Piinapäivien oireilut

Nyt on dpo10 ja piinapäivät pahimmillaan :D Monet raskautta yrittäneet taitaa tietää mitä nämä piinapäivät tarkoittaa ja kuinka piinaa se voi olla, kun pitää vain odottaa ja odottaa ja odottaa. On lähes jatkuvasti tietoinen oman kehon "oireista" ja muutoksista, mutta ei tiedä ovatko ne PMS-oireita vai alkaneen raskauden aiheuttamia muutoksia. Google laulaa näinä päivinä ja joka kuukausi sitä eksyy niille tasan samoille sivuille ja keskustelupalstoille, joissa jaetaan kokemuksia alkuraskauden oireista. Itsekin tietää, että eihän siinä ole mitään järkeä, mutta koko tää vauva-asia tuntuu ainakin mulla olevan enemmän tunne- kuin järkiasia. Vaikka muutoin pidänkin itseäni melko järki-ihmisenä niin tässä ei kyllä järjen ääni paljon paina :D No, joka tapauksessa, ajattelin tähän postaukseen nyt kerätä tämän kierron ovulaation jälkeiset "oireet", jotta voi sitten mielenkiinnolla seurata onko sama oirekirjo joka kuukausi vai vaihteleeko eri kierrot paljonkin toisistaan. Alla siis oireet tähän asti (dpo= days past ovulation):

Dpo 1-3 alavatsan kuplimista, rintojen arkuutta (tätä on joka kierrossa)
Dpo 4 rintojen arkuutta
Dpo 5 rintojen arkuutta, liikutusherkkyyttä, seesteinen mieliala
Dpo 6: heräsin klo 5.50 pirteänä ja energisenä; tunsin selkeitä vihlaisua/menkkajuilintaa päivällä muutaman minuutin ajan; fetajuustoa en voinut syödä koska se maistui aivan sinihomejuustolle (:D) (siskoni ei maistanut fetassa mitään erikoista); mieliala hyvä; rintojen arkuutta
Dpo 7 heräsin klo 3.30 vessaan ja valvoin sen jälkeen pirteänä noin tunnin ennen kuin torkahdin vielä hetkeksi; tunsin kipeitä vihlaisuja kohdun seudulla pitkin päivää, mutta erityisen paljon salitreenin aikana; mieliala oli melko seesteinen; rintojen arkuutta
Dpo 8: rintojen arkuutta, vähän kuumia aaltoja. Mieliala hyvä ja seesteinen.
Dpo 9: aamulla olo oli energinen ja hyvä, ei turvottanut eikä väsyttänyt yhtään. Rinnat eivät olleet aamulla arat, mutta iltaa kohti arkuus palasi. Junassa tuli hieman huono olo, mikä ei ole mulle tyypillistä. Illalla oli jonkin verran menkkapolttoja, mutta ei kovin pahoja.
Dpo 10: aamulla rinnat eivät olleet lainkaan arat, päivällä arkuus palasi hetkeksi ja taas katosi. Ei turvotusta yhtään. Aamulla hikoilutti ja oli ”kuumia aaltoja”. Ilmeisesti kehon estrogeeni- ja progesteronitasot ovat romahtaneet ja ruumiinlämpö laskenut aiheuttaen nämä kuuma aallot ja siten ennakoivat menkkojen tuloa. Tästä johtuen pettymystä ja alakuloisuutta. 

Kaiken kaikkiaan aika selkeiltä menkkoja edeltäviltä oireilta nämä nyt siis näyttävät. Menkkapoltot ovat ainoat, joita mulla ei yleensä ole kuin vasta ensimmäisenä vuotopäivänä, mutta ei niitä nytkään ole häiritsevän paljon ollut. Nuo kuumat aallot vahviten viittaa siihen, että menkat sieltä on alkamassa muutaman päivän kuluttua, koska kuumat aallot usein liittyvät alhaiseen estrogeenin ja juuri ennen menkkoja estrogeenin ja progesteronin tasot laskevat. Samoin rintojen arkuuden vähentyminen viittaa siihen, että keltarauhanen on surkastunut eli hedelmöittymistä ei ole tapahtunut. Joillakin ilmeisesti rintojen arkuus saattaa liittyä nimenomaan hormoonitasoja laskuun muiden pms-oireiden kanssa, mutta mulla rinnat tulevat kipeäksi heti ovulaation jälkeen kun keltarauhanen muodostuu ja tässä kierrossa näköjään helpottuu keltarauhasen alkaessa surkastua. 

