Raskausoireet ennen plussaa

Tämä aihe yleensä kiinnostaa kaikkia raskautta yrittäviä ja tykkäsin aikoinakin näitä paljonkin lukea, joten kannan nyt korteni kekoon ja kerron omat oireeni :) En pitänyt oireista kirjaa päivittäin, joten en laita niitä tähän ihan päiväkohtaisesti, mutta muistan kyllä, että oireet alkoivat noin dpo 9 eli 9 päivää oletetun ovulaation jälkeen.

Raskausoireet ennen plussaa (dpo 9-14):

- palelu. Mä palelin aamuja lukuunottamatta ihan koko ajan ja joka paikassa, vaikka kukaan muu ei palellut ja vaikka olisin laittanut päälleni mitä tahansa.

- aamuisin hiki / kuumat aallot. Tää mulla oli myös edellisessä raskaudessa ja tämä alkoi ehkä siinä dpo10-11. Aamulla aamupalan jälkeen oli ihan tuskahiki päällä, vaikka olisin vaan istunut lattialla lapsen kanssa, mutta sitten päivällä se vaihtui tosiaan jäätäväksi paleluksi.

- lämmöt pysyivät ylhäällä. Mulla on Oura-sormus, joka mittaa kehon lämpötilan suhteessa mun normaaliin lämpöön ja yleensä se hieman laskee päivää tai pari ennen menkkoja, mutta nyt se oli +0,5 vielä menkkojen alkamispäivää edeltävänä päivänä.

- leposyke oli tavallista korkeampi. Oura-sormus mittaa myös leposykettä ja vaikka se oli normaalia korkeampi itse asiassa jo joulunpyhinä (koska herkuttelu) niin muutamaa päivää ennen kuin menkkojen olisi pitänyt alkaa, sain korkeimmat leposykkeet ikinä. Mietin johtuisiko vain töihin paluun aiheuttamasta jännityksestä ja stressistä, mutta kyllä ne sen verran epätavalliset olivat, että johtui varmasti osin raskaudesta.

- aamuisin vähän normaalia kovempi nälkä. Tähän en olisi kiinnittänyt huomiota jos en olisi epäillyt mahdollista raskautta.

- väsymys. Ajattelin, että väsymys saattaa johtua vain töihin paluusta, mutta sitten kun vapaapäivänäkin tuntui niin väsyneeltä, että alkuillasta oli pakko kellahtaa sohvalle "lepuuttamaan silmiä", ni aloin epäillä, että olisikin raskausväsymystä. Pahin väsymys oli dpo13.

Mulla ei siis missään vaiheessa ollut rinnat arat tai muutenkaan oudon tuntuiset, minkä vuoksi pidinkin raskautta aika epätodennäköisenä ennen kuin dpo13-14 oli selkeää väsymystä ja lämmöt edelleen koholla. Kaikki oireet olisi kuitenkin voinut selittää myös töihin paluun nostattamalla stressillä, joten mitään "varmoja" merkkejä raskaudesta ei kyllä ollut. Toisaalta oireet olivat hyvin samanlaiset kuin ekassa raskaudessa, joten siinä mielessä oli helppo arvata raskaustestin tulos :)

Raskaana ilman hoitoja :)

 Hei, tulin vaan kertomaan, että täällä on menossa raskauden puoliväli ja ensi viikolla pitäisi olla rakenneultra! Eli meidän esikoispoika on saamassa pikkusisaruksen syyskuussa 2021 <3 Tämä raskaus alkoi ilman minkäänlaisia hoitoja tai vippaskonsteja noin 4 kk ehkäisyn poisjättämisen jälkeen. :)

Ennen positiivisen raskaustestin tekemistä kirjoitin huvikseni ylös raskausoireita ja päätin jo silloin, että jos olen raskaana niin julkaisen ne, koska yritysaikana rakastin lukea muiden raskausoirelistoja :D Ne ovat siis edelleen minulla tallennettuna ja julkaisen ne pian. Nyt kun raskaus on jo puolivälissä niin voi hieman jo verrata edelliseen raskauteen ja sanoisin, että tämä on tähän asti ollut ensimmäistä raskautta helpompi. Ensimmäisellä kerralla oli 24/7 pahoinvointia sen ensimmäisen kolmanneksen ajan, mutta tässä raskaudessa pahoinvointia oli aika tarkalleen vain klo 7-11 ja klo 19-21. Eli siinä välissä sai aina hengähtää ja olo oli ihan ok. :) Väsymystä on sitten taas vastaavasti ollut ehkä hieman enemmän verrattuna edelliseen raskauteen, mutta se ei yllätä, koska arki on aika erilaista 2-vuotiaan kanssa kuin lapsettomana eikä nyt voi mennä lepäämään töiden jälkeen. :D Harkkasupistuksia mulla oli jo raskausviikolla 18, mikä yllätti, mutta ne tulivat vain fyysisessä rasituksessa, joten neuvolalääkärin mukaan eivät aiheuta syytä huoleen :) Ja nyt viimeisen viikon aikana niitä ei ole esiintynytkään. Katsotaan tuleeko tulevana viikonloppuna, kun meillä on muutto ja siinä ei voi ihan rasitukselta välttyä.

Liikkeitä tunsin tässä raskaudessa hieman aiemmin kuin edellisessä, mutta sitten taas toisaalta istukka on lääkärin mukaan nyt minun ja vauvan välissä ja liikkeet saattavat tuntua siksi heikommin. Eilen tunsimme ensimmäistä kertaa miehen kanssa vauvan liikkeet myös vatsan läpi ja raskaus alkaa tuntua koko ajan todellisemmalta ja todellisemmalta. <3 Toivottavasti saamme rakenneultrassa hyviä uutisia ja pääsisi sitten jo jotain hankintojakin tekemään.. :)

Ihanaa kevättä!

