Paras aika kuukaudesta

Täällä elellään taas sitä vauvan yrittämisen parasta aikaa eli ovulaatiohetkeä :) Tai ainakin veikkaan, että ovulaatio on ihan oven takana, koska tänään on kp14 ja limailua on ollut jo kp9 lähtien. Halukkuus myös selvästi lisääntynyt eilisestä lähtien. Ovulaatiotestien tekemisen aloitin kp11 ja eilen testiin piirtyi jo toinenkin viiva, mutta vielä niin heikko, ettei voinut laskea plussaksi. Mikä oli ihan hyväkin asia, koska eilinen oli sen verran aktiivinen päivä, että olisi ollut haastavaa löytää aikaa hyödyntää ovulaatioplussaa jos sellainen olisi tikkuun piirtynyt. Jos testiplussa tulee tänään tai huomenna, niin leijailen kyllä pilvissä pari päivää, koska sehän tarkoittaisi, että ovulaatio tulee ihan NORMAALIIN aikaan. Yleensähän 28 päivän kierrossa ovulaatio tapahtuu n. kp14 ( eli 14 vrk ennen seuraavien kuukautisten alkua), joten jos tänään pärähtäisi testiin plussa niin voisi jo laskea kierron ihan normaalin pituiseksi. Oonkin jo ihan kyllästynyt odottelemaan ovulaatiota sinne kp17-22 asti saati sitten vielä pidemmälle, kuten luomuna käy (kp50?) tai ettei ovulaatiota tule ollenkaan. Kiitos lääketieteen, munkin keho on herännyt toimimaan normaalin kuukautiskierron mukaisesti :) 


Jostain syystä mulla on sellainen uskomus, että aikainen ovulaatio tietäisi hyvää raskautumisen kannalta. Että se munasolu olisi jotenkin parempilaatuinen ja limakalvo vielä niin tuore, että siihen olisi helpompi kiinnittyä. Jos ovulaatio tapahtuu tosi myöhään, niin siinä vaiheessa kun hedelmöittynyt munasolu saapuu kohtuonteloon ja valmistautuu kiinnittymään, kohdun limakalvo saattaa jo alkaa olla vähän rapistumaan päin ja siihen on vaikea kiinnittyä. Tosin tiedän kyllä myös naisia, jotka ovat raskautuneet jopa kp30 tapahtuneesta ovulaatiosta ihan onnistuneesti. Mutta silti liputan näiden aiempien ovulaatioiden puolesta myös siksi, että mitä aiempi ovulaatio, sitä lyhempi kierto ja sitä useampia yrityskiertoja vuositasolla. Vähemmän siis "turhia" odottelupäiviä.


Tää on niin sitä toivon ja haaveilun aikaa, ja hormonitkin tukevat tätä hyvää mieltä kun tasot on normaalit/korkeat. Vielä parempi hetki koittaa kyllä heti ovulaation jälkeen, kun huokaisee helpotuksesta toisaalta sen suhteen, että ovis ylipäänsä tuli tässäkin kierrossa ja toisaalta sen suhteen, että kaikki voitava on nyt tehty ja saa hetkeksi hengähtää. Siinä kohtaa kiertoa usko onnistumiseen on myös vielä vahva ennen kuin se joskus dpo7 muuttuu taas stressiksi siitä, ettei tunne kiinnittymisoireita tai mitään muutakaan hyviä oireita ja kunnon hiiiiitaaasti etenevät piinapäivät todella alkaa. No mutta ei mietitä sitä vielä, nyt elän tätä ihanaa hetkeä :)

Hoitosuunnitelma ja stressi

Jos lapsia ei ala yrittämisestä huolimatta kuulua, jossain kohtaa yritystä kuulee aina sen saman neuvon "lakatkaa yrittämästä, niin kyllä se sitten tärppää" tai "älä stressaa, kyllä se sieltä tulee kun lopetat stressaamisen". Jep. Kyllähän niitä tarinoita on, että kun on "luovutettu" ja lakattu yrittämästä tai lopetettu hoidot, niin onkin tultu raskaaksi. Mutta yhtä paljon tai väittäisin, että huomattavasti enemmän on kyllä ihmisiä, jotka on raskautuneet ihan kunnon yrittämisellä ja stressaamalla. Jos mulla olisi normaali kuukautiskierto ja ihan normaalisti toimivat munasarjat, niin voisin vaikka yrittääkin olla stressaamatta ja jopa tjottailla (=tulee jos on tullakseen). Niin kuin teinkin silloin kun ehkäisy jätettiin pois enkä ollut vielä lapsettomuushoidoissa. Mutta sitten kun hoidot alkaa ja joudut vaihtelemaan työvuoroja, perumaan ja siirtämään menoja, jotta pääset ultraan lyhyelläkin varoitusajalla, syömään hormoneita tietyt kiertopäivät, tekemään ovulaatiotestejä lääkärin ohjeesta ja käymään verikokeissa tietyn ajan kuluttua ovulaatiosta, niin ei kuulkaa paljon naurata jos joku sanoo "no mutta älä stressaa niin sieltä se sit tulee". Saati sitten jos kyse olisi koeputkihedelmöityksestä, jossa on vielä enemmän hormoneita, vielä enemmän ultria ja vielä enemmän toimenpiteitä. Haluan nähdä sen ihmisen, jonka kuukautiskierrot on luomusti 60-250 päivää, joka ravaa ultrissa, tekee ovulaatiotestejä, käy verikokeissa, ajoittaa yhdynnät, syö erilaisia hormonilääkityksiä, toivoo lasta, näkee kaikkien muiden raskautuvan vieressä ja sitten on kaiken tämän keskellä ihan zen ja rauhallinen.

