tiistai 11. joulukuuta 2018

28. raskausviikko (rv 27+0 - 27+6): Mitä mun kannattaa syödä?

Otsikon kysymys on ollut mielessä koko viikon, joka päivä, lähes joka aterialla. Olen etsinyt tietoa raskausdiabeteksestä, lukenut keskusteluketjuja, blogitekstejä, lehtiartikkeleita ja liittynyt raskausdiabetesta sairastavien vertaistukiryhmään facebookissa. Tässä yhteydessä on tuntunut, että tieto lisää tuskaa. Kaikkialla toitotetaan kuinka sairastun itse 2-tyypin diabetekseen 10-15 vuoden kuluessa, vauvasta voi tulla iso, synnytys vaikeutuu, maidontulo hankaloituu, vauva voi joutua sokeritippaan tai kärsiä hapenpuutteesta ja kaiken tämän olen aiheuttanut itse, koska olen syönyt väärin ja liikkunut liian vähän. No okei, ei ihan joka puolella ole enää tuota syyllistävää tekstiä, koska normaalipainoiset ja terveellisiä elintapoja noudattavatkin sairastuvat raskausdiabetekseen eikä siihen ole välttämättä voinut mitenkään vaikuttaa itse. Onneksi tätä viestiä sain myös neuvolasta ja useaan kertaan minulle sanottiin, ettei tämä ole oma vika eikä kannata kokea syyllisyyttä. Ja toki riskit moniin asioihin raskausdiabeteksen myötä lisääntyvät, mutta eivät ne ole mitään ehdottomia tuomioita ja siksihän näitä seulotaan ja hoidetaan, jotta vältytään negatiivisilta seurauksilta. Silti noiden asioiden lukeminen ei kyllä ole helpottanut oloa tai edes "motivoinut" millään tavalla vaan lähinnä aiheuttanut pelkoa ja stressiä ja on tuntunut, etten uskalla syödä yhtään mitään. Sitten luen siitä kuinka syömättömyys vasta paha onkin (ja en mä toki syömättä ole ollutkaan).


Olen siis tässä viikon aikana perehtynyt saamiini ruokavalio-ohjeisiin ja täyttänyt ruokapäiväkirjaa kahdelta arkipäivältä ja yhdeltä viikonlopun päivältä. Diabeteshoitajan lähettämissä virallisissa ohjeissa ei ollut mitään kovin ihmeellistä ja aikalailla niiden mukaan olen syönyt ja elänyt tähänkin asti. Niissä sallitaan jopa 1-2 "pullaa tai pullapohjaista piirakkapalaa" viikossa. Olen kuitenkin nyt jättänyt kaiken sokerin pois ellei ketsupin sisältämää sokeria lasketa. Facebook-ryhmässä olen oppinut, että monelle nuo suositukset ja ohjeet ei riitä alkuunkaan pitämään sokereita kurissa vaan ruokavaliosta on joutunut karsimaan esim. kaurapuuron, maitotuotteita, hedelmät (ohjeiden mukaan saisi syödä 1-2 annosta päivässä), perunan, riisin, pastan (siis myös täysjyvän), kasvissosekeitot jne. jne. Nyt onkin tuntunut siltä, että olen uskaltanut syödä vain kananmunaa, kanaa, kasviksia ja ruisleipää. Kuitua pitäisi hurjasti saada, mutta moni kuidun lähde kuitenkin nostaa sokereita, joten vähän tuntunut siltä, että ehkä syön sitten vaan sitä ruisleipää ihan hirveästi..? :D Tosin jotkut ei siedä ruisleipääkään ilman, että sokerit nousee.


Raskausdiabeteshoitajalle pääsen siis vasta viikon päästä, siihen saakka joudun arpomaan näitä syömisiä, kun en tiedä mikä just mulla nostaa sokereita. Neuvolassa tänään kyllä lohdutettiin, että voisin syödä mahdollisimman normaalisti, kun ruokavalio on jo kunnossa ja vain se yhden tunnin arvo oli hieman yli ylärajan. Kotimittausten mukaan sitten tekisin muutoksia jos tarvitsee. Painokaan ei ole noussut grammaakaan viiteen viikkoon, joten senkään puolesta ei ole mitään huolta siitä, että söisin ainakaan yhtään liikaa (sokeria). Enemmänkin neuvolassa korostivat, että säännöllinen ja riittävä syöminen on tärkeää ja myös hiilihydraatit ovat tärkeitä, vaikka niitä onkin hyvä jaotella eri aterioille eikä syödä paljon kerralla. Jouluaaton olin jo varautunut olemaan ilman minkäänlaisia herkkuja ja ottamaan laatikoita vain vähän, mutta neuvolassa kyllä sanoivat, ettei yhdellä päivällä ole merkitystä kokonaisuuden kannalta eikä silloin tarvitse mittailla sokereita. Kuulemma jopa yksi joulutorttukin olisi ihan ok! Tässä on kyllä tähän herkuttomuuteen jo tottunut ja tuntuu, ettei lopulta sillä joulutortulla tai konvehdeilla ole edes niin väliä, kunhan saan syödä edes yhden lautasellisen riisipuuroa :P (Jostain muuten luin, että kanelilla olisi verensokeria alentava vaikutus, joten jos heitän riisipuuron päälle vaan hurjan määrän kanelia, niin ehkä verensokeri ei edes nouse... ? ;) )


Kuvahaun tulos haulle riisipuuro
Kuva: K-ruoka









maanantai 3. joulukuuta 2018

26. - 27. raskausviikko (rv 25+0 - 26+6): Raskausdiabetes

PCOS:n takia jouduin käymään kahdesti sokerirasituksessa raskauden aikana; ensin viikoilla 12-16 ja toisen kerran viikoilla 24-28. Ensimmäistä sokerirasitusta jännitin jo ihan paaston takia ja toisaalta pelkäsin myös, että mulla todetaan raskausdiabetes, kun olen aina reagoinut voimakkaasti runsaaseen sokeriin (sydämen tykytystä, levottomuutta). Arvot olivat kuitenkin ensimmäisessä sokerirasituksessa hyvät eivätkä lähelläkään raja-arvoja. Niinpä menin rauhallisemmin mielin tähän toiseen sokerirasitukseen, koska tiesin jo, ettei rasitustesti sinällään ole mitenkään kammottava (jopa odotin, että pääsen sinne lukemaan kirjaa sen sijaan, että pitäisi tehdä töissä tylsiä kirjallisia hommia) ja arvelin, että ehkä arvot olisivat kunnossa, kun viimeksi jäivät niin selvästi alle rajojen. Verikokeiden ottaminen ei kuitenkaan sujunut tällä kertaa niin mallikkaasti kuin viimeksi ja labrahoitaja ei saanut millään otettua verikoetta vasemmasta käsivarresta, joten kaikki kolme verikoetta otettiin oikeasta käsivarresta. Olo alkoi tuntua heikolta siinä vaiheessa, kun labrahoitaja yritti vielä saada 1 tunnin verikoetta vasemmasta käsivarresta siinä onnistumatta. Hän vielä sanoi, ettei tuota 1 tunnin arvoa enää edes mitata muilta kuin raskaana olevilta, koska tutkimuksissa on todettu, ettei sillä ole mitään kliinistä merkitystä, vain paastoarvolla ja 2 tunnin arvolla on merkitystä. No, lopulta kaikki kokeet saatiin tosiaan otettua oikeasta käsivarresta ja olokin helpottui melko pian sen jälkeen, kun vasemman käsivarren sorkkiminen lopetettiin.


Sokerirasitus tehtiin aamulla klo 8-10 ja jo samana iltana tulokset olivat tulleet OmaKantaan: paastosokeri 4,4 (yläraja 5,3), 1 tunnin arvo 10,4 (yläraja 10,0) ja 2 tunnin arvo 5,4 (yläraja 8,6). Eli tuo 1 tunnin arvo meni hitusen yli ylärajan ja siitä pamahtaa heti raskausdiabetes-diagnoosi (jos yksikin arvo on poikkeava, todetaan raskausdiabetes). Olin tuloksista pettynyt ja turhautunut, vähäksi aikaa tuli sellainen olo, että olen jotenkin epäonnistunut ja huono ja tehnyt kaiken ihan väärin. Turhautumista aiheutti se, että olen yrittänyt kaikin tavoin ennaltaehkäistä raskausdiabetesta (tiesin PCOS:n olevan riskitekijä) harrastamalla paljon liikuntaa, syömällä tasaisin väliajoin ja terveellisesti ja välttämällä sokerisia herkkuja. Pidin jopa kokonaan herkuttoman lokakuun! En ole koskaan ollut ylipainoinen eikä suvussa esiinny diabetesta. Olen jo vuosia noudattanut terveellistä ateriarytmiä, syönyt paljon kasviksia ja marjoja, välttänyt kovia rasvoja ja sokeria, ja ennen unettomuutta olin aktiiviliikkuja, ja senkin jälkeen pitänyt liikunnan arjessa mukana, mutta vaan kevyempänä. En siis tiedä mitä olisin enää voinut itse tehdä enempää ehkäistäkseni raskausdiabeteksen. Kun soitin seuraavana aamuna neuvolaan, sieltä sattui vastaamaan juuri raskausdiabeteshoitaja ja siinä puhelun aikana purskahdin ihan itkuun, kun tuntui jotenkin niin turhauttavalta ja pelottavalta tämä diagnoosi. Hän oli onneksi kovin ymmärtäväinen ja lohdutti, että yleensä pelkkä ruokavaliohoito riittää tapauksissa, joissa vain yksi arvo on ylittynyt ja sekin on 1 tai 2 tunnin arvo eikä paastoarvo. Paastoarvojen hoito on kuulemma vaikeampaa. Lisäksi hän totesi, että todennäköisesti ruokavalioon ei edes tarvitse tehdä mitään muita muutoksia kuin jättää herkut pois. Hän selitti, että mun keho kestää hyvin paaston, mutta runsas sokerimäärä kerralla (sokerirasituksessa 75g) vaatii jo paljon insuliinia erityisesti raskausaikana ja tällä hetkellä mun keho ei tuota sitä ihan riittävästi, jotta verensokeri olisi pysynyt alle määritellyn ylärajan. Tämän vuoksi paljon sokeria sisältäviä ruokia on hyvä välttää. En kyllä muutenkaan ole kovin perso makealle ja raskausaikanakin olen enemmän himoinnut ihan tavallista kotiruokaa, leipää tai puuroa kuin makeita herkkuja. Mutta silti ajatus kieltolistoista ja herkuttomasta joulusta (sen lisäksi, ettei jouluna saa tietenkään syödä myöskään graavilohta tai juustoja eikä juoda punaviiniglögiä) tuntui jotenkin kurjalta. Jos jostain herkusta pidän, niin joulutortuista. Ja kyllä suklaakonvehditkin ovat aina maistuneet, kun niitä tulee syötyä vain kerran vuodessa. Nyt ne sitten saisi unohtaa.


Sain raskausdiabeteshoitajalle ajan vasta 17.12. ja sitä ennen mun pitää perehtyä ruokavalio-ohjeisiin ja täyttää ruokapäiväkirjaa kahdelta arkipäivältä ja yhdeltä viikonlopun päivältä. Ohjeissa mulle oli kova pala purtavaksi se, että aamupalan tulisi olla pieni (usein sokerit nousevat juuri aamupalan jälkeen), kun olen tottunut syömään ison lautasellisen kaurapuuroa öljyllä, marjoilla ja raejuustolla. Iso aamupala on pitänyt kylläisenä lounaaseen saakka ja on ollut helppo syödä vähän kerrallaan tasaisin väliajoin koko loppupäivä. Kokeilin nyt syödä aamupalaksi 2 viipaletta ruisleipää ja tuntui, että jo tunnin päästä kuolen nälkään. Vaikka söin aamupalan ja lounaan välissä klementiinin ja pähkinöitä, tuli lounaalla syötyä niin paljon, että tuli ähky. Äh, pieni aamupala vaatii todellakin totuttelua... Ja niitä herkkuja, joita ei yleensä tee edes mieli, tekee tietysti nyt mieli, kun ovat kiellettyjä. Kokeilin viikonloppuna rajoittaa ylipäätään hiilihydraattien määrää, mutta lopulta taisin saada verensokerin niin alas, että tuli päänsärky, koska särky helpotti vasta kun "sorruin" syömään ruisleipäviipaleen. Kaiken kaikkiaan tuntunut siis aika stressaavalta tämä syömisten miettiminen ja kontrollointi :( Toivon, että kun todennäköisesti saan kotimittarin silloin 17.12. niin stressi vähän helpottaisi, kun näkisi heittävätkö arvot todella ja milloin. Ei tarvitsisi miettiä, arvailla ja pelätä onko sokerit koholla ja syönyt väärin.


Ja kyllä, tiedän tämän olevan todella pieni murhe ja että olen onnekas, kun saan ylipäätään olla raskaana. En ole unohtanut sitä :) Mutta kyllä tämä ruoasta stressaaminen vie kuitenkin iloa raskaudesta ja nyt on ollut selvästi vaikeampi olla siinä onnellisessa raskauskuplassa, jossa sain keskiraskaudessa viettää aikaa...

tiistai 20. marraskuuta 2018

23.-25. raskausviikko (rv 22+0-24+6): Energisyyttä vai väsymystä?