PCOS raskauden ja synnytyksen jälkeen

Meidän lapsettomuutta selittäväksi tekijäksi löytyi mun PCOS (monirakkulaiset munasarjat) ja siihen liittyvä ovuloimattomuus. Kuukautiset saattoivat tulla vain 2-3 kertaa vuodessa, joten on sanomattakin selvää, ettei mitään ovulaatiota tällöin tapahtunut ollenkaan. Letrozol toimi tosi nopeasti ja testien lisäksi monet kehon merkit kertoivat ovulaatioista (nehän oli mulle täysin uusia merkkejä, joita en aiemmin ollut osannut edes kaivata). Neljännestä Letrozol-kierrosta tulin sitten raskaaksi ja syntyi meidän poika <3 

Olin kuullut, että raskaus ja synnytys saattavat "parantaa" PCOS.n tai helpottaa sen oireita, joten itsekin mielenkiinnolla odotin millaisia mun kierrot tulevat olemaan synnytyksen jälkeen. Tosin synnytyksestä ehti kulua vuosi ennen kuin ensimmäiset kuukautiset tulivat. Imetin vuoden ajan, joten se ilmeisesti oli suurin syy kuukautisten poissa pysymiseen. Kun ekat kuukautiset viimein tulivat niin seuraavat alkoivatkin jo 19 päivän päästä :D Mun 60-120 päivän mittaiset kierrot olivat siis yhtäkkiä vaihtuneet alle 20 päivän kierroiksi! No siitä kierrot alkoivat sitten kyllä pikkuhiljaa pidentymään ollen aluksi noin 36 päivän mittaisia, mutta muutaman kuukauden jälkeen tuli kolme 49 päivän kiertoa putkeen. Kierrot olivat siis taas jo aika pitkiä, mutta kuitenkin ovulaatiolimoja ja PMS tyyppisiä oireita havaitsin itsessäni, joten ovulaatio saattoi ainakin osassa kiertoja tapahtua. Nyt viimeisen kierto (menkat alkoivat juuri) olikin vain 33 päivää ja tässä kierrossa olen lähes 100% varma ovulaatiosta, koska ovulaation aikoihin mulla oli kipeät nännit, selkeät ovislimat, ovulaatiokipuja ja Oura-älysormus näytti kehon lämpotilan selkeän nousun oletetun ovulaation jälkeen ja lämpötila pysyi koholla kuukautisten alkamiseen saakka. JES! Raskaus ja synnytys näyttäisi siis ainakin väliaikaisesti parantuneen tilannetta PCOS:n suhteen :) 

Ovuloimattomuuden lisäksi PCOS:ään liittyy mm.  korkeampi testosteronipitoisuus, karvoitusta, riski metaboliseen oireyhtymään ja ylipaino. Testosteroni mulla testattiin lapsettomuustutkimusten aikoihin ja se oli ylärajalla tai vähän yli ja karvoitusta on kyllä ollut teinivuosista lähtien ihan riittävästi, en vaan koskaan osannut epäillä sitä minkään oireyhtymän "oireeksi". Ylipainoa mulla ei ole koskaan ollut, mutta olenkin aiemmin ollut erittäin aktiivinen liikunnan harrastaja ja tarkka terveellisestä ruokavaliosta. Onneksi ylipainoa ei ole vieläkään, vaikka liikunta on muuttanut muotoaan ja ruokavaliossa on joustoa suuntaan jos toiseenkin ;) Selkein oire mulla on siis aina ollut se ovuloimattomuus ja on tosi hienoa, että nyt ovulaatio tapahtuu edes joskus :) Me haaveillaan tulevaisuudessa toisesta lapsesta ja olen alkanut toivoa, että se voisi olla mahdollista jopa ilman lääkityksen tuomaa apua. Toki mulla ei ole mitään Letrozol-kuureja vastaankaan jos niitä tarvitsisi uudelleen, todella kevyt ja helppo hoitohan se on. :)

Ja on se muuten vaan hieno tunne, kun kuukautiskierrot pyörii edes jokseenkin normaalisti ja tapahtuu sellaista "vaihtelua". Vaikea selittää mitä tarkoitan, mutta kyllä hormonitoiminnalla on monia merkityksiä ja vaikutuksia niin fyysiseen kuin psyykkiseenkin terveyteen ja kuukautisten puuttuminen on yleensä aina merkki siitä, että jotain on pielessä. Toivon, että näin jatkuisi mahdollisimman pitkään eikä tarvitsisi enää (ennen vaihdevuosia) palata siihen 2-3 kertaa vuodessa sykliin...

Hoitovapaalta takasin töihin - mutta vain hetkeksi

Vuoden blogihiljaisuus takana. En tosiaan kokenut omaksi jutuksi alkaa kirjoittaa vauvablogia tai blogia millään muullakaan teemalla tuossa äitiysloman ja hoitovapaan aikana. Osin asiaan tosin vaikutti myös se, että mulla oli jatkuvia ongelmia kirjautua tänne blogiin, kommentoida muiden blogitekstejä tai kirjoittaa omia tekstejä. Sitten vaan luovutin enkä jaksanut enää yrittää. Kunnes palasin töihin, pääsin kunnolla tietokoneelle ja sain aikaiseksi luotua uudet salasanat yms. Nyt oli jo ihan sen kunniaksi pakko kirjoittaa yksi teksti :D


Mä palasin siis takaisin töihin lähes 1,5 vuoden kotonaolon jälkeen toukokuun lopussa. Mun mies jäi vuorostaan kotiin ja on kotona elokuun loppuun saakka. Alun perin oli tarkoitus, että meidän pieni menisi päiväkotiin osa-aikaisesti syyskuusta alkaen ja mä tekisin 60% työaikaa. Mutta koska työnantaja on vähän nihkeä ja oli koronaa ja sattui vielä kohdalla loistava tilaisuus tehdä töitä ammatinharjoittajana syksyllä, niin mä päätinkin hakea hoitovapaata vielä syys-joulukuulle :) Eli olen nyt vähän niinku kesätöissä ja sit jään taas kotiin :D