Että stressaako? Juu kyllä stressaa ja välillä ihan kunnolla.

Nyt viimeisen kuukauden ajan stressi on sentään ollut vähäisempää, kun sopiva lääkeannos on löytynyt (?) eikä tarvitse enää ravata klinikalla ultrissa. Hoitosuunnitelma on saada Letrozoleilla aikaan viisi ovulatorista kiertoa ja siihen viidenteen kiertoon voidaan yhdistää myös inseminaatio jos niin haluamme. Nyt on lopuillaan vasta toinen ovulatorinen kierto eli käytännössä voidaan kesä mennä tällä samalla kaavalla ja vasta syksyllä miettiä tarkemmin tuota inseminaatiota ja jos sekään ei tuota tulosta niin vaihtaa lääkettä. Ollaan jo ajat sitten miehen kanssa puhuttu, että halutaan katsoa kaikki kortit ja käyttää kaikki keinot, joten kyllä me tuohon inseminaatioon lähdetään 5. kierrossa jos raskaus ei ole siihen mennessä alkanut. Inseminaatiossa onnistumisprosentit on aika huonot, n. 10-15%, mutta parempi kuin 0%. Ja sinällään inseminaatio kuulostaa "helpolta" hoidolta, koska siinähän mulla seurataan ovulaatiota kuten edellisissäkin kierroissa ja sitten vaan ovulaation aikoihin miehen tulee purkittaa siemenneste, josta pestään parhaat yksilöt esille ja ne ruiskutetaan suoraan kohtuun. Lukemani perusteella toimenpide on tosi nopea ja täysin kivuton, joten sitä en pelkää laisinkaan. Mies ei tietysti mielellään purkittelisi, mutta on kyllä siihen täysin valmis jos sillä lapsi saadaan. Sitä oon miettinyt, että saakohan mies olla siinä ruiskutustilanteessa mukana, että olis edes joku ihokontakti meillä hedelmöityshetkellä vaikka lapsi ei seksistä saisikaan alkuaan :D 

Mutta takaisin siihen stressiin. Juuri nyt tällä sekunnilla stressaa ihan pirusti. Nimittäin puuttuvat menkat. Mä kestän 7 päiväisen vuodon, mä kestän ovulaation tikutuksen ja odottelun, mä kestän jopa ne piinapäivät, mutta tätä mä en kestä. Tätä, että menkat ei ala, vaikka ovulaatiotestin plussasta on kulunut jo 17 päivää ja mun arvion mukaan itse ovulaatiosta on mennyt 16 päivää. Menkkoja ei näy ja raskaustesti oli eilen negatiivinen. Mitään raskausoireita ei ole, mitään menkkaoireitakaan ei oikein enää ole. Ne kaikki loppui dpo15 ja silloin olin varma, että vuoto alkaa samana päivänä ja seuraavana yönä. Mutta ei. Ei näy, ei kuulu. Sanoinko jo, että tätä mä en kestä. Miksi ne menkat ei ala? Ovuloinko mä  tässä kierrossa ollenkaan? Voiko rinnat olla arat yli viikon jos ovista ei ole tapahtunut? Voiko luteaali olla näin pitkä ja voiko siitä olla jotain haittaa? Pitäisikö mun tehdä jotain vai vain odottaa? Ei kai näin oireetonta ja testeistä näkymätöntä raskauttakaan voi olla olemassa? Onko tää taas kemiallinen raskaus? Olisiko mun pitänyt testailla dpo 9 alkaen, jotta olisin tiennyt tai osannut varautua? Pitääkö mun soittaa klinikalle? Mitä mä teen?

Stressipäiväkirja kuittaa!
Edit. Sieltähän ne menkat tuli dpo17 aamulla.

Piinapäivät vol.2

Täällä piinaillaan kolmannen Letrozol-kierron tuloksia (toisen ovisplussakierron). Ovisplussa tuli kp16 eli muutamaa päivää aiemmin kuin edellisessä kierrossa, mitä pidän hyvänä merkkinä. Ettei menis liian hyvin, niin ovisplussan tikkuun saatuani sairastuin vatsatautiin ja se päivä meni ihan kokonaan sängyn pohjalla. Onneksi oltiin edellisenä iltana laitettu siittiöt matkaan ja ovisplussaa seuraavana aamuna olin jo sen verran kunnossa, että päästiin silloinkin heti petipuuhiin. Mutta se ovisplussapäivä jäi nyt sitten hyödyntämättä, joten saas nähdä riittääkö nuo edellisen ja seuraavan päivän tallettelut. Luulen että ovulaatio tapahtui ovisplussaa seuraavan päivän iltapäivänä, koska silloin tuntui alavatsakipuja ja turvotusta. Siitä seuraavana päivänä eli kp18 tein vielä varmuuden vuoksi ovistestin, joka oli nega eli eiköhän se ovis ollut kp17. Sillä laskukaavalla kirjoittelen nyt ainakin tämän kierron piinapäiviin oireilut. Lisäilen näitä sitä mukaa kun päivät kului eteenpäin. Vaan sehän tuntuu ettei ne kulu...