Siellä se viimeinen kolmannes kolkuttelee jo ihan oven takana, hurjaa... Kaiken kaikkiaan edeltävät n. 12 viikkoa on mennyt helposti ja vaivattomasti, ja raskaudesta on ollut helppo nauttia. :) Sitä kuuluisaa keskiraskauden energisyyttäkin on ollut havaittavissa, ja saman viikon aikana olen mm. käynyt testailemassa uuden kuntokeskuksen joogaa, kehonhuoltoa, spinningiä ja kuntosalia sekä istuttanut pihalle syyskukkia, järjestellyt ja viikannut vauvanvaatteita ja askarrellut joulukortteja. Niin ja käynyt tietty töissä :D Ja juuri sitä ennen muuttanut. Muutto sattui siis sopivaan vaiheeseen, kun oli energiaa ja intoa laitella tavaroita paikoilleen (vaikka muuttopäivänä näinkin hetken ajan vain kaikki epäyhteensopivat värit ja huonekalut, ja pakotin miehen kantamaan työpöydän SITTENKIN alakerrasta yläkertaan). Vatsa ei myöskään ole vielä mitenkään tiellä tai haittaa oikeastaan muuta kuin pukeutumista - joskus tuntuu ettei vaatekaapissa ole mitään kivaa ja sopivaa (sitä kyllä tapahtuu ilman raskauttakin). 


Tällä viikolla energisyys on kuitenkin alkanut taas vaihtua enemmän väsymyksen puolelle. En tiedä onko se tuo marraskuun pimeys vai aamuyön valvomiset vai ihan vaan joku eri vaihe raskaudessa. Vai kaikki yhdessä. Mutta aamuisin on vaikea saada puettua päälle ja lähdettyä töihin, ja jos töissä on hiljaista, tuntuu että voisi nukahtaa pystyyn. Onneksi nyt alettiin työkavereiden kanssa tehdä pieniä "lounaskävelyitä" eli kävellään ulkona 10-15 minuuttia ennen lounaalle menoa, niin näkee edes hetken ajan valoisuutta ja ehkä jopa aurinkoakin. Kotona käytän myös kirkasvalolamppua joka aamu noin puoli tuntia. Siitä huolimatta unelmoin jo työpäivän aikana pienistä päiväunista, jotka tulee usein otettua heti töistä kotiin tultua ja klo 20 alan haaveilla jo yöunista. Usein nukahdankin jo siinä klo 21-21.30, viimeistään ennen klo 22 ellei sitten ole jotain erityistä tekemistä illalla, jonka takia kestää rauhoittua ja nukahtaa. Nukun hyvin klo 01-02 asti, mutta sen jälkeen heräilen monta kertaa ja joskus pyörin valveilla tunninkin kerrallaan. Välillä kissa herättää, mutta usein heräilen ihan muuten vaan. Usein on tuntunut siltä, että klo 3-4 olisi jo vähän nälkäkin, mutta en ole kuitenkaan alkanut aamuöisin syömään vaan odottanut siihen klo 6.30 asti ennen kuin syön aamupalaa. Iltapalaa olen vähän yrittänyt kasvattaa, jotta ainakaan nälkä ei pitäisi hereillä. Viime yön nukuin poikkeuksellisesti paremmin, ehkä suoraan työpäivän jälkeen tehty salitreeni oli päiväunia parempi vaihtoehto yöunien kannalta ;) Olen kyllä yrittänyt joka ilta harrastaa jonkinlaista liikuntaa juurikin siksi, että saisi kaamosoireita vähentymään ja unenlaatua paremmaksi, mutta joinain iltoina sohva on vetänyt puoleensa enemmän tai olen käynyt ihan vaan 20 minuutin happihyppelyllä ulkona. Onneksi työmatkat kuljen kävellen, joten siitä tulee jo 40 minuuttia ulkoilua ja kävelyä päivittäin.


Saatiin muuten eilen Kelalta aikaistettu joululahja eli äitiyspakkaus :) Nyt on ainakin vaatetta vauvalle, kun saatiin jo miehen veljeltä hirveät määrät 50-68cm vaatteita :D Eniten mua oikeastaan ilahdutti tällä hetkellä äitiyspakkauksessa oleva nännivoide, koska nännit kutisee ja kuivuu jo nyt ihan hirveästi! Olen laittanut Bepanthenia, mutta ehkäpä seuraavaksi kokeilen ihan tuota nännivoidetta. Vatsan iho mulla ei kutise yhtään, mutta muut ihoalueet kyllä sitäkin enemmän! Tuntuu, että rasvaa kuluu ihan litroittain...


Mulla oli aikomus tehdä erikseen postaus myös kokoamastani isyyspakkauksesta, jonka annoin isänpäivänä miehelle. Itse ainakin etsin sitä tehdessäni vinkkejä netistä ja olisin voinut jakaa omat vinkkini, mutta mulla on taas vaihteeksi ongelmana ladata kuvia postaukseen ja sehän olisi ihan tylsä postaus ilman kuvia :D Joten jää nyt tämäkin postaus ilman kuvia mun lemppari äitiyspakkauksen vaatteista/tavaroista, höh... :/

maanantai 29. lokakuuta 2018

19. - 22. raskausviikko (18+0 - 21+6): rakenneultra!

Täällä elellään nyt tätä raskauden parasta aikaa :) Ei, en ole superenerginen ja siivoa asuntoa lattiasta kattoon joka viikko, mutta energiataso on aika lähellä normaalia. Parasta on kuitenkin se, että vatsa on alkanut vihdoin selvästi pyöristyä ja vauvan liikkeistä ei voi enää erehtyä: ne tunnen ihan selvästi <3 On vaan niin paras fiilis, kun pikkuinen siellä möyrii tai potkii. :) Viime viikon torstaina eli rv 21+2 mies tunsi ensimmäistä kertaa potkun vatsan läpi, kun pieni potkaisi suoraan miehen kämmeneen :D Liikkeiden tunteminen on siinäkin mielessä ihanaa, että aina kun niitä tuntee, tietää toisen olevan siellä edelleen ihan elossa ja hyvissä voimissa. :) Vielä en ole saanut paniikkia aikaiseksi jos en ole liikkeitä muutamaan tuntiin tuntenut, kun niitä kuitenkin yleensä tuntuu monta kertaa päivässä ja erityisesti silloin jos itse istun tai makaan pidempään paikoillani.


Yksi virstanpylväs on myös nyt ohitettu eli rakenneultra. Onneksi ultra oli heti aamusta niin ei tarvinnut koko päivää jännittää! Ultrauspaikka oli eri kuin viime kerralla (muuton takia), mutta oltiin kyllä tyytyväisiä kohteluun ja tiloihin :) Ensin käytiin taas äitiyskorttia läpi, ja täytyy kyllä todeta, että alkaa jo kyllästyttää käydä niitä samoja asioita läpi sadatta kertaa, kun ensin ne on käyty neuvolan terveydenhoitajalla läpi, sitten ultraavan kätilön kanssa, sitten neuvolalääkärin ja nyt taas uuden ultraavan kätilön kanssa. Ja vielä tällä viikolla on edessä uusi neuvolan terveydenhoitaja, joten taas saa käydä samat asiat läpi. Melkein tekisi mieli sanoa jo, että katsokaa sieltä kirjauksista, mutta ymmärrän kyllä, että haluavat kuulla oleellisimmat asiat suoraan minulta. No joka tapauksessa, äitiyskortin tietojen läpikäymisen jälkeen pääsin sitten ultrattavaksi ja kätilö kysyi heti haluammeko  tietää sukupuolen. Oltiin jo etukäteen päätetty, että ehdottomasti halutaan ja kätilö sanoikin sitten, että "hyvä, minä sen tästä ihan heti jo näin. Teille on tulossa poika". <3  Meillä ei kummallakaan ollut vahvaa toivetta tai "fiilistä" sukupuolesta, joten kumpikin reagoi aika neutraalisti sukupuolitietoon. Tosin kyllä mies sitten seuraavana päivänä totesi, että on se jotenkin kiva saada poika noin-niinku-miehenä :D Ja mun isä oli myös selvästi innoissaan tästä tiedosta, koska hänellä itsellään on vain yksi lapsi eli minä eli tyttö, niin nyt saa sitten pojan lapsenlapsena ja sitä kautta kuulemma "kalakaverin" (ihan ku tytöt ei voisi kalastaa :D). Mun siskopuoli kommentoi tietoon pojasta "jee!!", hänellä itsellään on kaksi poikaa ja hän kertoi toivoneensa poikia, koska kokee, ettei "osaa olla" tyttöjen kanssa. Tässä sukupuolineutraalissa ajassakin paljastuu siis kaikenlaisia ympäristön ennakko-oletuksia sukupuoleen liittyen  ;) Enkä ole itse yhtään sen parempi, sain nimittäin itseni kiinni ajattelemasta, että ehkä meidän lapsesta tulee vähän ujo, hiljainen, herkkä ja empaattinen ja että onkohan ne sitten hyviä piirteitä pojalle :D Ihan ku vain tytöt sais olla ujoja ja herkkiä!


Rakenneultrassa selvisi myös tietysti se tärkein eli kaikki näytti olevan hyvin ja rakenteet kehittyneet kuten pitää. Pikkumies oli kyllä löytänyt sen verran hyvän asennon ihan kohdun takaa, ettei halunnut millään liikkua toiseen asentoon, kun piti ottaa hänestä kuvia. Kätilö tökki ja heilutteli vatsan ulkopuolelta ja lopulta pyysi mua hyppimään tasajalkaa lattialla, jotta pikkuinen kääntyisi vähän, mutta ei. Hän halusi köllötellä rauhassa eikä välittänyt mitään ulkopuolelta tulevista yrityksistä vaikuttaa liikkeisiin tai asentoon :D Vaikutti kovin rauhalliselta tapaukselta, lähinnä ojenteli jalkojaan kuin venytellen makoisasti. Kädenkin laittoi vielä kasvojen eteen, ettei vaan nähdä ja saada kuvaa kasvoista. Kätilö totesi, että joudutte nyt sitten odottamaan synnytykseen ennen kuin näette minkä näköinen kaveri siellä kasvaa :D Hurjaa muuten, että nyt jo sain esitteen "Tervetuloa synnyttämään" ja imetyslappusia, kun itsestä tuntuu että siihenhän on vielä vaikka miten pitkä aika! :O Ehkä kirjoittelen synnytykseen liittyvistä ajatuksista sitten toisella kertaa, nyt se tosiaan tuntuu vielä melko kaukaiselta asialta...

keskiviikko 3. lokakuuta 2018

17.-18. raskausviikko (16+0 - 17+6): matkustus raskaana ja ensimmäiset liikkeet

Täällä on juuri siirrytty raskausviikolle 19, joten nyt on hyvä tehdä pieni katsaus 17.-18. raskausviikkoon :) Oireetonta on edelleen eikä vatsa ole VIELÄKÄÄN kasvanut! Mä en jotenkin yhtään ollut osannut odottaa, että raskauden voi pitää täysin piilossa näin pitkään ja ettei itsekään huomaa vielä selkeää vatsan pyöristymistä. Tai no jos turvotus lasketaan, niin sitten näytän kyllä valaalta :D Mutta erityisesti aamuisin ennen aamupalaa ilman minkäänlaista vatsan turvotusta, ei raskausvatsaa saa näkymään edes hyvällä mielikuvituksella. Vain rinnat ovat kasvaneet ja vyötärö ehkä hieman leventynyt, mutta mitään ei vielä ole pullahtanut esille. Höh. Vatsan turvotusta on kyllä sitten senkin edestä, vaikka monilla kai alkaa tässä kohtaa turvotus jo hellittää. Mulla on ruoansulatusvaivat vasta alkaneet tässä 1-2 viikon sisällä, lähinnä ummetusta on usein, mikä lisää turvotusta ja joskus on jonkinlaista lievää närästystä. Syödessä tulee entistä herkemmin liian täysi olo, vaikka ei olisikaan syönyt paljon kerralla.


