PCOS:n takia jouduin käymään kahdesti sokerirasituksessa raskauden aikana; ensin viikoilla 12-16 ja toisen kerran viikoilla 24-28. Ensimmäistä sokerirasitusta jännitin jo ihan paaston takia ja toisaalta pelkäsin myös, että mulla todetaan raskausdiabetes, kun olen aina reagoinut voimakkaasti runsaaseen sokeriin (sydämen tykytystä, levottomuutta). Arvot olivat kuitenkin ensimmäisessä sokerirasituksessa hyvät eivätkä lähelläkään raja-arvoja. Niinpä menin rauhallisemmin mielin tähän toiseen sokerirasitukseen, koska tiesin jo, ettei rasitustesti sinällään ole mitenkään kammottava (jopa odotin, että pääsen sinne lukemaan kirjaa sen sijaan, että pitäisi tehdä töissä tylsiä kirjallisia hommia) ja arvelin, että ehkä arvot olisivat kunnossa, kun viimeksi jäivät niin selvästi alle rajojen. Verikokeiden ottaminen ei kuitenkaan sujunut tällä kertaa niin mallikkaasti kuin viimeksi ja labrahoitaja ei saanut millään otettua verikoetta vasemmasta käsivarresta, joten kaikki kolme verikoetta otettiin oikeasta käsivarresta. Olo alkoi tuntua heikolta siinä vaiheessa, kun labrahoitaja yritti vielä saada 1 tunnin verikoetta vasemmasta käsivarresta siinä onnistumatta. Hän vielä sanoi, ettei tuota 1 tunnin arvoa enää edes mitata muilta kuin raskaana olevilta, koska tutkimuksissa on todettu, ettei sillä ole mitään kliinistä merkitystä, vain paastoarvolla ja 2 tunnin arvolla on merkitystä. No, lopulta kaikki kokeet saatiin tosiaan otettua oikeasta käsivarresta ja olokin helpottui melko pian sen jälkeen, kun vasemman käsivarren sorkkiminen lopetettiin.
Sokerirasitus tehtiin aamulla klo 8-10 ja jo samana iltana tulokset olivat tulleet OmaKantaan: paastosokeri 4,4 (yläraja 5,3), 1 tunnin arvo 10,4 (yläraja 10,0) ja 2 tunnin arvo 5,4 (yläraja 8,6). Eli tuo 1 tunnin arvo meni hitusen yli ylärajan ja siitä pamahtaa heti raskausdiabetes-diagnoosi (jos yksikin arvo on poikkeava, todetaan raskausdiabetes). Olin tuloksista pettynyt ja turhautunut, vähäksi aikaa tuli sellainen olo, että olen jotenkin epäonnistunut ja huono ja tehnyt kaiken ihan väärin. Turhautumista aiheutti se, että olen yrittänyt kaikin tavoin ennaltaehkäistä raskausdiabetesta (tiesin PCOS:n olevan riskitekijä) harrastamalla paljon liikuntaa, syömällä tasaisin väliajoin ja terveellisesti ja välttämällä sokerisia herkkuja. Pidin jopa kokonaan herkuttoman lokakuun! En ole koskaan ollut ylipainoinen eikä suvussa esiinny diabetesta. Olen jo vuosia noudattanut terveellistä ateriarytmiä, syönyt paljon kasviksia ja marjoja, välttänyt kovia rasvoja ja sokeria, ja ennen unettomuutta olin aktiiviliikkuja, ja senkin jälkeen pitänyt liikunnan arjessa mukana, mutta vaan kevyempänä. En siis tiedä mitä olisin enää voinut itse tehdä enempää ehkäistäkseni raskausdiabeteksen. Kun soitin seuraavana aamuna neuvolaan, sieltä sattui vastaamaan juuri raskausdiabeteshoitaja ja siinä puhelun aikana purskahdin ihan itkuun, kun tuntui jotenkin niin turhauttavalta ja pelottavalta tämä diagnoosi. Hän oli onneksi kovin ymmärtäväinen ja lohdutti, että yleensä pelkkä ruokavaliohoito riittää tapauksissa, joissa vain yksi arvo on ylittynyt ja sekin on 1 tai 2 tunnin arvo eikä paastoarvo. Paastoarvojen hoito on kuulemma vaikeampaa. Lisäksi hän totesi, että todennäköisesti ruokavalioon ei edes tarvitse tehdä mitään muita muutoksia kuin jättää herkut pois. Hän selitti, että mun keho kestää hyvin paaston, mutta runsas sokerimäärä kerralla (sokerirasituksessa 75g) vaatii jo paljon insuliinia erityisesti raskausaikana ja tällä hetkellä mun keho ei tuota sitä ihan riittävästi, jotta verensokeri olisi pysynyt alle määritellyn ylärajan. Tämän vuoksi paljon sokeria sisältäviä ruokia on hyvä välttää. En kyllä muutenkaan ole kovin perso makealle ja raskausaikanakin olen enemmän himoinnut ihan tavallista kotiruokaa, leipää tai puuroa kuin makeita herkkuja. Mutta silti ajatus kieltolistoista ja herkuttomasta joulusta (sen lisäksi, ettei jouluna saa tietenkään syödä myöskään graavilohta tai juustoja eikä juoda punaviiniglögiä) tuntui jotenkin kurjalta. Jos jostain herkusta pidän, niin joulutortuista. Ja kyllä suklaakonvehditkin ovat aina maistuneet, kun niitä tulee syötyä vain kerran vuodessa. Nyt ne sitten saisi unohtaa.
Sain raskausdiabeteshoitajalle ajan vasta 17.12. ja sitä ennen mun pitää perehtyä ruokavalio-ohjeisiin ja täyttää ruokapäiväkirjaa kahdelta arkipäivältä ja yhdeltä viikonlopun päivältä. Ohjeissa mulle oli kova pala purtavaksi se, että aamupalan tulisi olla pieni (usein sokerit nousevat juuri aamupalan jälkeen), kun olen tottunut syömään ison lautasellisen kaurapuuroa öljyllä, marjoilla ja raejuustolla. Iso aamupala on pitänyt kylläisenä lounaaseen saakka ja on ollut helppo syödä vähän kerrallaan tasaisin väliajoin koko loppupäivä. Kokeilin nyt syödä aamupalaksi 2 viipaletta ruisleipää ja tuntui, että jo tunnin päästä kuolen nälkään. Vaikka söin aamupalan ja lounaan välissä klementiinin ja pähkinöitä, tuli lounaalla syötyä niin paljon, että tuli ähky. Äh, pieni aamupala vaatii todellakin totuttelua... Ja niitä herkkuja, joita ei yleensä tee edes mieli, tekee tietysti nyt mieli, kun ovat kiellettyjä. Kokeilin viikonloppuna rajoittaa ylipäätään hiilihydraattien määrää, mutta lopulta taisin saada verensokerin niin alas, että tuli päänsärky, koska särky helpotti vasta kun "sorruin" syömään ruisleipäviipaleen. Kaiken kaikkiaan tuntunut siis aika stressaavalta tämä syömisten miettiminen ja kontrollointi :( Toivon, että kun todennäköisesti saan kotimittarin silloin 17.12. niin stressi vähän helpottaisi, kun näkisi heittävätkö arvot todella ja milloin. Ei tarvitsisi miettiä, arvailla ja pelätä onko sokerit koholla ja syönyt väärin.
Ja kyllä, tiedän tämän olevan todella pieni murhe ja että olen onnekas, kun saan ylipäätään olla raskaana. En ole unohtanut sitä :) Mutta kyllä tämä ruoasta stressaaminen vie kuitenkin iloa raskaudesta ja nyt on ollut selvästi vaikeampi olla siinä onnellisessa raskauskuplassa, jossa sain keskiraskaudessa viettää aikaa...
maanantai 3. joulukuuta 2018
tiistai 20. marraskuuta 2018
23.-25. raskausviikko (rv 22+0-24+6): Energisyyttä vai väsymystä?