Dpo-1 ovistestiin plussa, paljon ovislimaa, vatsatauti
Dpo0 ovislimailua paljon aamulla, iltapäivällä alavatsan vihlontaa ja turvotusta, päänsärky
Dpo1 vetistä valkovuotoa aamulla (mutta missä on ainainen rintojen arkuus missä????!! Tapahtuiko ovulaatio sittenkään eilen ??)
Dpo2 vatsan turvotus ja närästys, ruokahaluttomuus, nukuin superhyvät yöunet mutta kyllä vielä menis toiset samanlaiset
Dpo3 venyvää valkovuotoa, löysä vatsa (eikös keltarauhasen pitäisi hidastaa ruuansulatusta? rintojen arkuuskin loistaa edelleen poissaolollaan, joten ovuloinko mä edes?), hyvin nukuttu yö, väsymys
Dpo4 löysä vatsa, hieman vatsakipua/närästystä (stressi?), huimausta, väsyttääää..!
Dpo5 syvät yöunet, väsymys, valkovuoto
Dpo6 venyvää valkovuotoa, pissattaa mutta toisaalta joinkin aika paljon, hentoisia vihlaisuja alavatsalla, poskien kuumotusta, huuliherpes ilmestyi piitkästä aikaa
Dpo7 aamulla tukkoinen nenä ja palan tunne kurkussa, tahmeaa valkovuotoa, epämääräinen turvotus (housut ei varsinaisesti kiristä mutta tuntuu jotenkin epämukavalta päällä)
Dpo8 lievää rintojen arkuutta (no vihdoin!) erityisesti rintojen sivuilla/kainaloissa, vähän valkovuotoa
Dpo9 rinnat arat sivuilta ja alta, kurkkukipu/palan tunne kurkussa, väsymys
Dp10 rinnat arat, valkovuotoa, aivastelua
Dpo11 rinnat arat, yöllä nenä tukossa, heräsin jo klo 4 pirteänä, lieviä menkkapolttoja, muutama finni ilmestyi leukaan (no kiva :D)
Dpo12 rinnat arat, levoton yö, vatsan turvotus, aivastuttaa, lieviä menkkapolttoja
Dpo13 rinnat vähän arat, levoton yö, turvotus, menkkapolttoja/paineen tunnetta kohdussa,varma olo siitä että huomenna alkaa menkat :(
Dpo14 rinnat arat, hyvin nukuttu yö, vihlontaa/jomotusta alavatsalla, turvotukset poissa, treeni kulkee ja vatsakin löysällä eli menkat kurvaa paikalle satavarmasti piakkoin. Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä!
Dpo15 ei mitään oireita paitsi vähän arat rinnat. Raskaustesti negatiivinen.
Dpo16 rinnat vähän arat, löysä vatsa. Jokohan ne menkat suvaitsis pian alkaa?!

Mua vähän pelottaa etten ovisplussasta huolimatta ole edes ovuloinut tai on tosi kehno keltarauhanen, kun ei rintoja arista yhtään kuten ennen. Muutenkin oireilut aika erilaisia kuin viime kierrossa. Toki mulla on myös sellainen asia kuin elämä, joten muutkin asiat voi vaikuttaa oloon kuin hormonit. Mä vaan niin toivon, että se ovulaatio olisi nyt kuitenkin tapahtunut, en jaksais enää yhtään turhia kiertoja! No, ainakin JOTAIN tapahtui kun oli kunnon ovulaatiolimailut, kivut ja se ovulaatiotestikin bongasi LH-huipun. Jos menkat ei ala dpo14 ja raskaustesti on negatiivinen, niin taidan vetää Terolut-kuurin jotta saan vuodon aikaiseksi ja pääsen seuraavaan kiertoon (edit. En aloitakaan kun rintojen arkuus lopulta ilmestyi dpo8, joten eiköhän sieltä menkat tuu ilman lääkkeitäkin). Nyt kuitenkin vain odotetaan (milloin mun elämästä tuli jatkuvaa odottamista?).

Lapsettomuuden aiheuttamat tunteet

Kaikilla on oma polkunsa ja omat yksilölliset tunteensa. En väitä, että kuvailemani tunteet koskettavat kaikkia lapsettomuuden kokeneita saati sitten, että olisi olemassa oikeita tai vääriä tunteita. On vain tunteita. Ja tässä kuvaus siitä mitä tunteita lapsettomuus on herättänyt  minussa ja mitä niistä ajattelen.

Suru. Suru on perustunne, jota tutkimusten mukaan tunnetaan kaikkialla maapallolla kulttuurista riippumatta. Joidenkin tunneteorioiden mukaan suru on kehittynyt helpottamaan luopumista. Surun avulla pystyy siis luopumaan jostakin itselle tärkeästä. Suruun saattaa liittyä itkua, jonka avulla on mahdollista herättää myötätuntoa kanssaeläjissä ja saada lohtua ja tukea. Miksi lapseton kokee surua? Mistä lapseton luopuu, kun ei ole lasta, jonka olisi menettänyt? Ajattelen, että lapseton menettää jollakin tavalla sen toivotun lapsen joka kuukausi, kun menkat alkavat. Vaikka kyseessä ei olekaan "oikea" lapsi, kyseessä on oikea ja aito toive, josta joutuu joka kuukausi luopumaan. Se nostattaa surua. Onneksi surussa voi usein tukeutua puolisoon, ystäviin tai vertaistukeen, jolloin surua on helpompi käsitellä ja kestää. Suru on silti aina suru ja pitkittyessään raskas tunne kannettavaksi.