Huolimatta siitä, ettei vatsa kunnolla näy, niin ensimmäisiä pieniä liikkeitä olen alkanut tuntemaan :) Ei tietenkään mitään selkeitä potkuja, mutta sellaista jännää kuplimisen tunnetta alavatsalla. Näitä tuntuu erityisesti iltaisin, kun itse rauhoittuu makoilemaan sängyllä tai sohvalla. Pitkään luulin, että tuntemukset ovat vain suolikaasuja, mutta nyt niitä on sen verran usein ja samassa kohdassa, että luulen erottavani liikkeet muista kuplista :D Vauva kuulemma myös kuulee jo paremmin kohdun ulkopuolelta tulevia ääniä, ja joskus käy häntä sääliksi kun hoilotan mukana radiosta tulevia biisejä.... Mies on yrittänyt vähän jo jutella vauvalle, mutta kokee sen kyllä vielä hassuksi ja hankalaksi ja sanoo aina, ettei keksi mitään sanottavaa :D


17.-18. raskausviikon vaihteessa tehtiin miehen kanssa reissu Kroatiaan. Etukäteen jännitin lähinnä ruokapuolta, olen melko tarkasti noudattanut suomalaisia suosituksia liittyen raskausruokavalioon ja vältettäviin ruoka-aineisiin, joten hieman huoletti löydänkö varmasti Kroatiasta riittävästi turvallista syötävää. Pakkasin mukaan eväiksi mm. pähkinöitä, välipalapatukoita ja jopa pari mikropuuropussia varmuuden vuoksi. Mutta ihan turhaan! Tai no, ei nyt siinä mielessä ihan turhaan, että mukavasti oli sitten aina hätävaravälipala mukana, mutta ruoan turvallisuuden vuoksi ei olisi tarvinnut kantaa eväitä Suomesta asti mukaan. Erään ystävällisen ravintolatarjoilijan mukaan Kroatiassa on esimerkiksi laki, jonka mukaan kaikki (ravintolassa tarjottavat/myytävät) maitotuotteet on oltava pastoröityjä. Lisäksi juomavesi on niin puhdasta, että sitä on turvallista ulkomaalaisenkin juoda. Tämä jo hälvensi kovasti huolta ruoan turvallisuudesta ja loppujen lopuksi en kokenut lainkaan hankalaksi noudattaa raskausruokavaliota ulkomailla tai joutunut liikaa miettimään mitä voi syödä ja mitä ei. Veden ostin varmuuden vuoksi pullotettuna, mutta hampaat pesin ihan hanavedellä ja kerran taisin ravintolassakin juoda lasillisen hanavettä. Jäätelöä söin myös jälkiruoan sivussa, vaikka en irtojäätelöä katujen jäätelökioskeista ostanutkaan. Aamupalat, lounaat ja illalliset olivat useimmiten kiehuvan kuumia, joten niiden bakteereja en pelännyt. Raakoja vihanneksiakin söin esim. burgerin välissä enkä siitä sen isompaa huolta kantanut. Oikeastaan matkalla olisi voinut jopa unohtaa olevansa raskaana! Alkoholin välttäminen ei tuottanut mitään ongelmia, kun en muutenkaan sitä paljon käytä ja itse asiassa nautin siitä, ettei ollut aamulla extra-väsymystä muutaman viinilasillisen tähden. Muutoin kyllä väsytti, koska unet jäi syystä jos toisestakin reissussa aika vähiin... Siitä huolimatta matka irrotti ihanasti arjesta ja mukavaa oli :)

torstai 13. syyskuuta 2018

14.-16. raskausviikko (rv 13+0 - 15+6): oireettomuutta ja sokerirasitus

Ensi viikolla alkaisi jo 17. raskausviikko eli puoliväli häämöttää, hurjaa! Tämä toisen kolmanneksen alku on sujunut kaiken kaikkiaan melko oireettomasti, välillä voisi jopa unohtaa olevansa raskaana ellei vaatteet hieman kiristäisi. :D Ruokahalu ja ruokavaliokin on jo aika samanlainen kuin ennen raskautta, tietysti ilman pehmeitä juustoja ym. kiellettyä. Jos ei kiireessä ehdi syödä vaikka välipalaa, siitä ei enää seuraa sen kummempaa huonoa oloa. Kaksi lämmintä ateriaa on kuitenkin saatava päivässä tai muuten voi iskeä vähän heikko tai huono olo, ainakin jos välipalat on pieniä. Makeaa ei vieläkään tee kauheasti mieli, mutta en ole ollut kummoinen makean ystävä ennen raskauttakaan. Jos makeaa syön, mieluiten heti ruoan jälkeen jälkiruokana eikä missään nimessä tyhjään vatsaan. Samalla määrätkin pysyy kohtuullisena :)


Makeasta päästäänkin sitten sokerirasitukseen... Koska mulla on PCOS (monirakkulaiset munasarjat), jouduin menemään sokerirasitukseen varhennetusti eli jo ennen raskausviikkoa 16. Normaalisti se tehdään siis vasta rv 24-28 ellei ole ylipainoa, sukurasitetta diabetekseen tai PCOS. Etukäteen mua jännitti se edeltävä paasto (inhoan normaalistikin labroja edeltäviä paastoja ja nyt se olisi vielä pidempi) sekä kolmen verikokeen ottaminen, koska usein musta on ollut vaikea saada verikoetta ja on ronkittu neulalla kädestä toiseen ja takaisin. Syöminen piti lopettaa edellisenä iltana klo 20, ensimmäinen verikoe otettiin klo 7.40, sitten juotiin sokerilitku, tunnin päästä otettiin toinen verikoe ja siitä vielä tunnin kuluttua kolmas. Odotteluaikana ei saanut syödä, juoda eikä nukkua. Mua ensin huvitti tuo ohje siitä, ettei saa nukkua, kuka nyt nukkuisi jossain labran odotushuoneen tuolissa! Mutta voi että sen sokerilitkun juomisen jälkeen alkoi kyllä väsyttää niin paljon, että ymmärsin sittenkin miksi nukkuminen erikseen kiellettiin :D


Kun sokerirasitusta edeltävänä iltana klo 19.30 söin viimeisen kerran, mulla oli nälkä jo klo 21. Yöllä näin unta mm. nakkien ja paistettujen kananmunien syömisestä... Aamulla suu oli rutikuiva, onneksi ohjeiden mukaan sai juoda yhden lasillisen vettä. Tuntui oudolta lähteä kävelemään labralle syömättä mitään ja ensimmäisen verikokeen jälkeen ajattelin, etten ikinä kestä vielä kahta tuntia syömättä. Onneksi sai edes sen sokerilitkun! Mä ainakin join sen ihan janooni eikä se maistunut mitenkään erityisen pahalta, ihan kuin jotain tiivistemehua. Odotustilassa kaivoin kirjan esiin ja lueskelin, mutta se väsymys tosiaan iski niin hurjana, ettei luetusta meinannut jäädä mitään päähän. Sydänkin vähän tykytteli, mitä mulla tapahtuu aina jos syön sokeria tyhjään vatsaan tai normaalia enemmän kerralla. Huomasin olevani myös aika levoton. Nälätti, janotti ja väsytti, mutta juuri näille tarpeille ei siis voinut tehdä mitään. Tunnin kuluttua ja toisen verikokeen jälkeen olo kuitenkin normalisoitui enkä tuntenut edes nälkää enää. Toinen odottelutunti meni huomattavasti nopeammin ja kolmaskin verikoe saatiin otettua ilman erityistä tökkimistä ja etsimistä. Pois lähtiessä söin heti banaanin, vaikka toisaalta tuntui, että voisi olla syömättä vaikka koko päivän, nälän tunne oli jo kokonaan hävinnyt.


Kaiken kaikkeaan sokerirasitus ei ollut mitenkään paha, vaikka siitä välillä kuulee kauhutarinoita. Eniten jännitin tuloksia, olin jotenkin ihan varma, että mulle se raskausdiabetes-diagnoosi tulisi, kun reagoin yleensä niin voimakkaasti sokeriin. Mutta tänään neuvolasta sitten soitettiin ja kerrottiin, että arvot olivat normaalit eli ei raskausajan diabetesta :) Voin siis tehdä viimeisistä omenoista viikonloppuna  kaura-omenapaistoksen jälkkäriksi, nam!

maanantai 27. elokuuta 2018

13. raskausviikko (rv12+0 - 12+6): äityisvaatteita ja raskauskiloja

Ultrassa laskettu aika aikaistui yhdellä päivällä ja päivitin sen puhelimen raskaussovellukseen, jolloin raskausviikotkin siirtyvät yhdellä päivällä eteenpäin. Lasken nyt sitten sen mukaan eli jo huomenna alkaa 14. raskausviikko :)


13. raskausviikko on mennyt aika samoin kuin 12. raskausviikko eli aivastelua, tukkoista nenää ja joskus iltaisin lievää kuvotusta. Kiitos muuten vinkeistä tuohon tukkoiseen nenään, mulla oli siinä pari hyvää yötä niin en saanut raahattua itseäni apteekkiin, mutta ehkä tällä viikolla voisin käydä katselemassa mitä tarttuisi mukaan :) Aiemmin hain jo apteekista raskausarpien ehkäisyyn tarkoitetun rasvan ja aloitin sen käytön pari päivää sitten. Tosin sitä pitäisi laittaa kahdesti päivässä ja mulle on jo työn ja tuskan takana muistaa ja viitsiä laittaa kerran päivässä :D Iho tuntuu kyllä muutenkin melko kuivalta, joten yritän nyt terästäytyä muutenkin rasvauksessa. Mulla on lievästi atooppinen iho ja se tuntuu jonkin verran pahentuneen raskauden aikana. Toisaalta on tullut myös enemmän finnejä, mikä on hassu yhdistelmä, että iho on samaan aikaan kuiva, mutta kuitenkin sillä tavalla rasvainen, että finnejä pukkaa. Erityisesti päänahka on kuivunut ja ensimmäistä kertaa ikinä korvan takanakin on ihottumaa :O Yleensä ihottumaa on nimittäin vain kämmenissä ja joskus säärissä. En ole vielä keksinyt, mikä tuote olisi hyvä tuohon päänahkan kuivuuteen, mutta ehkä sitäkin voi kysyä samalla apteekista.


Vatsaa turvottaa edelleen etenkin iltaisin, joten on vaikea sanoa, mikä on vauvamahaa, mikä turvotusta ja mikä lihomista. Mutta kyllä mun mielestä tällä viikolla on ollut huomattavissa jotain pientä alavatsan pyöristymistä, mikä ei tunnu vain turvotukselta. Äitiysfarkut mulla on jo käytössä, koska kaikki omat normihousut on korkeavyötäröisiä ja tuntuivat jo tuon turvotuksen kanssa ikäviltä. Legginssejä käytän muutenkin melko paljon, joten ne on myös olleet hyvät. Eilen ostin yhdet äitiyslegginssit ja sellaisen neuleen, joka sopii myös imetykseen, mutta oli muutenkin kivan näköinen eli voi käyttää kyllä ihan perusneuleena myöhemminkin :) Lisäksi olen ostanut yhdet normaalia isompaa kokoa olevat legginssit jos pienempi koko alkaa kiristää. Jo ennen raskautta olinkin ostanut paljon löysiä paitoja ja tunikoita, joten niillä pärjää aika pitkälle :)


En tiedä yhtään olenko lihonut ja miten paljon jo tämän ensimmäisen raskauskolmanneksen aikana, koska en ole käynyt vaa'alla kuin neuvolan ensikäynnin yhteydessä. Mutta ensi viikolla on neuvola ja punnitus, joten sitten se selviää (voi kamala! :D). Etukäteen olin ajatellut, etten ota raskauskiloista stressiä vaan otan ilolla vastaan kaiken raskauden tuoman, kun kerran ylipäätään tulin raskaaksi. Ja toki olenkin kiitollinen siitä, että lopulta tärppäsi aika kevyillä hoidolla ja nopeasti ja otan kaikki oireet mieluummin kuin lapsettomuuden. MUTTA. En mä silti ole välttynyt stressaamasta pienistä asioista, kuten kiloista. Tai oikeastaan mua ei haittaa niinkään se miten paljon niitä kiloja kertyy raskauden aikana vaan mua häiritsee miten paljon niitä kertyi ENNEN raskautta. Ehkä jo kirjoitinkin, että en ole ikinä elämässäni painanut niin paljon kuin neuvolan ekassa punnituksessa! En halua syyttää pelkkää lääkitystä, jota ennen raskautta käytin, mutta kyllä sillä varmasti oli osuutta asiaan. En nimittäin lihonut lainkaan sinä vuonna, kun kärsin ylikunnosta ja kivusta, joka esti liikkumisen enkä myöskään ensimmäisen puolen vuoden aikana, jolloin kärsin vaikeasta unettomuudesta. Tällöinkään en nimittäin juurikaan jaksanut harrastaa liikuntaa tai katsoa tarkkaan mitä söin. Kiloja alkoi kertyä vasta, kun unettomuus ei puolessa vuodessa tuntunut hellittävän ja aloitin pienen annoksen mielialalääkettä nukahtamisen tueksi. Se pieni annos kuitenkin väsytti liikaa ja olin päivälläkin zombi, jolloin annosta piti nostaa. Ehdin syödä tuota isompaa annosta n. 8kk ja sinä aikana paino nousi n. 7kg. Sattumaa? Voi toki olla, mutta kyllä mun lääkäri- ja sairaanhoitajaystävät kovasti mua valistivat siitä, että kyseinen  lääke vaikuttaa aineenvaihduntaan ja vaikka söisi tasan saman verran kuin ennen, paino voi nousta. Joten NE kilot mua ahdistaa. Kun lähtöpaino on jo iso siihen verrattuna mitä yleensä painan, niin ei haluaisi hirveästi kerätä vielä lisää kiloja raskauden aikana. Mutta enpä mä silti ole viitsinyt ruveta syömisiä sen enempää rajoittamaan vaan syön kun on nälkä ja pääosin terveellistä peruskotiruokaa. Onneksi nykyään maistuu jo salaatitkin eikä vain hampurilaiset! :D




Kuvahaun tulos haulle salaattiannos

torstai 23. elokuuta 2018

12. raskausviikko (11+0-11+6) ja alkuraskauden ultra

Pahoinvointi on entisestään helpottanut, nykyään sitä on lähinnä iltaisin eikä edes joka ilta. Jes! Väsymystä on ollut 12. raskausviikolla ihan tuntuvasti ja töiden jälkeen menen usein lepäämään 1-2 tunniksi, sitten jaksan pari tuntia tehdä jotain (tai sitten en) ja sitten alkaakin houkuttaa jo yöunille meno. Mutta oon oikeastaan nauttinutkin tuosta väsymyksen tunteesta, koska on vielä tuoreessa muistissa miltä tuntui olla jatkuvasti ylikierroksilla ja uneton ja se oli kyllä tuhat kertaa hirveämpää kuin tämä jatkuva väsymys ja haukottelu. Mielelläni nyt lepään, haukottelen ja nukun :)

Viimeisen viikon aikana nenän tukkoisuus on yllättänyt ärsyttävyydellään, joskus nenä on niin tukossa, että tulee ihan sen takia valvottua pari tuntia keskellä yötä. Päivisin tukkoisuus ei ole häiritsevää, lähinnä vain aivastelen sen 20 kertaa päivässä :D Mutta sitten nukkumaan mennessä se tukkoisuus alkaa eikä niistäminen auta mitään. Nenäsumutteita en ole vielä testannut, niitähän ei monia saisi raskaana käyttääkään ja mulla on myös pelko, että ne alkaa pidemmässä käytössä ylläpitää tukkoisuutta eli jää ikään kuin "koukkuun". Sain kyllä hyviä vinkkejä suihkeista, jotka on turvallisia raskaudenkin aikana, joten ehkä sitten kokeilen jotain sellaista jos tukkoisuus ei helpota. Periaatteessa niin pieni oire ja silti niin ärsyttävä :O En tiedä oliko sattumaa, mutta kaksi edellistä yötä sujui vähän paremmin kun nostin hieman sängyn yläpäätä eli en makaa ihan vaakasuorassa vaan pää on hivenen korkeammalla kuin jalat. Saakohan muuten enää ollenkaan maata vatsallaan? Se ei tunnu vielä mitenkään huonolta, mutta jostain luin, että vatsa- ja selkämakuut pitäisi jättää pois 12. viikon jälkeen. Joogaohjaajan kanssakin jo juttelin kun haluaisin käydä mahdollisimman pitkälle yin yogassa, jossa olen käynyt säännöllisesti viimeiset 1,5 vuotta ja hän sanoi juuri tuosta selkämakuusta, että välillä voi kääntyä kyljelleen jos ollaan pitkään selällään tehtävissä asanoissa. Mutta en kyllä vielä ajatellut alkaa sitä selkämakuuta rajoittamaan, ei siellä nyt kuitenkaan koko tuntia selällään maata! Vatsallaan siellä ei juuri maatakaan.