Negakierron puolesta puhuu myös se, ettei mulla ole ollut mitään yleisiä alkuraskauden oireita, kuten palelua, metallinmakua suussa tai väsymystä. En ole ravannut vessassa, mieliala ei ole heitellyt, kahvi on maistunut hyvin ja ruokahalukin ollut normaali. Valkovuotoa ei myöskään ole eikä minkäänlaista kiinnittymisvuotoa ole esiintynyt. Tässä ei siis oikein voi huijatakaan itseään.Toki oli odotettavissakin, ettei ensimmäisestä ovulatorisesta kierrosta tärppää, mutta ainahan sitä silti pettyy. Toisaalta mieli myös korjaa itse itseään ja pian huomaa löytävänsä monia asioita, joiden vuoksi on hyvä, että juuri tässä kierrossa EI tärpännyt. Silti pettymys ja alakulo ovat väistämättömiä. Olen huomannut, että mitä enemmän annan niiden kaikkien tunteiden tulla, sitä nopeammin mieli lähtee myös hakemaan lohduttavia ajatuksia.

Toivottavasti muilla lasta toivovilla on parempi onni tässä kierrossa <3

Kuplintaa

Täällä on todelliset piinapäivät pian alkamassa, sillä nyt on dpo 5 (=days past ovulation). Jos hedelmöittyminen olisi tapahtunut, pitäisi hedelmöittyneen munasolun olla vasta saavuttanut kohtuontelon, mutta se ei olisi vielä kiinnittynyt kohdun limakalvoon eli vielä ei ole mahdollista olla mitään raskausoireita. Siinä mielessä siis kovin tylsiä päiviä nämä muutamat ovulaation jälkeiset päivät. Ja tiedetään, eihän sen jälkeenkään pysty erottamaan raskausoireita PMS-oireista, mutta aina voi yrittää :D

Vaikkei raskausoireita voikaan vielä olla, niin perinteisiä ovulaation jälkeisiä tuntemuksia kyllä löytyy senkin edestä. Mulla kipeytyy nykyään rinnat tosi aroiksi jo heti ovulaatiota seuraavasta päivästä alkaen ja ovat arat ensimmäiseen vuotopäivään saakka. Kaksi viikkoa siis irvistellään jos hölkkää, hyppii tai makaa vatsallaan, ihanaa... Mutta sitten toinen vähän oudompi tuntemus on alkanut myös vaivata muutamana päivänä ovulaatiosta: alavatsan "kuplinta". Vaikea selittää tarkasti millaista se siis on, mutta tuntuu kuin alavatsa "kuplisi", ihan kuin siellä menisi jotakin ilmakuplia, mutta mitään ilmavaivoja tai välttämättä turvotustakaan ei ole. Se tuntuu tosi jännältä enkä ole löytänyt tietoa, että olisi mikään yleinen PMS-oire. Kuplimistunne saattaa hyvin olla peräisin suolistosta, mutta en ymmärrä miksi sitä esiintyy aina samaan aikaan kiertoa. Jos joku muukin kärsii tästä "kuplimisesta" tai tietää mitä tarkoitan, niin kommentoi ja ilmoittaudu please, mä haluan tietää etten ole ainoa! 

Mielelläni tässä piinapäivien ratoksi lukisin millaisia ovulaation jälkeisiä tuntemuksia ja oireita ihmisillä on normaaleissa negakierroissa ja toisaalta millaisia on ollut plussakierroissa ? :) Ovatko eronneet mitenkään toisistaan vai olleet ihan täysin samanlaisia? Netti on pullollaan kertomuksia myös siitä miten naiset ovat tunteneet kiinnittymisen, oletko itse tuntenut sen jotenkin vai onko ollut ihan "oireeton"? :)

Ovulaatiotestien tulkintaa

Viime torstaina lääkäri siis veikkasi, että lauantaina ovulaatiotesti olisi jo positiivinen. No, ei se ollut. Käytän halvempia ovulaatiotestejä, joihin pitäisi piirtyä kontrolliviivan kanssa tasavahvuinen tai tummempi viiva, jotta testin voisi tulkita positiiviseksi. Kallimmat digitaaliset ovulaatiotestit on siitä parempia, että niissä ei tarvitse tihrustella, vertailla ja arpoa viivojen vahvuuksien kanssa vaan niihin tulee vilkkuva hymynaama hedelmällisten päivien merkiksi ja pysyvä hymynaama kun ovulaatio on ovella. Lauantaina viivatesti oli kuitenkin niin selkeän negatiivinen, ettei tarvinnut sen kummemmin tihrustaa.

