26. - 27. raskausviikko (rv 25+0 - 26+6): Raskausdiabetes

PCOS:n takia jouduin käymään kahdesti sokerirasituksessa raskauden aikana; ensin viikoilla 12-16 ja toisen kerran viikoilla 24-28. Ensimmäistä sokerirasitusta jännitin jo ihan paaston takia ja toisaalta pelkäsin myös, että mulla todetaan raskausdiabetes, kun olen aina reagoinut voimakkaasti runsaaseen sokeriin (sydämen tykytystä, levottomuutta). Arvot olivat kuitenkin ensimmäisessä sokerirasituksessa hyvät eivätkä lähelläkään raja-arvoja. Niinpä menin rauhallisemmin mielin tähän toiseen sokerirasitukseen, koska tiesin jo, ettei rasitustesti sinällään ole mitenkään kammottava (jopa odotin, että pääsen sinne lukemaan kirjaa sen sijaan, että pitäisi tehdä töissä tylsiä kirjallisia hommia) ja arvelin, että ehkä arvot olisivat kunnossa, kun viimeksi jäivät niin selvästi alle rajojen. Verikokeiden ottaminen ei kuitenkaan sujunut tällä kertaa niin mallikkaasti kuin viimeksi ja labrahoitaja ei saanut millään otettua verikoetta vasemmasta käsivarresta, joten kaikki kolme verikoetta otettiin oikeasta käsivarresta. Olo alkoi tuntua heikolta siinä vaiheessa, kun labrahoitaja yritti vielä saada 1 tunnin verikoetta vasemmasta käsivarresta siinä onnistumatta. Hän vielä sanoi, ettei tuota 1 tunnin arvoa enää edes mitata muilta kuin raskaana olevilta, koska tutkimuksissa on todettu, ettei sillä ole mitään kliinistä merkitystä, vain paastoarvolla ja 2 tunnin arvolla on merkitystä. No, lopulta kaikki kokeet saatiin tosiaan otettua oikeasta käsivarresta ja olokin helpottui melko pian sen jälkeen, kun vasemman käsivarren sorkkiminen lopetettiin.


Sokerirasitus tehtiin aamulla klo 8-10 ja jo samana iltana tulokset olivat tulleet OmaKantaan: paastosokeri 4,4 (yläraja 5,3), 1 tunnin arvo 10,4 (yläraja 10,0) ja 2 tunnin arvo 5,4 (yläraja 8,6). Eli tuo 1 tunnin arvo meni hitusen yli ylärajan ja siitä pamahtaa heti raskausdiabetes-diagnoosi (jos yksikin arvo on poikkeava, todetaan raskausdiabetes). Olin tuloksista pettynyt ja turhautunut, vähäksi aikaa tuli sellainen olo, että olen jotenkin epäonnistunut ja huono ja tehnyt kaiken ihan väärin. Turhautumista aiheutti se, että olen yrittänyt kaikin tavoin ennaltaehkäistä raskausdiabetesta (tiesin PCOS:n olevan riskitekijä) harrastamalla paljon liikuntaa, syömällä tasaisin väliajoin ja terveellisesti ja välttämällä sokerisia herkkuja. Pidin jopa kokonaan herkuttoman lokakuun! En ole koskaan ollut ylipainoinen eikä suvussa esiinny diabetesta. Olen jo vuosia noudattanut terveellistä ateriarytmiä, syönyt paljon kasviksia ja marjoja, välttänyt kovia rasvoja ja sokeria, ja ennen unettomuutta olin aktiiviliikkuja, ja senkin jälkeen pitänyt liikunnan arjessa mukana, mutta vaan kevyempänä. En siis tiedä mitä olisin enää voinut itse tehdä enempää ehkäistäkseni raskausdiabeteksen. Kun soitin seuraavana aamuna neuvolaan, sieltä sattui vastaamaan juuri raskausdiabeteshoitaja ja siinä puhelun aikana purskahdin ihan itkuun, kun tuntui jotenkin niin turhauttavalta ja pelottavalta tämä diagnoosi. Hän oli onneksi kovin ymmärtäväinen ja lohdutti, että yleensä pelkkä ruokavaliohoito riittää tapauksissa, joissa vain yksi arvo on ylittynyt ja sekin on 1 tai 2 tunnin arvo eikä paastoarvo. Paastoarvojen hoito on kuulemma vaikeampaa. Lisäksi hän totesi, että todennäköisesti ruokavalioon ei edes tarvitse tehdä mitään muita muutoksia kuin jättää herkut pois. Hän selitti, että mun keho kestää hyvin paaston, mutta runsas sokerimäärä kerralla (sokerirasituksessa 75g) vaatii jo paljon insuliinia erityisesti raskausaikana ja tällä hetkellä mun keho ei tuota sitä ihan riittävästi, jotta verensokeri olisi pysynyt alle määritellyn ylärajan. Tämän vuoksi paljon sokeria sisältäviä ruokia on hyvä välttää. En kyllä muutenkaan ole kovin perso makealle ja raskausaikanakin olen enemmän himoinnut ihan tavallista kotiruokaa, leipää tai puuroa kuin makeita herkkuja. Mutta silti ajatus kieltolistoista ja herkuttomasta joulusta (sen lisäksi, ettei jouluna saa tietenkään syödä myöskään graavilohta tai juustoja eikä juoda punaviiniglögiä) tuntui jotenkin kurjalta. Jos jostain herkusta pidän, niin joulutortuista. Ja kyllä suklaakonvehditkin ovat aina maistuneet, kun niitä tulee syötyä vain kerran vuodessa. Nyt ne sitten saisi unohtaa.