Siellä se viimeinen kolmannes kolkuttelee jo ihan oven takana, hurjaa... Kaiken kaikkiaan edeltävät n. 12 viikkoa on mennyt helposti ja vaivattomasti, ja raskaudesta on ollut helppo nauttia. :) Sitä kuuluisaa keskiraskauden energisyyttäkin on ollut havaittavissa, ja saman viikon aikana olen mm. käynyt testailemassa uuden kuntokeskuksen joogaa, kehonhuoltoa, spinningiä ja kuntosalia sekä istuttanut pihalle syyskukkia, järjestellyt ja viikannut vauvanvaatteita ja askarrellut joulukortteja. Niin ja käynyt tietty töissä :D Ja juuri sitä ennen muuttanut. Muutto sattui siis sopivaan vaiheeseen, kun oli energiaa ja intoa laitella tavaroita paikoilleen (vaikka muuttopäivänä näinkin hetken ajan vain kaikki epäyhteensopivat värit ja huonekalut, ja pakotin miehen kantamaan työpöydän SITTENKIN alakerrasta yläkertaan). Vatsa ei myöskään ole vielä mitenkään tiellä tai haittaa oikeastaan muuta kuin pukeutumista - joskus tuntuu ettei vaatekaapissa ole mitään kivaa ja sopivaa (sitä kyllä tapahtuu ilman raskauttakin).
Tällä viikolla energisyys on kuitenkin alkanut taas vaihtua enemmän väsymyksen puolelle. En tiedä onko se tuo marraskuun pimeys vai aamuyön valvomiset vai ihan vaan joku eri vaihe raskaudessa. Vai kaikki yhdessä. Mutta aamuisin on vaikea saada puettua päälle ja lähdettyä töihin, ja jos töissä on hiljaista, tuntuu että voisi nukahtaa pystyyn. Onneksi nyt alettiin työkavereiden kanssa tehdä pieniä "lounaskävelyitä" eli kävellään ulkona 10-15 minuuttia ennen lounaalle menoa, niin näkee edes hetken ajan valoisuutta ja ehkä jopa aurinkoakin. Kotona käytän myös kirkasvalolamppua joka aamu noin puoli tuntia. Siitä huolimatta unelmoin jo työpäivän aikana pienistä päiväunista, jotka tulee usein otettua heti töistä kotiin tultua ja klo 20 alan haaveilla jo yöunista. Usein nukahdankin jo siinä klo 21-21.30, viimeistään ennen klo 22 ellei sitten ole jotain erityistä tekemistä illalla, jonka takia kestää rauhoittua ja nukahtaa. Nukun hyvin klo 01-02 asti, mutta sen jälkeen heräilen monta kertaa ja joskus pyörin valveilla tunninkin kerrallaan. Välillä kissa herättää, mutta usein heräilen ihan muuten vaan. Usein on tuntunut siltä, että klo 3-4 olisi jo vähän nälkäkin, mutta en ole kuitenkaan alkanut aamuöisin syömään vaan odottanut siihen klo 6.30 asti ennen kuin syön aamupalaa. Iltapalaa olen vähän yrittänyt kasvattaa, jotta ainakaan nälkä ei pitäisi hereillä. Viime yön nukuin poikkeuksellisesti paremmin, ehkä suoraan työpäivän jälkeen tehty salitreeni oli päiväunia parempi vaihtoehto yöunien kannalta ;) Olen kyllä yrittänyt joka ilta harrastaa jonkinlaista liikuntaa juurikin siksi, että saisi kaamosoireita vähentymään ja unenlaatua paremmaksi, mutta joinain iltoina sohva on vetänyt puoleensa enemmän tai olen käynyt ihan vaan 20 minuutin happihyppelyllä ulkona. Onneksi työmatkat kuljen kävellen, joten siitä tulee jo 40 minuuttia ulkoilua ja kävelyä päivittäin.
Saatiin muuten eilen Kelalta aikaistettu joululahja eli äitiyspakkaus :) Nyt on ainakin vaatetta vauvalle, kun saatiin jo miehen veljeltä hirveät määrät 50-68cm vaatteita :D Eniten mua oikeastaan ilahdutti tällä hetkellä äitiyspakkauksessa oleva nännivoide, koska nännit kutisee ja kuivuu jo nyt ihan hirveästi! Olen laittanut Bepanthenia, mutta ehkäpä seuraavaksi kokeilen ihan tuota nännivoidetta. Vatsan iho mulla ei kutise yhtään, mutta muut ihoalueet kyllä sitäkin enemmän! Tuntuu, että rasvaa kuluu ihan litroittain...
Mulla oli aikomus tehdä erikseen postaus myös kokoamastani isyyspakkauksesta, jonka annoin isänpäivänä miehelle. Itse ainakin etsin sitä tehdessäni vinkkejä netistä ja olisin voinut jakaa omat vinkkini, mutta mulla on taas vaihteeksi ongelmana ladata kuvia postaukseen ja sehän olisi ihan tylsä postaus ilman kuvia :D Joten jää nyt tämäkin postaus ilman kuvia mun lemppari äitiyspakkauksen vaatteista/tavaroista, höh... :/
Tällä viikolla energisyys on kuitenkin alkanut taas vaihtua enemmän väsymyksen puolelle. En tiedä onko se tuo marraskuun pimeys vai aamuyön valvomiset vai ihan vaan joku eri vaihe raskaudessa. Vai kaikki yhdessä. Mutta aamuisin on vaikea saada puettua päälle ja lähdettyä töihin, ja jos töissä on hiljaista, tuntuu että voisi nukahtaa pystyyn. Onneksi nyt alettiin työkavereiden kanssa tehdä pieniä "lounaskävelyitä" eli kävellään ulkona 10-15 minuuttia ennen lounaalle menoa, niin näkee edes hetken ajan valoisuutta ja ehkä jopa aurinkoakin. Kotona käytän myös kirkasvalolamppua joka aamu noin puoli tuntia. Siitä huolimatta unelmoin jo työpäivän aikana pienistä päiväunista, jotka tulee usein otettua heti töistä kotiin tultua ja klo 20 alan haaveilla jo yöunista. Usein nukahdankin jo siinä klo 21-21.30, viimeistään ennen klo 22 ellei sitten ole jotain erityistä tekemistä illalla, jonka takia kestää rauhoittua ja nukahtaa. Nukun hyvin klo 01-02 asti, mutta sen jälkeen heräilen monta kertaa ja joskus pyörin valveilla tunninkin kerrallaan. Välillä kissa herättää, mutta usein heräilen ihan muuten vaan. Usein on tuntunut siltä, että klo 3-4 olisi jo vähän nälkäkin, mutta en ole kuitenkaan alkanut aamuöisin syömään vaan odottanut siihen klo 6.30 asti ennen kuin syön aamupalaa. Iltapalaa olen vähän yrittänyt kasvattaa, jotta ainakaan nälkä ei pitäisi hereillä. Viime yön nukuin poikkeuksellisesti paremmin, ehkä suoraan työpäivän jälkeen tehty salitreeni oli päiväunia parempi vaihtoehto yöunien kannalta ;) Olen kyllä yrittänyt joka ilta harrastaa jonkinlaista liikuntaa juurikin siksi, että saisi kaamosoireita vähentymään ja unenlaatua paremmaksi, mutta joinain iltoina sohva on vetänyt puoleensa enemmän tai olen käynyt ihan vaan 20 minuutin happihyppelyllä ulkona. Onneksi työmatkat kuljen kävellen, joten siitä tulee jo 40 minuuttia ulkoilua ja kävelyä päivittäin.