Viha. Suututtaa, ärsyttää, ketuttaa, raivostuttaa, ottaa päähän. Viha on niinikään perustunne ja se on kehittynyt, jotta ihminen voi puolustautua, kun häntä kohtaan hyökätään tai kohdellaan väärin. Viha voi olla myös eteenpäin vievä voima. Esimerkiksi teini-iässä tarvitaan vihaa, jotta voi päästää irti lapsuudesta ja vanhempien malleista ja luoda omaa identiteettiä ja elämää. Viha voi myös olla kimmoke vaihtaa huono työpaikka parempaan. Milloin lapseton kokee vihaa ja mitä se auttaa? Minä ainakin välillä sisuunnun vihasta, että hitto kyllä tässä elämässä on muutakin kuin perheen perustaminen ja minähän aion ottaa ilon irti tästä lapsettoman elämästä! Silloin viha on kaiketi terveessä käytössä. En kohdista sitä sisäänpäin itseeni, en vihaa kehoani, hormonitoimintaani tai itseäni. Tiedän, että moni lapseton jossain kohtaa vihaa sitä toimimatonta kehoa ja se on todella ymmärrettävää. Mutta se ei vie eteenpäin ennen kuin päästää irti itsensä vihaamisesta ja suuntaa sen energian muihin asioihin. Vihainen voi toki olla myös lääkärille ja vaihtaa parempaan jos tuntuu, ettei saa sitä hoitoa mitä tarvitsee. Mistä muusta tunteesta voisi saada yhtä paljon energiaa kuin vihasta?

Kateus. Kateutta pidetään usein jotenkin "myrkyllisenä" tai "huonona" tunteena. Miksi? Kateushan vain kertoo, että se mitä toisella on, on minulle tärkeää ja on jotakin sellaista mitä itsekin haluan. Siksi olen kateellinen. Olen kateellinen jos joku tulee raskaaksi tai synnyttää terveen vauvan. Mutta vaikka olen kateellinen, voin silti olla myös onnellinen toisen puolesta. Aluksi minuakin hävetti olla kateellinen, mutta nyt ajattelen kateuden niin, että mitä voimakkaampia kateuden tunteita koen, sitä tärkeämpi ja arvokkaampi se asia minulle on, josta olen kateellinen. Olen siis avoimesti ja täysillä kateellinen raskausvatsoista ja terveistä lapsista ja saan ollakin, ei se ole keneltäkään pois.

Pettymys. Yksinkertaisimmillaan pettymyksen tunnetta voisi ajatella niin, että jos yksilö haluaa asiaa x, mutta ei saa sitä tai saa asiaa y, hän on pettynyt. Lapseton haluaa tulla raskaaksi ja saada lapsen, mutta sitä ei hänelle suoda, joten ymmärrettävästi pettymys on joka kuukausittainen tunne. Joskus ei uskalla edes toivoa, jotta ei pettyisi. Pessimisti ei pety, sanotaan. Oma kokemus on kyllä se, että oli kuinka pessimisti tahansa, kyllä sitä joka kuukausi silti pettyy. Mutta toisaalta ajattelen niin, että pettymys on vain kääntöpuoli tai peilikuva sille, mitä kovasti toivoo. Pettymys on myös väistämätön osa elämää, oli lapseton tai ei. Jokainen pettymys on uusi mahdollisuus opetella käsittelemään vastoinkäymisiä ja vaikeita tunteita.

Pelko. Pelko on myös perustunne, jota tunnetaan kaikkialla. Pelko on tietysti kehittynyt suojelemaan ihmistä, varmistamaan eloonjäämisen. On tärkeää pelätä sitä, mikä uhkaa elämää. Lapseton ei toki ole kuolemassa, mutta pelkää elämää lopullisesti lapsettomana. Tai pelkää rankempia lapsettomuushoitoja. Pelkää, miten jaksaa niitä vai jaksaako. Mitä pidempään lapsettomuus kestää, sitä lähemmäksi nousee pelko siitä tulenko ikinä raskaaksi tai saanko ikinä lasta? Tähän pelkoon eivät auta kepeät "kyllä se vielä onnistuu", "kohta on teidän vuoro" tai pahin "älä pelkää turhia". Jos pelottaa, niin pelottaa ja pelko on aina jostain näkökulmasta katsottuna aiheellinen. Kukaan ei voi luvata, että toinen tulee raskaaksi tai saa lapsen. Siksi lapsettomuutta saa pelätä.

Häpeä. Ehkä yleisesti ottaen vaikein ja tuskallisin tunne. Se tunne, joka tuntuu valuvan aaltona läpi koko kehon, tekee mieli painaa pää alas ja vajota maan alle. Eihän lapsettoman tarvitsisi hävetä vai kuinka? Mutta silti hävettää. Miksen onnistu jossain minkä pitäisi olla maailman luonnollisin asia? Mitä muut ihmiset ajattelevat minusta tai meistä? Miksi epäonnistun kuukausi toisensa perään? Olenko huonompi kuin muut? Tuntuu, että häpeä ei lievene kuin häpeämällä ja menemällä kohti sitä mikä hävettää. Jokainen saa itse päättää miten avoimesti haluaa kertoa lapsettomuudesta ja mikä tuntuu juuri itseltä hyvältä, mutta omalla kohdalla avoimuus on ollut paras lääke häpeään. Kukaan ei tuomitsekaan eikä sääli tai jätä ulkopuolelle. Ihmiset ymmärtää ja tukee. Häpeä lievenee.