Töihin palaaminen noin pitkän tauon jälkeen ei ollutkaan ihan vaan sitä, että avaimet käteen, tietokone auki ja hommat rullaamaan niinku ennenkin. Ehei. Tosi moni asia on muuttunut mun poissaolon aikana, ihan työkavereista lähtien. Työnkuva on sentään pysynyt suunnilleen samana ja työpaikka, vaikkakin työhuone on kyllä siirretty ihan toiselle käytävälle. Mutta joo, eka viikko meni kyllä tosi vaihtelevissa tunnelmissa, kun välillä oli ihan innoissaan siitä, että pääsee taas tekemään jotain "järkevää", syömään rauhassa, puhumaan aikuisten asioista jne ja välillä olin ihan kauhuissani, että miten mä ikinä selviän tästä työmäärästä ja enkö mä enää osaa yhtään mitään. No, nyt on kohta neljä viikkoa töitä takana ja alkaa osa jutuista sujua taas rutiinilla ja huomaan, että kyllä selviän ja kyllä osaan. Silti on vähän ristiriitainen olo syksyn suhteen, koska välillä tuntuu, että nyt kun pääsin kärryille hommista niin olisi ihana olla töissä ja saada asioita aikaiseksi ja toteuttaa taas tätä puolta itsestä.  Mutta sitten toisessa hetkessä ajattelen, että voi vitsi mikä ihana mahdollisuus olla taas syksyllä kotona ja nauttia siitä, ettei ole tavallaan pakko tehdä yhtään mitään. Niin ja sellaisina aamuina, kun se lähes 1,5 -vuotias taapero on sitä mieltä, että aamupala on pahaa ja kotona on tylsää ja äitikin ihan mälsä, niin on ihan kiva sanoa "hei hei, hauskaa päivää!", laittaa ovi kiinni ja lähteä töihin. Mutta sitten kun sellainen aamu, että hän hauskuuttaa meitä vaikka millä ilmeillä ja tempuilla, viihtyy sylissä tai omissa leikeissä ja ulkona aurinko paistaa, ni ai että ku tekis mieli jäädä kotiin juomaan rauhassa aamukahvia ja mennä takapihalle tai hiekkalaatikolle puuhailemaan. Tai kun mies ja taapero kävivät yhdessä Korkeasaaressa ja minä istuin tuijottamassa tietokoneen näyttöä, ni kyllä silloin lohdutti ajatus, että syksyllä taas saa olla kotona ja tehdä mukavia juttuja pienen kanssa :)


Kaikki aina sanoo, että sitä palaa vähän erilaisena töihin äitiysloman/hoitovapaan jälkeen tai jos ei itse ole muuttunut, niin kyllä jokin muu asia siinä arjessa vähintään on kokenut muutoksia. Kyllä mäkin huomaan, että jotain muutoksia tässä on päässyt tapahtumaan. Tässä niistä muutama:


1. Kaaoksen sietokyky tai kyky olla huomaamatta kaaosta on selvästi parantunut. Ensimmäisen viikon jälkeen multa kysyttiin enkä ole vieläkään järjestellyt ja siivonnut mun työhuonetta. Ja sitten mä vasta ekan kerran kunnolla katsoin ympärilleni, että ohoh täällähän on tosiaan huonekalut vähän hujanhajan ja ai tavaroita on näköjään pitkin pöytää ja tuoleja :D Aiempi minä olisi huomannut tällaiset seikat heti, siivonnut ja järjestellyt ja vasta sitten ryhtynyt töihin. Mutta uusi minä on tottunut jatkuvaan sotkuun ja kaaokseen eikä enää edes huomaa sitä :D Monessa asiassa on kyllä hyväkin, että pystyy keskittymään olennaiseen, vaikka ympäristö ei olisikaan täydellisessä järjestyksessä. Mutta joskus se ympäristön järjestely on tapa järjestää omaa päätäkin, jolloin kaaos ympärillä voi tarkoittaa myös kaaosta pään sisällä....


2. Muisti. Ei ole. Ei sitten yhtään. Ja siis tämä on ihan kamalaa. Mulla on aina ollut tosi hyvä muisti ja olen muistanut työkavereidenkin kalenterimerkinnät ja työasiat. Nyt en muista niistä omistakaan edes puolia. Juuri tänä aamuna unohdin KESKEN KESKUSTELUN kenestä olin puhumassa ja mikä sen henkilön nimi oli, vaikka olin juuri hetki sitten puhunut hänestä nimeltä. Kirjoitan kaiken keltaisille lapuille, koska en luota muistiini yhtään. Sitten unohdan missä se keltainen lappu on. Ja mun pitää välillä lukea omista muistiinpanoista, että mä olen tosiaan käynyt jonkun keskustelun, koska en muista siitä keskustelusta mitään tai sitä edes tapahtuneen. Monet ovat onneksi lohduttaneet, että kyllä se muisti vielä palautuu, mutta ei koskaan niin hyväksi kuin se oli ennen raskautta.


3. Aamut. Ennen heräsin jo 5.45 jos työt alkoivat klo 8 ja join rauhassa kahvin ja luin Hesarin. No on sanomattakin selvää, ettei se enää onnistu, kun lapsi herää klo 6.30 niin ei siinä paljon rauhassa Hesaria lueta :D Ja varsinkin ekoina työviikkoina oon ollut niin väsynyt, etten todellakaan olisi jaksanut nousta klo 5.45 vaan nousen vasta 6.30, syön, puen, jumitan ja lähden töihin. Ja siinä sivussa autan miestä tekemään aamupalaa ja ruokkimaan kissat.