Sain raskausdiabeteshoitajalle ajan vasta 17.12. ja sitä ennen mun pitää perehtyä ruokavalio-ohjeisiin ja täyttää ruokapäiväkirjaa kahdelta arkipäivältä ja yhdeltä viikonlopun päivältä. Ohjeissa mulle oli kova pala purtavaksi se, että aamupalan tulisi olla pieni (usein sokerit nousevat juuri aamupalan jälkeen), kun olen tottunut syömään ison lautasellisen kaurapuuroa öljyllä, marjoilla ja raejuustolla. Iso aamupala on pitänyt kylläisenä lounaaseen saakka ja on ollut helppo syödä vähän kerrallaan tasaisin väliajoin koko loppupäivä. Kokeilin nyt syödä aamupalaksi 2 viipaletta ruisleipää ja tuntui, että jo tunnin päästä kuolen nälkään. Vaikka söin aamupalan ja lounaan välissä klementiinin ja pähkinöitä, tuli lounaalla syötyä niin paljon, että tuli ähky. Äh, pieni aamupala vaatii todellakin totuttelua... Ja niitä herkkuja, joita ei yleensä tee edes mieli, tekee tietysti nyt mieli, kun ovat kiellettyjä. Kokeilin viikonloppuna rajoittaa ylipäätään hiilihydraattien määrää, mutta lopulta taisin saada verensokerin niin alas, että tuli päänsärky, koska särky helpotti vasta kun "sorruin" syömään ruisleipäviipaleen. Kaiken kaikkiaan tuntunut siis aika stressaavalta tämä syömisten miettiminen ja kontrollointi :( Toivon, että kun todennäköisesti saan kotimittarin silloin 17.12. niin stressi vähän helpottaisi, kun näkisi heittävätkö arvot todella ja milloin. Ei tarvitsisi miettiä, arvailla ja pelätä onko sokerit koholla ja syönyt väärin.


Ja kyllä, tiedän tämän olevan todella pieni murhe ja että olen onnekas, kun saan ylipäätään olla raskaana. En ole unohtanut sitä :) Mutta kyllä tämä ruoasta stressaaminen vie kuitenkin iloa raskaudesta ja nyt on ollut selvästi vaikeampi olla siinä onnellisessa raskauskuplassa, jossa sain keskiraskaudessa viettää aikaa...

Hoitosuunnitelma ja stressi

Jos lapsia ei ala yrittämisestä huolimatta kuulua, jossain kohtaa yritystä kuulee aina sen saman neuvon "lakatkaa yrittämästä, niin kyllä se sitten tärppää" tai "älä stressaa, kyllä se sieltä tulee kun lopetat stressaamisen". Jep. Kyllähän niitä tarinoita on, että kun on "luovutettu" ja lakattu yrittämästä tai lopetettu hoidot, niin onkin tultu raskaaksi. Mutta yhtä paljon tai väittäisin, että huomattavasti enemmän on kyllä ihmisiä, jotka on raskautuneet ihan kunnon yrittämisellä ja stressaamalla. Jos mulla olisi normaali kuukautiskierto ja ihan normaalisti toimivat munasarjat, niin voisin vaikka yrittääkin olla stressaamatta ja jopa tjottailla (=tulee jos on tullakseen). Niin kuin teinkin silloin kun ehkäisy jätettiin pois enkä ollut vielä lapsettomuushoidoissa. Mutta sitten kun hoidot alkaa ja joudut vaihtelemaan työvuoroja, perumaan ja siirtämään menoja, jotta pääset ultraan lyhyelläkin varoitusajalla, syömään hormoneita tietyt kiertopäivät, tekemään ovulaatiotestejä lääkärin ohjeesta ja käymään verikokeissa tietyn ajan kuluttua ovulaatiosta, niin ei kuulkaa paljon naurata jos joku sanoo "no mutta älä stressaa niin sieltä se sit tulee". Saati sitten jos kyse olisi koeputkihedelmöityksestä, jossa on vielä enemmän hormoneita, vielä enemmän ultria ja vielä enemmän toimenpiteitä. Haluan nähdä sen ihmisen, jonka kuukautiskierrot on luomusti 60-250 päivää, joka ravaa ultrissa, tekee ovulaatiotestejä, käy verikokeissa, ajoittaa yhdynnät, syö erilaisia hormonilääkityksiä, toivoo lasta, näkee kaikkien muiden raskautuvan vieressä ja sitten on kaiken tämän keskellä ihan zen ja rauhallinen.

