Niin sitä on yhtäkkiä vierähtänyt puoli vuotta viimeisestä
blogitekstistä. Puolessa vuodessa on ehditty kunnolla sopeutua uuteen
asuinpaikkaan ja unettomuuskin alkaa olla aika lailla voitettu. Tottakai
edelleen olen herkkä reagoimaan stressiin ja jännitykseen yöunen häiriöille,
mutta unettomuus ei enää ole jatkuvaa tai normaalielämää merkittävästi
häiritsevää. Se on yksi syy, miksi halusin kirjoittaa tämän tekstin: haluan
kertoa, että unettomuudesta VOI SELVITÄ. Eikä ainoastaan selvitä, vaan
unettomuudesta voi myös oppia ja siitä voi jopa olla kiitollinen. Kyllä, luit
oikein, olla kiitollinen. Ei silloin, kun unettomuus vaivaa (ei todellakaan!)
vaan myöhemmin. Kun se kaikki on ohi, kun taas nukut ja kun voit katsoa kaikkea
kokemaasi levänneenä ja erilaisesta perspektiivistä. Uskon, että jokaisella unettomalla
on oma tarinansa ja omat syynsä unettomuuden taustalla. Yhtä lailla jokaisella
unettomalla on myös oma polkunsa pois unettomuudesta. Vaikka tässä kerron omaa
polkuani, älä lue sitä ohjeena, neuvona tai sääntönä. Älä vaadi itseäsi
tekemään juuri niin kuin minä tai toipumaan unettomuudesta samaa tahtia.
Toivon, että luet kertomuksen mieluummin eräänä selviytymistarinana ja toivoa
tuovana kertomuksena. Haluan, että uskot voivasi vielä nukkua ja olla ystävä
unettomuutesi kanssa. Koska minäkin voin, sinäkin voit <3 Jos et itse kärsi
unettomuudesta, ehkä tarina voi auttaa sinua ymmärtämään sitä ystävää,
työtoveria tai puolisoa, joka siitä kärsii.
Unettomuus on mielestäni salakavala kaveri, sillä se tulee
usein pikkuhiljaa. Ensin se tulee vieraaksi aamuyön tunteina silloin tällöin,
sitten se tulee vähän useammin, viipyy vähän pidempään, on taas hetken poissa
ja palaa uudestaan. Yhtäkkiä se voikin ilmestyä myös illalla, jo nukkumaan
mennessä ja kadota keskiyöllä, mutta tulla taas esiin aamuyöllä. Siinä ei
välttämättä tunnu olevan mitään järkeä. Miksi en nuku? Miksi muut nukkuvat ja
minä en? Mitä tein väärin? Miten jaksan huomenna jos en nuku? Unettomuus
tuottaa mieleen monia kysymyksiä. Usein kysymykset ovat sellaisia, jotka tuovat
mieleen huolta, pelkoa, häpeää ja ahdistusta. Ja mikä ruokkiikaan unettomuutta
paremmin kuin huolet ja ahdistus. Unettomuus on myös siitä kiero vieras, että
luulisi väsymyksen pitävän unettomuuden loitolla, mutta ei. Mitä väsyneempi,
sitä vaikeampi voi olla nukahtaa. Pienten lasten vanhemmat tietävät, että
yliväsyneitä lapsia on vaikea saada nukahtamaan. Väsyneenä aivot nimittäin
huolehtivat, stressaavat ja ahdistuvat herkemmin, sydän voi hakata ja kortisolitaso
nousee. Koko keho käy kierroksilla. Ja tämä kaikki vie unen yhä kauemmas. Väsyt
yhä enemmän, kierrokset kehossa kovenevat ja uni karkaa taas kauemmas. Kierre
on valmis.