Saatiin muuten eilen Kelalta aikaistettu joululahja eli äitiyspakkaus :) Nyt on ainakin vaatetta vauvalle, kun saatiin jo miehen veljeltä hirveät määrät 50-68cm vaatteita :D Eniten mua oikeastaan ilahdutti tällä hetkellä äitiyspakkauksessa oleva nännivoide, koska nännit kutisee ja kuivuu jo nyt ihan hirveästi! Olen laittanut Bepanthenia, mutta ehkäpä seuraavaksi kokeilen ihan tuota nännivoidetta. Vatsan iho mulla ei kutise yhtään, mutta muut ihoalueet kyllä sitäkin enemmän! Tuntuu, että rasvaa kuluu ihan litroittain...
Mulla oli aikomus tehdä erikseen postaus myös kokoamastani isyyspakkauksesta, jonka annoin isänpäivänä miehelle. Itse ainakin etsin sitä tehdessäni vinkkejä netistä ja olisin voinut jakaa omat vinkkini, mutta mulla on taas vaihteeksi ongelmana ladata kuvia postaukseen ja sehän olisi ihan tylsä postaus ilman kuvia :D Joten jää nyt tämäkin postaus ilman kuvia mun lemppari äitiyspakkauksen vaatteista/tavaroista, höh... :/
maanantai 29. lokakuuta 2018
19. - 22. raskausviikko (18+0 - 21+6): rakenneultra!
Täällä elellään nyt tätä raskauden parasta aikaa :) Ei, en ole superenerginen ja siivoa asuntoa lattiasta kattoon joka viikko, mutta energiataso on aika lähellä normaalia. Parasta on kuitenkin se, että vatsa on alkanut vihdoin selvästi pyöristyä ja vauvan liikkeistä ei voi enää erehtyä: ne tunnen ihan selvästi <3 On vaan niin paras fiilis, kun pikkuinen siellä möyrii tai potkii. :) Viime viikon torstaina eli rv 21+2 mies tunsi ensimmäistä kertaa potkun vatsan läpi, kun pieni potkaisi suoraan miehen kämmeneen :D Liikkeiden tunteminen on siinäkin mielessä ihanaa, että aina kun niitä tuntee, tietää toisen olevan siellä edelleen ihan elossa ja hyvissä voimissa. :) Vielä en ole saanut paniikkia aikaiseksi jos en ole liikkeitä muutamaan tuntiin tuntenut, kun niitä kuitenkin yleensä tuntuu monta kertaa päivässä ja erityisesti silloin jos itse istun tai makaan pidempään paikoillani.
Yksi virstanpylväs on myös nyt ohitettu eli rakenneultra. Onneksi ultra oli heti aamusta niin ei tarvinnut koko päivää jännittää! Ultrauspaikka oli eri kuin viime kerralla (muuton takia), mutta oltiin kyllä tyytyväisiä kohteluun ja tiloihin :) Ensin käytiin taas äitiyskorttia läpi, ja täytyy kyllä todeta, että alkaa jo kyllästyttää käydä niitä samoja asioita läpi sadatta kertaa, kun ensin ne on käyty neuvolan terveydenhoitajalla läpi, sitten ultraavan kätilön kanssa, sitten neuvolalääkärin ja nyt taas uuden ultraavan kätilön kanssa. Ja vielä tällä viikolla on edessä uusi neuvolan terveydenhoitaja, joten taas saa käydä samat asiat läpi. Melkein tekisi mieli sanoa jo, että katsokaa sieltä kirjauksista, mutta ymmärrän kyllä, että haluavat kuulla oleellisimmat asiat suoraan minulta. No joka tapauksessa, äitiyskortin tietojen läpikäymisen jälkeen pääsin sitten ultrattavaksi ja kätilö kysyi heti haluammeko tietää sukupuolen. Oltiin jo etukäteen päätetty, että ehdottomasti halutaan ja kätilö sanoikin sitten, että "hyvä, minä sen tästä ihan heti jo näin. Teille on tulossa poika". <3 Meillä ei kummallakaan ollut vahvaa toivetta tai "fiilistä" sukupuolesta, joten kumpikin reagoi aika neutraalisti sukupuolitietoon. Tosin kyllä mies sitten seuraavana päivänä totesi, että on se jotenkin kiva saada poika noin-niinku-miehenä :D Ja mun isä oli myös selvästi innoissaan tästä tiedosta, koska hänellä itsellään on vain yksi lapsi eli minä eli tyttö, niin nyt saa sitten pojan lapsenlapsena ja sitä kautta kuulemma "kalakaverin" (ihan ku tytöt ei voisi kalastaa :D). Mun siskopuoli kommentoi tietoon pojasta "jee!!", hänellä itsellään on kaksi poikaa ja hän kertoi toivoneensa poikia, koska kokee, ettei "osaa olla" tyttöjen kanssa. Tässä sukupuolineutraalissa ajassakin paljastuu siis kaikenlaisia ympäristön ennakko-oletuksia sukupuoleen liittyen ;) Enkä ole itse yhtään sen parempi, sain nimittäin itseni kiinni ajattelemasta, että ehkä meidän lapsesta tulee vähän ujo, hiljainen, herkkä ja empaattinen ja että onkohan ne sitten hyviä piirteitä pojalle :D Ihan ku vain tytöt sais olla ujoja ja herkkiä!
Rakenneultrassa selvisi myös tietysti se tärkein eli kaikki näytti olevan hyvin ja rakenteet kehittyneet kuten pitää. Pikkumies oli kyllä löytänyt sen verran hyvän asennon ihan kohdun takaa, ettei halunnut millään liikkua toiseen asentoon, kun piti ottaa hänestä kuvia. Kätilö tökki ja heilutteli vatsan ulkopuolelta ja lopulta pyysi mua hyppimään tasajalkaa lattialla, jotta pikkuinen kääntyisi vähän, mutta ei. Hän halusi köllötellä rauhassa eikä välittänyt mitään ulkopuolelta tulevista yrityksistä vaikuttaa liikkeisiin tai asentoon :D Vaikutti kovin rauhalliselta tapaukselta, lähinnä ojenteli jalkojaan kuin venytellen makoisasti. Kädenkin laittoi vielä kasvojen eteen, ettei vaan nähdä ja saada kuvaa kasvoista. Kätilö totesi, että joudutte nyt sitten odottamaan synnytykseen ennen kuin näette minkä näköinen kaveri siellä kasvaa :D Hurjaa muuten, että nyt jo sain esitteen "Tervetuloa synnyttämään" ja imetyslappusia, kun itsestä tuntuu että siihenhän on vielä vaikka miten pitkä aika! :O Ehkä kirjoittelen synnytykseen liittyvistä ajatuksista sitten toisella kertaa, nyt se tosiaan tuntuu vielä melko kaukaiselta asialta...