Sunnuntaina tein taas testin kädet täristen (ole positiivinen, ole positiivinen, ole positiivinen….) ja lopulta siihen piirtyi kuin piirtyikin kaksi viivaa! Toinen viiva ei ollut ihan yhtä tumma kuin kontrolliviiva eli se ei ollut täysin positiivinen, mutta huomattavan vahva viiva siihen kumminkin tuli. Tulkitsin, että ovis olisi tuloillaan ja viimeistään seuraavana päivänä testi olisi ehkä jo positiivinen. Onneksi oltiin juuri heiluteltu peittoja samana aamuna, samoin edellisenä. Tein sunnuntaina illalla vielä toisen erimerkkisen testin ja siihen ilmestyi kaksi hyvin haaleaa viivaa, siis myös kontrolliviiva oli tosi haalea, mutta viivat olivat yhtä paksut. Nämä taisi olla niitä halvimpia ovistestejä, joten sen näköjään huomaa laadussa, kun kontrolliviivakin on aika hailura. Eli jäi hieman epäselväksi oliko se nyt sitten plussa vai ei..? Ajateltiin, että heilutellaan peittoja nyt sitten vielä illallakin varmuuden vuoksi jos aamun siittiöt eivät ole riittävän pitkäikäisiä ja sinnikkäitä (koska ovulaatiohan tapahtuu vasta 12-48 h positiivisesta ovistestistä). Voin rehellisesti sanoa, että oli yksi nautinnolisemmista seksikerroista vähään aikaan, joten ei se lapsentekoseksi ainakaan aina ole mitään tylsää pakkopullaa. :D Luulen, että ovulaatioon vaikuttavat hormonit ovat osaltaan vaikuttamassa,koska onhan se lisääntymisen kannalta järkevää, että nainen haluaa seksiä ja nauttii siitä juuri silloin kun on hedelmällisemmillään. Jottei asiat kuitenkaan sujuisi liian hyvin, niin ongelmaksi muodostui se, että vaikka mieskin selvästi nautti, oli siemensyöksyn saaminen todella vaikeaa, kun seksiä on nyt ollut niin usein ja tämäkin oli jo toinen kerta saman päivän sisällä. Parikymppisenä kaksi kertaa päivässä ei ollut määrä eikä mikään, mutta yli kolmikymppiselle tekee näköjään jo vähän tiukkaa :D Toki myös paineet siitä, että nyt testi on plussa ja nyt on pakko, voi olla osana vaikuttamassa tässä. Todettiin sitten jossain kohtaa, että nautitaan niin kauan kun hyvältä tuntuu ja ei ole välttämättömyys mennä loppuun asti jos on liikaa paineita, kun onhan siellä ne aamun veijarit ovulaatiota odottamassa. :)

Vasemmalla ylhäällä sunnuntaiaamun tikku (kp20),  vieressä sunnuntai-ilta ja alla maanantai (kp21)

Tänään tein sitten vielä samaisen hailuraviiva-ovulaatiotestin ja nyt testiviiva oli kontrollia heikompi, joten tulkitsen nyt sitten sen eilisillan testin positiiviseksi :) Onneksi ei olla pelkkien testien varassa vaan menen perjantaina vielä verikokeeseen, jolla varmistetaan, että ovulaatio on todella tapahtunut. Tänään on ainakin ollut aikamoiset vatsakivut ja vihlontaa munasarjoissa, joten voi hyvinkin olla, että munarakkula on puhjennut tänään. Tästä ne piinapäivät sitten alkaa... :D