Että stressaako? Juu kyllä stressaa ja välillä ihan kunnolla.

Nyt viimeisen kuukauden ajan stressi on sentään ollut vähäisempää, kun sopiva lääkeannos on löytynyt (?) eikä tarvitse enää ravata klinikalla ultrissa. Hoitosuunnitelma on saada Letrozoleilla aikaan viisi ovulatorista kiertoa ja siihen viidenteen kiertoon voidaan yhdistää myös inseminaatio jos niin haluamme. Nyt on lopuillaan vasta toinen ovulatorinen kierto eli käytännössä voidaan kesä mennä tällä samalla kaavalla ja vasta syksyllä miettiä tarkemmin tuota inseminaatiota ja jos sekään ei tuota tulosta niin vaihtaa lääkettä. Ollaan jo ajat sitten miehen kanssa puhuttu, että halutaan katsoa kaikki kortit ja käyttää kaikki keinot, joten kyllä me tuohon inseminaatioon lähdetään 5. kierrossa jos raskaus ei ole siihen mennessä alkanut. Inseminaatiossa onnistumisprosentit on aika huonot, n. 10-15%, mutta parempi kuin 0%. Ja sinällään inseminaatio kuulostaa "helpolta" hoidolta, koska siinähän mulla seurataan ovulaatiota kuten edellisissäkin kierroissa ja sitten vaan ovulaation aikoihin miehen tulee purkittaa siemenneste, josta pestään parhaat yksilöt esille ja ne ruiskutetaan suoraan kohtuun. Lukemani perusteella toimenpide on tosi nopea ja täysin kivuton, joten sitä en pelkää laisinkaan. Mies ei tietysti mielellään purkittelisi, mutta on kyllä siihen täysin valmis jos sillä lapsi saadaan. Sitä oon miettinyt, että saakohan mies olla siinä ruiskutustilanteessa mukana, että olis edes joku ihokontakti meillä hedelmöityshetkellä vaikka lapsi ei seksistä saisikaan alkuaan :D 

Mutta takaisin siihen stressiin. Juuri nyt tällä sekunnilla stressaa ihan pirusti. Nimittäin puuttuvat menkat. Mä kestän 7 päiväisen vuodon, mä kestän ovulaation tikutuksen ja odottelun, mä kestän jopa ne piinapäivät, mutta tätä mä en kestä. Tätä, että menkat ei ala, vaikka ovulaatiotestin plussasta on kulunut jo 17 päivää ja mun arvion mukaan itse ovulaatiosta on mennyt 16 päivää. Menkkoja ei näy ja raskaustesti oli eilen negatiivinen. Mitään raskausoireita ei ole, mitään menkkaoireitakaan ei oikein enää ole. Ne kaikki loppui dpo15 ja silloin olin varma, että vuoto alkaa samana päivänä ja seuraavana yönä. Mutta ei. Ei näy, ei kuulu. Sanoinko jo, että tätä mä en kestä. Miksi ne menkat ei ala? Ovuloinko mä  tässä kierrossa ollenkaan? Voiko rinnat olla arat yli viikon jos ovista ei ole tapahtunut? Voiko luteaali olla näin pitkä ja voiko siitä olla jotain haittaa? Pitäisikö mun tehdä jotain vai vain odottaa? Ei kai näin oireetonta ja testeistä näkymätöntä raskauttakaan voi olla olemassa? Onko tää taas kemiallinen raskaus? Olisiko mun pitänyt testailla dpo 9 alkaen, jotta olisin tiennyt tai osannut varautua? Pitääkö mun soittaa klinikalle? Mitä mä teen?

Stressipäiväkirja kuittaa!
Edit. Sieltähän ne menkat tuli dpo17 aamulla.