sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Lapsettomuuden aiheuttamat tunteet

Kaikilla on oma polkunsa ja omat yksilölliset tunteensa. En väitä, että kuvailemani tunteet koskettavat kaikkia lapsettomuuden kokeneita saati sitten, että olisi olemassa oikeita tai vääriä tunteita. On vain tunteita. Ja tässä kuvaus siitä mitä tunteita lapsettomuus on herättänyt  minussa ja mitä niistä ajattelen.

Suru. Suru on perustunne, jota tutkimusten mukaan tunnetaan kaikkialla maapallolla kulttuurista riippumatta. Joidenkin tunneteorioiden mukaan suru on kehittynyt helpottamaan luopumista. Surun avulla pystyy siis luopumaan jostakin itselle tärkeästä. Suruun saattaa liittyä itkua, jonka avulla on mahdollista herättää myötätuntoa kanssaeläjissä ja saada lohtua ja tukea. Miksi lapseton kokee surua? Mistä lapseton luopuu, kun ei ole lasta, jonka olisi menettänyt? Ajattelen, että lapseton menettää jollakin tavalla sen toivotun lapsen joka kuukausi, kun menkat alkavat. Vaikka kyseessä ei olekaan "oikea" lapsi, kyseessä on oikea ja aito toive, josta joutuu joka kuukausi luopumaan. Se nostattaa surua. Onneksi surussa voi usein tukeutua puolisoon, ystäviin tai vertaistukeen, jolloin surua on helpompi käsitellä ja kestää. Suru on silti aina suru ja pitkittyessään raskas tunne kannettavaksi.

Viha. Suututtaa, ärsyttää, ketuttaa, raivostuttaa, ottaa päähän. Viha on niinikään perustunne ja se on kehittynyt, jotta ihminen voi puolustautua, kun häntä kohtaan hyökätään tai kohdellaan väärin. Viha voi olla myös eteenpäin vievä voima. Esimerkiksi teini-iässä tarvitaan vihaa, jotta voi päästää irti lapsuudesta ja vanhempien malleista ja luoda omaa identiteettiä ja elämää. Viha voi myös olla kimmoke vaihtaa huono työpaikka parempaan. Milloin lapseton kokee vihaa ja mitä se auttaa? Minä ainakin välillä sisuunnun vihasta, että hitto kyllä tässä elämässä on muutakin kuin perheen perustaminen ja minähän aion ottaa ilon irti tästä lapsettoman elämästä! Silloin viha on kaiketi terveessä käytössä. En kohdista sitä sisäänpäin itseeni, en vihaa kehoani, hormonitoimintaani tai itseäni. Tiedän, että moni lapseton jossain kohtaa vihaa sitä toimimatonta kehoa ja se on todella ymmärrettävää. Mutta se ei vie eteenpäin ennen kuin päästää irti itsensä vihaamisesta ja suuntaa sen energian muihin asioihin. Vihainen voi toki olla myös lääkärille ja vaihtaa parempaan jos tuntuu, ettei saa sitä hoitoa mitä tarvitsee. Mistä muusta tunteesta voisi saada yhtä paljon energiaa kuin vihasta?

Kateus. Kateutta pidetään usein jotenkin "myrkyllisenä" tai "huonona" tunteena. Miksi? Kateushan vain kertoo, että se mitä toisella on, on minulle tärkeää ja on jotakin sellaista mitä itsekin haluan. Siksi olen kateellinen. Olen kateellinen jos joku tulee raskaaksi tai synnyttää terveen vauvan. Mutta vaikka olen kateellinen, voin silti olla myös onnellinen toisen puolesta. Aluksi minuakin hävetti olla kateellinen, mutta nyt ajattelen kateuden niin, että mitä voimakkaampia kateuden tunteita koen, sitä tärkeämpi ja arvokkaampi se asia minulle on, josta olen kateellinen. Olen siis avoimesti ja täysillä kateellinen raskausvatsoista ja terveistä lapsista ja saan ollakin, ei se ole keneltäkään pois.