Yksi virstanpylväs on myös nyt ohitettu eli rakenneultra. Onneksi ultra oli heti aamusta niin ei tarvinnut koko päivää jännittää! Ultrauspaikka oli eri kuin viime kerralla (muuton takia), mutta oltiin kyllä tyytyväisiä kohteluun ja tiloihin :) Ensin käytiin taas äitiyskorttia läpi, ja täytyy kyllä todeta, että alkaa jo kyllästyttää käydä niitä samoja asioita läpi sadatta kertaa, kun ensin ne on käyty neuvolan terveydenhoitajalla läpi, sitten ultraavan kätilön kanssa, sitten neuvolalääkärin ja nyt taas uuden ultraavan kätilön kanssa. Ja vielä tällä viikolla on edessä uusi neuvolan terveydenhoitaja, joten taas saa käydä samat asiat läpi. Melkein tekisi mieli sanoa jo, että katsokaa sieltä kirjauksista, mutta ymmärrän kyllä, että haluavat kuulla oleellisimmat asiat suoraan minulta. No joka tapauksessa, äitiyskortin tietojen läpikäymisen jälkeen pääsin sitten ultrattavaksi ja kätilö kysyi heti haluammeko tietää sukupuolen. Oltiin jo etukäteen päätetty, että ehdottomasti halutaan ja kätilö sanoikin sitten, että "hyvä, minä sen tästä ihan heti jo näin. Teille on tulossa poika". <3 Meillä ei kummallakaan ollut vahvaa toivetta tai "fiilistä" sukupuolesta, joten kumpikin reagoi aika neutraalisti sukupuolitietoon. Tosin kyllä mies sitten seuraavana päivänä totesi, että on se jotenkin kiva saada poika noin-niinku-miehenä :D Ja mun isä oli myös selvästi innoissaan tästä tiedosta, koska hänellä itsellään on vain yksi lapsi eli minä eli tyttö, niin nyt saa sitten pojan lapsenlapsena ja sitä kautta kuulemma "kalakaverin" (ihan ku tytöt ei voisi kalastaa :D). Mun siskopuoli kommentoi tietoon pojasta "jee!!", hänellä itsellään on kaksi poikaa ja hän kertoi toivoneensa poikia, koska kokee, ettei "osaa olla" tyttöjen kanssa. Tässä sukupuolineutraalissa ajassakin paljastuu siis kaikenlaisia ympäristön ennakko-oletuksia sukupuoleen liittyen ;) Enkä ole itse yhtään sen parempi, sain nimittäin itseni kiinni ajattelemasta, että ehkä meidän lapsesta tulee vähän ujo, hiljainen, herkkä ja empaattinen ja että onkohan ne sitten hyviä piirteitä pojalle :D Ihan ku vain tytöt sais olla ujoja ja herkkiä!
Rakenneultrassa selvisi myös tietysti se tärkein eli kaikki näytti olevan hyvin ja rakenteet kehittyneet kuten pitää. Pikkumies oli kyllä löytänyt sen verran hyvän asennon ihan kohdun takaa, ettei halunnut millään liikkua toiseen asentoon, kun piti ottaa hänestä kuvia. Kätilö tökki ja heilutteli vatsan ulkopuolelta ja lopulta pyysi mua hyppimään tasajalkaa lattialla, jotta pikkuinen kääntyisi vähän, mutta ei. Hän halusi köllötellä rauhassa eikä välittänyt mitään ulkopuolelta tulevista yrityksistä vaikuttaa liikkeisiin tai asentoon :D Vaikutti kovin rauhalliselta tapaukselta, lähinnä ojenteli jalkojaan kuin venytellen makoisasti. Kädenkin laittoi vielä kasvojen eteen, ettei vaan nähdä ja saada kuvaa kasvoista. Kätilö totesi, että joudutte nyt sitten odottamaan synnytykseen ennen kuin näette minkä näköinen kaveri siellä kasvaa :D Hurjaa muuten, että nyt jo sain esitteen "Tervetuloa synnyttämään" ja imetyslappusia, kun itsestä tuntuu että siihenhän on vielä vaikka miten pitkä aika! :O Ehkä kirjoittelen synnytykseen liittyvistä ajatuksista sitten toisella kertaa, nyt se tosiaan tuntuu vielä melko kaukaiselta asialta...
keskiviikko 3. lokakuuta 2018
17.-18. raskausviikko (16+0 - 17+6): matkustus raskaana ja ensimmäiset liikkeet
Täällä on juuri siirrytty raskausviikolle 19, joten nyt on hyvä tehdä pieni katsaus 17.-18. raskausviikkoon :) Oireetonta on edelleen eikä vatsa ole VIELÄKÄÄN kasvanut! Mä en jotenkin yhtään ollut osannut odottaa, että raskauden voi pitää täysin piilossa näin pitkään ja ettei itsekään huomaa vielä selkeää vatsan pyöristymistä. Tai no jos turvotus lasketaan, niin sitten näytän kyllä valaalta :D Mutta erityisesti aamuisin ennen aamupalaa ilman minkäänlaista vatsan turvotusta, ei raskausvatsaa saa näkymään edes hyvällä mielikuvituksella. Vain rinnat ovat kasvaneet ja vyötärö ehkä hieman leventynyt, mutta mitään ei vielä ole pullahtanut esille. Höh. Vatsan turvotusta on kyllä sitten senkin edestä, vaikka monilla kai alkaa tässä kohtaa turvotus jo hellittää. Mulla on ruoansulatusvaivat vasta alkaneet tässä 1-2 viikon sisällä, lähinnä ummetusta on usein, mikä lisää turvotusta ja joskus on jonkinlaista lievää närästystä. Syödessä tulee entistä herkemmin liian täysi olo, vaikka ei olisikaan syönyt paljon kerralla.
Huolimatta siitä, ettei vatsa kunnolla näy, niin ensimmäisiä pieniä liikkeitä olen alkanut tuntemaan :) Ei tietenkään mitään selkeitä potkuja, mutta sellaista jännää kuplimisen tunnetta alavatsalla. Näitä tuntuu erityisesti iltaisin, kun itse rauhoittuu makoilemaan sängyllä tai sohvalla. Pitkään luulin, että tuntemukset ovat vain suolikaasuja, mutta nyt niitä on sen verran usein ja samassa kohdassa, että luulen erottavani liikkeet muista kuplista :D Vauva kuulemma myös kuulee jo paremmin kohdun ulkopuolelta tulevia ääniä, ja joskus käy häntä sääliksi kun hoilotan mukana radiosta tulevia biisejä.... Mies on yrittänyt vähän jo jutella vauvalle, mutta kokee sen kyllä vielä hassuksi ja hankalaksi ja sanoo aina, ettei keksi mitään sanottavaa :D
17.-18. raskausviikon vaihteessa tehtiin miehen kanssa reissu Kroatiaan. Etukäteen jännitin lähinnä ruokapuolta, olen melko tarkasti noudattanut suomalaisia suosituksia liittyen raskausruokavalioon ja vältettäviin ruoka-aineisiin, joten hieman huoletti löydänkö varmasti Kroatiasta riittävästi turvallista syötävää. Pakkasin mukaan eväiksi mm. pähkinöitä, välipalapatukoita ja jopa pari mikropuuropussia varmuuden vuoksi. Mutta ihan turhaan! Tai no, ei nyt siinä mielessä ihan turhaan, että mukavasti oli sitten aina hätävaravälipala mukana, mutta ruoan turvallisuuden vuoksi ei olisi tarvinnut kantaa eväitä Suomesta asti mukaan. Erään ystävällisen ravintolatarjoilijan mukaan Kroatiassa on esimerkiksi laki, jonka mukaan kaikki (ravintolassa tarjottavat/myytävät) maitotuotteet on oltava pastoröityjä. Lisäksi juomavesi on niin puhdasta, että sitä on turvallista ulkomaalaisenkin juoda. Tämä jo hälvensi kovasti huolta ruoan turvallisuudesta ja loppujen lopuksi en kokenut lainkaan hankalaksi noudattaa raskausruokavaliota ulkomailla tai joutunut liikaa miettimään mitä voi syödä ja mitä ei. Veden ostin varmuuden vuoksi pullotettuna, mutta hampaat pesin ihan hanavedellä ja kerran taisin ravintolassakin juoda lasillisen hanavettä. Jäätelöä söin myös jälkiruoan sivussa, vaikka en irtojäätelöä katujen jäätelökioskeista ostanutkaan. Aamupalat, lounaat ja illalliset olivat useimmiten kiehuvan kuumia, joten niiden bakteereja en pelännyt. Raakoja vihanneksiakin söin esim. burgerin välissä enkä siitä sen isompaa huolta kantanut. Oikeastaan matkalla olisi voinut jopa unohtaa olevansa raskaana! Alkoholin välttäminen ei tuottanut mitään ongelmia, kun en muutenkaan sitä paljon käytä ja itse asiassa nautin siitä, ettei ollut aamulla extra-väsymystä muutaman viinilasillisen tähden. Muutoin kyllä väsytti, koska unet jäi syystä jos toisestakin reissussa aika vähiin... Siitä huolimatta matka irrotti ihanasti arjesta ja mukavaa oli :)
