19. - 22. raskausviikko (18+0 - 21+6): rakenneultra!

Täällä elellään nyt tätä raskauden parasta aikaa :) Ei, en ole superenerginen ja siivoa asuntoa lattiasta kattoon joka viikko, mutta energiataso on aika lähellä normaalia. Parasta on kuitenkin se, että vatsa on alkanut vihdoin selvästi pyöristyä ja vauvan liikkeistä ei voi enää erehtyä: ne tunnen ihan selvästi <3 On vaan niin paras fiilis, kun pikkuinen siellä möyrii tai potkii. :) Viime viikon torstaina eli rv 21+2 mies tunsi ensimmäistä kertaa potkun vatsan läpi, kun pieni potkaisi suoraan miehen kämmeneen :D Liikkeiden tunteminen on siinäkin mielessä ihanaa, että aina kun niitä tuntee, tietää toisen olevan siellä edelleen ihan elossa ja hyvissä voimissa. :) Vielä en ole saanut paniikkia aikaiseksi jos en ole liikkeitä muutamaan tuntiin tuntenut, kun niitä kuitenkin yleensä tuntuu monta kertaa päivässä ja erityisesti silloin jos itse istun tai makaan pidempään paikoillani.


Yksi virstanpylväs on myös nyt ohitettu eli rakenneultra. Onneksi ultra oli heti aamusta niin ei tarvinnut koko päivää jännittää! Ultrauspaikka oli eri kuin viime kerralla (muuton takia), mutta oltiin kyllä tyytyväisiä kohteluun ja tiloihin :) Ensin käytiin taas äitiyskorttia läpi, ja täytyy kyllä todeta, että alkaa jo kyllästyttää käydä niitä samoja asioita läpi sadatta kertaa, kun ensin ne on käyty neuvolan terveydenhoitajalla läpi, sitten ultraavan kätilön kanssa, sitten neuvolalääkärin ja nyt taas uuden ultraavan kätilön kanssa. Ja vielä tällä viikolla on edessä uusi neuvolan terveydenhoitaja, joten taas saa käydä samat asiat läpi. Melkein tekisi mieli sanoa jo, että katsokaa sieltä kirjauksista, mutta ymmärrän kyllä, että haluavat kuulla oleellisimmat asiat suoraan minulta. No joka tapauksessa, äitiyskortin tietojen läpikäymisen jälkeen pääsin sitten ultrattavaksi ja kätilö kysyi heti haluammeko  tietää sukupuolen. Oltiin jo etukäteen päätetty, että ehdottomasti halutaan ja kätilö sanoikin sitten, että "hyvä, minä sen tästä ihan heti jo näin. Teille on tulossa poika". <3  Meillä ei kummallakaan ollut vahvaa toivetta tai "fiilistä" sukupuolesta, joten kumpikin reagoi aika neutraalisti sukupuolitietoon. Tosin kyllä mies sitten seuraavana päivänä totesi, että on se jotenkin kiva saada poika noin-niinku-miehenä :D Ja mun isä oli myös selvästi innoissaan tästä tiedosta, koska hänellä itsellään on vain yksi lapsi eli minä eli tyttö, niin nyt saa sitten pojan lapsenlapsena ja sitä kautta kuulemma "kalakaverin" (ihan ku tytöt ei voisi kalastaa :D). Mun siskopuoli kommentoi tietoon pojasta "jee!!", hänellä itsellään on kaksi poikaa ja hän kertoi toivoneensa poikia, koska kokee, ettei "osaa olla" tyttöjen kanssa. Tässä sukupuolineutraalissa ajassakin paljastuu siis kaikenlaisia ympäristön ennakko-oletuksia sukupuoleen liittyen  ;) Enkä ole itse yhtään sen parempi, sain nimittäin itseni kiinni ajattelemasta, että ehkä meidän lapsesta tulee vähän ujo, hiljainen, herkkä ja empaattinen ja että onkohan ne sitten hyviä piirteitä pojalle :D Ihan ku vain tytöt sais olla ujoja ja herkkiä!


Rakenneultrassa selvisi myös tietysti se tärkein eli kaikki näytti olevan hyvin ja rakenteet kehittyneet kuten pitää. Pikkumies oli kyllä löytänyt sen verran hyvän asennon ihan kohdun takaa, ettei halunnut millään liikkua toiseen asentoon, kun piti ottaa hänestä kuvia. Kätilö tökki ja heilutteli vatsan ulkopuolelta ja lopulta pyysi mua hyppimään tasajalkaa lattialla, jotta pikkuinen kääntyisi vähän, mutta ei. Hän halusi köllötellä rauhassa eikä välittänyt mitään ulkopuolelta tulevista yrityksistä vaikuttaa liikkeisiin tai asentoon :D Vaikutti kovin rauhalliselta tapaukselta, lähinnä ojenteli jalkojaan kuin venytellen makoisasti. Kädenkin laittoi vielä kasvojen eteen, ettei vaan nähdä ja saada kuvaa kasvoista. Kätilö totesi, että joudutte nyt sitten odottamaan synnytykseen ennen kuin näette minkä näköinen kaveri siellä kasvaa :D Hurjaa muuten, että nyt jo sain esitteen "Tervetuloa synnyttämään" ja imetyslappusia, kun itsestä tuntuu että siihenhän on vielä vaikka miten pitkä aika! :O Ehkä kirjoittelen synnytykseen liittyvistä ajatuksista sitten toisella kertaa, nyt se tosiaan tuntuu vielä melko kaukaiselta asialta...