Lapsettoman jännitysnäytelmä eli ultra nro 2

Tänään oli 2. Letrozol-kierron toinen ultra ja kp17. Edellinen ultra oli viikko sitten ja silloin ei selkeää johtofollikkelia erottunut, mutta tänään oli tarkoitus vielä varmistaa josko lääkevaste vain tulisi hieman myöhässä. Olin onneksi saanut aamuajan, joten ei tarvinnut koko päivää jännittää. En tosin ottanut huomioon aamuruuhkaa ja lopulta olin lähellä myöhästyä, minua huudettiin jo sisään juuri kun astuin aulan ovista sisälle. Kiireessä juoksin vastaanottohuoneeseen ja minua oli vastassa taas uusi lääkäri ja uusi hoitaja. Lääkäri taisi olla kuudes eri lääkäri, jonka luona olen käynyt tämän muutaman kuukauden aikana ja hoitaja jo ties kuinka mones. No siinä sitten nopeasti pyydettiin ottamaan housut pois ja käymään tutkimuspöydälle. Yhtä nopeasti lääkäri totesi, että virtsarakko on sen verran täynnä, että voisin käydä ensin vessassa :D Siispä housut takaisin jalkaan ja sukkasiltaan käytävälle, josta löytyi ensimmäinen vessa. Sen jälkeen takaisin vastaanottohuoneeseen ja uudestaan housut pois. Vessareissun jälkeen näkyvyys oli kuulemma parempi ja lääkärin työ helpompaa. No oli se itsellekin mukavampi olla sorkittavana rakko tyhjänä kuin täynnä.:D

Lääkäri ultraili kaikessa rauhassa, paineli jotain nappuloita koneesta, tulosti jotakin. Ei sanonut mitään. Katselin kattoon ja odotin. Lopulta hän kysyi hoitajalta voisiko hoitaja pyytää paikalle toisen lääkärin. Tässä vaiheessa omassa mielessä risteili sata kysymystä: onko siellä hyviä follikkeita vai ei yhtään follikkelia? Mihin toista lääkäriä tarvitaan? Onko siellä jotain vaarallista? Onko mulla joku syöpä? Tai kysta? Miksi se ei sano mitään? Tuntui, että odotettiin toista lääkäriä ikuisuus, vaikka ei siinä varmaan oikeasti mennyt minuuttia kauempaa. Paikalle tullut lääkäri oli se sama lääkäri yksityiseltä puolelta, joka diagnosoi mulla PCOS:n ja teki lähetteen lapsettomuushoitoihin. Huokaisin helpotuksesta, kun hän tuli paikalle, koska tiesin kokemuksesta, että hän on selkeä, suora ja kokenut. Hän katseli hetken ultrataulua, pyysi ensimmäistä lääkäriä kohdistamaan kuvaa johonkin, sanoi ”hmm joo, 13 kertaa 14. Ja tuossa takana toinen, hmm, 16. Joo. Näytäpä toinen munasarja”. Sitten hän katsoi minua ja sanoi ”Oikein hyvältä näyttää. Tästä tulee hyvä kierto. Pitkä kierto, mutta hyvä kierto." Mikä helpotus. Ilo ja helpotus. Vihdoin! Vihdoin hyvin uutisia! Vihdoin mulla on hyvä kierto! Vihdoin jotain tapahtuu!

Ultrauksen jälkeen lääkäri ohjeisti jatkamaan ovulaatiotestien tekemistä, joiden pitäisi hänen arvionsa mukaan muuttua positiiviseksi 2-3 päivän kuluessa. Jos näin ei tapahdu, sitten pitää olla yhteydessä heihin. Lisäksi minun pitää mennä reilun viikon kuluttua verikokeeseen, jolla varmistetaan vielä ovulaation tapahtuminen. Minulle soitetaan jos arvo on ”huono”, mutta muussa tapauksessa voin jatkaa tämän lääkkeen käyttämistä tällä annoksella noin puoli vuotta. Tämä toinen lääkäri vielä korosti kahteen kertaan, että myös kohdun limakalvo oli oikein ”kaunis” ja siihen olisi kuulemma ”ihanteellista jonkun tarttua kiinni”. Tuntui niin hyvältä saada pitkästä aikaa hyviä uutisia, etten oikein osannut sanoa yhtään mitään, hymyillä vain kuin vähä-älyinen :D 

Näyttäisi siis siltä, että Letrozol 5mg/päivä toimii! Olin jo ihan varautunut piikityshoitoihin, mutta niitä ei ehkä sitten tarvitakaan. On vaikea kuvailla tätä fiilistä, se on täynnä helpotusta, innostusta, toivoa ja epäuskoakin. Tuntuu niin uskomattomalta, että mä oikeasti ovuloin. Että se todennäköisesti tapahtuu. Että me voidaan oikeasti yrittää tulla raskaaksi! Helpotus oli varmaan se päällimmäinen tunne ja niitä helpotuksen kyyneleitä pyyhin bussipysäkillä odottaessani bussia kotiin. Hyvä, etten siellä käynnillä purskahtanut itkuun helpotuksesta, hymyilin vain ja kun lopulta sain sanoja suustani, kiittelin ja toivotin ylipirteät hyvät päivänjatkot takaisin. Varmaan ne näki, että nyt meni tuolla naisella viikonloppusuunnitelmat uusiksi :D Onneksi mies oli etäpäivällä ja pääsin heti kertomaan myös hänelle hyvät uutiset. Myös äidilleni laitoin viestiä, joka vastasi itkevänsä ilosta ja siinä sitten kumpikin itkettiin ja naurettiin puhelin kädessä. :D Kyllä sitä voi pienestä ihminen tulla iloiseksi!

