Nii mites se raskausdiabetes synnytyksen jälkeen?

Raskausdiabetes oli mulle tosi hallitseva asia koko loppuraskauden kun yritin kaikin keinoin pitää verensokeriarvot, ei ainoastaan rajoissa, vaan täydellisinä. Mietin jokaista suupalaa ja söin kello kaulassa, vaikka arvot olivat koko ajan hyvät. Vielä synnärilläkin jätin puuron syömättä koska verensokeri. Hassua miten kuitenkin heti synnytyksen jälkeen unohdin koko radin, mittaukset, verensokerit ja ruokavalion. Toki siinä onnittelusämpylää syödessä kävi mielessä, että "ihanaa, saan syödä tämän" ja vauvan verensokerimittauksia jännitin, mutta ei käynyt mielessäkään mitata enää omia sokereita vaikka niin olin suunnitellut. Niillä ei vaan ollut enää mitään väliä kun oli jotain niin paljon tärkeämpää sylissä <3 Ja vauvan verensokerithan oli ihan loistavat, olisko ollu jotain 4,9; 6,7; 3,9 ja 4,5 kun alle 3 ei siis saisi olla. Kätilö kehui, ettei tommosia kutosen arvoja yleensä edes näe :) Radi ei siis lopulta vaikuttanut mitenkään synnytykseen, vauvan kanssa olemiseen tai kotiutumiseen. Neuvolaterkkakin melkein halasi kun kerroin arvoista ja sanoi, että kyllä mä niiden eteen töitä teinkin ja nyt hän määrää mut syömään herkkuja hyvällä omallatunnolla ;)

Nälkä oli heti synnytyksen jälkeen ihan loputon ja söin mitä mieli teki ja mitä oli tarjolla. Herkkuja ei sen sijaan tehnytkään mieli. Lakuja söin muutamia, mutta siinä se. Mun isä toi mulle aiemmin sovitun mukaisesti Geisha-suklaata synnärille, mutta paketti jäi avaamatta. Äiti toi laskiaispullan ja sen söin vitsaillen, että vauva tiesi tulla just ennen laskiaissunnuntaita, jotta saisin varmasti pullan :D Mutta tuntui, että oisin hyvin pärjännyt ilman sitä pullaakin. Kai se on myös niin, että kaikki kielletty houkuttaa ja sitten kun saisi syödä niin ei vaan enää kiinnosta. Kotona sitten söin herkkuja vieraiden seurana ja koska "nyt saan", mutta mitään hirveitä himoja ei kyllä ole vieläkään tullut. Oikeastaan mua jopa ällötti ja ahdisti jossain vaiheessa ku kaapit oli täynnä kaikkea hyvää mitä nyt "pitäisi" syödä koska olin niitä hamstrannut sitä varten, että "sitten kun saan syödä niin.." Onneksi vieraille pystyi tarjoamaan osan näistä herkuista (toki moni kantoi niitä mulle lisää tullessaan kun tiesivät radi-ruokavaliosta). :D

Että kaiken kaikkiaan radi ei ole vaikuttanut juuri mihinkään synnytyksen jälkeen enkä ole vetänyt herkkuja kaksin käsin. Toki siitä olen nauttinut, ettei tarvitse syömisiä miettiä, mutta en kyllä tiedä miten tässä ehtisi tai voisikaan kellon kanssa syödä ku mitään vuorokausirytmiäkään ei ole :D Joskus 3 viikkoa synnytyksen jälkeen mittasin oman verensokerin aamupalan jälkeen, koska niin olin suunnitellut tekeväni ja ajattelin että no mitataan nyt huvin ja urheilun vuoksi. Ja ihan normaali se arvo oli, jotain 4,4 muistaakseni kahden ruisleivän jälkeen ku raskausaikana se oli 6,9 yhden ruisleivän jälkeen. Että back to normal! Mutta hurjasti tsemppiä niille jotka radin kanssa vielä stressaa, kyllä se vaan on persiistä! Onneksi se kuitenkin loppuu aikanaan ja loppu on onnellinen <3

Synnytyskertomus

Mua jännitti synnytys etukäteen tosi paljon, eniten mietin miten kestän sitä kipua, menenkö jotenkin paniikkiin tai loppuuko voimat. Toisaalta toivoin, että synnytys käynnistyisi mahdollisimman pian ettei tarvitsisi enää jännittää ja toisaalta olisin halunnut siirtää sitä jonnekin hamaan tulevaisuuteen. 

Laskettu aika oli 5.3. ja torstaina 28.2. heräsin aamulla "menkkakipuihin", joita kesti jonkin aikaa, ehkä noin tunnin tai kaksi. Olin sopinut lounastreffit keskustaan ja vähän mietitytti sinne kävely jos kivut pahenisi tai alkaisi supistaa. Vessakäynnillä huomasin sitten pyyhkiessä aika ison verisen klöntin eikä ollut epäilystäkään siitä, että se oli limatulppa. Laitoin heti ensimmäisenä lounasseuralle viestiä, että joudun perumaan lounaan, koska en uskalla lähteä kävellen keskustaan asti, kun on lieviä supistuksia ja limatulppa juuri irtosi. Vasta sen jälkeen laitoin viestiä miehelle ja se kyseli mitä se limatulppa meinasikaan ja pitääkö sen lähteä kotiin :D Vastasin, että ei tarvitse, voi mennä vielä viikkokin ennen kuin mitään enempää tapahtuu. Ja siltä se alkoi näyttääkin, sillä kivut loppui ja en tuntenut mitään normaalista poikkeavaa koko päivänä. Vähän harmittelin lounastreffien perumistakin, kun mitään ei näyttänyt tapahtuvan. 