Pettymys. Yksinkertaisimmillaan pettymyksen tunnetta voisi ajatella niin, että jos yksilö haluaa asiaa x, mutta ei saa sitä tai saa asiaa y, hän on pettynyt. Lapseton haluaa tulla raskaaksi ja saada lapsen, mutta sitä ei hänelle suoda, joten ymmärrettävästi pettymys on joka kuukausittainen tunne. Joskus ei uskalla edes toivoa, jotta ei pettyisi. Pessimisti ei pety, sanotaan. Oma kokemus on kyllä se, että oli kuinka pessimisti tahansa, kyllä sitä joka kuukausi silti pettyy. Mutta toisaalta ajattelen niin, että pettymys on vain kääntöpuoli tai peilikuva sille, mitä kovasti toivoo. Pettymys on myös väistämätön osa elämää, oli lapseton tai ei. Jokainen pettymys on uusi mahdollisuus opetella käsittelemään vastoinkäymisiä ja vaikeita tunteita.

Pelko. Pelko on myös perustunne, jota tunnetaan kaikkialla. Pelko on tietysti kehittynyt suojelemaan ihmistä, varmistamaan eloonjäämisen. On tärkeää pelätä sitä, mikä uhkaa elämää. Lapseton ei toki ole kuolemassa, mutta pelkää elämää lopullisesti lapsettomana. Tai pelkää rankempia lapsettomuushoitoja. Pelkää, miten jaksaa niitä vai jaksaako. Mitä pidempään lapsettomuus kestää, sitä lähemmäksi nousee pelko siitä tulenko ikinä raskaaksi tai saanko ikinä lasta? Tähän pelkoon eivät auta kepeät "kyllä se vielä onnistuu", "kohta on teidän vuoro" tai pahin "älä pelkää turhia". Jos pelottaa, niin pelottaa ja pelko on aina jostain näkökulmasta katsottuna aiheellinen. Kukaan ei voi luvata, että toinen tulee raskaaksi tai saa lapsen. Siksi lapsettomuutta saa pelätä.

Häpeä. Ehkä yleisesti ottaen vaikein ja tuskallisin tunne. Se tunne, joka tuntuu valuvan aaltona läpi koko kehon, tekee mieli painaa pää alas ja vajota maan alle. Eihän lapsettoman tarvitsisi hävetä vai kuinka? Mutta silti hävettää. Miksen onnistu jossain minkä pitäisi olla maailman luonnollisin asia? Mitä muut ihmiset ajattelevat minusta tai meistä? Miksi epäonnistun kuukausi toisensa perään? Olenko huonompi kuin muut? Tuntuu, että häpeä ei lievene kuin häpeämällä ja menemällä kohti sitä mikä hävettää. Jokainen saa itse päättää miten avoimesti haluaa kertoa lapsettomuudesta ja mikä tuntuu juuri itseltä hyvältä, mutta omalla kohdalla avoimuus on ollut paras lääke häpeään. Kukaan ei tuomitsekaan eikä sääli tai jätä ulkopuolelle. Ihmiset ymmärtää ja tukee. Häpeä lievenee.

Toivo. Ja sitten kuitenkin on aina se toivo. Kutkuttava, haaveileva, ihana toivo. Että entä jos juuri tämä kierto on se kierto? Toivo sisältää niin paljon ihania haaveita, mielikuvia, positiivista fiilistä. Vaikka raskaus olisi miten epätodennäköinen tahansa, jostain se toivo aina hiipii mieleen. Jos sittenkin? Jossain kohtaa pelkäsin toivoa, koska pelkäsin pettymystä. Mutta nyt haluan uida siinä toivossa aina kun se herää. Se tuo hyvää mieltä, vähentää stressiä ja parantaa mielialaa. Olisiko edes elämää jos ei olisi toivoa?





1 kommentti:

  1. Aika paljon erilaisia tunteita käyt kyllä läpi. Kaikki tunteet ovat sallittuja, mutta yritä keskittyä tuohon toivoon. Kannattaa nimenomaan uida siinä toivon tunteessa, kun sellainen tulee :) Minäki toivon, että jo kohta olisi teidän vuoro.

    VastaaPoista