Huolimatta siitä, ettei vatsa kunnolla näy, niin ensimmäisiä pieniä liikkeitä olen alkanut tuntemaan :) Ei tietenkään mitään selkeitä potkuja, mutta sellaista jännää kuplimisen tunnetta alavatsalla. Näitä tuntuu erityisesti iltaisin, kun itse rauhoittuu makoilemaan sängyllä tai sohvalla. Pitkään luulin, että tuntemukset ovat vain suolikaasuja, mutta nyt niitä on sen verran usein ja samassa kohdassa, että luulen erottavani liikkeet muista kuplista :D Vauva kuulemma myös kuulee jo paremmin kohdun ulkopuolelta tulevia ääniä, ja joskus käy häntä sääliksi kun hoilotan mukana radiosta tulevia biisejä.... Mies on yrittänyt vähän jo jutella vauvalle, mutta kokee sen kyllä vielä hassuksi ja hankalaksi ja sanoo aina, ettei keksi mitään sanottavaa :D
17.-18. raskausviikon vaihteessa tehtiin miehen kanssa reissu Kroatiaan. Etukäteen jännitin lähinnä ruokapuolta, olen melko tarkasti noudattanut suomalaisia suosituksia liittyen raskausruokavalioon ja vältettäviin ruoka-aineisiin, joten hieman huoletti löydänkö varmasti Kroatiasta riittävästi turvallista syötävää. Pakkasin mukaan eväiksi mm. pähkinöitä, välipalapatukoita ja jopa pari mikropuuropussia varmuuden vuoksi. Mutta ihan turhaan! Tai no, ei nyt siinä mielessä ihan turhaan, että mukavasti oli sitten aina hätävaravälipala mukana, mutta ruoan turvallisuuden vuoksi ei olisi tarvinnut kantaa eväitä Suomesta asti mukaan. Erään ystävällisen ravintolatarjoilijan mukaan Kroatiassa on esimerkiksi laki, jonka mukaan kaikki (ravintolassa tarjottavat/myytävät) maitotuotteet on oltava pastoröityjä. Lisäksi juomavesi on niin puhdasta, että sitä on turvallista ulkomaalaisenkin juoda. Tämä jo hälvensi kovasti huolta ruoan turvallisuudesta ja loppujen lopuksi en kokenut lainkaan hankalaksi noudattaa raskausruokavaliota ulkomailla tai joutunut liikaa miettimään mitä voi syödä ja mitä ei. Veden ostin varmuuden vuoksi pullotettuna, mutta hampaat pesin ihan hanavedellä ja kerran taisin ravintolassakin juoda lasillisen hanavettä. Jäätelöä söin myös jälkiruoan sivussa, vaikka en irtojäätelöä katujen jäätelökioskeista ostanutkaan. Aamupalat, lounaat ja illalliset olivat useimmiten kiehuvan kuumia, joten niiden bakteereja en pelännyt. Raakoja vihanneksiakin söin esim. burgerin välissä enkä siitä sen isompaa huolta kantanut. Oikeastaan matkalla olisi voinut jopa unohtaa olevansa raskaana! Alkoholin välttäminen ei tuottanut mitään ongelmia, kun en muutenkaan sitä paljon käytä ja itse asiassa nautin siitä, ettei ollut aamulla extra-väsymystä muutaman viinilasillisen tähden. Muutoin kyllä väsytti, koska unet jäi syystä jos toisestakin reissussa aika vähiin... Siitä huolimatta matka irrotti ihanasti arjesta ja mukavaa oli :)
torstai 13. syyskuuta 2018
14.-16. raskausviikko (rv 13+0 - 15+6): oireettomuutta ja sokerirasitus
Ensi viikolla alkaisi jo 17. raskausviikko eli puoliväli häämöttää, hurjaa! Tämä toisen kolmanneksen alku on sujunut kaiken kaikkiaan melko oireettomasti, välillä voisi jopa unohtaa olevansa raskaana ellei vaatteet hieman kiristäisi. :D Ruokahalu ja ruokavaliokin on jo aika samanlainen kuin ennen raskautta, tietysti ilman pehmeitä juustoja ym. kiellettyä. Jos ei kiireessä ehdi syödä vaikka välipalaa, siitä ei enää seuraa sen kummempaa huonoa oloa. Kaksi lämmintä ateriaa on kuitenkin saatava päivässä tai muuten voi iskeä vähän heikko tai huono olo, ainakin jos välipalat on pieniä. Makeaa ei vieläkään tee kauheasti mieli, mutta en ole ollut kummoinen makean ystävä ennen raskauttakaan. Jos makeaa syön, mieluiten heti ruoan jälkeen jälkiruokana eikä missään nimessä tyhjään vatsaan. Samalla määrätkin pysyy kohtuullisena :)
Makeasta päästäänkin sitten sokerirasitukseen... Koska mulla on PCOS (monirakkulaiset munasarjat), jouduin menemään sokerirasitukseen varhennetusti eli jo ennen raskausviikkoa 16. Normaalisti se tehdään siis vasta rv 24-28 ellei ole ylipainoa, sukurasitetta diabetekseen tai PCOS. Etukäteen mua jännitti se edeltävä paasto (inhoan normaalistikin labroja edeltäviä paastoja ja nyt se olisi vielä pidempi) sekä kolmen verikokeen ottaminen, koska usein musta on ollut vaikea saada verikoetta ja on ronkittu neulalla kädestä toiseen ja takaisin. Syöminen piti lopettaa edellisenä iltana klo 20, ensimmäinen verikoe otettiin klo 7.40, sitten juotiin sokerilitku, tunnin päästä otettiin toinen verikoe ja siitä vielä tunnin kuluttua kolmas. Odotteluaikana ei saanut syödä, juoda eikä nukkua. Mua ensin huvitti tuo ohje siitä, ettei saa nukkua, kuka nyt nukkuisi jossain labran odotushuoneen tuolissa! Mutta voi että sen sokerilitkun juomisen jälkeen alkoi kyllä väsyttää niin paljon, että ymmärsin sittenkin miksi nukkuminen erikseen kiellettiin :D
Kun sokerirasitusta edeltävänä iltana klo 19.30 söin viimeisen kerran, mulla oli nälkä jo klo 21. Yöllä näin unta mm. nakkien ja paistettujen kananmunien syömisestä... Aamulla suu oli rutikuiva, onneksi ohjeiden mukaan sai juoda yhden lasillisen vettä. Tuntui oudolta lähteä kävelemään labralle syömättä mitään ja ensimmäisen verikokeen jälkeen ajattelin, etten ikinä kestä vielä kahta tuntia syömättä. Onneksi sai edes sen sokerilitkun! Mä ainakin join sen ihan janooni eikä se maistunut mitenkään erityisen pahalta, ihan kuin jotain tiivistemehua. Odotustilassa kaivoin kirjan esiin ja lueskelin, mutta se väsymys tosiaan iski niin hurjana, ettei luetusta meinannut jäädä mitään päähän. Sydänkin vähän tykytteli, mitä mulla tapahtuu aina jos syön sokeria tyhjään vatsaan tai normaalia enemmän kerralla. Huomasin olevani myös aika levoton. Nälätti, janotti ja väsytti, mutta juuri näille tarpeille ei siis voinut tehdä mitään. Tunnin kuluttua ja toisen verikokeen jälkeen olo kuitenkin normalisoitui enkä tuntenut edes nälkää enää. Toinen odottelutunti meni huomattavasti nopeammin ja kolmaskin verikoe saatiin otettua ilman erityistä tökkimistä ja etsimistä. Pois lähtiessä söin heti banaanin, vaikka toisaalta tuntui, että voisi olla syömättä vaikka koko päivän, nälän tunne oli jo kokonaan hävinnyt.