Unettomuudesta kärsivillä on usein taipumus pyrkiä
hallitsemaan asioita ja toimimaan oikein. Unta ei kuitenkaan voi hallita. Unta
ei voi optimoida ja suorittaa. Unettomuudesta kärsivä saattaa etsiä
kaikenlaisia ohjeita ja neuvoja, kokeilla niitä yksi toisensa jälkeen, pettyä
ja ahdistua, kun ne eivät toimi. Netti on pullollaan erilaisia ohjeita ja unen
tärkeydestä uutisoidaan lähes joka viikko. On hienoa, että ihmisiä kehotetaan
pitämään huolta itsestään ja ottamaan aikaa unelle, mutta unettomuudesta
kärsivälle nämä kaikki unen tärkeyttä korostavat tekstit ja ohjeet ovat omiaan
lisäämään ahdistusta ja pelkoa. Ja sitä kautta vaikeuttamaan nukkumista. Hyvin
harvoin unettomuuden taustalla on jokin yksittäinen asia, kuten liian korkea
lämpötila makuuhuoneessa tai vääränlainen iltapala. Yleensä unettomuuden
taustalla on monia toisiinsa vaikuttavia tekijöitä ja unettomuus on kehittynyt
pikkuhiljaa. Pääosin on kuitenkin niin, että ihminen ei nuku jos aivot
tulkitsevat, että on pysyttävä hereillä jonkin mahdollisen uhan vuoksi. Tämä
mekanismi on kehittynyt suojelemaan ihmistä ja valvomaan tai nukkumaan kevyesti
epävarmoissa ja vaarallisissa olosuhteissa, jotta vaarat eivät pääse
yllättämään kesken unien. Yleensä unettomuudesta kärsivän keho voi olla
erityisen herkkä reagoimaan mahdollisiin uhkiin. Uneton on se ihminen, joka
entisaikoina olisi laitettu kipinävahtiin. Nykyaikana uhka voi olla mikä
tahansa huoli, elämänmuutos, itselle sopimaton elämänrytmi, parisuhdekriisi,
stressaava työ jne. Uneton ei siis ole
turha, vääränlainen ja heikko ihminen. Uneton on usein herkkä ja tarkasti
havainnoiva, hän saattaa helposti huomata tunnelmia, muiden ihmisten tunteita
ja sanomattomia asioita. Aivot voivat olla jatkuvasti virittyneet havainnoimaan
ympäristöä ja niitä voi olla vaikea saa off-asentoon, lepäämään ja nukkumaan. Unettomuus
tuokin esiin tärkeän kysymyksen: mikä saa juuri minut rentoutumaan, nauttimaan
ja keskittymään hetkeen? Mikä saa oloni turvalliseksi ja hyväksi? Onko arjessani
riittävästi lepohetkiä, hetkiä jolloin vain olen tai jolloin olen täysin
rentoutunut? Vai onko arki jatkuvaa menemistä, vuorovaikutusta, tekemistä,
ongelmanratkaisua ja suorittamista?
Kuten olen jo aiemmin kirjoittanut, minun kohdallani unettomuus otti kunnolla vallan siinä vaiheessa, kun olin kärsinyt mm. ylikunnon aiheuttamista epämääräisistä kivuista ja niihin liittyvistä huolista vuoden ajan.Vaikka kehoni oli fyysisesti saanut lepoa kipujen vuoksi, pää oli tuonna vuonna täynnä huolia ja murheita, kun kivun syy ei ollut selvillä eikä päässyt harrastamaan liikuntaa (voit lukea tästä lisää tekstistä "Miten selvisin ylikunnosta?") Ei ihme, että aivot olivat lopulta sellaisessa hälytystilassa, etten nukkunut ollenkaan. Kesti pitkään ennen kuin keho ja mieli rauhoittuivat ja uskoivat, ettei ole mitään hätää. Että on turvallista nukkua. Uskon, että tähän meni niin pitkään juuri sen vuoksi, että unettomuus itsessään nostaa kehon stressitasoa, jolloin nukkuminen vaikeutuu entisestään. Tarvitsin pidemmän sairausloman, jolloin keskityin vain rauhoittumiseen ja palautumiseen. Tämän jälkeenkin tarvitsin pitkään osa-aikatyötä, jotta kehon kierrokset rauhoittuivat. Unettomuuden vuoksi liikunta jatkui edelleen pelkkänä kävelynä ja joogana hyvin pitkään. Vieläkin liikun pääosin kevyesti ja raskaamman treenin teen maksimissaan kahdesti viikossa, yleensä vain kerran. Ja pikkuhiljaa keho on alkanut rauhoittua ja nukkua.
