pakko tehdä yhtään mitään. Niin ja sellaisina aamuina, kun se lähes 1,5 -vuotias taapero on sitä mieltä, että aamupala on pahaa ja kotona on tylsää ja äitikin ihan mälsä, niin on ihan kiva sanoa "hei hei, hauskaa päivää!", laittaa ovi kiinni ja lähteä töihin. Mutta sitten kun sellainen aamu, että hän hauskuuttaa meitä vaikka millä ilmeillä ja tempuilla, viihtyy sylissä tai omissa leikeissä ja ulkona aurinko paistaa, ni ai että ku tekis mieli jäädä kotiin juomaan rauhassa aamukahvia ja mennä takapihalle tai hiekkalaatikolle puuhailemaan. Tai kun mies ja taapero kävivät yhdessä Korkeasaaressa ja minä istuin tuijottamassa tietokoneen näyttöä, ni kyllä silloin lohdutti ajatus, että syksyllä taas saa olla kotona ja tehdä mukavia juttuja pienen kanssa :)


Kaikki aina sanoo, että sitä palaa vähän erilaisena töihin äitiysloman/hoitovapaan jälkeen tai jos ei itse ole muuttunut, niin kyllä jokin muu asia siinä arjessa vähintään on kokenut muutoksia. Kyllä mäkin huomaan, että jotain muutoksia tässä on päässyt tapahtumaan. Tässä niistä muutama:


1. Kaaoksen sietokyky tai kyky olla huomaamatta kaaosta on selvästi parantunut. Ensimmäisen viikon jälkeen multa kysyttiin enkä ole vieläkään järjestellyt ja siivonnut mun työhuonetta. Ja sitten mä vasta ekan kerran kunnolla katsoin ympärilleni, että ohoh täällähän on tosiaan huonekalut vähän hujanhajan ja ai tavaroita on näköjään pitkin pöytää ja tuoleja :D Aiempi minä olisi huomannut tällaiset seikat heti, siivonnut ja järjestellyt ja vasta sitten ryhtynyt töihin. Mutta uusi minä on tottunut jatkuvaan sotkuun ja kaaokseen eikä enää edes huomaa sitä :D Monessa asiassa on kyllä hyväkin, että pystyy keskittymään olennaiseen, vaikka ympäristö ei olisikaan täydellisessä järjestyksessä. Mutta joskus se ympäristön järjestely on tapa järjestää omaa päätäkin, jolloin kaaos ympärillä voi tarkoittaa myös kaaosta pään sisällä....


2. Muisti. Ei ole. Ei sitten yhtään. Ja siis tämä on ihan kamalaa. Mulla on aina ollut tosi hyvä muisti ja olen muistanut työkavereidenkin kalenterimerkinnät ja työasiat. Nyt en muista niistä omistakaan edes puolia. Juuri tänä aamuna unohdin KESKEN KESKUSTELUN kenestä olin puhumassa ja mikä sen henkilön nimi oli, vaikka olin juuri hetki sitten puhunut hänestä nimeltä. Kirjoitan kaiken keltaisille lapuille, koska en luota muistiini yhtään. Sitten unohdan missä se keltainen lappu on. Ja mun pitää välillä lukea omista muistiinpanoista, että mä olen tosiaan käynyt jonkun keskustelun, koska en muista siitä keskustelusta mitään tai sitä edes tapahtuneen. Monet ovat onneksi lohduttaneet, että kyllä se muisti vielä palautuu, mutta ei koskaan niin hyväksi kuin se oli ennen raskautta.


3. Aamut. Ennen heräsin jo 5.45 jos työt alkoivat klo 8 ja join rauhassa kahvin ja luin Hesarin. No on sanomattakin selvää, ettei se enää onnistu, kun lapsi herää klo 6.30 niin ei siinä paljon rauhassa Hesaria lueta :D Ja varsinkin ekoina työviikkoina oon ollut niin väsynyt, etten todellakaan olisi jaksanut nousta klo 5.45 vaan nousen vasta 6.30, syön, puen, jumitan ja lähden töihin. Ja siinä sivussa autan miestä tekemään aamupalaa ja ruokkimaan kissat.


4. Kotiasioiden miettiminen työajalla. Kai tätä tapahtui ennen raskauttakin, mutta nyt se on ihan eri tasolla. Mä saatan kesken töiden miettiä mitähän kotona syödään juuri nyt lounaaksi, mitenköhän pitkät päikkärit siellä on nukuttu, muistaakohan mies antaa lapselle vitamiinit jne. Puhumattakaan siitä, että kännykkään tulee välillä kuvia ja videoita kotoa, joita sitten katselen tippa linssissä. En uskalla edes ajatella miten pystyn keskittymään töihin sitten kun lapsi aloittaa päiväkodin. Onneksi siihen on vielä puoli vuotta niin ehdin tässä vähän rauhassa sopeutua ajatukseen ensin.


Kun nyt miettii kulunutta vuotta, niin onhan siihen monenlaista vaihetta kuulunut, että ei ihmekään jos on muutoksiakin tapahtunut. Ja varmasti on kaikenlaisia muutoksia vielä edessäkin. :)


Nyt olisi aika lähteä juhannuksen viettoon, joka on pitkästä aikaa lämmin ja aurinkoinen, ihanaa! Nautitaan siis vielä lämmöstä ja valosta ennen kuin päivä taas lyhenee ;)


Hyvää juhannusta! <3