Kun nuo ensimmäiset 12. viikkoa eli ensimmäinen kolmannes oli vihdoin taputeltu, niin koittikin neuvolan tarjoama ensimmäinen ultra :) Kyllä sitä taas jännitti, edellisestä ultrasta tuntui olevan ikuisuus! Mutta turhaan jännitin, kaikki oli vauvalla edelleen hyvin, mitta vastasi hyvin raskausviikkoja ja sydän löi yli 160 lyöntiä minuutissa. :) Yllätyin miten pitkään saatiin ihailla vauvaa ja katsella eri kuvakulmista. <3 Ensin hän siellä rauhassa vaan köllötteli, mutta jossain vaiheessa alkoi kova jumppaaminen ja esitteli kaikki raajansa :D Lopuksi kätilö ultrasi vielä vatsalihaksetkin ja erkauman, alkavat kuulemma tutkia enemmän tätä vatsalihaserkauma-asiaa kun ei ole edes suomalaisia normeja vielä niin pyrkivät sellaiset luomaan. Mulla erkauma taisi olla vähän alle 2cm. Niskaturvotus oli n. 1mm eli ihan normaalin rajoissa. Nyt sitten vaan odotellaan vielä kirjettä kotiin siitä onko seulonnassa löytynyt mitään poikkeavaa, kun niskaturvotusta on verrattu verikokeiden tuloksiin.











maanantai 13. elokuuta 2018

11. raskausviikko (rv 10+0 - 10+6)

Ihanaa, huomenna alkaa 12. raskausviikko ja kaikki oppaat hehkuttaa kuinka sen jälkeen pahoinvoinnin pitäisi alkaa pikkuhiljaa helpottaa! Ja juu tiedän myös, että monella näin ei käy, mutta ei pahoinvoinnin pitäisi ihan hirveästi enää pahentuakaan. Ja oikeastaan jo tämä 11. raskausviikko on ollut helpompi pahoinvoinnin suhteen. Sen ensimmäisen työpäivän ja ensimmäisen oksennuksen jälkeen olin loppuviikon yllättävänkin energinen ja työt sujui paremmin kuin aikoihin :) Pääsin myös pitkästä aikaa liikunnan pariin ja tuli käytyä reippaammalla kävelylenkillä, pyöräilemässä ja kuntosalilla. Aivan ihanaa pitkän tauon jälkeen päästä kunnolla liikuttamaan kehoa <3 Huonoa oloa oli välillä, mutta ei läheskään koko aikaa. Vain lauantai-iltana oli niin kamala olo, että toivoin oksentavani, mutta mitään ei tullut ylös, joten kärvistelin sitten siinä pahassa olossa. Sen jälkeen merkittävää pahoinvointia ei ole kuitenkaan ollut.


Nyt raskausoireina on siis lähinnä ajoittainen huono olo ja vaihteleva väsymys. Välillä olen niin väsynyt, että pelkään nukahtavani rattiin ja nukun töiden jälkeen päiväunet, mutta välillä taas on energiaa yllättävänkin paljon. Yöt olen nyt nukkunut vähän paremmin, nukahdan klo 21.30-22.30, herään siinä klo 2 ja klo 4-5, mutta en enää valvo tuntikausia vaan nukahdan uudestaan ja sitten kokonaan herään klo 5.30-6.30. Nuo on jo ihan kohtuulliset unet, varsinkin jos sattuu torkahtamaan hetkeksi vielä päivällä :) Ja hei en herää enää syömään yöllä, jesjesjes! Ja unen laatu tuntuu olevan parempaa, koska päivällä vain väsyttää, ei ole sellainen kokonaisvaltainen uupunut ja huono olo kuin unettomuusaikoina.


Ai niin, sunnuntaina tuli ostettua ensimmäiset vauvanvaatteet, vaikka lupasin tekeväni ensimmäiset hankinnat vasta neuvolan ekan ultran jälkeen. Mutta oli niin hyvä tarjous ja niin söpöjä vaatteita, että oli vaan pakko :) Nyt on sitten kietaisubodyt koossa 50cm, 56cm ja 62cm + vähän muuta <3

keskiviikko 8. elokuuta 2018

10. raskausviikko (rv 9+0 - 9+6)

10. raskausviikko alkoi hyvin: pahoinvointia ei ollut juuri lainkaan, lähinnä jotain pientä etovaa oloa, mutta ei mitenkään häiritsevää. Sattui vielä olemaan sopivasti hääpäiväkin, jonka kunniaksi varattiin yö hotellista, käytiin syömässä ja käveltiin vähän merenrannalla. Ihana merituuli viilensi ilman siedettäväksi ja hyvä ruoka vei viimeisetkin huonot olot mukanaan. Kaiken kruunasi yö ILMASTOIDUSSA hotellihuoneessa pehmeässä sängyssä ja pehmeissä lakanoissa <3 Se tuntui kyllä niin ihanalta pitkän ja hikisen helleputken jälkeen :) On mukavaa, että ulkona on lämmin, mutta sisällä saisi kyllä olla ihan max. 26 astetta... Hotelliaamupalakin meni alas hyvällä ruokahalulla ja sen jälkeen käytiin vähän hypistelemässä söpöjä pieniä vauvanvaatteita eri kaupoissa <3 Ei kuitenkaan vielä ostettu mitään, aiotaan odottaa ainakin neuvolan ensimmäiseen ultraan ennen kuin tehdään mitään hankintoja.

Siihen se hyvä olo sitten loppuikin ja jo sunnuntaina rv 9+4 alkoi taas pahoinvointi nostaa päätään eikä oikein jaksanut tehdä mitään. Odotin jo innolla seuraavaa päivää ja töiden alkua, jotta saisi muuta ajateltavaa kuin huonon olon ja jos vaikka arkirytmin myötä nukkuminenkin paranisi kun saisi päivän aikana väsytettyä itseään. No juu ei. Su-ma välisenä yönä heräsin jo klo 3 saamatta enää unta ja aamulla särki päätä ja heikotti. Iltapäivää kohti olo vain huononi ja karkasin töistä vähän aiemmin. Kotiin päästyä menin heti sänkyyn, olo oli jotenkin tosi tuskainen, samaan aikaan väsynyt, levoton, itkuinenkin, mutta ei juurikaan etova. Olo tuntui enemmän siltä, miltä tuntui pahimpina unettomuusaikoina kuin varsinaiselta raskauspahoinvoinnilta. Ja olihan takana jo yli kuukausi huonosti nukuttuja öitä ja lähinnä pelkkää oleilua, kun tänään oli ensimmäistä kertaa pitänyt pinnistellä töissä vähillä unilla ja etovan olon kanssa. Yhtäkkiä sitten hyökkäsi päälle se etova olokin ja saman tien sain mennä pönttöä halailemaan ensi kertaa koko raskauden aikana. Eli eka työpäivä --> eka oksennus, onko tää kropan viesti siitä, että ei töitä kiitos? :D Täytyy kyllä sanoa, ettei se oksentaminen lopulta niin kamalaa ollut, se edes helpotti oloa, kamalampaa on se jatkuva kuvottava olo yhdistettynä univajeeseen. Onneksi tänään on jo 10+0 eli alkoi 11.viikko ja pahoinvoinnin pitäisi alkaa helpottaa 12. viikon jälkeen. Sitä odotellessa. Sit olis jäljellä enää univaikeudet, joiden en usko ihan hetkessä korjaantuvan. Ne tuskin johtuu suoraan raskaudesta vaan ihan vaan siitä, että lopetin melkein seinään unettomuuteen käyttämäni mielialalääkkeen kun tein positiivisen raskaustestin. Joten nyt sitten kärsitään "vieroitusoireista" tai vanhojen oireiden paluusta, miten haluaakaan ajatella. Onneksi yleensä nykyään nukahdan melko hyvin, ongelma on lähinnä se unessa pysyminen, esim. viime yönäkin valvoin klo 00.30-4.00. Olen kyllä niiiiin kateellinen niille raskaana oleville, jotka nukkuvat 10-12 tunnin yöunet ja parin tunnin päikkärit päälle. Vaikka se ei veisikään väsymystä pois, niin olisi ihan kiva tietää nukkuneensa noin paljon. Mutta nyt mennään näillä unilla ja yritän olla kiitollinen jokaisesta minuutista, jonka nukun, oli se sitten päivällä tai yöllä :)

keskiviikko 1. elokuuta 2018

9. raskausviikko (rv 8+0 - 8+6)

9. raskausviikko ei tuonut juurikaan muutoksia oireisiin. Jos jotain haluaa etsimällä etsiä, niin pahoinvointia on ehkä vähän harvemmin, mutta toisaalta voimakkaampana silloin kun sitä on. Ei silti vieläkään ole tullut ylös asti.  Taas oon nukkunut huonosti osin huonon olon vuoksi ja luulenkin, että väsymys lisää pahoinvointia ja siksi mulla on huonoin olo yleensä iltaisin ja öisin. Aamuyöstä alkaa aina jo helpottaa kun on saanut edes jonkin verran nukutuksi ja aamuisin ei ole  juuri yhtään huono olo. Aamut kun on mukavan viileitäkin, niin tällä hetkellä rakastan aamuja entistä enemmän (oon aina ollut aamuihminen). Nää helteiset keskipäivät vois sen sijaan jo loppua, ei jaksa tehdä mitään ja se alkaa jo tympiä. Suurimmaksi osaksi oon ollu sisällä mökillä ja lukenut dekkareita. Ensi viikolla alkaa työt, toivottavasti siellä on toimiva ilmastointi.. Ja toivottavasti saan siellä jotain aikaiseksi :D

Ehkä ainoana uutena oireena alkoi tällä viikolla nenän tukkoisuus, joka vaivaa lähinnä öisin. Mutta se nyt aika pientä eikä häiritse ihan hirveästi. Vessassa käyn ehkä vähän normaalia tiheämmin, mutta en varmaaan kiinnittäisi edes huomiota ellen osaisi tarkkailla. Kyllä tuo pahoinvointi on siis se huomattavin ja ärsyttävin oire, jonka loppua odotan jo. Myös siksi, ettei tarvitsisi koko ajan syödä sen pelossa, että jos ei syö niin tulee huono olo. Oon ehkä vähän oksentamiskammoinen ja taidan syödä välillä ihan vaan varmuuden vuoksikin, ettei vaan tulisi huono olo ja se alkaa jo näin viiden viikon jälkeen näkyä ja tuntua vyötäröllä :/ Varsinkin kun liikunta on niin vähäistä kun ei mökillä pääse edes viileälle kuntosalille. No, jos ensi viikolla arki toisi huomaamatta vähän aktiivisuutta ja terveellisempää ruokaa :)


perjantai 27. heinäkuuta 2018

7. ja 8. raskausviikko (rv 6+0 - 7+6)