Samana iltana "menkkakivut" alkoivat uudestaan ja noin klo 19-20 limatulppaa tuli lisää. Mies halusi, että soitan synnärille varmuuden vuoksi, joten soittelin sinne ja kerroin tilanteen. Neuvoivat odottelemaan säännöllisiä supistuksia ja kokeilemaan esim. suihkua kipuun. Oltiin juuri menossa saunaan ja suihkuun, mikä ehkä vähän helpotti oloa. "Menkkakivut" eivät enää loppuneet, jossain vaiheessa niitä vähän kellotin ja tulivat 3-10 minuutin välein. Ne olivat kuitenkin ihan siedettäviä kuten mulla oikeatkin menkkakivut ja kestivät vain noin 30 sekuntia kerrallaan. Limainen verinen vuoto jatkui myös, melkein joka vessakäynnillä sitä tuli vähän. Vaikka kivut eivät olleet hurjan kovia, en kuitenkaan pysynyt nukkumaan. Aluksi yritin, mutta kun siitä ei tullut mitään, menin alakertaan istuskelemaan jumppapallon päälle ja yritin välillä lukea kirjaa. Viestittelin kaverille, joka valvoi samaan aikaan vauvan kanssa ja äidille, joka valvoi, koska ei halunnut mun valvovan yksin :D Miehen annoin nukkua rauhassa yläkerrassa, kerran se kävi kysymässä tilanteen ja oli hetken mun seurana, sitten meni takaisin nukkumaan. Noin klo 5 aloin olla jo väsynyt ja kyllästynyt jatkuviin kipuihin, kun ne eivät tuntuneet laantuvan eivätkä voimistuvan. Mies ehdotti taas synnärille soittoa ja soittelin sitten sinne taas neuvoa kysyäkseni. Sieltä sanoivat, että todennäköisesti vielä latenssivaihetta ja yhden supistuksen pitäisi kestää vähintään minuutin, jotta se saisi jotain aikaiseksi. Saisin kuitenkin mennä näytille jos haluaisin. Vähän sitä pohdin kun tuntui, että eiköhän tule turha reissu, mutta päätin sitten kuitenkin lähteä. Perillä pyytelin anteeksi, että tulin niin aikaisin, mutta kätilö oli superihana ja sanoi, että silloin saa tulla kun siltä tuntuu ja joskus sekin helpottaa kun joku tsekkaa tilanteen. 

Kätilö otti käyrää ja tarkisti kohdunsuun, lyhyet supistukset olivat lyhentäneet kohdunkaulaa niin, että enää pieni reuna oli jäljellä ja olin auki sormelle noin 2cm. Vaikka tilanne oli siis vielä ihan alussa, tuntui helpottavalta, että JOTAIN oli tapahtunut. Kätilö ehdotti, että ottaisin kipulääkettä suun kautta ja menisin osastolle lepäämään. Mies sai jäädä seuraksi mun kanssa huoneeseen, jossa ei ollut muita. Kipulääke ei auttanut mun mielestä yhtään enkä saanut nukuttua osastollakaan, lähinnä lepäilin sängyllä. Käytiin aamupalalla ja odoteltiin. Klo 12 katsottiin taas käyrää ja kohdunsuu, supistukset oli epäsäännöllisiä edelleen ja kohdunsuulla ei ollut tapahtunut juuri muuta kuin että kohdunkaula oli nyt kokonaan hävinnyt reunoineen. Meille ehdotettiin, että voitaisiin vielä lähteä kotiin jos haluttaisiin kun tilanne eteni niin hitaasti. Ihan mielellään lähdettiin, ajattelin että kotona olisi mukavampi kuluttaa aikaa ja käydä vaikka suihkussa. Koska kotona ei ollut mitään ruokaa, käytiin vielä lounaalla matkan varrella. Olin varmaan huvittava näky, kun puristin hiuskampoja molemmissa käsissä vähän väliä ja yritin hengittellä syvään mutta huomaamattomasti :D Supistukset olivat tuntuvia, mutta niiden kanssa pärjäsi hengityksen, hiuskampojen ja jumppapallon kanssa ihan hyvin. Kotona kuuntelin myös musiikkia ja illemmalla kuunneltiin yhdessä ja vähän tanssahdeltiinkin, muistan ajatelleeni että voiko synnyttäminen oikeasti olla näin hauskaa :D Jossain kohtaa kävin suihkussa, mutta se ei kyllä mulla auttanut mitään. Jos yritin supistuksen aikana suihkuttaa siihen kohtaan johon sattui, muu keho paleli ja oli vaikea rentoutua. 

Illalla supistukset sitten pidentyivät hieman ja alkoi näyttää siltä,etten nukkuisi sinäkään yönä. Pe-la välisenä yönä klo 00 lähdettiin takaisin synnärille ja olin 3-4cm auki. Sain kipulääkkeen piikkinä ja taas osastolle lepäämään. Mies sai säkkituolin, jolla pystyi nukkumaan. Kipulääke vei tällä kertaa supistuksen kovimman kärjen pois, mutta en silti saanut nukuttua. Mietitytti miten jaksan loppuvaiheen, kun valvon pari yötä alle. 

Lauantaina aamulla edistyminen tuntui edelleen hitaalta, vaikka supistuksia oli edelleen 3-10 minuutin välein. Sain toisen kipupiikin, lisäksi edelleen käytin kampoja, hengitystä ja jumppapalloa. Pyysin myös telineen, jonka avulla pystyi kävelemään ja samalla nojaamaan eteenpäin. Lähes joka supistuksen otin nimittäin vastaan eteenpäin nojaten, jotta sain vatsan rennoksi. Joko nojasin kyynärpäitä pöytään tai jumppapallolla istuessa sänkyyn. Kätilö ehdotti klo 10, että käytäisiin pari tuntia kävelemässä sairaala-alueella ja katsottaisiin sitten tilanne uudestaan. Niin tehtiin ja parin tunnin päästä olin auki 5cm. Kätilö kysyi haluaisinko suihkuun tai ammeeseen ja sanoin, että kokeilisin mielelläni ammetta. Hän kävi varaamassa sen minulle ja kysyin voisinko saada vielä yhden kipupiikin, sillä arvelin supistusten alkavan pikkuhiljaa voimistua. Kätilö suostui aluksi, mutta tuli hetken kuluttua takasin ja ehdotti, että mentäisiin sittenkin jo synnytyssaliin, jossa voisin käyttää ammetta ja ilokaasua. Koska halusin epiduraalin jossain vaiheessa, ei kipulääkkeitä kannattanut enää antaa. Suunnitelma kuulosti musta tosi hyvältä ja vitsi mikä fiilis, että VIHDOIN pääsi jo synnytyssaliin! Silloin tuli tunne, että kyllä tää homma etenee ja vauva oikeasti syntyy tällä reissulla :)