4. Kotiasioiden miettiminen työajalla. Kai tätä tapahtui ennen raskauttakin, mutta nyt se on ihan eri tasolla. Mä saatan kesken töiden miettiä mitähän kotona syödään juuri nyt lounaaksi, mitenköhän pitkät päikkärit siellä on nukuttu, muistaakohan mies antaa lapselle vitamiinit jne. Puhumattakaan siitä, että kännykkään tulee välillä kuvia ja videoita kotoa, joita sitten katselen tippa linssissä. En uskalla edes ajatella miten pystyn keskittymään töihin sitten kun lapsi aloittaa päiväkodin. Onneksi siihen on vielä puoli vuotta niin ehdin tässä vähän rauhassa sopeutua ajatukseen ensin.


Kun nyt miettii kulunutta vuotta, niin onhan siihen monenlaista vaihetta kuulunut, että ei ihmekään jos on muutoksiakin tapahtunut. Ja varmasti on kaikenlaisia muutoksia vielä edessäkin. :)


Nyt olisi aika lähteä juhannuksen viettoon, joka on pitkästä aikaa lämmin ja aurinkoinen, ihanaa! Nautitaan siis vielä lämmöstä ja valosta ennen kuin päivä taas lyhenee ;)


Hyvää juhannusta! <3

Ensimmäiset 3 kuukautta

Siis apua, meidän poika täyttää jo kolme kuukautta 2.6. :O Mihin tää aika on hujahtanut?! Varsinkin eka kuukausi kului ihan hurjaa vauhtia. Olis ollu ihana tehdä semmosia pieniä postauksia viikko viikolta siitä miten menny ja vauvan kehityksestä, niitä ois ollu kiva lukea sit jos joskus tulee toinen lapsi ja ihan muutenkin muistella kun ei kaikkea varmasti enää muista. Mutta päätin silloin että keskityn oleelliseen eli vauvaan, enkä ota itselle mitään projekteja, joten muistinvaraisesti kerään tähän koosteen kolmesta ekasta kuukaudesta :)

Ensimmäinen kuukausi

Vauvakupla <3 Semmonen rakkaushattara, jossa oli joka solulla läsnä just siinä hetkessä ja tunsi onnellisuutta, rakkautta ja liikuttumista enemmän ku koskaan. Monesti puhuttiin miehen kanssa että tää vauva-arkihan on paljon helpompaa ku luultiin, vaikka samalla tiedostettiin että se voi muuttua koska vaan. Pääsin jopa käymään hierojalla, kaupassa ja kävelyllä yksin ja yleensä vauva vain nukkui nuo ajat isän kanssa :) Alusta saakka vauva nukkui pisimmät unipätkänsä yöllä, yleensä 4h+3h+2h ja välissä 1-2h imetyssessio. Ekalla viikolla en itse osannut nukkua vaikka vauva nukkui, koska sitä kävi niin kierroksilla uudesta elämäntilanteesta ja tunteista. Silti ei väsyttänyt oikein ollenkaan - kiitos hormoonien :D Jos unettomuutta olis jatkunut pidempään niin olisin huolestunut, mutta onneksi se tasoittui ekan viikon jälkeen :) Vahvimmat tunnemyrskyt koin 5-9 vuorokautta synnytyksestä, jolloin lähes kaikki toi kyyneleet silmiin - oli kyseessä sitten iloinen tai surullinen asia. Onneksi senkin tiesi kuuluvan asiaan ja menikin sitten ohi viikossa.

Ekan kuukauden aikana meillä kävi tosi paljon vieraita ja vaikka mies hoiti kestittämisen ja mun äiti oli leiponut tarjottavia, koin jatkuvat vierailut silti aika raskaina. Kaikki vieraat oli mukavia ja ymmärtäväisiä sekä tärkeitä ihmisiä, mutta kun lähes joka päivä oli joku tulossa tiettyyn kellonaikaan niin kyllä se vaan alkoi uuvuttaa. Mulla oli tosi vahvasti sellainen tunne, että olisin halunnut vain rauhassa tutustua vauvaan ja ihastella häntä ilman mitään aikatauluja tai painetta olla sosiaalinen. Usein vieraita oli silloin ku vauva nukkui, joten ei päässyt myöskään itse päiväunille vauvan unien aikana (mä oon kyllä huono nukkumaan päiväunia, mutta jo pelkkä lepääminen olisi tehnyt hyvää). Tästä oppineena aion mahdollisella seuraavalla kerralla ilmoittaa kaikille yhden vierailupäivän ja tulkoon silloin he jotka pääsee ja loput sit vasta kuukauden kuluttua!

Toinen kuukausi

Kun vauva täytti 4 viikkoa, alettiin liikkua enemmän kodin ulkopuolella ja käytiin esim.kahvilssa, lounaalla ja illallisella ravintolassa sekä mummolassa. Edelleen meillä kävi vieraita ja edelleen musta tuntui, että vauvan kanssa sai olla liian vähän ihan vaan rauhassa :D Vauvan kanssa alkoi kuitenkin jo pystyä tekemään pidempiä vaunulenkkejä ja ne oli ihan päivän kohokohtia: otin tavaksi tehdä kaksi lenkkiä päivässä. Joskus vauva nukkui vaunuissa vain sen tunnin ajan, jonka olin liikkeessä ja joskus jopa lisäksi vielä 2h kun vaunut oli jo pysähtyneet. Mitään selkeää päivärytmiä ei vielä ollut, mutta kaiken kaikkiaan elämä tuntui aika helpolta, kunnes vauva täytti 6 viikkoa. Sen jälkeen päivä- ja yöunet huononi ja vauva oli paljon rinnalla. Lisäksi hän alkoi itkemään yliväsymystä päiväunilta herätessä ja yöunille käydessä. Itkua kesti kerralla ehkä 5-20min mutta se oli sellaista itkupotkuraivaria, että vauva potki jaloilla ja huitoi käsillä sekä huusi naama punaisena. Se loppui joko syliin nukahtamiseen tai rinnalle asettumiseen sekä joskus hoitopöydälle. Vaikka unet huononi ja itkuisuus lisääntyi, samalla vauva kehittyi ihan hurjasti vuorovaikutuksen ja ympäristön tarkkailun suhteen. Hän alkoi ja katsella leluja 5-6 viikon iästä eteenpäin. Hoitopöydän vieressä olevasta hymiökuvasta tuli ihan lemppari ja se sai aina isot hymyt kasvoille :) Toisen kuukauden lopulla vauva viihtyi jo aika hyvin itsekseen esim. leikkimatolla, mutta nukahtamiseen alkoi kaivata äidin läheisyyttä entistä enemmän. Toisen kuukauden lopulla vauva päätti, että vaunut on ihan vihoviimeinen nukkumapaikka ja vain itki jos häntä työnteli vaunuissa ja yritti saada nukahtamaan. Ensin luulin itkua uni-itkuksi, mutta se vain voimistui ja voimistui eikä loppunut ennen kuin hänet nosti pois vaunuista. Kantoliinaan vauva nukahti heti ja nukkui yleensä 2h.