Operaatio ovulaation metsästys ja sykeseuranta

No niin, nyt se on alkanut. Ovulaation metsästys. Metsästysaseena käytetään ovulaatiotikkuja eli LH-tasoa mittaavia pissimistikkuja. Lääkärin ohjeen mukaan aloitin ovulaatiotestit eilen ja yllätys yllätys, sekä eilinen että tämän päivän testi oli negatiivinen. OmaKannassakin lukee ”potilas aloittaa varmuuden vuoksi ovulaatiotestit”, joten kyllähän siitä jo voi päätellä, ettei ovulaatiota ole odotettavissa. Ainakaan ennen torstaita, jolloin on ultra ja joka on kiertopäivä 17. Nyt on siis kp15 ja en ole tietääkseni ikinä ovuloinut ennen kp20 jos silloinkaan. Joten ei yllätä nuo negatiiviset testit. Toiveita kuitenkin herättävät kaikenlaiset ovulaatio-oireet, kuten ihmeelliset jomotukset ja kivistykset munasarjoissa ja selkeä muutos limanerityksessä. Ovulaation metsästäjät tietää, että egg white on se mitä toivotaan ja nyt sitä egg whitea kyllä on ihan selkeästi ollut jo kaksi päivää. Monilla egg white (siis kananmunan valkuaista muistuttava lima) alkaa jo 5 päivää ennen ovulaatiota tai ovulaatiotestin plussaa, joten tässä toiveikkaana ajattelen, josko mullakin ovulaatio olisi tulossa viiden päivän kuluttua. Että ehkä viiden päivän kuluttua ovistestiin ilmestyisi kaksi tummaa viivaa. Ehkä? Sillä jos ei, se tietää lääkityksen vaihtumista ja se taas tarkoittaa hyvin todennäköisesti sitä, että pitää opetella piikittämään itseään. Ja pitää olla enemmän rahaa. Nythän olen päässyt tosi halvalla, kun nämä ovulaatiolääkkeet maksoivat vain 7,80e paketti ja niistä riittää useammaksi kuukaudeksi. Ultratkin maksavat vain peruspolimaksun eli n. 37e. Mutta piikkien kanssa täytyy sitten varautua vähän isompiin apteekkilaskuihin. Olen jo miestä etukäteen varoittanut, että se saa sitten tuikata piikit mun vatsanahkaan, en varmasti itse pysty :D

Tässä ovulaation metsästyksen ohessa on alkanut huolettaa hieman taas vaihteeksi tuo uniasiakin. Ja sehän ei tiedä hyvää, että huolehtii, se vaan heikentää unta entisestään. Mutta minkäs teet, kun nyt yhtäkkiä olen kaksi edellistä yötä nukkunut tosi levottomasti ja huonosti. Ja vielä lomalla! Olen tässä viime kuukausien aikana todennut, että työteko on mulle tässä kohtaa vaan hyväksi, saa mielekästä tekemistä, väsyy sopivasti ja murehtii vähemmän. :D Silloin se unikin tulee helpommin. Siis yleensä, ei tietenkään silloin jos töissä on ihan hirveän kiirettä tai epätavallisen raskasta. Mutta nyt siis olen jo kuudetta päivää vapailla ja vain yhden yön nukkunut kuin unelma, muut yöt olleet enemmän tai vähemmän rauhattomia. Olen kuitenkin nukkunut, siitä olen kiitollinen <3 