Salissa mulle opetettiin ensin ilokaasun käyttö ja hengittelin sitä sillä aikaa kun amme täyttyi. Sitten kiipesin ammeeseen ja sain ilokaasun siihen viereen myös sekä luvan laittaa omaa musiikkia. Mies istui ammeen vieressä siten, että pystyi pitämään mua toisesta kädestä kun supistus tuli ja toisella kädellä pidin ilokaasumaskia. Amme oli ihanan rentouttava ja miehen tuki auttoi myös, mutta ilokaasusta ei musta ollut muuta apua kuin että se pakotti hengittämään nenän kautta sisään ja suun kautta ulos. Kipua se ei vähentänyt. 

Ammeessa alkoi tulla jo selvästi pidempiä supistuksia ja sai oikeasti puristaa miehen kättä ihan tosissaan ja keskittyä hengittämään. Supistusten välissä sitten taas pystyi rennosti lillumaan lämpimässä vedessä. Noin tunnin päästä supistukset oli jo sen verran voimakkaita että pyysin epiduraalia. Kätilö katsoi, että olin 6-7cm auki. Tulin pois ammeessa sängylle ja supistukset alkoivatkin vähän laantua. Kätilö ehdotti, että otetaan vielä käyrää ennen epiduraalia. Joten jatkoin ilokaasulla. Sitten tuli niin pitkä kipeä supistus, että luulin ettei se lopu ikinä (mies sanoo että kesti 3 minuuttia, mutta en tiedä) ja soitin kätilön paikalle. Saliin tulikin uusi kätilö kun vuoro oli vaihtunut ja kun tuskaisena sanoin supistuksesta "tää ei lopu", kätilö tokaisi kylmän rauhallisesti "kyllä se loppuu". No tietysti loppuikin. Sen jälkeen kätilö esitteli itsensä ja kysyi olisiko nyt sen epiduraalin aika (todellakin!) ja sitä alettiin valmistelemaan. Siinäkin kesti tovi ja kun epiduraali lopulta laitettiin, oli mennyt vissiin 1,5h siitä kun pyysin epiduraalin. Epiduraalia laittanut lääkäri kysyi kätilöltä kuinka paljon olin auki ja kätilö sanoi 5cm, mikä hämmensi koska edellinen kätilö oli sanonut 6-7cm. Papereissa lukee tuo 5cm tuossa kohtaa synnytystä. Siitä huolimatta aika pian epiduraalin laiton jälkeen kätilö tarkisti kohdunsuun ja totesin sen olevan 10cm auki ja pää laskeutunut. Käski levätä nyt kun epiduraali vielä vaikutti ja soittaa kelloa kun vaikutus alkaa hälvetä ja tuntuu ponnistamisen tarve. 

Epiduraalin läpikin supistukset tuntuvat tosi pitkiltä, mutta kipu oli enemmän sellaista jännää painetta. Ilokaasua siihen piti silti käyttää enkä voi sanoa levänneeni tuota aikaa :D Mies oli onneksi koko ajan ihanasti tukena ja kehui miten hienosti menee <3 Kun paineen tunne kasvoi, soitin kelloa ja sitten alettiinkin ponnistaa. Ponnistusvaihe oli ehdottomasti se pahin vaihe, koska en meinannut millään löytää oikeaa tekniikkaa ja suuntaa. Se oli oikeasti VAIKEAA! Kokeiltiin eri asentoja, mutta suunta löytyi vain ajoittain ja olin ihan varma etten ikinä osaa synnyttää vauvaa sieltä. Supistuksiakin tuli melko harvoin, joten mulle laitettiin loppupuolella oksitosiinitippa ja papereiden mukaan se vauhditti ponnistamista hyvin. Mies tuki mua joka ponnistuksella niskasta, jotta sain selän pyöreäksi paremmin ja piti samalla toista jalkaa ylhäällä ja auki. Mä hoin melkein kaikki supistusten välit etten osaa tätä, mutta kätilö ja mies jaksoivat tsempata. Kätilö pyysi kokeilemaan vauvan päätä, kun se oli jo ihan tulossa ja siitä sai lisää voimaa. Sitten syntyi pää ja pieni nyrkki poskea vasten :D Viimeisellä ponnistuksella vielä hartiat ja sieltä sitten koko vauva tuli kuin tulikin ulos tunnin ponnistamisen jälkeen <3

Sain vauvan heti rinnalle ja siinä hän sai viettää seuraavan tunnin imemistä harjoitellen paitsi välillä kävi miehen sylissä. Mies itki vieressä, itse oli enemmän hämmentynyt, helpottunut, väsynyt ja keskittynyt tuohon pieneen rakkaaseen olentoon <3 Istukka syntyi pian vauvan tulon jälkeen ja kaksi tikkiä laitettiin pinnallisiin haavoihin, mutta se ei kovasti sattunut sen helpotuksen tunteen keskellä. 

Saatiin onnittelukahvit, sämpylää ja rahkaa ja ei ole ikinä yksikään rahka maistunut niin hyvältä! Olisin voinut vetää sitä kilon! Mies toi viereen myös lakut, joita popsin siinä vauva sylissä :)

Tunnin päästä vauva punnittiin ja mitattiin ja itse pääsin sillä aikaa suihkuun. Sitten päästiin perhehuoneeseen ja olin tosi yllättynyt siitä miten vähän oli mitään kipuja tai uupumusta, olo oli fyysisesti yllättävän hyvä. Henkisesti oli sellainen tunne, että tapahtui kaikkea koko ajan liikaa kun kätilöt ohjeisti imetystä ja perhehuoneen käytäntöjä ja olisi pitänyt viestejäkin laittaa syntymästä, kun olisin halunnut vain prosessoida kaikkea tapahtunutta ja tutustua vauvaan rauhassa. Onneksi seuraavana päivänä ehti jo rauhoittuakin :) Toipuminen lähti hyvin käyntiin ja on edelleen edennyt hyvin, ei ole ollut niin kamalaa kuin etukäteen kuvittelin :)

Kaiken kaikkiaan synnytyksestä jäi hyvät muistot ja henkilökunta oli aivan ihanaa <3 Kyllä voisin synnyttää uudelleenkin! 