Kolmas kuukausi 

Kun vauva täytti 8 viikkoa, meillä oli ristiäiset. Vauva ei nukkunut enää autossakaan ja oli ristiäispäivänä todella yliväsynyt. Kaiken lisäksi pappi oli myöhässä, joten vauva ehti väsyä vain lisää siinä odotellessa. Hän itki kastetilaisuuden aikana, mutta sain hänet rauhoittumaan viereiselle sohvalle tutti suussa (kaste oli mun vanhempien luona). Kasteen jälkeiset juhlat oli yhtä imetystä ja kantoliinassa kanniskelua kun vauva haki turvaa rinnasta ja itkeskeli väsymystä. Hän on alusta saakka ollut tosi tarkkaavainen ja ympäristöä havainnoiva ja kaikessa ristiäishälinässä oli hänelle ihan liikaa sulateltavaa. Kuitenkin pikkuhiljaa tuosta 8 viikon iästä eteenpäin hän alkoi saada ympäristöä vähän haltuun ja jäsenneltyä mieleensä sen verran, ettei enää kuormittanut niin herkästi ja yliväsymysitkut jäi pois. Iltaisin hän nukahti unilaulun soidessa rinnalle tai syliin, mutta päivisin edelleen vain kantoliinaan. Päivisinkin saattoi nukahtaa rinnalle, mutta yritin välttää sitä että tissi olisi  ainoa unentuoja. Kokeilin nukuttaa vaunuihin tai unipesään vaikka millä keinoin, mutta aika huonoin tuloksin. Vaunuihin sain nukahtamaan jos hytkytin, hyssytin ja pidin tutista ja käsistä kiinni, ettei huitonut niillä. Kun sain vauvan nukahtamaan vaunuihin, hän nukkui puoli tuntia eikä päässyt uudestaan uneen. Usein kannoinkin häntä liinassa sitten kaikki päiväunet eli 3-6 tuntia päivässä. Öisin hän nukkui yleensä 3-4h alkuyöstä, jonka jälkeen 2h pätkiä, mutta välillä saattoi mennä kuusikin tuntia putkeen omassa sivuvaunusängyssä. Hereillä ollessaan hän viihtyi leikkimatolla tai sitterissä ihan itsekseenkin, mutta nautti kovasti juttelusta ja sitä tehtiin paljon :) Kun vauva oli 2,5 kuukauden ikäinen, olin hänestä ensimmäistä kertaa erossa yli tunnin kun kävin aromahieronnassa ja hakemassa nettikirppariostoksia. Miehellä oli ollut vähän hikiset paikat kun ei ollut heti tajunnut vauvan itkevän nälkää, mutta maitopullolla siitä olivat sitten lopulta selvinneet :D Pumppailen aina välillä maitoa pakastimeen jotta mahdollistuu jättää vauvaa isälle ja onneksi ainakin toistaiseksi vauva on huolinut maidon pullosta. Onneksi suostuu myös nukahtamaan isän pitämään kantoreppuun tai itkun kautta isän syliin, mutta kenellekään muulle en vauvaa vielä jättäisi kuin hetkeksi kun eihän raasu saisi nukutuksi ollenkaan... Olisi helppoa jos vaikka mummi voisi viedä vauvan pitkälle vaunulenkille kun me miehen kanssa mentäisiin kahville, saunaan tms mutta se ei nyt oikein onnistu. Luotan kuitenkin siihen, että tämä on vain vaihe ja kyllä me jossain vaiheessa päästään kahdestaankin taas johonkin :) Varsinkin kun vauva on yhä pidempiä aikoja hereillä ja silloin kyllä hyväksyy muitakin hoitajia kuin vanhemmat, vain nukahtamistilanteet on niitä, joissa kaipaa sen vanhempien läheisyyden nukahtaakseen.

Tästä taisi tulla aika pitkä postaus, vaikka yritin kirjoittaa ihan vain lyhyesti :D En ehtinyt käsitellä edes imetystä, parisuhdetta, vauvan temperamenttia, onnistumisia ja epäonnistumisia... En muutenkaan vielä ole päättänyt blogin kohtaloa - tämähän oli pitkään lapsettomuusblogi ja sitten odotusblogi, mutta en tiedä haluanko jatkaa äitiysblogina. Aika näyttää miltä blogin kirjoittaminen alkaa tuntua :)

Nii mites se raskausdiabetes synnytyksen jälkeen?