Toivo. Ja sitten kuitenkin on aina se toivo. Kutkuttava, haaveileva, ihana toivo. Että entä jos juuri tämä kierto on se kierto? Toivo sisältää niin paljon ihania haaveita, mielikuvia, positiivista fiilistä. Vaikka raskaus olisi miten epätodennäköinen tahansa, jostain se toivo aina hiipii mieleen. Jos sittenkin? Jossain kohtaa pelkäsin toivoa, koska pelkäsin pettymystä. Mutta nyt haluan uida siinä toivossa aina kun se herää. Se tuo hyvää mieltä, vähentää stressiä ja parantaa mielialaa. Olisiko edes elämää jos ei olisi toivoa?

Todistetusti ovuloinut

Loppukierron verikokeen tulokset oli vihdoin tulleet omaKantaan maanantaina ja siellä luki näin: ”s-prog 33.8 elikä pot. ovuloinut”. Lyhyestä virsi kaunis :D Mutta kyllä tuli iloiseksi tuosta lyhyestäkin tekstinpätkästä! Nyt mä oon niinku melkein normaali. Todistetusti ovuloiva nainen. Ainakin tässä kierrossa ja toivottavasti myös seuraavat noin puoli vuotta, jonka aikaa tuota lääkettä voi käyttää ilman välikiertoja. Letrozol 1*5mg kiertopäivinä 3.-7. on nyt siis hoitosuunnitelma ja sillä pitäis ovis tulla kerran kuussa :) Ei jatkuvia ultria, verikokeita ja muita käyntejä klinikalla. Hassua ajatella, että toisille ovulaatio kerran kuussa on itsestäänselvyys, kun mulle sillä on niin merkitys ja voisin vain ilahtua ja juhlistaa jokaista tapahtunutta ovulaatiota! :D 

Nyt kun ovulaatio on varmistettu, niin näitä loppukierron päiviä voi todella kutsua piinapäiviksi. Edelliseen postaukseen kirjoitin piinapäivien oireilut dpo10 asti. Tosin saatoin arvioida ovulaation ajankohdan vähän pieleen, sillä tulkitsin sen epäselvän ovistestin plussaksi sunnuntaina ja kipujen perusteella veikkasin oviksen maanantaille, mutta voi olla, että ovis olikin vasta ti-ke. Nuo dpo:t on nyt laskettu maanantain perusteella selvyyden vuoksi, koska niin laskin ne edellisessäkin postauksessa, mutta niistä voi vähentää 1-2 päivää jos ovis olikin vasta myöhemmin...Mutta tässä siis jatkoa edelliseen piinailuun:

Dpo11 menkkakipuja ja kunnon vihlaisuja monta kertaa ja pidemmän aikaa kerrallaan; vähän väsynyt ja kiukkuinen/stressaantunut fiilis; rinnat ei juurikaan arat; sisäistä ”tärinää” vaikka ei ollut varsinaisesti kylmä; ummetus
Dpo12 rinnat ei yhtään arat aamulla; menkkakipuja ja vihlaisuja; pahoinvointia hetken aikaa; järkyttävä väsymys; mieliala ärtynyt ja uupunut; yöllä syke 63 (normaali 48-55); ummetus
Dpo 13 vatsan toiminta palautunut normaaliksi; ihan vähän rinnat arat; uupunut olo/jäsenet painaa tonnin; pieniä vihlaisuja kohdussa; pissalla saa ravata aika tiuhaan
Dpo14 rinnat hitusen arat; menkkapolttoja vähän kerrallaan; löysä vatsa (enteilee yleensä menkkoja); mieliala hyvä; illalla vähän vilunväreitä...
Dpo 15 ... mutta aamulla taas ennemminkin hiki; rinnat arat; todella normaali ja oireeton olo
Dpo16 pieniä menkkapolttoja/paineentunnetta ajoittain; rinnat vähän arat; löysä vatsa

Lisäksi viikon verran olen nukkunut tosi huonosti ja ehkä siitä johtuen jonkin verran väsymystä. Joinakin aamuina olen herännyt jo klo 4.20, mutta johtuu ihan perhepiirissä tapahtuneista kurjista asioista. Vaikka tuossa nyt jotain "oireita" on, niin eivät ole koko aikaa läsnä ja kaiken kaikkiaan tosi oireeton ja normaali olo.  Yleensä ennen menkkoja on pahemmat turvotukset ja rinnat on tosi arat, nyt rintojen arkuus on vaihdellut päivästä tai kellonajasta toiseen. Kuitenkin monesti on ollut sellainen olo, että menkat alkaa ihan just ja olen jo kaksi päivää kulkenut side valmiina. Viimeksi tänään tuli sellaiset menkkapoltot, että olin ihan varma, että no NYT ne alkaa. Mutta ei ole vuotoa näkynyt. Siksi mä veikkaankin, että olen laskenut nuo dpo:t väärin, koska yleisimmin menkat alkaa dpo14, vaikka normaali vaihtelu taitaa olla dpo12-16. Toivon kyllä, että jos ne sieltä alkaa niin alkaisivat jo pian, nää vikat päivät on niiiiin....Piinaa.

