perjantai 13. heinäkuuta 2018

6. raskausviikko (5+0 - 5+6)

Jos 5. raskausviikko oli ihana, niin tää 6. oli sit kamala :D No, ei nyt ehkä kamala, mutta aika krapulainen. Eli siis jatkuvasti sellainen olo kuin olisi juonut edellisenä iltana muutaman siiderin liikaa. Varsinkin aamut ja aamupäivät menee rapsakasti, iltapäivästä alkaa sitten yleensä helpottaa, mutta ei se kuvotus kokonaan poistu. Jatkuvasti saisi olla syömässä, jotta ei tuu liian kova nälkä ja sitä myöten entistä huonompi olo. Alan vaan olla jo täysin kyllästynyt ihan kaikkeen mitä kaapista löytyy. Mies on lähes joka päivä käynyt kaupassa, kun se mikä vielä eilen meni alas, saattaa tökkiä tänään ihan totaalisesti. Aluksi yritin syödä terveellisesti ja pieniä annoksia usein, mutta on vaan myönnettävä, että en mä noilla hedelmillä ja jogurteilla kovin pitkälle pötki. Ainoa mikä vähän auttaa huonoon oloon on ihan kunnon ruoka, kuten makaronilaatikko tai tortillat. Ja nolottaa myöntää, mutta myös Hesen kerroshampurilainen... Siltäkin osin tää olo muistuttaa siis krapulaa, että jos jotain tekee mieli niin krapularuokaa eli roskaruokaa. Mitä en normaalisti syö juuri koskaan, varsinkaan kun ei aikoihin ole ollut oikeaa krapulaakaan.

Pahimmat olot oli kyllä viime yönä kun en sen huonon olon takia saanut nukutuksi juuri ollenkaan eikä se stressi valvomisesta tietenkään parantanut oloa. En mä muutoin nykyään enää edes stressaa jos jonain yönä valvonkin, mutta nyt sit mietin miten se nostaa kortisolitasoja ja on haitallista alkion kehitykselle. Vai voiko yksi valvottu yö vaikuttaa pahasti? Oon kyllä nukkunut huonosti koko raskausajan, mutta eilistä lukuunottamatta se on ollut ”vain” aamuyön valvomista. Onneksi aamu oli sitten taas vastaavasti olojen puolesta normaalia helpompi ja sain ainakin levättyä ellen jopa torkahdettua aamupäivällä. Toivottavasti ensi yönä uni maistuisi :)

Tiedän, että tää pahoinvointi voisi olla pahempaakin ja saattaa vielä sellaiseksi muuttuakin kun viikkoja menee eteenpäin. Pystyn sentään syömään enkä oksentele. Mutta silti välillä hajottaa kun se huono olo on jotenkin niin kokonaisvaltainen ja paljon tulee vaan maattua sohvalla sen sijaan, että nauttisi hienoista kesäsäistä. Onneksi oon illalla yleensä päässyt käymään ulkona haistelemassa raitista ilmaa. Ja toissapäivänä selviydyin sentään lounaalle kavereiden kanssa, sekin vähän helpotti kun sai syödä taas kunnolla ja keskittyä höpöttelyyn :) Tämään olisi myös rennot kaveritreffit illalla, mutta saas nähdä jaksanko tuon edellisen yön jäljiltä kammeta itseäni paikalle :/

Kauhulla ja innolla odotan, mitä 7. raskausviikko tuo tullessaan! Ja hei enää viikko varhaisultraan, siten näkisi onko siellä oikeasti joku jonka vuoksi kärsitään :)

6 kommenttia:

  1. Moi! Selailin tässä sun blogin läpi, kiva kun oot kirjoitellut unettomuudestakin! :) itsellä kans unettomuutta taustalla, aktivoituu aina stressin myötä, niin oli kiva lukea jonkun toisenkin kokemuksia.

    Ja paljon onnea raskaudesta!! Toi alkuraskauden pahoinvointi - i feel you! Ihan kamalaa ja niin raskasta yrittää keksiä ruokia, jotka maistuis. Itellä oli laukku täynnä puoliks syötyjä myslipatukoita ym, kun aina kesken kaiken tuli paha olo eikä tehnytkään mieli :D mutta pakko oli koko ajan jotain yrittää syödä. Edelleen tietyt asiat aiheuttaa näin jälkeenpäin pahoinvointia! Ja unettomuus mulla itseasias aivan alun jälkeen korjaantui ja nukuin paremmin, kun aikoihin! Toivottavasti sulla kans kävis niin :)

    Tulipas tekstiä, jään seurailemaan sun matkaa, onnea odotukseen!! :)

    VastaaPoista
  2. Oi kiitos ihanasta kommentista, tuo hirveesti toivoa että sulla unettomuus korjaantui tän alun jälkeen, ehkä mullakin :) Luin jostain toisestakin unettomuuden kokeneesta raskaana olevasta naisesta joka alkoi nukkua kuin tukki 9. viikosta lähtien. Sitä odotellessa!

    Ja tää pahoinvointi on kyllä niiiiin... Ainoa lohtu on, että varmasti tääkin helpottaa jossain kohtaa ja voisi olla toki pahempikin. Sitä pahempaa mä vaan pelkään että on edessä mut turha kai sitä on etukäteen murehtia.

    Onnea odotukseen sinnekin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi mä kirjoitin hämäävästi kommentin nopeasti kirjoittaessani, mulla valitettavasti raskaus keskeytyi kuukausi sitten! Sori! Toiveissa on kyllä uusi raskaus, heti kun kierto vaan starttaisi jossain vaiheessa :) mietin juuri keskenmenon jälkeen kovasti, että miten ihmeessä jaksaa käydä uudelleen läpi kaiken ja sen pahoinvoinnin. Mut niin sitä vaan jännästi on valmis mihin vaan, että oman lapsen saisi <3 mulla todettiin keskenmeno 10+0 ja silloin vielä oli pahoinvointia, mutta eikö se yleensä ekan kolmanneksen jälkeen helpota, toivottavasti siellä käy niin!

      Poista
  3. Voi ei, anteeksi :( Voimia keskenmenosta selviämiseen ja uuteen yritykseen, toivotaan että tärppää pian! <3 Ja ehkä toisella kerralla ei ole niin pahaa pahoinvointia kun keho on jo vähän tottuneempi istukkahormoniin :)

    VastaaPoista
  4. Hei, löysin blogisi ja jäin kiinnostuneena seuraamaan sinun raskauden kulkua. Onnea odotukseen! :) Samoilla viikoilla mennään, minä pari päivää jäljempänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja kivaa, että on samoilla viikoilla menijöitä :) Yritän joku päivä ehtiä päivittää jotakin 7. ja 8. raskausviikosta. Mukavaa odotusta sinnekin! :)

      Poista