Raskausdiabetes oli mulle tosi hallitseva asia koko loppuraskauden kun yritin kaikin keinoin pitää verensokeriarvot, ei ainoastaan rajoissa, vaan täydellisinä. Mietin jokaista suupalaa ja söin kello kaulassa, vaikka arvot olivat koko ajan hyvät. Vielä synnärilläkin jätin puuron syömättä koska verensokeri. Hassua miten kuitenkin heti synnytyksen jälkeen unohdin koko radin, mittaukset, verensokerit ja ruokavalion. Toki siinä onnittelusämpylää syödessä kävi mielessä, että "ihanaa, saan syödä tämän" ja vauvan verensokerimittauksia jännitin, mutta ei käynyt mielessäkään mitata enää omia sokereita vaikka niin olin suunnitellut. Niillä ei vaan ollut enää mitään väliä kun oli jotain niin paljon tärkeämpää sylissä <3 Ja vauvan verensokerithan oli ihan loistavat, olisko ollu jotain 4,9; 6,7; 3,9 ja 4,5 kun alle 3 ei siis saisi olla. Kätilö kehui, ettei tommosia kutosen arvoja yleensä edes näe :) Radi ei siis lopulta vaikuttanut mitenkään synnytykseen, vauvan kanssa olemiseen tai kotiutumiseen. Neuvolaterkkakin melkein halasi kun kerroin arvoista ja sanoi, että kyllä mä niiden eteen töitä teinkin ja nyt hän määrää mut syömään herkkuja hyvällä omallatunnolla ;)

Nälkä oli heti synnytyksen jälkeen ihan loputon ja söin mitä mieli teki ja mitä oli tarjolla. Herkkuja ei sen sijaan tehnytkään mieli. Lakuja söin muutamia, mutta siinä se. Mun isä toi mulle aiemmin sovitun mukaisesti Geisha-suklaata synnärille, mutta paketti jäi avaamatta. Äiti toi laskiaispullan ja sen söin vitsaillen, että vauva tiesi tulla just ennen laskiaissunnuntaita, jotta saisin varmasti pullan :D Mutta tuntui, että oisin hyvin pärjännyt ilman sitä pullaakin. Kai se on myös niin, että kaikki kielletty houkuttaa ja sitten kun saisi syödä niin ei vaan enää kiinnosta. Kotona sitten söin herkkuja vieraiden seurana ja koska "nyt saan", mutta mitään hirveitä himoja ei kyllä ole vieläkään tullut. Oikeastaan mua jopa ällötti ja ahdisti jossain vaiheessa ku kaapit oli täynnä kaikkea hyvää mitä nyt "pitäisi" syödä koska olin niitä hamstrannut sitä varten, että "sitten kun saan syödä niin.." Onneksi vieraille pystyi tarjoamaan osan näistä herkuista (toki moni kantoi niitä mulle lisää tullessaan kun tiesivät radi-ruokavaliosta). :D

Että kaiken kaikkiaan radi ei ole vaikuttanut juuri mihinkään synnytyksen jälkeen enkä ole vetänyt herkkuja kaksin käsin. Toki siitä olen nauttinut, ettei tarvitse syömisiä miettiä, mutta en kyllä tiedä miten tässä ehtisi tai voisikaan kellon kanssa syödä ku mitään vuorokausirytmiäkään ei ole :D Joskus 3 viikkoa synnytyksen jälkeen mittasin oman verensokerin aamupalan jälkeen, koska niin olin suunnitellut tekeväni ja ajattelin että no mitataan nyt huvin ja urheilun vuoksi. Ja ihan normaali se arvo oli, jotain 4,4 muistaakseni kahden ruisleivän jälkeen ku raskausaikana se oli 6,9 yhden ruisleivän jälkeen. Että back to normal! Mutta hurjasti tsemppiä niille jotka radin kanssa vielä stressaa, kyllä se vaan on persiistä! Onneksi se kuitenkin loppuu aikanaan ja loppu on onnellinen <3

Synnytyskertomus

Mua jännitti synnytys etukäteen tosi paljon, eniten mietin miten kestän sitä kipua, menenkö jotenkin paniikkiin tai loppuuko voimat. Toisaalta toivoin, että synnytys käynnistyisi mahdollisimman pian ettei tarvitsisi enää jännittää ja toisaalta olisin halunnut siirtää sitä jonnekin hamaan tulevaisuuteen. 

Laskettu aika oli 5.3. ja torstaina 28.2. heräsin aamulla "menkkakipuihin", joita kesti jonkin aikaa, ehkä noin tunnin tai kaksi. Olin sopinut lounastreffit keskustaan ja vähän mietitytti sinne kävely jos kivut pahenisi tai alkaisi supistaa. Vessakäynnillä huomasin sitten pyyhkiessä aika ison verisen klöntin eikä ollut epäilystäkään siitä, että se oli limatulppa. Laitoin heti ensimmäisenä lounasseuralle viestiä, että joudun perumaan lounaan, koska en uskalla lähteä kävellen keskustaan asti, kun on lieviä supistuksia ja limatulppa juuri irtosi. Vasta sen jälkeen laitoin viestiä miehelle ja se kyseli mitä se limatulppa meinasikaan ja pitääkö sen lähteä kotiin :D Vastasin, että ei tarvitse, voi mennä vielä viikkokin ennen kuin mitään enempää tapahtuu. Ja siltä se alkoi näyttääkin, sillä kivut loppui ja en tuntenut mitään normaalista poikkeavaa koko päivänä. Vähän harmittelin lounastreffien perumistakin, kun mitään ei näyttänyt tapahtuvan. 