Hän on täällä

Halusin vain tulla päivittämään blogiin, että meidän rakas pieni poikamme syntyi viime lauantaina 2.3. <3 <3 <3 Hän painoi 3324g ja pituudeksi mitattiin synnärillä 48cm, mutta eilen neuvolassa 51,5cm ja neuvolaterkan mukaan ei ole noin paljoa voinut kasvaa pituutta viidessä päivässä, joten syntymäpituus on oikeasti ollut ehkä noin 50cm. Joka tapauksessa hän on maailman suloisin ja valloittavin pikkutyyppi, jota tulee ikävä jo silloin jos hän vetelee pidemmät päiväunet <3 

Nyt ollaan kolme päivää harjoiteltu uutta elämää kotona ja kauheasti en ole malttanut enkä ehtinyt tehdä muuta kuin imettää, nukkua, syödä, juoda, vaihtaa vaippaa ja tuijotella vauvaa :) Mies hoitaa kotitöitä vähän liiankin tehokkaasti (haluaa niin kovasti olla hyödyksi) ja tuo mulle ruokaa ja juomaa, kun imetän. Me kaikki voidaan hyvin ja miehen kanssa on todettu monta kertaa, että on tää vaan ihmeellistä ja ihan parasta<3

Haluaisin kirjoittaa synnytystarinan tänne jossain vaiheessa, mutta katsotaan koska sen ehtii ja jaksaa tehdä. Sen verran voin jo kertoa, että synnytys oli latenssivaihe mukaan laskettuna todella pitkä ja ponnistusvaiheessa oli usko itseen koetuksella, mutta loppujen lopuksi synnytyksestä jäi voimaannuttavat muistot ja voisin synnyttää uudelleenkin :) 

Nyt takas imetyksen pariin! ;)

39. raskausviikko: Tänään ois hyvä päivä synnyttää!

Tänään rv39+0, joten hyvä kirjoitella ylös edeltävän viikon tuntemuksia :) Viime viikon lauantaina eli 38+4 sanoin miehelle aamulla, että "nyt on ihan sellanen olo, että tänään ois hirveen hyvä päivä synnyttää". Olin jotenkin nukkunut yöni tavallista paremmin, fiilis oli hyvä ja luottavainen ja tuntui kaiken kaikkiaan siltä, että just tänään mä jopa selviäisin kauheimmistakin tuskista. Aurinkokin paistoi nätisti ja fiilis oli rento. Mutta eihän se synnytys täydellisenä päivänä käynnisty :D Tosin just samaisen päivän yönä klo 23.45 sain sen verran esimakua koko hommasta, että koin ensimmäisen todella kivuliaan supistuksen, jollaista en ole vielä kertaakaan aiemmin kokenut. Heräsin ja olin kääntämässä kylkeä, kun vatsa meni kivikovaksi ja iski sellainen kova polte koko vatsan alueelle. Ei muistuttanut lainkaan menkkakipua eikä selässä tuntunut mitään. Polte vaan paheni ja laajeni enkä voinut ku keskittyä hengitykseen - tai siis puuskuttamiseen. Sitä kesti ehkä noin minuutin, sitten laantui ja pian ei tuntunut enää mitään. Vatsakin rentoutui takaisin normaaliksi. Mieskin heräsi siihen mun ensiähkäisyyn ja sen jälkeiseen puuskutukseen ja tarrasi heti mua kädestä kiinni. Mies kysyi supistaako mua ja sopersin vaan jotain "joo...kai.. tai en minä tiiä". :D Mutta eiköhän se supistus ollut. En saanut enää unta, kun jännitti milloin tulee seuraava ja tästäkö se alkaa. Muistelin, että pitää yrittää rentoutua edes supistusten välissä, joten rentoutin koko kehon hengityksen avulla. No, seuraavaa supistusta ei ikinä tullut ja rentoutushengityksistä huolimatta en enää nukahtanut. Joskus aamuyöllä torkahdin hetkittäin ja näin kahta erilaista unta synnytyksestä :D Mutta suurimmaksi osaksi pyörin täysin hereillä sängyssä. En tajua miten jotkut pystyy nukahtamaan yöllisten säännöllistenkin supistustenkin jälkeen jos ne hetkeksi lakkaavat. Mä ainakin olen niin totaalisen hereillä sen kivun ja tietynlaisen jännityksen ja odotuksen vuoksi, ettei nukkumisesta ikinä tulisi mitään.

No, tuo yöllinen supistus jäi sitten ainoaksi eikä sen jälkeen ole tullut kuin jo tutuksi tulleita kivuttomia harjoitussupistuksia ja "spagaatin"-tunnetta, josta kirjoitin viimeksi. Vauva tuntui sunnuntaina olevan tosi ylhäällä ja jatkuvasti oli sellainen vähän närästävä tai täysi olo, mutta sen jälkeen on laskeutunut jotenkin parempaan asentoon ja olo helpottui heti. Kuumia aaltoja on tässä viime viikkoina tullut ja kotona kuljen yleensä ilman sukkia, koska varpaat oikein hehkuvat kuumuutta. Ihan vieras tunne kun yleensä on ollut enemmän sellaista palelevaa tyyppiä! Mutta siis kaiken kaikkiaan olo on edelleen aika hyvä enkä koe oloani tukalaksi tai kyllästyneeksi. Tietysti lepoa tarvitsee jo enemmän, kun yötkin on katkeilevampia ja jalat väsyvät herkemmin jos pidempään kävelee. Pienellä kävelyllä käyn kuitenkin vähintään kerran päivässä, jotta saa raitista ilmaa ja vähän liikuntaa :) Eilen jaksoin myös kokeilla uusi ruokareseptejä, mutta ihan hirveästi en ole jaksanut tehtailla ruokaa pakastimeen valmiiksi, kun tuntuu että saa muutenkin koko ajan olla kokkaamassa täällä kotona. Lisäksi mä vahvasti epäilen, että äiti ja anoppi kantavat tänne itsetehtyä ruokaa meidän sairaalasta kotiutumisen jälkeen... ;) 

Mies alkaa olla jo aika malttamaton ja on monena päivänä jutellut vauvalle, että "milloin aiot tulla sieltä", "sua jo täällä odotetaan" ja kyselee multa voinnista ja supistuksista :) Nyt hän pakkasi jopa oman sairaalakassinsa, kun hänellä oli sellainen fiilis, että kohta tulee lähtö. Tällä hetkellä kyllä näyttää siltä, että ainakin huomisella neuvolakäynnille ehditään vielä hyvin ja en yllättyisi, vaikka menisi viikollakin yli lasketun ajan. Mutta eihän sitä koskaan tiedä...