7. ja 8. raskausviikko on mennyt samoilla oireilla eli kaksi viikkoa vaihtelevasti huonoa oloa ja väsymystä ja jatkuvasti nälkä. Kaikki ruuat alkaa kyllästyttää ja joka päivä pitäisi syödä jotain uutta. Varsinkin välipaloihin, kuten leipään, jogurttiin ja hedelmiin oon täysin kyllästynyt. Vesimeloni uppoaa hedelmistä parhaiten ja joskus omenat. Ennen meni banaani, mutta nyt yököttää ajatuskin. Leipää pystyn vielä jotenkin syömään, mutta sen tekeminen ällöttää, joten mies saa usein tehdä aamiaisleivät :D Tänä aamuna tosin upposi mannapuuro tuoreilla mustikoilla ja eilen keksin ostaa karjalanpiirakoita, jotka myös meni hyvin alas. Tällä hetkellä tekisi nieli jotain intialaista tai nepalilaista ruokaa ja ajatus jauhelihasta tai kanasta saa yökkäämään. Ollaan oltu nyt paljon mökillä näiden helteiden vuoksi, joten ravintolaruokaa on rajoitetusti tarjolla, mutta toisaalta vanhemmilta saa apua jatkuvaan ruoanlaittoon, mikä on ollut tervetullutta :) Mikään makea ei oikein vieläkään maistu, ehkä lettuja lukuunottamatta. Mutta se on vaan hyvä, koska oon jo tällä syömisellä kerryttäneet aika mukavasti lomakiloja... Ei ollut mukava käydä neuvolan vaa’alla, sanonpahan vain! Näinkö ne raskauskilot tulee? Mä olin niin suunnitellut kaikkia terveellisiä välipaloja ja raskausaikaan sopivaa liikuntaa, mutta krapulaolo yhdistettynä tähän jatkuvaan helteeseen on kyllä saanut lähinnä makaamaan ja syömään sitä mikä maistuu. Yhtenä päivänä käytiin sup-lautailemassa ja jo siinä tuli niin heikko olo, että silmissä musteni hetkeksi ja oli pakko meloa välillä kyykyssä, kun ei jaksanut seistä. Että en taida ihan juoksulenkille tai edes sauvakävelemään lähteä nyt... Onneksi neuvolassa lohdutettiin, että ehdin liikkua sitten myöhemmin, kun pahoinvointi ja helteet helpottaa :)

Vaikka välillä mene järki tähän huonoon oloon, niin oon kyllä tosi tyytyväinen jos selviäisin tällaisella ololla. En ole oksentanut kertaakaan ja välillä on ollut myös päiviä, jolloin oksettavaa oloa ei edes tule. Olen pystynyt syömään aina edes jotain eikä pahoinvointi enää valvota niin paljon öisin. Herään kyllä edelleen kukonlaulun aikaan, mutta toisaalta saan ensimmäistä kertaa sitten lapsuuden nukuttua päiväunia :) Oon kuitenkin lukenut, että pahoinvointi on pahimmillaan 9.-11.viikolla, joten en ole vielä lähimainkaan selvillä vesillä. Mutta sormet ja varpaat ristissä, ettei kovasti pahenisi!


sunnuntai 22. heinäkuuta 2018

Varhaisultra

Käytiin lapsettomuusklinikalla varhaisultrassa perjantaina kun viikkoja oli mun laskujeni mukaan kasassa 7+0. Tuntui niin pitkältä ajalta odottaa tätä varhaisultraa, että olisin varmaan mennyt yksityiselle jos ei olisi kuulunut hoitoihin, en ikinä olisi voinut odottaa viikoille 11-14 saadakseni tietää onko siellä oikeasti joku! Ultraaja oli mukava ja sanoi heti alkuun, että jos nyt löytyy hyvä syke ja oikean kokoinen kaveri oikeasta paikasta niin keskenmenoriski on enää häviävän pieni :) Sitten hän katseli vielä tietoja ja sanoi, että tarkoitus on myös tarkistaa montako vauvaa siellä on, koska mulla on seurantaultrassa huhtikuussa todettu yhden sijaan kaksi johtofollikkelia. Olin jo etukäteen itsekin jännittänyt voisiko siellä olla yhden sijaa kaksi ja tuo kommentti kyllä nosti jännityksen potenssiin sata :D

Ultraus tehtiin alakautta, koska vatsan päältä ei tietenkään vielä mitään näy saati kuulu. Jännitti ihan hirveästi maata siinä pöydällä ja odottaa kun laitteet laitettiin paikoilleen. Puristettiin miehen kanssa kumpikin toistemme käsiä kuin henkihieverissä. Kun ultraaja vihdoin sai kuvan näkyviin, hän sanoi ensin, että ”täällä on ihan yhden vauvan raskaus oikeassa paikassa”. Ensimmäinen helpotuksen huokaus. Sitten hän käänsi ruudun meille päin ja näytti pienenpienen vauvanalun ruudulta ja siinä vauvan keskivaiheilla kuva väreili tasaiseen tahtiin ja ultraaja kertoi, että siinä lyö sydän <3 Toinen helpotuksen huokaus. Helpotuksen kyyneleet pääsi myös välittömästi, itketti ihan hirveästi nähdä se pieni rakas siellä ruudulla ja että kaikki oli hyvin. Kyyneliin on kyllä varmasti siellä totuttu kun sain heti nenäliinan käteen :D Ultraaja mittasi vielä pikkukaverin ja sekin vastasi hyvin oletettuja viikkoja. Sitten kuunneltiin vielä sydänäänet ja nekin kuuluivat oikein hyvin, oli aikamoista jumputusta. Hassua ajatella, että jollain niin pienellä lyö jo sydän niin kovaa vauhtia :)

Viikot arvioitiin parilla päivällä eteenpäin niin, että perjantaina oli 7+2 eikä 7+0. Sopii mulle, sain hypätä yli pari pahoinvointipäivää! ;) Saatiin vielä muutamia lappuja neuvolaan ja synnärille vietäviksi sekä äitiyskortti ja ultrakuvat. Tuli kyllä todella helpottunut ja liikuttunut olo varhaisultrasta ja suosittelen sitä kaikille, joilla vain on siihen mahdollisuus :) Varsinkin jos on tällainen huolestuneisuuteen taipuva ihminen niin varhaisultra vähentää huolia paljon ja monta viikkoa ennen ”normaalia” ultraa. :)

Nyt sitten pienen ihmeen kasvattelu jatkuu jatkuvalla syömisellä, ajoittaisella pahalla ololla ja päiväunilla (joita en oo osannut nukkua sitten lapsuuden, mutta nyt on maistunut!).

perjantai 13. heinäkuuta 2018

6. raskausviikko (5+0 - 5+6)

Jos 5. raskausviikko oli ihana, niin tää 6. oli sit kamala :D No, ei nyt ehkä kamala, mutta aika krapulainen. Eli siis jatkuvasti sellainen olo kuin olisi juonut edellisenä iltana muutaman siiderin liikaa. Varsinkin aamut ja aamupäivät menee rapsakasti, iltapäivästä alkaa sitten yleensä helpottaa, mutta ei se kuvotus kokonaan poistu. Jatkuvasti saisi olla syömässä, jotta ei tuu liian kova nälkä ja sitä myöten entistä huonompi olo. Alan vaan olla jo täysin kyllästynyt ihan kaikkeen mitä kaapista löytyy. Mies on lähes joka päivä käynyt kaupassa, kun se mikä vielä eilen meni alas, saattaa tökkiä tänään ihan totaalisesti. Aluksi yritin syödä terveellisesti ja pieniä annoksia usein, mutta on vaan myönnettävä, että en mä noilla hedelmillä ja jogurteilla kovin pitkälle pötki. Ainoa mikä vähän auttaa huonoon oloon on ihan kunnon ruoka, kuten makaronilaatikko tai tortillat. Ja nolottaa myöntää, mutta myös Hesen kerroshampurilainen... Siltäkin osin tää olo muistuttaa siis krapulaa, että jos jotain tekee mieli niin krapularuokaa eli roskaruokaa. Mitä en normaalisti syö juuri koskaan, varsinkaan kun ei aikoihin ole ollut oikeaa krapulaakaan.

Pahimmat olot oli kyllä viime yönä kun en sen huonon olon takia saanut nukutuksi juuri ollenkaan eikä se stressi valvomisesta tietenkään parantanut oloa. En mä muutoin nykyään enää edes stressaa jos jonain yönä valvonkin, mutta nyt sit mietin miten se nostaa kortisolitasoja ja on haitallista alkion kehitykselle. Vai voiko yksi valvottu yö vaikuttaa pahasti? Oon kyllä nukkunut huonosti koko raskausajan, mutta eilistä lukuunottamatta se on ollut ”vain” aamuyön valvomista. Onneksi aamu oli sitten taas vastaavasti olojen puolesta normaalia helpompi ja sain ainakin levättyä ellen jopa torkahdettua aamupäivällä. Toivottavasti ensi yönä uni maistuisi :)

Tiedän, että tää pahoinvointi voisi olla pahempaakin ja saattaa vielä sellaiseksi muuttuakin kun viikkoja menee eteenpäin. Pystyn sentään syömään enkä oksentele. Mutta silti välillä hajottaa kun se huono olo on jotenkin niin kokonaisvaltainen ja paljon tulee vaan maattua sohvalla sen sijaan, että nauttisi hienoista kesäsäistä. Onneksi oon illalla yleensä päässyt käymään ulkona haistelemassa raitista ilmaa. Ja toissapäivänä selviydyin sentään lounaalle kavereiden kanssa, sekin vähän helpotti kun sai syödä taas kunnolla ja keskittyä höpöttelyyn :) Tämään olisi myös rennot kaveritreffit illalla, mutta saas nähdä jaksanko tuon edellisen yön jäljiltä kammeta itseäni paikalle :/

Kauhulla ja innolla odotan, mitä 7. raskausviikko tuo tullessaan! Ja hei enää viikko varhaisultraan, siten näkisi onko siellä oikeasti joku jonka vuoksi kärsitään :)

keskiviikko 4. heinäkuuta 2018

5. raskausviikko (rv4+0-4+6)

Tänään on viimeinen päivä 5. raskausviikkoa ja huomenna alkaisi sitten jo 6. raskausviikko eli rv5+0. Mua alkuun vähän hämmensi tämä raskausviikkojen lasku- ja merkitsemistapa, vaikka onhan se periaatteessa aivan looginen, mutta silti välillä mietin, että jos ihmiset puhuvat vaikka "raskausviikosta kahdeksan", niin tarkoittavatko he 8. raskausviikkoa eli rv7+ vai 9. raskausviikkoa eli rv8+. :D Siksipä nyt selvennykseksi aina otsikkoon molemmat!

Ällö- ja ärsytysvaroitus nyt tästä tämän kappaleen ensimmäisestä lauseesta, mutta tämä viides raskausviikko on kokonaisuudessaan ollut aivan ihana <3 Onhan tää ensimmäinen viikko, kun olen tiennyt raskaudesta. Tottakai välillä huolestuttaa olenko mä oikeasti raskaana ja jatkuuko raskaus, mutta olen onnistunut myös nauttimaan tästä viikosta :) Ei ole vielä kuvottanut tai ollut ihan tappoväsymystäkään, joten olen voinut vain hymyillä ja syödä. Tuntuu, että viikon loppua kohti nälkä on vain yltynyt ja herään lähes aina klo 3 nälkään, syön tai en syö riippuen kuinka kova näläntunne, pyörin sängyssä klo 5.30 asti, lähes juoksen syömään aamupalaa, töihin saapuessa klo 8 on taas nälkä ja syön yleensä siinä klo 8.30 jotain ja sitten klo 10.30 tuntuu, että voisin syödä ihan mitä tahansa ja mielellään heti! Yleensä käyn lounaalla klo 11, mutta eilen menin lounasravintolan oven taakse heti klo 10.30, jolloin se aukeaa ja ovi olikin lukossa! Tarjoilija tuli kyllä avaamaan oven klo 10.32, mutta siinä vaiheessa tuntui, että olisin voinut kuristaa sen siitä hyvästä, että piti mua nälässä ylimääräiset KAKSI MINUUTTIA! Se nälkä oli vaan jotain niin jäätävää, että harvoin olen sellaista nälän tunnetta kokenut :P Ja se mun syöminen ei kyllä ollut mitenkään kaunista katsottavaa, kun tuntui, että on vain saatava äkkiä jotain suuhun, ihan sama mitä ja millä tavalla. Mä jopa söin jauhelijakeittoa haarukalla, koska en ollut muistanut ottaa linjastolta lusikkaa enkä viitsinyt enää lähteä hakemaan :D Onneksi työkaverit tuli syömään vasta klo 11 ja viereiset pöydät olivat vielä tyhjiä siinä vaiheessa, kun mä haarukoin mun keittoa ja tungin leipää suuhun minkä kerkesin :D

Aamuyöllä herääminen on nyt tullut ihan tavaksi, mutta onneksi nukahdan illalla jo klo 21-22, joten siinä saa edes 6 tuntia unta. Heräily alkoi jo ennen plussaa, mutta koska mulla on joskus ollut sitä negakierroissakin niin en kiinnittänyt asiaan silloin sen enempää huomiota. Toivottavasti se jossain kohtaa vaihtuisi niihin 12 tunnin yöuniin, mitä moni raskaana oleva tuntuu nukkuvan alkuraskaudessa. Ainakin lueskelin, että yleensä 6. raskausviikolla eli ensi viikolla väsymys on suurinta, joten sitä odotellessa :) Onneksi mulla alkaa kesäloma huomenna, joten voin sitten rauhassa olla kotona väsynyt ja pahoinvoiva jos niin käy. Ensi viikolle ei arkipäiviksi ole edes mitään hierontaa ja lounastreffejä kummempaa sovittuna, joten siltäkin osin voi mennä oman olon mukaan. Viikonloppuna on sitten ystävä kauempaa tulossa tänne seudulle ja nähdään ystäväporukalla lauantaina ja/tai sunnuntaina, mutta hekin kaikki tietävät raskaudesta, joten ei tarvitse peitellä huonoa oloa jos sellainen iskee. :)



Mitä raskausoireita mulla EI OLLUT ennen plussaa?