Vaikka yöt on olleet levottomia, ei olo ole onneksi muuten kovin heikko, kuten joskus levottomien öiden jälkeen. Syke on kuitenkin tavallista korkeampi ja siitä tietää, ettei keho ihan voimissaankaan ole. Aamutoimissa syke pompahti 122:een ja lenkillä muutamat hölkkäaskeleet (no okei, ehkä vähän innoistuin ja oli useampi kuin muutama, mutta ei silti paljoa) saivat sykkeen nousemaan 172:een. Ihan hurjia lukuja. Normaalisti jos vain istuskelen tai makaan, on syke siinä 60-65 (oikein rentoutuneena 50), mutta nyt jatkuvasti 70-90. Äsken kun kiukuttelin tälle tietokoneelle, syke oli melkein 100. Niin mulla on siis aktiivisuusranneke, jossa on jatkuva sykemittaus jos ihmettelette mistä mä sykkeet noin tarkasti tiedän. Yleensä niitä ei tule tsekattua kuin treenin jälkeen, mutta nykyään on tullut tavaksi katsoa hetki heräämisen jälkeen missä sykkeet pomppii ja normiyön jälkeen normiaamuna korkein syke on 85-98 siinä puuhastellessa. Eli tuo 122 ei ole normaali mulle. Ja kävelylenkillä mun normaali syke on 90-130, yleensä keskisyke jotain 114,  mutta nyt tänään syke pomppi jatkuvasti 130:n paikkeilla, vaikka suurimmaksi osaksi vain kävelin. Tiedän, ettei tee hyvää sykkeitä näin kytätä, varsinkaan jos on huolestuneisuuteen taipuvainen henkilö, mutta minkäs teet kun on niin pirun kiinnostunut ihmiskehon ja mielen toiminnasta :D Liiallisen tarkkailun ja huolehtimisen takia olen heittänyt mittarit useamman kerran kaapin perukoille, mutta aina ne jossain vaiheessa löytää tiensä takaisin ranteeseen, kun tekee mieli ihan vaan vähän katsoa mitä ne nyt näyttää. 

Lohdullista kyllä, en taida olla ainoa mittarin kyttääjä, vaan erilaisia mittareita ja rannekkeita tuntuu löytyvän jo ihan kaikenlaisilta ihmisiltä sohvaperunoista aktiiviliikkujiin. Unen mittauskin lisääntyy ja tarkentuu jatkuvasti, en oikein tiedä näin unettomuuden kokeneena, onko se kovin hyvä juttu. Sittenhän se on ihan hienoa jos jokailtainen tissuttelija havahtuu huomaamaan, että alkoholi heikentää merkittävästi unenlaatua, jättää tissuttelun yhteen iltaan viikossa, nukkuu paremmin ja jaksaa paremmin, niin hyvä homma. Mutta jos suorittamiseen taipuvainen aktiiviliikkuja löytää mittarin avulla yhä enemmän kehittämiskohteita ja sääntöjä elämäänsä ja alkaa suorittaa nukkumistakin, niin se ei ehkä vie kuin syvemmälle suorittamisen suohon ja pitkällä aikavälillä uupumiseen. Siksi mäkin käytän mittaria vain silloin tällöin, koska tunnistan suorittajaluonteen ja huolestumistaipumuksen itsessäni enkä halua niitä ehdoin tahdoin enempää ruokkia. Parhaimmillaan mittari on kuitenkin auttanut oman itsen kuuntelussa ja rauhoittanut silloin, kun on nukkunut määrällisesti vähän, mutta mittarin mukaan hyvälaatuista unta. Hyvä renki, huono isäntä? :) 

Ja niin blogin valtasivat lapsettomuushoidot

Edellistä unettomuustekstiä kirjoittaessani pohdin, että elämä on taas heittänyt eteen aiheen, josta riittäisi kirjotettavaa. Aiheen nimeltä lapsettomuushoidot. Meidän lapsettomuushoitomme alkoivat  vasta tänä vuonna, mutta olen jo lukenut satoja blogitekstejä aiheesta ja selvästi tiedon ja vertaistuen tarve on suuri. Toisaalta niin se oli unettomuudenkin kohdalla, ehkä ihmisellä on vastoinkäymisissä luonnostaan tarve liittyä muihin, hakea tukea ja tuntea, ettei ole yksin. Tai sitten tämä tarve on vain minulla... Tuntuu kuitenkin toivoa antavalta lukea tekstejä siitä, kuinka rankkojenkin lapsettomuushoitojen jälkeen on vihdoin saatu ne kaksi viivaa tikkuun ja siitä 9 kuukauden päästä pieni uusi elämä syliin asti. Muiden onnistumiset tuovat hirveästi toivoa ja toisaalta nekin blogit, jotka eivät pääty lapsen syntymään tuovat uskoa siihen, että lopullisestakin lapsettomuudesta voi selvitä. Koska rakastan kirjoittamista ja saan sen avulla ajatukset järjestykseen, tuntui luonnollisesta alkaa kirjoittaa myös tästä osasta elämääni. Ehkä tekstit voivat tuoda jollekin samassa tilanteessa kulkevalle toivoa tai vertaistukea ja samalla olen osaltani tuomassa esiin sitä miten yleistä on hakea ja saada apua niinkin luonnolliselta tuntuvaan asiaan kuin lapsen saaminen (huom. saaminen, ei hankkiminen). Minun käsitykseni mukaan jopa joka viides suomalainen pari kärsii lapsettomuudesta. Se ei ole ihan pieni määrä ihmisiä. 