Kaiken kaikkeaan sokerirasitus ei ollut mitenkään paha, vaikka siitä välillä kuulee kauhutarinoita. Eniten jännitin tuloksia, olin jotenkin ihan varma, että mulle se raskausdiabetes-diagnoosi tulisi, kun reagoin yleensä niin voimakkaasti sokeriin. Mutta tänään neuvolasta sitten soitettiin ja kerrottiin, että arvot olivat normaalit eli ei raskausajan diabetesta :) Voin siis tehdä viimeisistä omenoista viikonloppuna kaura-omenapaistoksen jälkkäriksi, nam!
Makeasta päästäänkin sitten sokerirasitukseen... Koska mulla on PCOS (monirakkulaiset munasarjat), jouduin menemään sokerirasitukseen varhennetusti eli jo ennen raskausviikkoa 16. Normaalisti se tehdään siis vasta rv 24-28 ellei ole ylipainoa, sukurasitetta diabetekseen tai PCOS. Etukäteen mua jännitti se edeltävä paasto (inhoan normaalistikin labroja edeltäviä paastoja ja nyt se olisi vielä pidempi) sekä kolmen verikokeen ottaminen, koska usein musta on ollut vaikea saada verikoetta ja on ronkittu neulalla kädestä toiseen ja takaisin. Syöminen piti lopettaa edellisenä iltana klo 20, ensimmäinen verikoe otettiin klo 7.40, sitten juotiin sokerilitku, tunnin päästä otettiin toinen verikoe ja siitä vielä tunnin kuluttua kolmas. Odotteluaikana ei saanut syödä, juoda eikä nukkua. Mua ensin huvitti tuo ohje siitä, ettei saa nukkua, kuka nyt nukkuisi jossain labran odotushuoneen tuolissa! Mutta voi että sen sokerilitkun juomisen jälkeen alkoi kyllä väsyttää niin paljon, että ymmärsin sittenkin miksi nukkuminen erikseen kiellettiin :D
Kun sokerirasitusta edeltävänä iltana klo 19.30 söin viimeisen kerran, mulla oli nälkä jo klo 21. Yöllä näin unta mm. nakkien ja paistettujen kananmunien syömisestä... Aamulla suu oli rutikuiva, onneksi ohjeiden mukaan sai juoda yhden lasillisen vettä. Tuntui oudolta lähteä kävelemään labralle syömättä mitään ja ensimmäisen verikokeen jälkeen ajattelin, etten ikinä kestä vielä kahta tuntia syömättä. Onneksi sai edes sen sokerilitkun! Mä ainakin join sen ihan janooni eikä se maistunut mitenkään erityisen pahalta, ihan kuin jotain tiivistemehua. Odotustilassa kaivoin kirjan esiin ja lueskelin, mutta se väsymys tosiaan iski niin hurjana, ettei luetusta meinannut jäädä mitään päähän. Sydänkin vähän tykytteli, mitä mulla tapahtuu aina jos syön sokeria tyhjään vatsaan tai normaalia enemmän kerralla. Huomasin olevani myös aika levoton. Nälätti, janotti ja väsytti, mutta juuri näille tarpeille ei siis voinut tehdä mitään. Tunnin kuluttua ja toisen verikokeen jälkeen olo kuitenkin normalisoitui enkä tuntenut edes nälkää enää. Toinen odottelutunti meni huomattavasti nopeammin ja kolmaskin verikoe saatiin otettua ilman erityistä tökkimistä ja etsimistä. Pois lähtiessä söin heti banaanin, vaikka toisaalta tuntui, että voisi olla syömättä vaikka koko päivän, nälän tunne oli jo kokonaan hävinnyt.
Kaiken kaikkeaan sokerirasitus ei ollut mitenkään paha, vaikka siitä välillä kuulee kauhutarinoita. Eniten jännitin tuloksia, olin jotenkin ihan varma, että mulle se raskausdiabetes-diagnoosi tulisi, kun reagoin yleensä niin voimakkaasti sokeriin. Mutta tänään neuvolasta sitten soitettiin ja kerrottiin, että arvot olivat normaalit eli ei raskausajan diabetesta :) Voin siis tehdä viimeisistä omenoista viikonloppuna kaura-omenapaistoksen jälkkäriksi, nam!
maanantai 27. elokuuta 2018
13. raskausviikko (rv12+0 - 12+6): äityisvaatteita ja raskauskiloja
Ultrassa laskettu aika aikaistui yhdellä päivällä ja päivitin sen puhelimen raskaussovellukseen, jolloin raskausviikotkin siirtyvät yhdellä päivällä eteenpäin. Lasken nyt sitten sen mukaan eli jo huomenna alkaa 14. raskausviikko :)
13. raskausviikko on mennyt aika samoin kuin 12. raskausviikko eli aivastelua, tukkoista nenää ja joskus iltaisin lievää kuvotusta. Kiitos muuten vinkeistä tuohon tukkoiseen nenään, mulla oli siinä pari hyvää yötä niin en saanut raahattua itseäni apteekkiin, mutta ehkä tällä viikolla voisin käydä katselemassa mitä tarttuisi mukaan :) Aiemmin hain jo apteekista raskausarpien ehkäisyyn tarkoitetun rasvan ja aloitin sen käytön pari päivää sitten. Tosin sitä pitäisi laittaa kahdesti päivässä ja mulle on jo työn ja tuskan takana muistaa ja viitsiä laittaa kerran päivässä :D Iho tuntuu kyllä muutenkin melko kuivalta, joten yritän nyt terästäytyä muutenkin rasvauksessa. Mulla on lievästi atooppinen iho ja se tuntuu jonkin verran pahentuneen raskauden aikana. Toisaalta on tullut myös enemmän finnejä, mikä on hassu yhdistelmä, että iho on samaan aikaan kuiva, mutta kuitenkin sillä tavalla rasvainen, että finnejä pukkaa. Erityisesti päänahka on kuivunut ja ensimmäistä kertaa ikinä korvan takanakin on ihottumaa :O Yleensä ihottumaa on nimittäin vain kämmenissä ja joskus säärissä. En ole vielä keksinyt, mikä tuote olisi hyvä tuohon päänahkan kuivuuteen, mutta ehkä sitäkin voi kysyä samalla apteekista.