38. raskausviikko

Päivät ja viikot tuntuu vierivän eteenpäin aika hurjaa tahtia ja laskettu aika senkun lähenee :) On jotenkin outoa ja jännittävää, kun ei yhtään tiedä lähteekö synnytys käyntiin huomenna, viikon päästä vai kolmen viikon päästä. Vai lähteekö ollenkaan ilman käynnistystä? Melkein joka ilta nukkumaan mennessä sitä miettii, että tämä saattaa olla juuri SE YÖ. Toistaiseksi ei ole kuitenkaan ollut mitään merkkejä lähestyvästä synnytyksestä; vatsa ei ole laskeutunut mitenkään erikoisen alas eikä supistuksia ole kuin rasituksessa. Suurimmaksi osaksi supistukset on edelleen ihan kivuttomia harjoitussupistuksia, joissa vatsa vain menee kivikovaksi, mutta mihinkään ei satu. Ainoastaan noin viikko sitten oli enemmän sellaisia kipeitäkin supistuksia sen jälkeen, kun olin viettänyt päivää ystävän luona ja matkustanut sinne bussilla tunnin suuntaansa + kävelymatkat pysäkeille ja kauppaan. Kyseisenä iltana tuli kivuttomia harjoitussupistuksia ihan koko ajan ja välillä niihin liittyi myös alavatsan vihlontaa tai menkkakipua muistuttavaa tunnetta. Sama jatkui seuraavana päivänä, kun yritin käydä kävelyllä ja silloin oli lähes jatkuvaa menkkakivun tunnetta, joka kuitenkin helpotti heti levossa. Lisäksi mulla on välillä sellaisia vihlaisuja nivusissa, jotka tuntuu ihan siltä kuin tekisin väkisin spagaattia, vaikka vain seison suorassa :D Ne tulee yleensä kotona puuhastellessa tai kävellessä ja iskevät niin yllättäen, että usein pääsee joku kirosana suusta. x) Tunne menee kyllä nopeasti ohi, mutta jos ei mene lepäämään, niin noi vihlaisut yleensä jatkuvat ja loppuvat vasta kun menee lepäämään.

Vauva on edelleen kovin liikkuvainen kaveri, vaikka kaikkialla lukee, että liikkeiden tunteminen vähenee tai muuttuu jo tässä vaiheessa, kun tila vähenee. Ei meillä vaan :D Yöt hän on rauhallinen ja antaa mun nukkua, mutta päivisin ja erityisesti iltaisin on vähän väliä joku jumppa käynnissä. Eilen sanoinkin miehelle, että meidän poika oppii varmaan kävelemään jo synnärillä, kun nyt jo harjoittelee niin ahkerasti jalkalihaksiaan :D Usein koko vatsa heiluu puolelta toiselle, kun hän vaihtaa asentoa ja venyttelee ja lisäksi työntää jalkojaan oikeasta kyljestä niin sinnikkäästi, että tuntuu kuin yrittäisi tulla sieltä läpi. Joskus hän saattaa jättää jalkansa johonkin kylkiluiden väliin siten, että siellä tuntuu jatkuva paine ja kipu. Mutta silti mä en kyllästy katselemaan sitä heiluvaa vatsaa ja tunnustelemaan vielä kädellä hänen potkujaan ja liikkeitään <3 Oon ollut välillä oikeasti surullinen miehen puolesta, kun hän ei koskaan pääse kokemaan tätä miltä tuntuu, kun lapsi kasvaa ja liikkuu sisällä. On tää vaan niin ihmeellistä <3

Nyt kun ollaan jo näin loppuvaiheilla raskautta, niin kysyin eilen mieheltä, että mikä hänen mielestään on ollut pahinta, parasta ja yllättävintä raskausajassa. Hän sanoi, että parasta on ollut tunne siitä, että ollaan eri tavalla perhe kuin vain kahdestaan ollessa (+kissat<3). Mies on halunnut lapsia jo monta vuotta, mutta musta johtuvista syistä yritys aloitettiin vasta elokuussa 2017, joten hänen on välillä vaikeakin uskoa, että nyt tämä oikeasti on totta, kun on haaveillut asiasta niin pitkään. Yllättävintä raskausajassa on miehen mielestä ollut helppous: hän odotti mun olevan paljon kipeämpi, vaivaisempi ja kiukkuisempi :D Pahinta asiaa mies ei aluksi meinannutkaan keksiä, mutta sitten sanoi, että ehkä pahinta on tämä ihan loppuaika, kun mä olen koko ajan kotona eikä hän saa yhtään "omaa aikaa". Ymmärrän tuon täysin, koska muistan kun mulla oli pidempi työmatka kuin miehellä ja mies oli aina kotona, kun lähdin töihin ja jo tullut kotiin, kun tulin töistä ja mä olisin kaivannut joskus hetken sellaista yksin olemisen aikaa. Nyt äitiyslomalla mä olen kyllä käynyt vaikka ja missä, mutta usein aamupäivällä tai päivällä ja olen sitten illalla jo kotona, kun mies tulee töistä. Mun pidempiä menoja rajoittaa se, että mies käy autolla töissä, joten mulla ei ole päivisin autoa vaan voin liikkua vain kävelymatkasäteellä, jonkun toisen kyydillä tai sitten kaukolinjan busseilla (sisäistä liikennettä täällä kylässä ei ole). Ajattelin kyllä, että ehkä tänä viikonloppuna voisin ottaa auton ja hurauttaa 25km:n päähän mun vanhemmille ja yhdelle ystävälle käymään niin mies saisi olla ihan rauhassa yksin kotona :) Ollaan jo etukäteen puhuttu, että sitten kun vauva on syntynyt, niin molemmat yrittää antaa toiselle mahdollisuuksia myös siihen omaan aikaan ja tilaan, vaikka se tarkoittaisi vain 10 minuutin metsäkävelyä tai kaupassa käymistä. Kunhan saa hetken olla omissa ajatuksissaan ja hiljaisuudessa. Kumpikin meistä tarvitsee välillä sellaista aikaa voidakseen hyvin ja siitä huolehtiminen saattaa olla parisuhteenkin kannalta jopa tärkeämpää kuin yhteiset treffi-illat (vaikka niistäkin aiotaan kyllä pitää kiinni, olkoon treffit sitten vaikka omassa saunassa kun jomman kumman äiti katsoo hetken vauvaa). Mutta kyllä se aivan varmasti tulee olemaan iso muutos suhteelle, että meitä onkin yhtäkkiä kolme, kun ollaan tässä viitisentoista vuotta oltu kahdestaan... :)