Piinapäivien kuluessa eteenpäin, mun päässä kasvoi lista "raskausoireista", joita mulla EI OLLUT. Olin sitten ihan varma, että en voi olla raskaana, kun ei ole sitä, tätä eikä tuota. Mullahan siis lopulta oli ennen plussaa vain väsymystä ja nälkää eikä se väsymyskään kaatanut päiväunille tai saanut nukahtamaan kesken tv:n katsomisen. Siksi ajattelinkin, että ehkä vain loman odotus on pistänyt väsyttämään tai muuten vaan nyt haukotuttaa. Rinnat oli toki myös arat, mutta ne on aina ennen menkkoja, ehkä ainoa uusi juttu eli se, että välillä myös nännit oli kosketusarat. Mutta siinäpä ne raskausoireet oikeastaan olivatkin, turvotusta oli yhtenä päivänä, mutta se on ihan normaalia ennen kuukautisia, joten sitä en laske.

Mitkä sitten oli ne oireet, joita niin kovasti odotin ja yritin tarkkailla, mutta joita mulla EI OLLUT ennen plussaa eikä oikein ole vielä ollut sen jälkeenkään:

1. Flunssa. Hedelmöittymisen jälkeen äidin puolustusjärjestelmä saa "viestin" olla hylkimättä hedelmöittynyttä munasolua, jotta se voisi kiinnittyä kohdun limakalvoon ja saisi myös jatkaa kehitystään siellä. Raskausaikana naisen vastustuskyky on joidenkin tutkimusten mukaan vain 70% normaalista. Ilmeisesti sen vuoksi monilla on flunssaa ennen plussaa tai sitten turvonneet limakalvot aiheuttavat tukkoista nenää ilman muita flunssan oireita. Mulla ei kyllä ollut flunssasta tietoakaan ja nenäkin oli tukossa vain yhtenä iltana ihan hetken aikaa kun olin käymässä nukkumaan. Niinpä olin sitten ihan varma, että ei flunssaa = ei raskaana.

2. Vessassa ravaaminen. Mä käyn aina monta kertaa vessassa työpäivän aikana eikä se muuttunut yhtään miksikään. Yöllä en käynyt vessassa ja päivällä en kokenut mitään "hirveää pissahätää yhtäkkiä, jolloin on pakko päästä vessaan". Tuntuu, että suurella osalla tää pissaamisrumba alkaa jo ennen plussaa tai heti plussan jälkeen, kun verimäärä kasvaa ja munuaiset joutuu tekemään enemmän töitä. Mutta mä en vieläkään ravaa vessassa (mun mies on tästä asiasta eri  mieltä, mutta mun teoria on, että nyt se vaan kiinnittää huomiota siihen kuinka usein mä käyn vessassa :D)

3. Palelu. Yhtenä päivänä paleli töissä, mutta se olisi voinut johtua vaan hyvästä ilmastoinnista. Mä olen useita kertoja palellut töissä, joten siinä ei ole mitään ihmeellistä. Kotona mulla oli enemmänkin kuuma kuin kylmä. Eikä mua palele vieläkään. Ihan normaalivaatteissa olen sisällä ja yleensä on vaan kuuma ja hiki. Tuota hikoilua on muuten ehkä vähän enemmän kuin ennen, onpa hehkeä raskausoire!

4. Metallinmaku suussa. Ei ollut. Ei niin mitään ihmeellistä makua. Ei maistunut rauta, saippua, metalli, karvas maku, suolainen tai yhtään mikään. Eikä maistu vieläkään.

5. Etova olo. Ei ollut kertaakaan etova olo piinapäivillä, vasta plussan jälkeen dpo16 oli lievää krapulaa muistuttavaa olotilaa, mutta meni aika pian ohi eikä ole sen jälkeen näkynyt.

6. Lämmön nousu. No okei, en voi tätä sanoa ihan varmaksi, koska en mittaile lämpöjä säännöllisesti. Mutta normaalisti mulla on kainalosta mitattuna lämpö 35.8. Ja tasan se sama lämpö oli sinä päivänä kun sain plussan ja alkuun se vähän huolettikin. Mutta ehkä lämpöjä voi tulkita vain jos niitä on oikeasti mitannut joka päivä samaan aikaan useamman viikon tai kuukauden ajan.

7. Jano. Ei janottanut yhtään normaalia enempää. Yksi päivä jopa huomasin, etten ollut juonut töissä vesipullostani juuri yhtään, vaikka yleensä litkin vettä pitkin päivää. Silloin mietin, että nyt en varmasti ainakaan ole raskaana, kun juon VÄHEMMÄN kuin ennen. Monilla janon tunnetta lisää kiihtynyt aineenvaihdunta, suun limakalvojen kuivuminen ja verimäärän lisääntyminen kehossa, mutta mulla tätä ei tapahtunut. Ainakaan vielä.

8. Turvotus. Moni valittaa turvotusta ennen ja jälkeen plussan, mutta mun mielestä turvotusta oli jopa vähemmän kuin yleensä ennen menkkoja. Yleensä mä nimittäin tiedän, että menkat alkaa 1-3 päivän päästä jos tulee yhtäkkiä halu alkaa dieetille kun on muka niiiiin läski. No, nyt tätä ei tullut. Eikä plussan jälkeenkään ole mitenkään ihmeemmin turvottanut, nytkin housut tuntuu jopa vähän löysiltä vatsan kohdalta!

9. Kohdun kasvukivut eli menkkakipua muistuttavat tuntemukset. Näitä oli paljon vähemmän kuin edellisessä negakierrossa, jossa lievät menkkapoltot alkoi jo dpo 11 ja sitten niitä oli melkein päivittäin. Tässä plussakierrossa mulla oli plussaa edeltävänä päivänä parin minuutin ajan sellainen yhtäkkinen poltto, että juoksi vessaan laittamaan siteen varmuuden vuoksi, mutta se loppui kuin seinään eikä sen jälkeen ollut enää juuri mitään. Plussapäivänä ja sen jälkeen on kyllä ollut päivittäin lieviä "menkkakipuja", vihlaisuja, nipistelyjä yms., mutta ei häiritsevästi.

10. Itkuherkkyys. No juu ei. Pidän itseäni jopa herkkänä ja saatan itkeä välillä helpostikin niin ilosta, liikutuksesta, surusta kuin pelostakin. Mutta ennen plussaa ei silmät kostunut kertaakaan, vaikka sitä niin odotin. Ja plussan jälkeenkin mies on ollut se, joka enemmän on liikutuksen kyyneleitä pyyhkinyt silmäkulmistaan kuin minä!

11. SE TUNNE. No ei todellakaan :D Nettipalstoja kun lukee niin monilla on ollut ennen plussaa "sellainen tunne" tai "aavistus", että on raskaana tai ihan vaan fiilis siitä, että oireet on jotenkin erilaisia kuin ennen. En kyllä tuntenut mitään tällaista, ehkä sitten plussaa edeltävänä perjantaina väsymys alkoi olla niin selvää, että mietin mahdollisuuksien raskauteen olevan 50-50. Mutta ei kyllä ollut mitään selvää "tunnetta" raskaudesta. Ihan yllätyksenä ne viivat siihen testiin pärähti!

Nyt siis menossa rv4+5 ja aika oireetonta on edelleen. Tietysti pelottaa, että se on huono merkki, mutta ehkä se pahoinvointi ja muutkin oireet ehtii vielä tulla. Joka tapauksesta olosta ei kyllä voisi päätellä, että on raskaana, siitä kertovat vain plussa testissä ja menkkojen puuttuminen. Toivottavasti tää lista tuo jollekin piinapäiviä kuluttaville toivoa jos näitä oireita ei itsestään löydä :) Joskushan ainoa oire voi olla oireettomuus!



maanantai 2. heinäkuuta 2018

PLUSSA!!!!!

Huom! Jos tunnistat minut blogiteksteistä, kunnioitathan yksityisyyttäni etkä jaa tietoasi tai tekstejäni :)


Otsikkohan sen jo kertoo :) Täällä tuli raskaustestiin plussa lauantaina 30.6. <3 Tuolloin oli jo dpo15, mutta en vielä odotellut menkkoja, koska viime kierrossakin luteaalivaihe kesti 16-17 päivää. Ihmettelin vain jatkuvaa haukottelua ja väsymystä sekä nälkää, joka yllätti normaalia aikaisemmin erityisesti aamulla ja aamupäivällä. Nämä olisivat kuitenkin voineet johtua mistä tahansa ja koska mulla oli erityisesti aamuisin kuuma ja hiki, niin olin aika varma, että estrogeenitaso siellä on laskussa aiheuttaen kuumat aallot ja menkat tulossa. Mies kuitenkin kyseli, että enkö voisi jo testata, kun valitin torstaina, että ihmiset on suihkuttaneet oikein urakalla parfyymia kun monta kertaa on melkein pitänyt pitää nenästä kiinni kun niin haisee :D Lupasin sitten, että lauantaina testaan jos menkkoja ei ole siihen mennessä kuulunut.

Lauantaina heräsin jo kukonlaulun aikaan ja tein testin, kun mies vielä nukkui. Olin jo aiemmin yöllä käynyt kerran vessassa ja pissaa tuli lopulta tikkuun niin vähän, että meinasin heittää koko tikun roskiin ajatellen, ettei sitä voi luotettavasti tulkita. Koska inhoan niitä valkoisia negatikkuja, päätin etten nytkään halua sitä katsoa ja käänsin sen nurinpäin pöydälle odottamaan, että mies herää. Kun hän sitten kömpi unisena makuuhuoneesta, totesin testin olevan varmaan aika epäluotettava, mutta että voi sen katsoa ja lupasin tehdä myöhemmin uuden. Mies sitten otti testin pöydältä, katsoi sitä pokkana hetken ja laittoi takaisin väärinpäin. Ilme ei kyllä paljastanut yhtään mitään. Sitten hän vaan totesi, että "tämähän on ihan selvä". :D

En edes tiedä millä sanoilla kuvailisi niitä tunnelmia, kun itsekin nappasin tikun vihdoin siitä pöydältä ja tuijotin niitä kahta selkeää viivaa. Hämmästystä, helpotusta, onnea, innostusta... Kumpikin vaan tuijotti vuoroin toisiaan ja vuoroin tikkua ja todettiin, että eihän tätä nyt millään tajua. Naurattikin. Ja olin niin hämmentynyt siitäkin, että tikkuun piirtyi niin vahvat viivat, vaikka pissaa tuli ihan liru! Jotenkin sitä mietti, että onko tää testi nyt varmasti oikeassa, voiko tämä olla totta <3

    

Sunnuntaina tein digitestin ja siihen tuli teksti "Raskaana 2-3" eli hormonitasot vastasivat hyvin viikkoja :) (testi siis näyttää viikot hedelmöittymisestä alkaen, ei edellisistä kuukautisista)Sunnuntaina oli myös lievää krapulaa muistuttavaa oloa ja olin aika luottavaisin ja onnellisin mielin. Sitten seuraavana päivänä krapulaolo oli tyystin hävinnyt ja kun tein viivatestin, viiva oli ihan samanlainen kuin lauantaina ja aloin pelätä, että se haalistuu pois ja tämä menee kesken. Soitin kuitenkin klinikalle ja varasin varhaisraskauden ultraan ajan ja neuvolaan ensimmäisen ajan. Tuntui ihan siltä kuin olisin huijannut jos olisin sanonut olevani raskaana, kun olo oli niin normaali! Niinpä muotoilin asian sanomalla "tein positiivisen raskaustestin", koska se ainakin oli totta. Oli muuten hassua, kun puhelimen toisessa päässä ihminen vastasi tähän vaan että "joo". :D Ymmärrän, että työtähän hän vain tekee eikä kuulu varmaan onnitella kaikkia positiivisesta testistä, mutta tuntui silti niin hassulta :D


Eilen illalla nälkä oli taas ihan jäätävä ja tänään heräsin jo klo 3.30 syömään, mikä vain tuntui lisäävän nälkää ja lopulta nousin klo 5.30 uudestaan syömään :D Yhtä syömistä koko ajan, mutta aion nyt nauttia niin kauan kun ruoka maistuu, koska jossain kohtaa se ei ehkä sitten enää maistu ollenkaan... Väsymys ei ole enää niin kaatava kuin ennen plussaa, mutta jonkin verran väsymystä tietysti tuo jo aamuyön kukkuminen kun olen jo monena aamuna herännyt klo 3-5 saamatta uudelleen unta.