Samana iltana "menkkakivut" alkoivat uudestaan ja noin klo 19-20 limatulppaa tuli lisää. Mies halusi, että soitan synnärille varmuuden vuoksi, joten soittelin sinne ja kerroin tilanteen. Neuvoivat odottelemaan säännöllisiä supistuksia ja kokeilemaan esim. suihkua kipuun. Oltiin juuri menossa saunaan ja suihkuun, mikä ehkä vähän helpotti oloa. "Menkkakivut" eivät enää loppuneet, jossain vaiheessa niitä vähän kellotin ja tulivat 3-10 minuutin välein. Ne olivat kuitenkin ihan siedettäviä kuten mulla oikeatkin menkkakivut ja kestivät vain noin 30 sekuntia kerrallaan. Limainen verinen vuoto jatkui myös, melkein joka vessakäynnillä sitä tuli vähän. Vaikka kivut eivät olleet hurjan kovia, en kuitenkaan pysynyt nukkumaan. Aluksi yritin, mutta kun siitä ei tullut mitään, menin alakertaan istuskelemaan jumppapallon päälle ja yritin välillä lukea kirjaa. Viestittelin kaverille, joka valvoi samaan aikaan vauvan kanssa ja äidille, joka valvoi, koska ei halunnut mun valvovan yksin :D Miehen annoin nukkua rauhassa yläkerrassa, kerran se kävi kysymässä tilanteen ja oli hetken mun seurana, sitten meni takaisin nukkumaan. Noin klo 5 aloin olla jo väsynyt ja kyllästynyt jatkuviin kipuihin, kun ne eivät tuntuneet laantuvan eivätkä voimistuvan. Mies ehdotti taas synnärille soittoa ja soittelin sitten sinne taas neuvoa kysyäkseni. Sieltä sanoivat, että todennäköisesti vielä latenssivaihetta ja yhden supistuksen pitäisi kestää vähintään minuutin, jotta se saisi jotain aikaiseksi. Saisin kuitenkin mennä näytille jos haluaisin. Vähän sitä pohdin kun tuntui, että eiköhän tule turha reissu, mutta päätin sitten kuitenkin lähteä. Perillä pyytelin anteeksi, että tulin niin aikaisin, mutta kätilö oli superihana ja sanoi, että silloin saa tulla kun siltä tuntuu ja joskus sekin helpottaa kun joku tsekkaa tilanteen. 

Kätilö otti käyrää ja tarkisti kohdunsuun, lyhyet supistukset olivat lyhentäneet kohdunkaulaa niin, että enää pieni reuna oli jäljellä ja olin auki sormelle noin 2cm. Vaikka tilanne oli siis vielä ihan alussa, tuntui helpottavalta, että JOTAIN oli tapahtunut. Kätilö ehdotti, että ottaisin kipulääkettä suun kautta ja menisin osastolle lepäämään. Mies sai jäädä seuraksi mun kanssa huoneeseen, jossa ei ollut muita. Kipulääke ei auttanut mun mielestä yhtään enkä saanut nukuttua osastollakaan, lähinnä lepäilin sängyllä. Käytiin aamupalalla ja odoteltiin. Klo 12 katsottiin taas käyrää ja kohdunsuu, supistukset oli epäsäännöllisiä edelleen ja kohdunsuulla ei ollut tapahtunut juuri muuta kuin että kohdunkaula oli nyt kokonaan hävinnyt reunoineen. Meille ehdotettiin, että voitaisiin vielä lähteä kotiin jos haluttaisiin kun tilanne eteni niin hitaasti. Ihan mielellään lähdettiin, ajattelin että kotona olisi mukavampi kuluttaa aikaa ja käydä vaikka suihkussa. Koska kotona ei ollut mitään ruokaa, käytiin vielä lounaalla matkan varrella. Olin varmaan huvittava näky, kun puristin hiuskampoja molemmissa käsissä vähän väliä ja yritin hengittellä syvään mutta huomaamattomasti :D Supistukset olivat tuntuvia, mutta niiden kanssa pärjäsi hengityksen, hiuskampojen ja jumppapallon kanssa ihan hyvin. Kotona kuuntelin myös musiikkia ja illemmalla kuunneltiin yhdessä ja vähän tanssahdeltiinkin, muistan ajatelleeni että voiko synnyttäminen oikeasti olla näin hauskaa :D Jossain kohtaa kävin suihkussa, mutta se ei kyllä mulla auttanut mitään. Jos yritin supistuksen aikana suihkuttaa siihen kohtaan johon sattui, muu keho paleli ja oli vaikea rentoutua. 

Illalla supistukset sitten pidentyivät hieman ja alkoi näyttää siltä,etten nukkuisi sinäkään yönä. Pe-la välisenä yönä klo 00 lähdettiin takaisin synnärille ja olin 3-4cm auki. Sain kipulääkkeen piikkinä ja taas osastolle lepäämään. Mies sai säkkituolin, jolla pystyi nukkumaan. Kipulääke vei tällä kertaa supistuksen kovimman kärjen pois, mutta en silti saanut nukuttua. Mietitytti miten jaksan loppuvaiheen, kun valvon pari yötä alle. 

Lauantaina aamulla edistyminen tuntui edelleen hitaalta, vaikka supistuksia oli edelleen 3-10 minuutin välein. Sain toisen kipupiikin, lisäksi edelleen käytin kampoja, hengitystä ja jumppapalloa. Pyysin myös telineen, jonka avulla pystyi kävelemään ja samalla nojaamaan eteenpäin. Lähes joka supistuksen otin nimittäin vastaan eteenpäin nojaten, jotta sain vatsan rennoksi. Joko nojasin kyynärpäitä pöytään tai jumppapallolla istuessa sänkyyn. Kätilö ehdotti klo 10, että käytäisiin pari tuntia kävelemässä sairaala-alueella ja katsottaisiin sitten tilanne uudestaan. Niin tehtiin ja parin tunnin päästä olin auki 5cm. Kätilö kysyi haluaisinko suihkuun tai ammeeseen ja sanoin, että kokeilisin mielelläni ammetta. Hän kävi varaamassa sen minulle ja kysyin voisinko saada vielä yhden kipupiikin, sillä arvelin supistusten alkavan pikkuhiljaa voimistua. Kätilö suostui aluksi, mutta tuli hetken kuluttua takasin ja ehdotti, että mentäisiin sittenkin jo synnytyssaliin, jossa voisin käyttää ammetta ja ilokaasua. Koska halusin epiduraalin jossain vaiheessa, ei kipulääkkeitä kannattanut enää antaa. Suunnitelma kuulosti musta tosi hyvältä ja vitsi mikä fiilis, että VIHDOIN pääsi jo synnytyssaliin! Silloin tuli tunne, että kyllä tää homma etenee ja vauva oikeasti syntyy tällä reissulla :)

Salissa mulle opetettiin ensin ilokaasun käyttö ja hengittelin sitä sillä aikaa kun amme täyttyi. Sitten kiipesin ammeeseen ja sain ilokaasun siihen viereen myös sekä luvan laittaa omaa musiikkia. Mies istui ammeen vieressä siten, että pystyi pitämään mua toisesta kädestä kun supistus tuli ja toisella kädellä pidin ilokaasumaskia. Amme oli ihanan rentouttava ja miehen tuki auttoi myös, mutta ilokaasusta ei musta ollut muuta apua kuin että se pakotti hengittämään nenän kautta sisään ja suun kautta ulos. Kipua se ei vähentänyt. 