Piinapäivien oireilut

Nyt on dpo10 ja piinapäivät pahimmillaan :D Monet raskautta yrittäneet taitaa tietää mitä nämä piinapäivät tarkoittaa ja kuinka piinaa se voi olla, kun pitää vain odottaa ja odottaa ja odottaa. On lähes jatkuvasti tietoinen oman kehon "oireista" ja muutoksista, mutta ei tiedä ovatko ne PMS-oireita vai alkaneen raskauden aiheuttamia muutoksia. Google laulaa näinä päivinä ja joka kuukausi sitä eksyy niille tasan samoille sivuille ja keskustelupalstoille, joissa jaetaan kokemuksia alkuraskauden oireista. Itsekin tietää, että eihän siinä ole mitään järkeä, mutta koko tää vauva-asia tuntuu ainakin mulla olevan enemmän tunne- kuin järkiasia. Vaikka muutoin pidänkin itseäni melko järki-ihmisenä niin tässä ei kyllä järjen ääni paljon paina :D No, joka tapauksessa, ajattelin tähän postaukseen nyt kerätä tämän kierron ovulaation jälkeiset "oireet", jotta voi sitten mielenkiinnolla seurata onko sama oirekirjo joka kuukausi vai vaihteleeko eri kierrot paljonkin toisistaan. Alla siis oireet tähän asti (dpo= days past ovulation):

Dpo 1-3 alavatsan kuplimista, rintojen arkuutta (tätä on joka kierrossa)
Dpo 4 rintojen arkuutta
Dpo 5 rintojen arkuutta, liikutusherkkyyttä, seesteinen mieliala
Dpo 6: heräsin klo 5.50 pirteänä ja energisenä; tunsin selkeitä vihlaisua/menkkajuilintaa päivällä muutaman minuutin ajan; fetajuustoa en voinut syödä koska se maistui aivan sinihomejuustolle (:D) (siskoni ei maistanut fetassa mitään erikoista); mieliala hyvä; rintojen arkuutta
Dpo 7 heräsin klo 3.30 vessaan ja valvoin sen jälkeen pirteänä noin tunnin ennen kuin torkahdin vielä hetkeksi; tunsin kipeitä vihlaisuja kohdun seudulla pitkin päivää, mutta erityisen paljon salitreenin aikana; mieliala oli melko seesteinen; rintojen arkuutta
Dpo 8: rintojen arkuutta, vähän kuumia aaltoja. Mieliala hyvä ja seesteinen.
Dpo 9: aamulla olo oli energinen ja hyvä, ei turvottanut eikä väsyttänyt yhtään. Rinnat eivät olleet aamulla arat, mutta iltaa kohti arkuus palasi. Junassa tuli hieman huono olo, mikä ei ole mulle tyypillistä. Illalla oli jonkin verran menkkapolttoja, mutta ei kovin pahoja.
Dpo 10: aamulla rinnat eivät olleet lainkaan arat, päivällä arkuus palasi hetkeksi ja taas katosi. Ei turvotusta yhtään. Aamulla hikoilutti ja oli ”kuumia aaltoja”. Ilmeisesti kehon estrogeeni- ja progesteronitasot ovat romahtaneet ja ruumiinlämpö laskenut aiheuttaen nämä kuuma aallot ja siten ennakoivat menkkojen tuloa. Tästä johtuen pettymystä ja alakuloisuutta. 

Kaiken kaikkiaan aika selkeiltä menkkoja edeltäviltä oireilta nämä nyt siis näyttävät. Menkkapoltot ovat ainoat, joita mulla ei yleensä ole kuin vasta ensimmäisenä vuotopäivänä, mutta ei niitä nytkään ole häiritsevän paljon ollut. Nuo kuumat aallot vahviten viittaa siihen, että menkat sieltä on alkamassa muutaman päivän kuluttua, koska kuumat aallot usein liittyvät alhaiseen estrogeenin ja juuri ennen menkkoja estrogeenin ja progesteronin tasot laskevat. Samoin rintojen arkuuden vähentyminen viittaa siihen, että keltarauhanen on surkastunut eli hedelmöittymistä ei ole tapahtunut. Joillakin ilmeisesti rintojen arkuus saattaa liittyä nimenomaan hormoonitasoja laskuun muiden pms-oireiden kanssa, mutta mulla rinnat tulevat kipeäksi heti ovulaation jälkeen kun keltarauhanen muodostuu ja tässä kierrossa näköjään helpottuu keltarauhasen alkaessa surkastua. 

Negakierron puolesta puhuu myös se, ettei mulla ole ollut mitään yleisiä alkuraskauden oireita, kuten palelua, metallinmakua suussa tai väsymystä. En ole ravannut vessassa, mieliala ei ole heitellyt, kahvi on maistunut hyvin ja ruokahalukin ollut normaali. Valkovuotoa ei myöskään ole eikä minkäänlaista kiinnittymisvuotoa ole esiintynyt. Tässä ei siis oikein voi huijatakaan itseään.Toki oli odotettavissakin, ettei ensimmäisestä ovulatorisesta kierrosta tärppää, mutta ainahan sitä silti pettyy. Toisaalta mieli myös korjaa itse itseään ja pian huomaa löytävänsä monia asioita, joiden vuoksi on hyvä, että juuri tässä kierrossa EI tärpännyt. Silti pettymys ja alakulo ovat väistämättömiä. Olen huomannut, että mitä enemmän annan niiden kaikkien tunteiden tulla, sitä nopeammin mieli lähtee myös hakemaan lohduttavia ajatuksia.