36. - 37. raskausviikko: Painokontrolli ja synnytykseen valmistautumista :)

Tänään tuli mittariin rv37+0 eli syntyi vauva tästä eteenpäin milloin tahansa, hän on täysiaikainen <3 Jotenkin huojentava virstanpylväs ja samaan aikaan tuntuu aivan käsittämättömältä, että laskettuun aikaan on vain 3 viikkoa! :O Aika on mennyt tosi nopeasti ja tuntuu jopa, etten olisi vielä valmis luopumaan tästä raskaana olosta... :) Toivon muutenkin, että vauva pysyisi vatsassa vielä ainakin pari viikkoa, jotta hän saisi rauhassa vielä kypsyä, kehittyä ja kasvaa. :) 

Viime viikolla käytiin perhevalmennuksessa ja tutustumassa synnytyssairaalaan, tänään on edessä vielä eräänlainen synnytysvalmennus, joka on nimetty "Kysy kätilöltä" -illaksi. Viime viikon valmennukset olivat molemmat hyviä ja erityisesti tykättiin tuosta synnytyssairaalaan tutustumisesta. Siellä käytiin läpi kaikkea mahdollista synnytykseen liittyen ja saatiin paljon tietoa siitä mitä lääkkeettömiä ja lääkkeellisiä kivunlievitysvaihtoehtoja on juuri kyseisessä synntyssairaalassa, millaisia käytäntöjä noudattavat ja lopuksi kierrettiin kaikki tilat. Tuntui rauhoittavalta nähdä synnytyssali, nyt on helpompi henkisesti valmistautua tulevaan koitokseen, kun ei tarvitse omassa päässä kehittää kuvaa sairaalasta ja synnytyssalista. Lisäksi synnytysosastolla oli rauhallinen tunnelma ja sain esittelyä pitävästä kätilöstä todella lämpimän, turvallisen ja ammattitaitoisen vaikutelman. Kaiken kaikkiaan käynti lievitti synnytyspelkoa ja musta on jopa alkanut tuntua siltä, että saattaisin ehkä selvitäkin synnytyksestä jotenkin :)

Eilen kävin lääkärin määräämällä kontrolliajalla tuon mun vähäisen painonnousun suhteen ja olin saanut painon nousemaan kahdessa viikossa 800g, mikä oli ilmeisesti oikein hyvä :) Olin lisännyt lounaalle enemmän hiilaria ja kasvattanut välipalan ja päivällisen kokoa. Aluksi se oli vaikeaa, kun pelkäsin verensokerin nousevan liian korkealle ja varsinkin kun lääkäri oli pyytänyt, etten ottaisi mittauksia niin paljon vaan yrittäisin luottaa siihen, että arvot pysyvät kurissa. Mulla on lähimpänä ylärajaa ollut ennen ateriaa mitattavat arvot (aamupaastoa lukuunottamatta) ja joskus ennen ateriaa verensokeri on jopa ollut korkeampi kuin aterian jälkeen, mikä on ihan nurinkurista. Sain tähän fb:n vertaistukiryhmästä vinkin, että kannattaa lisätä pääaterioille hyviä hiilareita, vaikka verensokeri olisikin sen ansiosta aterian jälkeen yli 6, koska yleensä kuitenkin sitten laskee paremmin ennen seuraavaa ateriaa. Testasin tätä ja se toimi! Aterian jälkeen verensokeri oli 6.8, mutta ennen seuraavaa ateriaa vain 4.7!!! Voi vitsi, että olin onnellinen tuosta vinkistä! Nyt pystyn siis SEKÄ syömään ennemmän ETTÄ saamaan parempia verensokeriarvoja! Olin aiemmin yrittänyt pitää sen aterian jälkeisen arvonkin alle kuuden, koska luulin mahdollisimman tasaisen ja matalan verensokerin olevan hyvä asia, mutta tuolla metodilla se ei sitten meinannut laskea millään alle viiden päivän aikana. Vinkkinä siis muillekin, jotka mahdollisesti taistelevat noiden ennen ateriaa olevien arvojen kanssa (kaikkiallahan sitä ei tosin edes ohjeisteta mittaamaan). Nyt mun ainoa huolenaihe on se, että aamupalan jälkeiset arvot ovat viimeisen muutaman viikon aikana lähteneet nousuun ja tänään mittasin 1h aamupalasta arvon 5.9, kun yleensä kyseisen aamupalan jälkeen arvo ollut 5.1. Eilen söin sellaisen aamupalan mitä söin diagnoosin saamisen jälkeen ensimmäiset 1,5 kuukautta ja verensokeri oli tuolla aamupalalla silloin 4.8 - 5.4, mutta eilen täysin samalla setillä 6.9! Olin kuullut, että usein verensokerin kanssa hankalimmat raskausviikot olisivat 28-34 ja ihan lopussa alkaisivat paranemaan, mutta ei mulla ainakaan :( Sain raskausdiabetesdiagnoosin vasta rv28 ja ne ensimmäiset 1,5kk arvot pysyivät aika hyvin matalina ennen kuin alkoivat nousta vasta noin rv33. Toivottavasti eivät jatkaisi noususuuntaa viikko viikolta loppuun asti... :(