Me olemme siinä mielessä onnekkaita, että asiat ovat edenneet todella nopeasti. Emme olleet vielä jättäneet edes ehkäisyä pois, kun menin vuotohäiriöiden vuoksi yksityiselle gynekologille viime syksynä ja hän sanoi heti suoraan, että jos haluamme lapsia, tulemme tarvitsemaan lapsettomuushoitoja. Piste. Minulla todettiin  monirakkulaiset munasarjat oireyhtymä (PCOS), joka näkyi selvästi ultratutkimuksesta ja myös veriarvot sopivat hyvin kuvaan. Munasarjoissani on siis paljon pieniä rakkuloita, joista yksikään ei kehity niin isoksi, että se lopulta irtoaisi ja tapahtuisi ovulaatio. Kuukautiset tulivat tämän vuoksi todella harvoin, vain 2-5 kertaa vuodessa. Vuotohäiritöitä oli tutkittu jo aiemmin terveyskeskuksessa kahdesti, mutta syyksi oli todettu vain stressi ja liiallinen liikunta. Nämäkin asiat selvästi vaikuttivat kuukautiskiertoon, sillä kuukautiset tulivat aina tiheämpään jos olin paljon lomalla, mutta taustalla vaikutti kuitenkin myös tämä PCOS. Koska kuukautiset tulivat niin harvoin, gynekologi oli valmis tekemään lähetteen lapsettomuushoitoihin heti. Halusimme kuitenkin sulatella tietoa hetken ja yrittää luomuna, mutta parin kuukauden päästä päädyimme siihen, että olisi parempi aloittaa hoidot heti, vaikkei raskautumisella ollutkaan kiire. Lähetteen teosta ei kulunut kuin 1-2 viikkoa, kun meille soitettin ja tarjottiin ensiaikaa jo parin viikon päähän. Emme pystyneet ottamaan kyseistä ensiaikaa vastaan vaan valitsimme seuraavan vaihtoehdon, joka oli noin kuukauden päässä. Joka tapauksessa asia eteni siis hyvin nopeasti ja tästä olen kiitollinen, sillä tiedän, että monet joutuvat yrittämään vuoden ilman hoitoja ennen kuin saavat lähetteen ja jonot ensikäynneille voivat olla pitkät. Olen siis tietoinen siitä, että minun on helpompi suhtautua hoitoihin rauhallisesti ja kiireettömästi kun olen saanut apua heti. Toivon sydämestäni, että jokainen lasta yrittävä saisi tutkimukset ja avun heti kun sitä haluavat, sillä asiaan liittyy huolta, odotusta ja murhetta muutenkin ihan tarpeeksi <3