Toivottavasti muilla lasta toivovilla on parempi onni tässä kierrossa <3

Ovulaatiotestien tulkintaa

Viime torstaina lääkäri siis veikkasi, että lauantaina ovulaatiotesti olisi jo positiivinen. No, ei se ollut. Käytän halvempia ovulaatiotestejä, joihin pitäisi piirtyä kontrolliviivan kanssa tasavahvuinen tai tummempi viiva, jotta testin voisi tulkita positiiviseksi. Kallimmat digitaaliset ovulaatiotestit on siitä parempia, että niissä ei tarvitse tihrustella, vertailla ja arpoa viivojen vahvuuksien kanssa vaan niihin tulee vilkkuva hymynaama hedelmällisten päivien merkiksi ja pysyvä hymynaama kun ovulaatio on ovella. Lauantaina viivatesti oli kuitenkin niin selkeän negatiivinen, ettei tarvinnut sen kummemmin tihrustaa.

Sunnuntaina tein taas testin kädet täristen (ole positiivinen, ole positiivinen, ole positiivinen….) ja lopulta siihen piirtyi kuin piirtyikin kaksi viivaa! Toinen viiva ei ollut ihan yhtä tumma kuin kontrolliviiva eli se ei ollut täysin positiivinen, mutta huomattavan vahva viiva siihen kumminkin tuli. Tulkitsin, että ovis olisi tuloillaan ja viimeistään seuraavana päivänä testi olisi ehkä jo positiivinen. Onneksi oltiin juuri heiluteltu peittoja samana aamuna, samoin edellisenä. Tein sunnuntaina illalla vielä toisen erimerkkisen testin ja siihen ilmestyi kaksi hyvin haaleaa viivaa, siis myös kontrolliviiva oli tosi haalea, mutta viivat olivat yhtä paksut. Nämä taisi olla niitä halvimpia ovistestejä, joten sen näköjään huomaa laadussa, kun kontrolliviivakin on aika hailura. Eli jäi hieman epäselväksi oliko se nyt sitten plussa vai ei..? Ajateltiin, että heilutellaan peittoja nyt sitten vielä illallakin varmuuden vuoksi jos aamun siittiöt eivät ole riittävän pitkäikäisiä ja sinnikkäitä (koska ovulaatiohan tapahtuu vasta 12-48 h positiivisesta ovistestistä). Voin rehellisesti sanoa, että oli yksi nautinnolisemmista seksikerroista vähään aikaan, joten ei se lapsentekoseksi ainakaan aina ole mitään tylsää pakkopullaa. :D Luulen, että ovulaatioon vaikuttavat hormonit ovat osaltaan vaikuttamassa,koska onhan se lisääntymisen kannalta järkevää, että nainen haluaa seksiä ja nauttii siitä juuri silloin kun on hedelmällisemmillään. Jottei asiat kuitenkaan sujuisi liian hyvin, niin ongelmaksi muodostui se, että vaikka mieskin selvästi nautti, oli siemensyöksyn saaminen todella vaikeaa, kun seksiä on nyt ollut niin usein ja tämäkin oli jo toinen kerta saman päivän sisällä. Parikymppisenä kaksi kertaa päivässä ei ollut määrä eikä mikään, mutta yli kolmikymppiselle tekee näköjään jo vähän tiukkaa :D Toki myös paineet siitä, että nyt testi on plussa ja nyt on pakko, voi olla osana vaikuttamassa tässä. Todettiin sitten jossain kohtaa, että nautitaan niin kauan kun hyvältä tuntuu ja ei ole välttämättömyys mennä loppuun asti jos on liikaa paineita, kun onhan siellä ne aamun veijarit ovulaatiota odottamassa. :)

Vasemmalla ylhäällä sunnuntaiaamun tikku (kp20),  vieressä sunnuntai-ilta ja alla maanantai (kp21)

Tänään tein sitten vielä samaisen hailuraviiva-ovulaatiotestin ja nyt testiviiva oli kontrollia heikompi, joten tulkitsen nyt sitten sen eilisillan testin positiiviseksi :) Onneksi ei olla pelkkien testien varassa vaan menen perjantaina vielä verikokeeseen, jolla varmistetaan, että ovulaatio on todella tapahtunut. Tänään on ainakin ollut aikamoiset vatsakivut ja vihlontaa munasarjoissa, joten voi hyvinkin olla, että munarakkula on puhjennut tänään. Tästä ne piinapäivät sitten alkaa... :D

Ja niin blogin valtasivat lapsettomuushoidot

Edellistä unettomuustekstiä kirjoittaessani pohdin, että elämä on taas heittänyt eteen aiheen, josta riittäisi kirjotettavaa. Aiheen nimeltä lapsettomuushoidot. Meidän lapsettomuushoitomme alkoivat  vasta tänä vuonna, mutta olen jo lukenut satoja blogitekstejä aiheesta ja selvästi tiedon ja vertaistuen tarve on suuri. Toisaalta niin se oli unettomuudenkin kohdalla, ehkä ihmisellä on vastoinkäymisissä luonnostaan tarve liittyä muihin, hakea tukea ja tuntea, ettei ole yksin. Tai sitten tämä tarve on vain minulla... Tuntuu kuitenkin toivoa antavalta lukea tekstejä siitä, kuinka rankkojenkin lapsettomuushoitojen jälkeen on vihdoin saatu ne kaksi viivaa tikkuun ja siitä 9 kuukauden päästä pieni uusi elämä syliin asti. Muiden onnistumiset tuovat hirveästi toivoa ja toisaalta nekin blogit, jotka eivät pääty lapsen syntymään tuovat uskoa siihen, että lopullisestakin lapsettomuudesta voi selvitä. Koska rakastan kirjoittamista ja saan sen avulla ajatukset järjestykseen, tuntui luonnollisesta alkaa kirjoittaa myös tästä osasta elämääni. Ehkä tekstit voivat tuoda jollekin samassa tilanteessa kulkevalle toivoa tai vertaistukea ja samalla olen osaltani tuomassa esiin sitä miten yleistä on hakea ja saada apua niinkin luonnolliselta tuntuvaan asiaan kuin lapsen saaminen (huom. saaminen, ei hankkiminen). Minun käsitykseni mukaan jopa joka viides suomalainen pari kärsii lapsettomuudesta. Se ei ole ihan pieni määrä ihmisiä. 