Enivei, lääkäri oli  tyytyväinen siihen, että paino lähtenyt nousuun ja käski syödä loppuajan samoin kuin nämä edeltävät parisen viikkoa. Hän ultrasi vielä vauvan ja pikkuinenkin oli saanut parissa viikossa lisää painoa painaen nyt vähän vajaa 3kg. Tyyppi oli noussut -1sd käyrältä -0,5sd käyrälle :) Lääkäri korosti kaiken olevan oikein hyvin ja ettei tarvitse edelleenkään pelätä mitään isoa sokerivauvaa, toisaalta vauva ei ole myöskään huolestuttavan pieni. Rakenteeltaan vaikutti kuulemma edelleen oikein sirolta <3 Mittauksen aikana vauvalla oli kyllä sellaiset jumpat käynnissä, että mittausvirhettä tuossa voi jonkin verran olla :D

Nyt kun täysiaikaisuus on saavutettu, alkaa mulla olla sairaalakassikin valmiina pakattuna. Sieltä puuttuu vielä neuvolakortti, kuulokkeet musiikin kuuntelua varten, juomapullo, kännykän laturi ja meikinpoistoaineet, koska näitä kaikkia tarvitsen vielä. Lisäksi en ole vielä laittanut sinne ostamaani imetysmekko ja äitiyslegginsejä, koska ne ovat niin mukavat päällä myös nyt loppuraskaudesta. Kassista löytyy kuitenkin jo nyt seuraavat tavarat:

- shampoo ja hoitoaine,  deodorantti
- hiusharja
- hammasharja ja tahna
- imetysliivit, liivinsuojia, siteitä, nännivoide
- löysiä alushousuja, sukat
- pörröiset ja lämpimät "kotisukat"
- lökärit, huppari, imetystoppi, löysä paita, imetysneule
- lakritsia ja pieni suklaapatukka
- eväitä: 2x pillimehu, pähkinäsekoituspussi, 2x proteiinipatukka, hedelmäsose, suolakeksejä
- vauvalle kotiutumisvaatteet (muutama eri kokoa ja mallia oleva body, housut, tumput, sukat, alusmyssy, pipo, lapaset, kevyttoppahaalari) ja harsoliina

Miehelle pakataan lisäksi mukaan omia eväitä, jotka olen jo koonnut keittiössä yhdelle tietylle hyllylle valmiiksi. Niihin sisältyy mm. energiajuomaa, sipsiä, pähkinöitä ja karkkia :D Lisäksi olen yrittänyt saada miestä katsomaan valmiiksi mitkä vaihtovaatteet ottaa mukaan siltä varalta, että joutuukin heti jäämään sinne pidemmäksi aikaa, mutta eihän se halua vielä tollaisia miettiä, koska osaa "pakata minuutissa". :D Ylipäänsä pakkaamisen suhteen ollaan aina oltu ihan eri linjoilla, kun mä aloitan pakkaamisen jo monta päivää ennen reissua tai vähintäänkin teen listaa siitä, mitä pitää ottaa mukaan, jotta ehtii esim. pestä lempivaatteet ja mies taas on sitä mieltä, että "pakkaamiseen menee 5 minuuttia ja sen voi tehdä vaikka lähtöpäivänä". No, onhan sekin totta, että jos synnytys käynnistyy supistuksilla, niin saatetaan olla tuntejakin tässä kotona ennen sairaalaan lähtöä ja miehellä on hyvin aikaa pakata. Lisäksi synnytyssairaala on vain 20 minuutin ajomatkan päässä, joten pääsee kyllä hakemaan mahdollisesti unohtunteita tavaroita kohtuullisen helposti. Joten pakatkoon nyt sitten silloin kun haluaa ;)

34. - 35. raskausviikko: juhlia ja painon nostatusta!

Täällä sitä kirjoitellaan äitiyslomalta, vaikka en vieläkään voi uskoa, että raskaus on näin pitkällä, että olen oikeasti jo jäänyt pois töistä. Ja etten ole palaamassa takaisin töihin ainakaan vuoteen! Eilen kyllä piipahdin jo töissä viemässä verokortin ja samalla lounaalla työkavereiden kanssa eli aika nopeasti tuli ikävä :D Ja nimenomaan työkavereita ja sitä tiettyä arjen rytmiä ikävä tuleekin, ei niinkään itse työtä - ainakaan vielä. Päinvastoin, musta on ihanan vapauttavaa ajatus, että mun ei vähään aikaan tarvitse kuunnella muiden murheita ja yrittää auttaa vaan voin keskittyä vain omaan perheeseeni ja lähipiiriini :) Vaikka työstäni tykkäänkin, niin kyllä siitä silloin tällöin tarvitsee breikkiä, että jaksaa.

Ennen töiden loppumista mut yllätettiin järkkäämällä babeshowerit. :) En oikeasti ollut arvannut mitään, koska olin jo mielessäni paljon aiemmin laskeskellut, ettei babyshowereita varmasti tule, kun juuri kukaan ei pääsisi paikalle erinäisistä syistä. No, mukavasti porukkaa oli sitten kuitenkin saatu kokoon mun selän takana, vaikka muutama jäikin uupumaan reissun, vastasyntyneen ja sairastelun vuoksi. Peitetarinana oli kohta vanhaksi menevien lahjakorttien käyttö Fazerin brunssilla parin ystävän kanssa enkä arvannut edes siinä vaiheessa mitään, kun eräs kolmas ystävä hyppäsi mun kanssa samaan bussiin. Ihan meni täydestä hänen tarinansa siitä, että olisi menossa tapaamaan veljeään ja että sattumalta osuttiin samaan bussiin :D Bussiasemalla odotti sitten muitakin ystäviä täytenä yllätyksenä ja siitä sitten suunnattiin brunssille. Porukka oli keksinyt pieniä tehtäviä, kuten lapsen nimen, syntymäpainon yms. arvausta, joita kirjoittelivat ylös ja kun kotona lueskelin niitä lappusia, joissa oli myös toivotuksia vauva-arkeen ja toiveita sen suhteen mitä vauvan olisi hyvä periä isältään ja äidiltään, niin ihan liikutuin niistä kirjoituksista <3