Vatsaa turvottaa edelleen etenkin iltaisin, joten on vaikea sanoa, mikä on vauvamahaa, mikä turvotusta ja mikä lihomista. Mutta kyllä mun mielestä tällä viikolla on ollut huomattavissa jotain pientä alavatsan pyöristymistä, mikä ei tunnu vain turvotukselta. Äitiysfarkut mulla on jo käytössä, koska kaikki omat normihousut on korkeavyötäröisiä ja tuntuivat jo tuon turvotuksen kanssa ikäviltä. Legginssejä käytän muutenkin melko paljon, joten ne on myös olleet hyvät. Eilen ostin yhdet äitiyslegginssit ja sellaisen neuleen, joka sopii myös imetykseen, mutta oli muutenkin kivan näköinen eli voi käyttää kyllä ihan perusneuleena myöhemminkin :) Lisäksi olen ostanut yhdet normaalia isompaa kokoa olevat legginssit jos pienempi koko alkaa kiristää. Jo ennen raskautta olinkin ostanut paljon löysiä paitoja ja tunikoita, joten niillä pärjää aika pitkälle :)
En tiedä yhtään olenko lihonut ja miten paljon jo tämän ensimmäisen raskauskolmanneksen aikana, koska en ole käynyt vaa'alla kuin neuvolan ensikäynnin yhteydessä. Mutta ensi viikolla on neuvola ja punnitus, joten sitten se selviää (voi kamala! :D). Etukäteen olin ajatellut, etten ota raskauskiloista stressiä vaan otan ilolla vastaan kaiken raskauden tuoman, kun kerran ylipäätään tulin raskaaksi. Ja toki olenkin kiitollinen siitä, että lopulta tärppäsi aika kevyillä hoidolla ja nopeasti ja otan kaikki oireet mieluummin kuin lapsettomuuden. MUTTA. En mä silti ole välttynyt stressaamasta pienistä asioista, kuten kiloista. Tai oikeastaan mua ei haittaa niinkään se miten paljon niitä kiloja kertyy raskauden aikana vaan mua häiritsee miten paljon niitä kertyi ENNEN raskautta. Ehkä jo kirjoitinkin, että en ole ikinä elämässäni painanut niin paljon kuin neuvolan ekassa punnituksessa! En halua syyttää pelkkää lääkitystä, jota ennen raskautta käytin, mutta kyllä sillä varmasti oli osuutta asiaan. En nimittäin lihonut lainkaan sinä vuonna, kun kärsin ylikunnosta ja kivusta, joka esti liikkumisen enkä myöskään ensimmäisen puolen vuoden aikana, jolloin kärsin vaikeasta unettomuudesta. Tällöinkään en nimittäin juurikaan jaksanut harrastaa liikuntaa tai katsoa tarkkaan mitä söin. Kiloja alkoi kertyä vasta, kun unettomuus ei puolessa vuodessa tuntunut hellittävän ja aloitin pienen annoksen mielialalääkettä nukahtamisen tueksi. Se pieni annos kuitenkin väsytti liikaa ja olin päivälläkin zombi, jolloin annosta piti nostaa. Ehdin syödä tuota isompaa annosta n. 8kk ja sinä aikana paino nousi n. 7kg. Sattumaa? Voi toki olla, mutta kyllä mun lääkäri- ja sairaanhoitajaystävät kovasti mua valistivat siitä, että kyseinen lääke vaikuttaa aineenvaihduntaan ja vaikka söisi tasan saman verran kuin ennen, paino voi nousta. Joten NE kilot mua ahdistaa. Kun lähtöpaino on jo iso siihen verrattuna mitä yleensä painan, niin ei haluaisi hirveästi kerätä vielä lisää kiloja raskauden aikana. Mutta enpä mä silti ole viitsinyt ruveta syömisiä sen enempää rajoittamaan vaan syön kun on nälkä ja pääosin terveellistä peruskotiruokaa. Onneksi nykyään maistuu jo salaatitkin eikä vain hampurilaiset! :D
13. raskausviikko on mennyt aika samoin kuin 12. raskausviikko eli aivastelua, tukkoista nenää ja joskus iltaisin lievää kuvotusta. Kiitos muuten vinkeistä tuohon tukkoiseen nenään, mulla oli siinä pari hyvää yötä niin en saanut raahattua itseäni apteekkiin, mutta ehkä tällä viikolla voisin käydä katselemassa mitä tarttuisi mukaan :) Aiemmin hain jo apteekista raskausarpien ehkäisyyn tarkoitetun rasvan ja aloitin sen käytön pari päivää sitten. Tosin sitä pitäisi laittaa kahdesti päivässä ja mulle on jo työn ja tuskan takana muistaa ja viitsiä laittaa kerran päivässä :D Iho tuntuu kyllä muutenkin melko kuivalta, joten yritän nyt terästäytyä muutenkin rasvauksessa. Mulla on lievästi atooppinen iho ja se tuntuu jonkin verran pahentuneen raskauden aikana. Toisaalta on tullut myös enemmän finnejä, mikä on hassu yhdistelmä, että iho on samaan aikaan kuiva, mutta kuitenkin sillä tavalla rasvainen, että finnejä pukkaa. Erityisesti päänahka on kuivunut ja ensimmäistä kertaa ikinä korvan takanakin on ihottumaa :O Yleensä ihottumaa on nimittäin vain kämmenissä ja joskus säärissä. En ole vielä keksinyt, mikä tuote olisi hyvä tuohon päänahkan kuivuuteen, mutta ehkä sitäkin voi kysyä samalla apteekista.
Vatsaa turvottaa edelleen etenkin iltaisin, joten on vaikea sanoa, mikä on vauvamahaa, mikä turvotusta ja mikä lihomista. Mutta kyllä mun mielestä tällä viikolla on ollut huomattavissa jotain pientä alavatsan pyöristymistä, mikä ei tunnu vain turvotukselta. Äitiysfarkut mulla on jo käytössä, koska kaikki omat normihousut on korkeavyötäröisiä ja tuntuivat jo tuon turvotuksen kanssa ikäviltä. Legginssejä käytän muutenkin melko paljon, joten ne on myös olleet hyvät. Eilen ostin yhdet äitiyslegginssit ja sellaisen neuleen, joka sopii myös imetykseen, mutta oli muutenkin kivan näköinen eli voi käyttää kyllä ihan perusneuleena myöhemminkin :) Lisäksi olen ostanut yhdet normaalia isompaa kokoa olevat legginssit jos pienempi koko alkaa kiristää. Jo ennen raskautta olinkin ostanut paljon löysiä paitoja ja tunikoita, joten niillä pärjää aika pitkälle :)
En tiedä yhtään olenko lihonut ja miten paljon jo tämän ensimmäisen raskauskolmanneksen aikana, koska en ole käynyt vaa'alla kuin neuvolan ensikäynnin yhteydessä. Mutta ensi viikolla on neuvola ja punnitus, joten sitten se selviää (voi kamala! :D). Etukäteen olin ajatellut, etten ota raskauskiloista stressiä vaan otan ilolla vastaan kaiken raskauden tuoman, kun kerran ylipäätään tulin raskaaksi. Ja toki olenkin kiitollinen siitä, että lopulta tärppäsi aika kevyillä hoidolla ja nopeasti ja otan kaikki oireet mieluummin kuin lapsettomuuden. MUTTA. En mä silti ole välttynyt stressaamasta pienistä asioista, kuten kiloista. Tai oikeastaan mua ei haittaa niinkään se miten paljon niitä kiloja kertyy raskauden aikana vaan mua häiritsee miten paljon niitä kertyi ENNEN raskautta. Ehkä jo kirjoitinkin, että en ole ikinä elämässäni painanut niin paljon kuin neuvolan ekassa punnituksessa! En halua syyttää pelkkää lääkitystä, jota ennen raskautta käytin, mutta kyllä sillä varmasti oli osuutta asiaan. En nimittäin lihonut lainkaan sinä vuonna, kun kärsin ylikunnosta ja kivusta, joka esti liikkumisen enkä myöskään ensimmäisen puolen vuoden aikana, jolloin kärsin vaikeasta unettomuudesta. Tällöinkään en nimittäin juurikaan jaksanut harrastaa liikuntaa tai katsoa tarkkaan mitä söin. Kiloja alkoi kertyä vasta, kun unettomuus ei puolessa vuodessa tuntunut hellittävän ja aloitin pienen annoksen mielialalääkettä nukahtamisen tueksi. Se pieni annos kuitenkin väsytti liikaa ja olin päivälläkin zombi, jolloin annosta piti nostaa. Ehdin syödä tuota isompaa annosta n. 8kk ja sinä aikana paino nousi n. 7kg. Sattumaa? Voi toki olla, mutta kyllä mun lääkäri- ja sairaanhoitajaystävät kovasti mua valistivat siitä, että kyseinen lääke vaikuttaa aineenvaihduntaan ja vaikka söisi tasan saman verran kuin ennen, paino voi nousta. Joten NE kilot mua ahdistaa. Kun lähtöpaino on jo iso siihen verrattuna mitä yleensä painan, niin ei haluaisi hirveästi kerätä vielä lisää kiloja raskauden aikana. Mutta enpä mä silti ole viitsinyt ruveta syömisiä sen enempää rajoittamaan vaan syön kun on nälkä ja pääosin terveellistä peruskotiruokaa. Onneksi nykyään maistuu jo salaatitkin eikä vain hampurilaiset! :D