Me olemme siinä mielessä onnekkaita, että asiat ovat edenneet todella nopeasti. Emme olleet vielä jättäneet edes ehkäisyä pois, kun menin vuotohäiriöiden vuoksi yksityiselle gynekologille viime syksynä ja hän sanoi heti suoraan, että jos haluamme lapsia, tulemme tarvitsemaan lapsettomuushoitoja. Piste. Minulla todettiin  monirakkulaiset munasarjat oireyhtymä (PCOS), joka näkyi selvästi ultratutkimuksesta ja myös veriarvot sopivat hyvin kuvaan. Munasarjoissani on siis paljon pieniä rakkuloita, joista yksikään ei kehity niin isoksi, että se lopulta irtoaisi ja tapahtuisi ovulaatio. Kuukautiset tulivat tämän vuoksi todella harvoin, vain 2-5 kertaa vuodessa. Vuotohäiritöitä oli tutkittu jo aiemmin terveyskeskuksessa kahdesti, mutta syyksi oli todettu vain stressi ja liiallinen liikunta. Nämäkin asiat selvästi vaikuttivat kuukautiskiertoon, sillä kuukautiset tulivat aina tiheämpään jos olin paljon lomalla, mutta taustalla vaikutti kuitenkin myös tämä PCOS. Koska kuukautiset tulivat niin harvoin, gynekologi oli valmis tekemään lähetteen lapsettomuushoitoihin heti. Halusimme kuitenkin sulatella tietoa hetken ja yrittää luomuna, mutta parin kuukauden päästä päädyimme siihen, että olisi parempi aloittaa hoidot heti, vaikkei raskautumisella ollutkaan kiire. Lähetteen teosta ei kulunut kuin 1-2 viikkoa, kun meille soitettin ja tarjottiin ensiaikaa jo parin viikon päähän. Emme pystyneet ottamaan kyseistä ensiaikaa vastaan vaan valitsimme seuraavan vaihtoehdon, joka oli noin kuukauden päässä. Joka tapauksessa asia eteni siis hyvin nopeasti ja tästä olen kiitollinen, sillä tiedän, että monet joutuvat yrittämään vuoden ilman hoitoja ennen kuin saavat lähetteen ja jonot ensikäynneille voivat olla pitkät. Olen siis tietoinen siitä, että minun on helpompi suhtautua hoitoihin rauhallisesti ja kiireettömästi kun olen saanut apua heti. Toivon sydämestäni, että jokainen lasta yrittävä saisi tutkimukset ja avun heti kun sitä haluavat, sillä asiaan liittyy huolta, odotusta ja murhetta muutenkin ihan tarpeeksi <3

Blogin oikeassa reunassa näkyy mitkä tutkimukset ja hoidot meille on jo tehty. Mitään muuta vikaa ei ole löytynyt kuin tuo minun monirakkulaisuuteni ja sitä hoidetaan nyt Letrozol-lääkkeellä, joka on alunperin rintasyöpään kehitetty lääke. Letrozolia otetaan kiertopäivinä 3.-7. ja se laskee kehon estrogeenitasoja, johon aivolisäkkeen toivotaan reagoivan erittämällä munarakkuloita kypsyttävää hormonia (FSH) ja tätä kautta kasvattavan johtavan munarakkulan, joka irtoaisi eli tapahtuisi ovulaatio. Näin olen ainakin itse ymmärtänyt lääkkeen toimintaperiaatteen, olen pahoillani jos tieto on väärää. Joka tapauksessa tarkoitus on saada aikaiseksi ovulaatio. Lääkevaste tarkistetaan kiertopäivänä 10.-12. ultraäänitutkimuksella. Ensimmäisessä kierrossa lääkevastetta ei ollut, joten annosta nostettiin tähän kiertoon. Kävin ultraäänitutkimuksessa tällä viikolla ja siellä näkyi hyvin kasvanut kohdun limakalvo, mutta ei vielä selkeää johtofollikkelia. Munarakkulat olivat kuitenkin selvästi isompia ja limakalvo paksumpi kuin edellisessä kierrossa, mikä on hyvä asia :) Menen ensi viikolla uudestaan ultraan, sillä lääkäri arveli, että vaste voi vain tulla hieman hitaasti, kun luonnollinen kiertoni on niin pitkä. Hän antoi ohjeeksi tehdä ovulaatiotestejä ja soittaa jos ne muuttuvan positiiviseksi jo ennen seuraavaa ultraa. Tänään pitäisi oikeastaan tehdä jo ensimmäinen testi, mutta mökkeilyn vuoksi aloitan testit vasta huomenna. Olisi kyllä niin siistiä saada ihan ensimmäinen ovulaatioplussa, sekin olisi jo juhlan paikka!

Rentouttavaa pääsiäistä ja aurinkoisia ajatuksia! <3