Ammeessa alkoi tulla jo selvästi pidempiä supistuksia ja sai oikeasti puristaa miehen kättä ihan tosissaan ja keskittyä hengittämään. Supistusten välissä sitten taas pystyi rennosti lillumaan lämpimässä vedessä. Noin tunnin päästä supistukset oli jo sen verran voimakkaita että pyysin epiduraalia. Kätilö katsoi, että olin 6-7cm auki. Tulin pois ammeessa sängylle ja supistukset alkoivatkin vähän laantua. Kätilö ehdotti, että otetaan vielä käyrää ennen epiduraalia. Joten jatkoin ilokaasulla. Sitten tuli niin pitkä kipeä supistus, että luulin ettei se lopu ikinä (mies sanoo että kesti 3 minuuttia, mutta en tiedä) ja soitin kätilön paikalle. Saliin tulikin uusi kätilö kun vuoro oli vaihtunut ja kun tuskaisena sanoin supistuksesta "tää ei lopu", kätilö tokaisi kylmän rauhallisesti "kyllä se loppuu". No tietysti loppuikin. Sen jälkeen kätilö esitteli itsensä ja kysyi olisiko nyt sen epiduraalin aika (todellakin!) ja sitä alettiin valmistelemaan. Siinäkin kesti tovi ja kun epiduraali lopulta laitettiin, oli mennyt vissiin 1,5h siitä kun pyysin epiduraalin. Epiduraalia laittanut lääkäri kysyi kätilöltä kuinka paljon olin auki ja kätilö sanoi 5cm, mikä hämmensi koska edellinen kätilö oli sanonut 6-7cm. Papereissa lukee tuo 5cm tuossa kohtaa synnytystä. Siitä huolimatta aika pian epiduraalin laiton jälkeen kätilö tarkisti kohdunsuun ja totesin sen olevan 10cm auki ja pää laskeutunut. Käski levätä nyt kun epiduraali vielä vaikutti ja soittaa kelloa kun vaikutus alkaa hälvetä ja tuntuu ponnistamisen tarve. 

Epiduraalin läpikin supistukset tuntuvat tosi pitkiltä, mutta kipu oli enemmän sellaista jännää painetta. Ilokaasua siihen piti silti käyttää enkä voi sanoa levänneeni tuota aikaa :D Mies oli onneksi koko ajan ihanasti tukena ja kehui miten hienosti menee <3 Kun paineen tunne kasvoi, soitin kelloa ja sitten alettiinkin ponnistaa. Ponnistusvaihe oli ehdottomasti se pahin vaihe, koska en meinannut millään löytää oikeaa tekniikkaa ja suuntaa. Se oli oikeasti VAIKEAA! Kokeiltiin eri asentoja, mutta suunta löytyi vain ajoittain ja olin ihan varma etten ikinä osaa synnyttää vauvaa sieltä. Supistuksiakin tuli melko harvoin, joten mulle laitettiin loppupuolella oksitosiinitippa ja papereiden mukaan se vauhditti ponnistamista hyvin. Mies tuki mua joka ponnistuksella niskasta, jotta sain selän pyöreäksi paremmin ja piti samalla toista jalkaa ylhäällä ja auki. Mä hoin melkein kaikki supistusten välit etten osaa tätä, mutta kätilö ja mies jaksoivat tsempata. Kätilö pyysi kokeilemaan vauvan päätä, kun se oli jo ihan tulossa ja siitä sai lisää voimaa. Sitten syntyi pää ja pieni nyrkki poskea vasten :D Viimeisellä ponnistuksella vielä hartiat ja sieltä sitten koko vauva tuli kuin tulikin ulos tunnin ponnistamisen jälkeen <3

Sain vauvan heti rinnalle ja siinä hän sai viettää seuraavan tunnin imemistä harjoitellen paitsi välillä kävi miehen sylissä. Mies itki vieressä, itse oli enemmän hämmentynyt, helpottunut, väsynyt ja keskittynyt tuohon pieneen rakkaaseen olentoon <3 Istukka syntyi pian vauvan tulon jälkeen ja kaksi tikkiä laitettiin pinnallisiin haavoihin, mutta se ei kovasti sattunut sen helpotuksen tunteen keskellä. 

Saatiin onnittelukahvit, sämpylää ja rahkaa ja ei ole ikinä yksikään rahka maistunut niin hyvältä! Olisin voinut vetää sitä kilon! Mies toi viereen myös lakut, joita popsin siinä vauva sylissä :)

Tunnin päästä vauva punnittiin ja mitattiin ja itse pääsin sillä aikaa suihkuun. Sitten päästiin perhehuoneeseen ja olin tosi yllättynyt siitä miten vähän oli mitään kipuja tai uupumusta, olo oli fyysisesti yllättävän hyvä. Henkisesti oli sellainen tunne, että tapahtui kaikkea koko ajan liikaa kun kätilöt ohjeisti imetystä ja perhehuoneen käytäntöjä ja olisi pitänyt viestejäkin laittaa syntymästä, kun olisin halunnut vain prosessoida kaikkea tapahtunutta ja tutustua vauvaan rauhassa. Onneksi seuraavana päivänä ehti jo rauhoittuakin :) Toipuminen lähti hyvin käyntiin ja on edelleen edennyt hyvin, ei ole ollut niin kamalaa kuin etukäteen kuvittelin :)

Kaiken kaikkiaan synnytyksestä jäi hyvät muistot ja henkilökunta oli aivan ihanaa <3 Kyllä voisin synnyttää uudelleenkin!