torstai 23. elokuuta 2018
12. raskausviikko (11+0-11+6) ja alkuraskauden ultra
Pahoinvointi on entisestään helpottanut, nykyään sitä on lähinnä iltaisin eikä edes joka ilta. Jes! Väsymystä on ollut 12. raskausviikolla ihan tuntuvasti ja töiden jälkeen menen usein lepäämään 1-2 tunniksi, sitten jaksan pari tuntia tehdä jotain (tai sitten en) ja sitten alkaakin houkuttaa jo yöunille meno. Mutta oon oikeastaan nauttinutkin tuosta väsymyksen tunteesta, koska on vielä tuoreessa muistissa miltä tuntui olla jatkuvasti ylikierroksilla ja uneton ja se oli kyllä tuhat kertaa hirveämpää kuin tämä jatkuva väsymys ja haukottelu. Mielelläni nyt lepään, haukottelen ja nukun :)
Viimeisen viikon aikana nenän tukkoisuus on yllättänyt ärsyttävyydellään, joskus nenä on niin tukossa, että tulee ihan sen takia valvottua pari tuntia keskellä yötä. Päivisin tukkoisuus ei ole häiritsevää, lähinnä vain aivastelen sen 20 kertaa päivässä :D Mutta sitten nukkumaan mennessä se tukkoisuus alkaa eikä niistäminen auta mitään. Nenäsumutteita en ole vielä testannut, niitähän ei monia saisi raskaana käyttääkään ja mulla on myös pelko, että ne alkaa pidemmässä käytössä ylläpitää tukkoisuutta eli jää ikään kuin "koukkuun". Sain kyllä hyviä vinkkejä suihkeista, jotka on turvallisia raskaudenkin aikana, joten ehkä sitten kokeilen jotain sellaista jos tukkoisuus ei helpota. Periaatteessa niin pieni oire ja silti niin ärsyttävä :O En tiedä oliko sattumaa, mutta kaksi edellistä yötä sujui vähän paremmin kun nostin hieman sängyn yläpäätä eli en makaa ihan vaakasuorassa vaan pää on hivenen korkeammalla kuin jalat. Saakohan muuten enää ollenkaan maata vatsallaan? Se ei tunnu vielä mitenkään huonolta, mutta jostain luin, että vatsa- ja selkämakuut pitäisi jättää pois 12. viikon jälkeen. Joogaohjaajan kanssakin jo juttelin kun haluaisin käydä mahdollisimman pitkälle yin yogassa, jossa olen käynyt säännöllisesti viimeiset 1,5 vuotta ja hän sanoi juuri tuosta selkämakuusta, että välillä voi kääntyä kyljelleen jos ollaan pitkään selällään tehtävissä asanoissa. Mutta en kyllä vielä ajatellut alkaa sitä selkämakuuta rajoittamaan, ei siellä nyt kuitenkaan koko tuntia selällään maata! Vatsallaan siellä ei juuri maatakaan.
Kun nuo ensimmäiset 12. viikkoa eli ensimmäinen kolmannes oli vihdoin taputeltu, niin koittikin neuvolan tarjoama ensimmäinen ultra :) Kyllä sitä taas jännitti, edellisestä ultrasta tuntui olevan ikuisuus! Mutta turhaan jännitin, kaikki oli vauvalla edelleen hyvin, mitta vastasi hyvin raskausviikkoja ja sydän löi yli 160 lyöntiä minuutissa. :) Yllätyin miten pitkään saatiin ihailla vauvaa ja katsella eri kuvakulmista. <3 Ensin hän siellä rauhassa vaan köllötteli, mutta jossain vaiheessa alkoi kova jumppaaminen ja esitteli kaikki raajansa :D Lopuksi kätilö ultrasi vielä vatsalihaksetkin ja erkauman, alkavat kuulemma tutkia enemmän tätä vatsalihaserkauma-asiaa kun ei ole edes suomalaisia normeja vielä niin pyrkivät sellaiset luomaan. Mulla erkauma taisi olla vähän alle 2cm. Niskaturvotus oli n. 1mm eli ihan normaalin rajoissa. Nyt sitten vaan odotellaan vielä kirjettä kotiin siitä onko seulonnassa löytynyt mitään poikkeavaa, kun niskaturvotusta on verrattu verikokeiden tuloksiin.
Viimeisen viikon aikana nenän tukkoisuus on yllättänyt ärsyttävyydellään, joskus nenä on niin tukossa, että tulee ihan sen takia valvottua pari tuntia keskellä yötä. Päivisin tukkoisuus ei ole häiritsevää, lähinnä vain aivastelen sen 20 kertaa päivässä :D Mutta sitten nukkumaan mennessä se tukkoisuus alkaa eikä niistäminen auta mitään. Nenäsumutteita en ole vielä testannut, niitähän ei monia saisi raskaana käyttääkään ja mulla on myös pelko, että ne alkaa pidemmässä käytössä ylläpitää tukkoisuutta eli jää ikään kuin "koukkuun". Sain kyllä hyviä vinkkejä suihkeista, jotka on turvallisia raskaudenkin aikana, joten ehkä sitten kokeilen jotain sellaista jos tukkoisuus ei helpota. Periaatteessa niin pieni oire ja silti niin ärsyttävä :O En tiedä oliko sattumaa, mutta kaksi edellistä yötä sujui vähän paremmin kun nostin hieman sängyn yläpäätä eli en makaa ihan vaakasuorassa vaan pää on hivenen korkeammalla kuin jalat. Saakohan muuten enää ollenkaan maata vatsallaan? Se ei tunnu vielä mitenkään huonolta, mutta jostain luin, että vatsa- ja selkämakuut pitäisi jättää pois 12. viikon jälkeen. Joogaohjaajan kanssakin jo juttelin kun haluaisin käydä mahdollisimman pitkälle yin yogassa, jossa olen käynyt säännöllisesti viimeiset 1,5 vuotta ja hän sanoi juuri tuosta selkämakuusta, että välillä voi kääntyä kyljelleen jos ollaan pitkään selällään tehtävissä asanoissa. Mutta en kyllä vielä ajatellut alkaa sitä selkämakuuta rajoittamaan, ei siellä nyt kuitenkaan koko tuntia selällään maata! Vatsallaan siellä ei juuri maatakaan.
Kun nuo ensimmäiset 12. viikkoa eli ensimmäinen kolmannes oli vihdoin taputeltu, niin koittikin neuvolan tarjoama ensimmäinen ultra :) Kyllä sitä taas jännitti, edellisestä ultrasta tuntui olevan ikuisuus! Mutta turhaan jännitin, kaikki oli vauvalla edelleen hyvin, mitta vastasi hyvin raskausviikkoja ja sydän löi yli 160 lyöntiä minuutissa. :) Yllätyin miten pitkään saatiin ihailla vauvaa ja katsella eri kuvakulmista. <3 Ensin hän siellä rauhassa vaan köllötteli, mutta jossain vaiheessa alkoi kova jumppaaminen ja esitteli kaikki raajansa :D Lopuksi kätilö ultrasi vielä vatsalihaksetkin ja erkauman, alkavat kuulemma tutkia enemmän tätä vatsalihaserkauma-asiaa kun ei ole edes suomalaisia normeja vielä niin pyrkivät sellaiset luomaan. Mulla erkauma taisi olla vähän alle 2cm. Niskaturvotus oli n. 1mm eli ihan normaalin rajoissa. Nyt sitten vaan odotellaan vielä kirjettä kotiin siitä onko seulonnassa löytynyt mitään poikkeavaa, kun niskaturvotusta on verrattu verikokeiden tuloksiin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)