On tämä kyllä sellaista vuoristorataa onnellisen ja luottavaisen sekä pelon ja paniikin välillä, pelottaa niin kovasti, että tämän menettää. Mutta olen yrittänyt ajatella, että en voi itse juurikaan tehdä mitään sitä estääkseni ja ainakin minun on mahdollista tulla raskaaksi, se jo pelkästään on iso helpotus. :)



keskiviikko 27. kesäkuuta 2018

Piinapäivät vol. 3

Tämän kierron oirelistausta oli melkoisen tylsä kirjoittaa, sillä rintojen arkuuden lisäksi ei oikeastaan ollut mitään muita oireita. Joitain huomioita kirjoittelin päivien kohdalle ylös, mutta nekin olivat tosi lieviä tuntemuksia tai olisivat voineet johtua mistä tahansa. Pikkuhiljaa siinä dpo10 kohdalla alkoikin jo olla tosi varma olo siitä, että tämä on taas negakierto. Kai se nyt jossain jollakin tavalla tuntuisi jos olisi raskaana? Olisi jotenkin erilainen olo tai jotain uutta oiretta viime kiertoihin nähden? Ainoa "oire", joka oikeasti herätti toiveita, oli dpo5 vessapaperiin ilmestynyt pienenpieni veritahra. Mulla ei KOSKAAN ole ollut  minkäänlaista tiputtelua tai edes vaaleanpunaista viirua valkovuodon joukossa, menkat on aina selvästi alkaneet ja loppuneet ilman mitään välivuotoja. Tuo pikkuveripisara siis herätti toiveet siitä, josko hedelmöittynyt munasolu olisi kiinnittynyt kohdun limakalvoon ja siinä yhteydessä aiheuttanut tuon pienen veripisaran tihkumisen. Suurimmalla osalla ihmisiä mitään kiinnittymisvuota ei esiinny, mutta monilla sitä kuitenkin on jonkin verran, joten ei tuo ainakaan mahdoton ajatus olisi. Toisaalta veripisara oli niiiiin pieni, että saattoi olla peräisin vain jostain pikkunirhaumasta iholla tai mistä lie. Eli ei senkään varaan voi kovasti toiveita laskea. Toinen asia, mikä herätti toiveita, oli selkeät ovulaatiosta ja keltarauhasen toiminnasta kertovat oireet (limat, rintojen arkuus) ja senpä vuoksi olin aika luottavaisin mielin sen suhteen, että ovulaatio ainakin tapahtui tässä kierrossa. Tallettelut ja ovulaation hyödyntäminen onnistui myös tässä kierrossa todella hyvin ja seksiä oli joka päivä viikon ajan ovulaatioajankohdan ympärillä. Luulisi, että sieltä nyt edes yksi siimahäntä olisi selviytynyt uintimatkasta munanjohtimeen ja tavannut irronneen munasolun!  Mutta vahvasti tosiaan tällä hetkellä näyttää siltä, että näin ei ole käynyt, kun mitään siihen viittaavia tuntemuksia ei ole. Tässä siis ne vähäiset:

Dpo-1 ovistestiin plussa, paljon venyvää limaa, illalla alavatsakipuja
Dpo0 nipistyksiä yms tuntemuksia munasarjoissa, jatkuva pissahätä, ovistesti jo haalennut selvästi
Dpo1 kuivaa, rinnat ehkä vähän arat jos painelee
Dpo2 ”limaklöntti” (kirkasta ja venyvää), rinnat vähän arat painettaessa
Dpo3 rinnat vähän arat painettaessa, 11 h yöunet
Dpo4 rinnat arat, väsymys
Dpo5 rinnat arat, hetkittäistä poltetta alavatsalla, valkovuoto, pienenpieni veritahra valkkarin seassa (siis niin pieni, että piti ihan tihrustaa onko verta vai ei :D)
Dpo6 rinnat tosi arat, väsymys, pikkupolttelua alavatsalla
Dpo7 rinnat tosi arat, turvotus
Dpo8 rinnat arat, ei mitään muuta oiretta
Dpo9 rinnat arat ja huuliherpes puhkesi, ei mitään muuta oiretta (no väsyttää mutta johtuu vaan juhannuksesta)
Dpo10 rinnat arat, vatsan turvotus ja ilmavaivat (väsymys mutta edelleen juhannuksesta)
Dpo11 rinnat ja nännit arat, väsymys, NÄLKÄ, aamulla oli vähän kuumia aaltoja joten eiköhän se viittaa estrogeenin laskuun taas :( Huoh, ei tästä tule yhtään mitään.
Dpo12 rinnat ja nännit arat, väsymys, nälkä
Dpo13 nännit arat, menkkakipuja/vihlontoja pienen hetken, väsymys, aamulla taas kuuma mutta päivällä vähän paleltaa, nukkumaan mennessä nenä oli tukossa
Dpo14 rinnat ja nännit arat, toinen pieni huuliherpesrakkula puhkesi ja vähän paleltaa, mutta ei muita oireita
Dpo15 rinnat vähän arat, väsymys

Raskaustestin tein huvin ja urheilun vuoksi dpo7 ja tietystihän se oli aivan puhdas nega. Mulla oli tässä ehkä ajatuksena totuttaa itseäni testaamiseen ja negaan, koska nythän mä välttelen sitä testaamista viimeiseen asti ja sitten kun viimein dpo15 testaan, niin putoan korkealta ja kovaa, kun on jo ehtinyt toivoa, että olisikin plussa. Mutta eipä tuo dpo7 testaus tähän näyttänyt auttavan, edelleen välttelen testaamista. Mieluummin ottaisin vaan suoraan menkat. Sen päätin, että tällä kertaa en edes odottele menkkoja ennen dpo17  eli tällä laskukaavalla vuodon pitäisi alkaa siis 2.7. Sitä odotellessa... Ensi kiertoon mulla onkin sitten kaapissa jo odottamassa uusi ase nimeltä Donaverty, jonka pitäisi toimia hyvin PCOS-potilailla ja joka saattaa vahvistaa Letrozolin vaikutusta ja aikaistaa ovulaatiota. Toinen uusi ase on KESÄLOMA! :) Stressin vähentyminen ja rento lomailu ei varmasti tee haittaa hormonitoiminnalle.

Päivittelen viimeisten piinapäivien oireet kunhan päivät kuluu eteenpäin :)

maanantai 11. kesäkuuta 2018

Paras aika kuukaudesta

Täällä elellään taas sitä vauvan yrittämisen parasta aikaa eli ovulaatiohetkeä :) Tai ainakin veikkaan, että ovulaatio on ihan oven takana, koska tänään on kp14 ja limailua on ollut jo kp9 lähtien. Halukkuus myös selvästi lisääntynyt eilisestä lähtien. Ovulaatiotestien tekemisen aloitin kp11 ja eilen testiin piirtyi jo toinenkin viiva, mutta vielä niin heikko, ettei voinut laskea plussaksi. Mikä oli ihan hyväkin asia, koska eilinen oli sen verran aktiivinen päivä, että olisi ollut haastavaa löytää aikaa hyödyntää ovulaatioplussaa jos sellainen olisi tikkuun piirtynyt. Jos testiplussa tulee tänään tai huomenna, niin leijailen kyllä pilvissä pari päivää, koska sehän tarkoittaisi, että ovulaatio tulee ihan NORMAALIIN aikaan. Yleensähän 28 päivän kierrossa ovulaatio tapahtuu n. kp14 ( eli 14 vrk ennen seuraavien kuukautisten alkua), joten jos tänään pärähtäisi testiin plussa niin voisi jo laskea kierron ihan normaalin pituiseksi. Oonkin jo ihan kyllästynyt odottelemaan ovulaatiota sinne kp17-22 asti saati sitten vielä pidemmälle, kuten luomuna käy (kp50?) tai ettei ovulaatiota tule ollenkaan. Kiitos lääketieteen, munkin keho on herännyt toimimaan normaalin kuukautiskierron mukaisesti :) 


Jostain syystä mulla on sellainen uskomus, että aikainen ovulaatio tietäisi hyvää raskautumisen kannalta. Että se munasolu olisi jotenkin parempilaatuinen ja limakalvo vielä niin tuore, että siihen olisi helpompi kiinnittyä. Jos ovulaatio tapahtuu tosi myöhään, niin siinä vaiheessa kun hedelmöittynyt munasolu saapuu kohtuonteloon ja valmistautuu kiinnittymään, kohdun limakalvo saattaa jo alkaa olla vähän rapistumaan päin ja siihen on vaikea kiinnittyä. Tosin tiedän kyllä myös naisia, jotka ovat raskautuneet jopa kp30 tapahtuneesta ovulaatiosta ihan onnistuneesti. Mutta silti liputan näiden aiempien ovulaatioiden puolesta myös siksi, että mitä aiempi ovulaatio, sitä lyhempi kierto ja sitä useampia yrityskiertoja vuositasolla. Vähemmän siis "turhia" odottelupäiviä.


Tää on niin sitä toivon ja haaveilun aikaa, ja hormonitkin tukevat tätä hyvää mieltä kun tasot on normaalit/korkeat. Vielä parempi hetki koittaa kyllä heti ovulaation jälkeen, kun huokaisee helpotuksesta toisaalta sen suhteen, että ovis ylipäänsä tuli tässäkin kierrossa ja toisaalta sen suhteen, että kaikki voitava on nyt tehty ja saa hetkeksi hengähtää. Siinä kohtaa kiertoa usko onnistumiseen on myös vielä vahva ennen kuin se joskus dpo7 muuttuu taas stressiksi siitä, ettei tunne kiinnittymisoireita tai mitään muutakaan hyviä oireita ja kunnon hiiiiitaaasti etenevät piinapäivät todella alkaa. No mutta ei mietitä sitä vielä, nyt elän tätä ihanaa hetkeä :)

tiistai 29. toukokuuta 2018

Hoitosuunnitelma ja stressi

Jos lapsia ei ala yrittämisestä huolimatta kuulua, jossain kohtaa yritystä kuulee aina sen saman neuvon "lakatkaa yrittämästä, niin kyllä se sitten tärppää" tai "älä stressaa, kyllä se sieltä tulee kun lopetat stressaamisen". Jep. Kyllähän niitä tarinoita on, että kun on "luovutettu" ja lakattu yrittämästä tai lopetettu hoidot, niin onkin tultu raskaaksi. Mutta yhtä paljon tai väittäisin, että huomattavasti enemmän on kyllä ihmisiä, jotka on raskautuneet ihan kunnon yrittämisellä ja stressaamalla. Jos mulla olisi normaali kuukautiskierto ja ihan normaalisti toimivat munasarjat, niin voisin vaikka yrittääkin olla stressaamatta ja jopa tjottailla (=tulee jos on tullakseen). Niin kuin teinkin silloin kun ehkäisy jätettiin pois enkä ollut vielä lapsettomuushoidoissa. Mutta sitten kun hoidot alkaa ja joudut vaihtelemaan työvuoroja, perumaan ja siirtämään menoja, jotta pääset ultraan lyhyelläkin varoitusajalla, syömään hormoneita tietyt kiertopäivät, tekemään ovulaatiotestejä lääkärin ohjeesta ja käymään verikokeissa tietyn ajan kuluttua ovulaatiosta, niin ei kuulkaa paljon naurata jos joku sanoo "no mutta älä stressaa niin sieltä se sit tulee". Saati sitten jos kyse olisi koeputkihedelmöityksestä, jossa on vielä enemmän hormoneita, vielä enemmän ultria ja vielä enemmän toimenpiteitä. Haluan nähdä sen ihmisen, jonka kuukautiskierrot on luomusti 60-250 päivää, joka ravaa ultrissa, tekee ovulaatiotestejä, käy verikokeissa, ajoittaa yhdynnät, syö erilaisia hormonilääkityksiä, toivoo lasta, näkee kaikkien muiden raskautuvan vieressä ja sitten on kaiken tämän keskellä ihan zen ja rauhallinen.

Että stressaako? Juu kyllä stressaa ja välillä ihan kunnolla.

Nyt viimeisen kuukauden ajan stressi on sentään ollut vähäisempää, kun sopiva lääkeannos on löytynyt (?) eikä tarvitse enää ravata klinikalla ultrissa. Hoitosuunnitelma on saada Letrozoleilla aikaan viisi ovulatorista kiertoa ja siihen viidenteen kiertoon voidaan yhdistää myös inseminaatio jos niin haluamme. Nyt on lopuillaan vasta toinen ovulatorinen kierto eli käytännössä voidaan kesä mennä tällä samalla kaavalla ja vasta syksyllä miettiä tarkemmin tuota inseminaatiota ja jos sekään ei tuota tulosta niin vaihtaa lääkettä. Ollaan jo ajat sitten miehen kanssa puhuttu, että halutaan katsoa kaikki kortit ja käyttää kaikki keinot, joten kyllä me tuohon inseminaatioon lähdetään 5. kierrossa jos raskaus ei ole siihen mennessä alkanut. Inseminaatiossa onnistumisprosentit on aika huonot, n. 10-15%, mutta parempi kuin 0%. Ja sinällään inseminaatio kuulostaa "helpolta" hoidolta, koska siinähän mulla seurataan ovulaatiota kuten edellisissäkin kierroissa ja sitten vaan ovulaation aikoihin miehen tulee purkittaa siemenneste, josta pestään parhaat yksilöt esille ja ne ruiskutetaan suoraan kohtuun. Lukemani perusteella toimenpide on tosi nopea ja täysin kivuton, joten sitä en pelkää laisinkaan. Mies ei tietysti mielellään purkittelisi, mutta on kyllä siihen täysin valmis jos sillä lapsi saadaan. Sitä oon miettinyt, että saakohan mies olla siinä ruiskutustilanteessa mukana, että olis edes joku ihokontakti meillä hedelmöityshetkellä vaikka lapsi ei seksistä saisikaan alkuaan :D 

Mutta takaisin siihen stressiin. Juuri nyt tällä sekunnilla stressaa ihan pirusti. Nimittäin puuttuvat menkat. Mä kestän 7 päiväisen vuodon, mä kestän ovulaation tikutuksen ja odottelun, mä kestän jopa ne piinapäivät, mutta tätä mä en kestä. Tätä, että menkat ei ala, vaikka ovulaatiotestin plussasta on kulunut jo 17 päivää ja mun arvion mukaan itse ovulaatiosta on mennyt 16 päivää. Menkkoja ei näy ja raskaustesti oli eilen negatiivinen. Mitään raskausoireita ei ole, mitään menkkaoireitakaan ei oikein enää ole. Ne kaikki loppui dpo15 ja silloin olin varma, että vuoto alkaa samana päivänä ja seuraavana yönä. Mutta ei. Ei näy, ei kuulu. Sanoinko jo, että tätä mä en kestä. Miksi ne menkat ei ala? Ovuloinko mä  tässä kierrossa ollenkaan? Voiko rinnat olla arat yli viikon jos ovista ei ole tapahtunut? Voiko luteaali olla näin pitkä ja voiko siitä olla jotain haittaa? Pitäisikö mun tehdä jotain vai vain odottaa? Ei kai näin oireetonta ja testeistä näkymätöntä raskauttakaan voi olla olemassa? Onko tää taas kemiallinen raskaus? Olisiko mun pitänyt testailla dpo 9 alkaen, jotta olisin tiennyt tai osannut varautua? Pitääkö mun soittaa klinikalle? Mitä mä teen?