Myös töissä mut yllätettiin antamalla mulle lahjaksi "selviytymispakkaus", jossa oli kaikenlaista sekä vauvalle että mulle. :) Erityisen paljon siellä oli herkkuja erinäisiin tilanteisiin, kun kaikki tietävät mun olleen nyt tiukalla herkuttomalla tämän raskausdiabeteksen takia. Jokaiseen selviytymispakkauksen tavaraan ja herkkuun oli myös ajatuksella mietitty jokin hauska ohje, jolloin kyseinen asia tulee käyttöön ja lisäksi korttiin oli jokainen työkaveri kirjoittanut oman ohjeensa yleisesti vauva-arkeen ja nuo ohjeet aion kyllä pitää hyvässä tallessa ;) Töissä pidettiin lisäksi läksiäisbrunssi mun toiseksi viimeisenä päivänä ja ihmiset olivat ihanasta ajatelleet mitä saan syödä ja mitä en <3 Oli kalaa, erilaisia itsetehtyjä salaatteja, kananmunia, ruissipsejä... Itse olin leiponut karppaajien sivuilta löytämäni ohjeen mukaisesti sokerittoman ja jauhottoman mutakakun ja se oli todella hyvää! Jopa parempaa kuin perinteinen mutakakku, joka on mun makuun yleensä aivan liian äklömakea. Taidan leipoa tuota sokeritonta versiota tässä vielä joku toinenkin kerta äitiyslomalla ollessani :P

Viimeisenä työpäivänä mulla oli aamulla vielä neuvola-aika, jossa ei muutoin ollut mitään ihmeellistä, mutta hieman ristiriitaisia ohjeita sain kyllä neuvolaterkalta... Ensin hän kehui mun hyviä verensokeriarvoja ja kyseli olenko uskaltanut jo vähän monipuolistaa ruokavaliota. Kun vastasin olevani kyllä edelleen aika varovainen ja luottavani paljolti omiin "turvaruokiini" sekä pohtivani kovasti onko mun ruokaväli sopiva vai liian lyhyt, hän kysyi onko mulla nälkä siinä vaiheessa kun syön. Sanoin, että nälkä on ennen jokaista ateriaa ja niiden välissäkin, koska en uskalla syödä paljon kerralla, ettei verensokeri nouse. Hän ohjeisti juomaan nälkääni aterioilla sokeritonta mehukeittoa ja aterioiden välissä vettä. Parin minuutin kuluttua hän kuitenkin huomautti siitä, että paino ei edelleenkään kehity niinkuin pitäisi ja se saisi kyllä alkaa jo nousta enemmän. No ei kai se paino sokerittomalla mehukeitolla ja vedellä nouse!

Neuvolaterkan aika oli siis perjantaina ja heti seuraavana maanantaina oli neuvolalääkäri. Hän puuttui tuohon painoon aika heti siinä alussa ja laskeskeli, että koko raskauden aikainen painonnousu on aivan liian vähäistä verrattuna lähtöpainoon. Hän kertoi, että äidin niukka painonnousu voi paradoksaalisesti johtaa mm. vauvan liikakasvuun. Eli näin minä sen kuulin: liian rento syöminen voi nostaa verensokeria ja johtaa isokokoiseen vauvaan ja liian tiukka syöminen ja alhainen painonnousu voi johtaa isokokoiseen vauvaan. Teet niin tai näin niin väärin menee ja tuloksena isokokoinen vauva :( Kerroin kyllä lääkärille, että tuon raskausdiabeteksen vuoksi painonnousu on pysähtynyt ja että olen saanut ihan ohjeeksikin juoda nälkääni vettä ja sokeritonta mehukeittoa. Lääkäri katseli mun verensokeriarvoja ja sanoi niiden olevan aivan loistavia arvoja eikä sen puolesta ole mitään hätää. Lopulta hän kysyi voisinko jättää mittaukset nyt pariksi viikoksi ihan kokonaan tekemättä, jotta uskaltaisin ehkä syödä ennemminkin tarpeen mukaan ja vähän rennommin. Ehdotti, että hiilareiden suhteen jätän pois vain mehut ja smoothiet (ja herkut), mutta muuten söisin ihan normaalisti. Ja halusi varata mulle vielä kontrolliajan parin viikon päähän, jossa tarkistaa että paino on lähtenyt nousuun. Ymmärin lääkärin pointin, mutta tuntui pelottavalta ajatus siitä, että en mittaisi, koska entä jos verensokeri nouseekin enkä tiedä sitä ja osaa korjata syömisiä...? Päätin nyt ainakin suurentaa annoskokoa aterioilla sekä monipuolistaa ruokavaliota niin etteivät välipalat ja iltapalat ole aina vain ruisleipää kananmunalla tai tiettyä "turvallista" proteiinirahkaa pähkinöillä. Katsotaan jos näillä lähtisi paino vähän nousemaan :) Lääkäri myös ultrasi käynnillä ja kertoi vauvan olevan siron näköinen ja menevän vähän alakäyrillä, mutta ei huolestuttavasti :) Hänen mukaansa ei ole huolta mistään isosta vauvasta vaan hän arvioisi syntymäpainoksi noin 3kg jos vauva syntyisi laskettuna päivänä. Muutoinkin vauvalla näytti olevan kaikki hyvin <3 Aika vähän lääkäri kylläkään kertoi mitään ultrakuvista, näytti lähinnä jalat ja sukuelimet :D

Pahoittelut pitkästä tekstistä ja kiitos jos jaksoit lukea loppuun asti :) Ensi kerralla voisin kirjoitella vähän sairaalakassin sisällöstä, sillä sitä on tullut mietittyä ja pakattua tässä äitiysloman aluksi...

Ja nyt syömään! ;)