Mielen rauhoittumiseen ja unettomuuden väistymiseen on
mennyt aikaa yli vuosi. Vuoden aikana olen kokeillut vaikka minkälaista
muutosta ja kikkakolmosta nukkumisen tueksi, myös erilaisia lääkkeitä. Aluksi
mikään lääke ei auttanut, koska mikään lääke ei voinut poistaa huolia eikä laskea
kehon kierroksia välittömästi. Kun elämä ja mieli rauhoittuivat, myös
lääkkeistä pystyi saamaan lisäapua. Ja tässä tarkoitan pientä annosta
mielialalääkettä, en varsinaisia unilääkkeitä, jotka pitkään käytettynä voivat
vain pahentaa unettomuutta. Jos vaikeassa unettomuudessa kuitenkin turvaudut
lääkkeeseen, älä syyllistä siitä itseäsi ja huolehdi asiasta, vaan ota lääke
rauhallisin mielin ja luota siihen, että vielä jonain päivänä nukut ilman
lääkettä. Usein myös selviät päivästäsi, vaikka olisit nukkunut vähän. Luota kehoosi
ja mieleesi, se on tehty selviytymään ja korjaamaan itse itseään. Sitä ei
tarvitse kontrolloida ja ohjailla, vain kuunnella.
Jos kärsit unettomuudesta, älä odota ratkaisua ja muutosta
heti. Anna itsellesi aikaa. Vaikka unettomuus huolettaa, yritä pysyä rauhallisena.
Neuvojen ja ohjeiden sijaan voit tunnustella mikä tuntuu juuri sinusta hyvältä,
juuri nyt. Mitä vähemmän ajatuksissa vilisee sanoisi ”pitäisi”, ”täytyisi”, ”nyt
kuuluu tehdä näin”, sen parempi. Mitä myötätuntoisemmin suhtaudut itseesi ja uneesi,
sen paremmin kehosi rauhoittuu ja kutsuu unta. Kun nukut huonosti, ole
extrakiltti itsellesi ja tee vain välttämättömin.
Niin ja se kiitollisuus. Miksi olen kiitollinen niin
hirveälle peikolle kuin unettomuus? Unettomuudelle, joka saa sydämen
hakkaamaan, vie hetkeksi työkyvyn kokonaan, saa päivät ja yöt tuntumaan
pitkiltä ja sumuisilta, pysäyttää arjen ja huolettaa? Omalla kohdallani unettomuus auttoi minua
pysähtymään. Unettomuus auttoi kohtaamaan kaikki hankalatkin tunteet ja
käsittelemään ne. Unettomuus auttoi kysymään ja etsimään vastausta kysymykseen,
mikä tekee juuri minut onnelliseksi. Mitä juuri minä toivon elämältä, mikä
tuntuu juuri minusta hyvältä? Unettomuus auttoi myös hyväksymään, että olen
riittävä juuri tällaisena kuin olen. Olen riittävä ja arvokas myös silloin kun
olen väsynyt ja kiukkuinen. Aina ei tarvitse olla energinen ja tehokas
ollakseen arvokas. Unettomuus auttoi hyväksymään oman inhimillisyyden. Nykyään
olen kiitollisempi ihan tavallisista päivistä, pienistä asioista. En syyllistä
tai vaadi itseltäni kohtuuttomasti. Ja jos nukun huonosti, tiedän, että parempi
yö tulee vielä. Se tulee aina.
Kauniita unia! <3
p.s. Huomasit ehkä, että blogiin on ilmestynyt tähän asti läpikäydyt lapsettomuustutkimukset ja -hoidot. Kirjoittelen aiheesta lisää myöhemmin :)
p.s. Huomasit ehkä, että blogiin on ilmestynyt tähän asti läpikäydyt lapsettomuustutkimukset ja -hoidot. Kirjoittelen aiheesta lisää myöhemmin :)
Minun kohdallani unettomuus iski kuin salama. En ollut koskaan ollut uneton, olin elänyt kaikkien unen sääntöjen mukaan. Elämäni oli tasaista - Ja äkkiä en saanutkaan enää unta.
VastaaPoistaEli unettomuus ei välttämättä kehity hiljalleen. Se voi myös kehittyä niin että on elänyt ns. Oikein. Ja unettomuuden kokeminen tyhjästä voi olla melkoisen raju kokemus, kuten minulle se oli.
Olen tässä hiljalleen miettinyt, että pitääkö elää unilääkkeillä koko loppuelämäni, koska ketään ei juuri kiinnosta tutkia, miksi minusta tuli uneton.