Stressipäiväkirja kuittaa!
Edit. Sieltähän ne menkat tuli dpo17 aamulla.

torstai 17. toukokuuta 2018

Piinapäivät vol.2

Täällä piinaillaan kolmannen Letrozol-kierron tuloksia (toisen ovisplussakierron). Ovisplussa tuli kp16 eli muutamaa päivää aiemmin kuin edellisessä kierrossa, mitä pidän hyvänä merkkinä. Ettei menis liian hyvin, niin ovisplussan tikkuun saatuani sairastuin vatsatautiin ja se päivä meni ihan kokonaan sängyn pohjalla. Onneksi oltiin edellisenä iltana laitettu siittiöt matkaan ja ovisplussaa seuraavana aamuna olin jo sen verran kunnossa, että päästiin silloinkin heti petipuuhiin. Mutta se ovisplussapäivä jäi nyt sitten hyödyntämättä, joten saas nähdä riittääkö nuo edellisen ja seuraavan päivän tallettelut. Luulen että ovulaatio tapahtui ovisplussaa seuraavan päivän iltapäivänä, koska silloin tuntui alavatsakipuja ja turvotusta. Siitä seuraavana päivänä eli kp18 tein vielä varmuuden vuoksi ovistestin, joka oli nega eli eiköhän se ovis ollut kp17. Sillä laskukaavalla kirjoittelen nyt ainakin tämän kierron piinapäiviin oireilut. Lisäilen näitä sitä mukaa kun päivät kului eteenpäin. Vaan sehän tuntuu ettei ne kulu...

Dpo-1 ovistestiin plussa, paljon ovislimaa, vatsatauti
Dpo0 ovislimailua paljon aamulla, iltapäivällä alavatsan vihlontaa ja turvotusta, päänsärky
Dpo1 vetistä valkovuotoa aamulla (mutta missä on ainainen rintojen arkuus missä????!! Tapahtuiko ovulaatio sittenkään eilen ??)
Dpo2 vatsan turvotus ja närästys, ruokahaluttomuus, nukuin superhyvät yöunet mutta kyllä vielä menis toiset samanlaiset
Dpo3 venyvää valkovuotoa, löysä vatsa (eikös keltarauhasen pitäisi hidastaa ruuansulatusta? rintojen arkuuskin loistaa edelleen poissaolollaan, joten ovuloinko mä edes?), hyvin nukuttu yö, väsymys
Dpo4 löysä vatsa, hieman vatsakipua/närästystä (stressi?), huimausta, väsyttääää..!
Dpo5 syvät yöunet, väsymys, valkovuoto
Dpo6 venyvää valkovuotoa, pissattaa mutta toisaalta joinkin aika paljon, hentoisia vihlaisuja alavatsalla, poskien kuumotusta, huuliherpes ilmestyi piitkästä aikaa
Dpo7 aamulla tukkoinen nenä ja palan tunne kurkussa, tahmeaa valkovuotoa, epämääräinen turvotus (housut ei varsinaisesti kiristä mutta tuntuu jotenkin epämukavalta päällä)
Dpo8 lievää rintojen arkuutta (no vihdoin!) erityisesti rintojen sivuilla/kainaloissa, vähän valkovuotoa
Dpo9 rinnat arat sivuilta ja alta, kurkkukipu/palan tunne kurkussa, väsymys
Dp10 rinnat arat, valkovuotoa, aivastelua
Dpo11 rinnat arat, yöllä nenä tukossa, heräsin jo klo 4 pirteänä, lieviä menkkapolttoja, muutama finni ilmestyi leukaan (no kiva :D)
Dpo12 rinnat arat, levoton yö, vatsan turvotus, aivastuttaa, lieviä menkkapolttoja
Dpo13 rinnat vähän arat, levoton yö, turvotus, menkkapolttoja/paineen tunnetta kohdussa,varma olo siitä että huomenna alkaa menkat :(
Dpo14 rinnat arat, hyvin nukuttu yö, vihlontaa/jomotusta alavatsalla, turvotukset poissa, treeni kulkee ja vatsakin löysällä eli menkat kurvaa paikalle satavarmasti piakkoin. Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä!
Dpo15 ei mitään oireita paitsi vähän arat rinnat. Raskaustesti negatiivinen.
Dpo16 rinnat vähän arat, löysä vatsa. Jokohan ne menkat suvaitsis pian alkaa?!

Mua vähän pelottaa etten ovisplussasta huolimatta ole edes ovuloinut tai on tosi kehno keltarauhanen, kun ei rintoja arista yhtään kuten ennen. Muutenkin oireilut aika erilaisia kuin viime kierrossa. Toki mulla on myös sellainen asia kuin elämä, joten muutkin asiat voi vaikuttaa oloon kuin hormonit. Mä vaan niin toivon, että se ovulaatio olisi nyt kuitenkin tapahtunut, en jaksais enää yhtään turhia kiertoja! No, ainakin JOTAIN tapahtui kun oli kunnon ovulaatiolimailut, kivut ja se ovulaatiotestikin bongasi LH-huipun. Jos menkat ei ala dpo14 ja raskaustesti on negatiivinen, niin taidan vetää Terolut-kuurin jotta saan vuodon aikaiseksi ja pääsen seuraavaan kiertoon (edit. En aloitakaan kun rintojen arkuus lopulta ilmestyi dpo8, joten eiköhän sieltä menkat tuu ilman lääkkeitäkin). Nyt kuitenkin vain odotetaan (milloin mun elämästä tuli jatkuvaa odottamista?).

sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Lapsettomuuden aiheuttamat tunteet

Kaikilla on oma polkunsa ja omat yksilölliset tunteensa. En väitä, että kuvailemani tunteet koskettavat kaikkia lapsettomuuden kokeneita saati sitten, että olisi olemassa oikeita tai vääriä tunteita. On vain tunteita. Ja tässä kuvaus siitä mitä tunteita lapsettomuus on herättänyt  minussa ja mitä niistä ajattelen.

Suru. Suru on perustunne, jota tutkimusten mukaan tunnetaan kaikkialla maapallolla kulttuurista riippumatta. Joidenkin tunneteorioiden mukaan suru on kehittynyt helpottamaan luopumista. Surun avulla pystyy siis luopumaan jostakin itselle tärkeästä. Suruun saattaa liittyä itkua, jonka avulla on mahdollista herättää myötätuntoa kanssaeläjissä ja saada lohtua ja tukea. Miksi lapseton kokee surua? Mistä lapseton luopuu, kun ei ole lasta, jonka olisi menettänyt? Ajattelen, että lapseton menettää jollakin tavalla sen toivotun lapsen joka kuukausi, kun menkat alkavat. Vaikka kyseessä ei olekaan "oikea" lapsi, kyseessä on oikea ja aito toive, josta joutuu joka kuukausi luopumaan. Se nostattaa surua. Onneksi surussa voi usein tukeutua puolisoon, ystäviin tai vertaistukeen, jolloin surua on helpompi käsitellä ja kestää. Suru on silti aina suru ja pitkittyessään raskas tunne kannettavaksi.

Viha. Suututtaa, ärsyttää, ketuttaa, raivostuttaa, ottaa päähän. Viha on niinikään perustunne ja se on kehittynyt, jotta ihminen voi puolustautua, kun häntä kohtaan hyökätään tai kohdellaan väärin. Viha voi olla myös eteenpäin vievä voima. Esimerkiksi teini-iässä tarvitaan vihaa, jotta voi päästää irti lapsuudesta ja vanhempien malleista ja luoda omaa identiteettiä ja elämää. Viha voi myös olla kimmoke vaihtaa huono työpaikka parempaan. Milloin lapseton kokee vihaa ja mitä se auttaa? Minä ainakin välillä sisuunnun vihasta, että hitto kyllä tässä elämässä on muutakin kuin perheen perustaminen ja minähän aion ottaa ilon irti tästä lapsettoman elämästä! Silloin viha on kaiketi terveessä käytössä. En kohdista sitä sisäänpäin itseeni, en vihaa kehoani, hormonitoimintaani tai itseäni. Tiedän, että moni lapseton jossain kohtaa vihaa sitä toimimatonta kehoa ja se on todella ymmärrettävää. Mutta se ei vie eteenpäin ennen kuin päästää irti itsensä vihaamisesta ja suuntaa sen energian muihin asioihin. Vihainen voi toki olla myös lääkärille ja vaihtaa parempaan jos tuntuu, ettei saa sitä hoitoa mitä tarvitsee. Mistä muusta tunteesta voisi saada yhtä paljon energiaa kuin vihasta?

Kateus. Kateutta pidetään usein jotenkin "myrkyllisenä" tai "huonona" tunteena. Miksi? Kateushan vain kertoo, että se mitä toisella on, on minulle tärkeää ja on jotakin sellaista mitä itsekin haluan. Siksi olen kateellinen. Olen kateellinen jos joku tulee raskaaksi tai synnyttää terveen vauvan. Mutta vaikka olen kateellinen, voin silti olla myös onnellinen toisen puolesta. Aluksi minuakin hävetti olla kateellinen, mutta nyt ajattelen kateuden niin, että mitä voimakkaampia kateuden tunteita koen, sitä tärkeämpi ja arvokkaampi se asia minulle on, josta olen kateellinen. Olen siis avoimesti ja täysillä kateellinen raskausvatsoista ja terveistä lapsista ja saan ollakin, ei se ole keneltäkään pois.

Pettymys. Yksinkertaisimmillaan pettymyksen tunnetta voisi ajatella niin, että jos yksilö haluaa asiaa x, mutta ei saa sitä tai saa asiaa y, hän on pettynyt. Lapseton haluaa tulla raskaaksi ja saada lapsen, mutta sitä ei hänelle suoda, joten ymmärrettävästi pettymys on joka kuukausittainen tunne. Joskus ei uskalla edes toivoa, jotta ei pettyisi. Pessimisti ei pety, sanotaan. Oma kokemus on kyllä se, että oli kuinka pessimisti tahansa, kyllä sitä joka kuukausi silti pettyy. Mutta toisaalta ajattelen niin, että pettymys on vain kääntöpuoli tai peilikuva sille, mitä kovasti toivoo. Pettymys on myös väistämätön osa elämää, oli lapseton tai ei. Jokainen pettymys on uusi mahdollisuus opetella käsittelemään vastoinkäymisiä ja vaikeita tunteita.

Pelko. Pelko on myös perustunne, jota tunnetaan kaikkialla. Pelko on tietysti kehittynyt suojelemaan ihmistä, varmistamaan eloonjäämisen. On tärkeää pelätä sitä, mikä uhkaa elämää. Lapseton ei toki ole kuolemassa, mutta pelkää elämää lopullisesti lapsettomana. Tai pelkää rankempia lapsettomuushoitoja. Pelkää, miten jaksaa niitä vai jaksaako. Mitä pidempään lapsettomuus kestää, sitä lähemmäksi nousee pelko siitä tulenko ikinä raskaaksi tai saanko ikinä lasta? Tähän pelkoon eivät auta kepeät "kyllä se vielä onnistuu", "kohta on teidän vuoro" tai pahin "älä pelkää turhia". Jos pelottaa, niin pelottaa ja pelko on aina jostain näkökulmasta katsottuna aiheellinen. Kukaan ei voi luvata, että toinen tulee raskaaksi tai saa lapsen. Siksi lapsettomuutta saa pelätä.

Häpeä. Ehkä yleisesti ottaen vaikein ja tuskallisin tunne. Se tunne, joka tuntuu valuvan aaltona läpi koko kehon, tekee mieli painaa pää alas ja vajota maan alle. Eihän lapsettoman tarvitsisi hävetä vai kuinka? Mutta silti hävettää. Miksen onnistu jossain minkä pitäisi olla maailman luonnollisin asia? Mitä muut ihmiset ajattelevat minusta tai meistä? Miksi epäonnistun kuukausi toisensa perään? Olenko huonompi kuin muut? Tuntuu, että häpeä ei lievene kuin häpeämällä ja menemällä kohti sitä mikä hävettää. Jokainen saa itse päättää miten avoimesti haluaa kertoa lapsettomuudesta ja mikä tuntuu juuri itseltä hyvältä, mutta omalla kohdalla avoimuus on ollut paras lääke häpeään. Kukaan ei tuomitsekaan eikä sääli tai jätä ulkopuolelle. Ihmiset ymmärtää ja tukee. Häpeä lievenee.

Toivo. Ja sitten kuitenkin on aina se toivo. Kutkuttava, haaveileva, ihana toivo. Että entä jos juuri tämä kierto on se kierto? Toivo sisältää niin paljon ihania haaveita, mielikuvia, positiivista fiilistä. Vaikka raskaus olisi miten epätodennäköinen tahansa, jostain se toivo aina hiipii mieleen. Jos sittenkin? Jossain kohtaa pelkäsin toivoa, koska pelkäsin pettymystä. Mutta nyt haluan uida siinä toivossa aina kun se herää. Se tuo hyvää mieltä, vähentää stressiä ja parantaa mielialaa. Olisiko edes elämää jos ei olisi toivoa?