Blogin oikeassa reunassa näkyy mitkä tutkimukset ja hoidot meille on jo tehty. Mitään muuta vikaa ei ole löytynyt kuin tuo minun monirakkulaisuuteni ja sitä hoidetaan nyt Letrozol-lääkkeellä, joka on alunperin rintasyöpään kehitetty lääke. Letrozolia otetaan kiertopäivinä 3.-7. ja se laskee kehon estrogeenitasoja, johon aivolisäkkeen toivotaan reagoivan erittämällä munarakkuloita kypsyttävää hormonia (FSH) ja tätä kautta kasvattavan johtavan munarakkulan, joka irtoaisi eli tapahtuisi ovulaatio. Näin olen ainakin itse ymmärtänyt lääkkeen toimintaperiaatteen, olen pahoillani jos tieto on väärää. Joka tapauksessa tarkoitus on saada aikaiseksi ovulaatio. Lääkevaste tarkistetaan kiertopäivänä 10.-12. ultraäänitutkimuksella. Ensimmäisessä kierrossa lääkevastetta ei ollut, joten annosta nostettiin tähän kiertoon. Kävin ultraäänitutkimuksessa tällä viikolla ja siellä näkyi hyvin kasvanut kohdun limakalvo, mutta ei vielä selkeää johtofollikkelia. Munarakkulat olivat kuitenkin selvästi isompia ja limakalvo paksumpi kuin edellisessä kierrossa, mikä on hyvä asia :) Menen ensi viikolla uudestaan ultraan, sillä lääkäri arveli, että vaste voi vain tulla hieman hitaasti, kun luonnollinen kiertoni on niin pitkä. Hän antoi ohjeeksi tehdä ovulaatiotestejä ja soittaa jos ne muuttuvan positiiviseksi jo ennen seuraavaa ultraa. Tänään pitäisi oikeastaan tehdä jo ensimmäinen testi, mutta mökkeilyn vuoksi aloitan testit vasta huomenna. Olisi kyllä niin siistiä saada ihan ensimmäinen ovulaatioplussa, sekin olisi jo juhlan paikka!

Rentouttavaa pääsiäistä ja aurinkoisia ajatuksia! <3

Unettomuus ei ole ikuista

Niin sitä on yhtäkkiä vierähtänyt puoli vuotta viimeisestä blogitekstistä. Puolessa vuodessa on ehditty kunnolla sopeutua uuteen asuinpaikkaan ja unettomuuskin alkaa olla aika lailla voitettu. Tottakai edelleen olen herkkä reagoimaan stressiin ja jännitykseen yöunen häiriöille, mutta unettomuus ei enää ole jatkuvaa tai normaalielämää merkittävästi häiritsevää. Se on yksi syy, miksi halusin kirjoittaa tämän tekstin: haluan kertoa, että unettomuudesta VOI SELVITÄ. Eikä ainoastaan selvitä, vaan unettomuudesta voi myös oppia ja siitä voi jopa olla kiitollinen. Kyllä, luit oikein, olla kiitollinen. Ei silloin, kun unettomuus vaivaa (ei todellakaan!) vaan myöhemmin. Kun se kaikki on ohi, kun taas nukut ja kun voit katsoa kaikkea kokemaasi levänneenä ja erilaisesta perspektiivistä. Uskon, että jokaisella unettomalla on oma tarinansa ja omat syynsä unettomuuden taustalla. Yhtä lailla jokaisella unettomalla on myös oma polkunsa pois unettomuudesta. Vaikka tässä kerron omaa polkuani, älä lue sitä ohjeena, neuvona tai sääntönä. Älä vaadi itseäsi tekemään juuri niin kuin minä tai toipumaan unettomuudesta samaa tahtia. Toivon, että luet kertomuksen mieluummin eräänä selviytymistarinana ja toivoa tuovana kertomuksena. Haluan, että uskot voivasi vielä nukkua ja olla ystävä unettomuutesi kanssa. Koska minäkin voin, sinäkin voit <3 Jos et itse kärsi unettomuudesta, ehkä tarina voi auttaa sinua ymmärtämään sitä ystävää, työtoveria tai puolisoa, joka siitä kärsii.

Unettomuus on mielestäni salakavala kaveri, sillä se tulee usein pikkuhiljaa. Ensin se tulee vieraaksi aamuyön tunteina silloin tällöin, sitten se tulee vähän useammin, viipyy vähän pidempään, on taas hetken poissa ja palaa uudestaan. Yhtäkkiä se voikin ilmestyä myös illalla, jo nukkumaan mennessä ja kadota keskiyöllä, mutta tulla taas esiin aamuyöllä. Siinä ei välttämättä tunnu olevan mitään järkeä. Miksi en nuku? Miksi muut nukkuvat ja minä en? Mitä tein väärin? Miten jaksan huomenna jos en nuku? Unettomuus tuottaa mieleen monia kysymyksiä. Usein kysymykset ovat sellaisia, jotka tuovat mieleen huolta, pelkoa, häpeää ja ahdistusta. Ja mikä ruokkiikaan unettomuutta paremmin kuin huolet ja ahdistus. Unettomuus on myös siitä kiero vieras, että luulisi väsymyksen pitävän unettomuuden loitolla, mutta ei. Mitä väsyneempi, sitä vaikeampi voi olla nukahtaa. Pienten lasten vanhemmat tietävät, että yliväsyneitä lapsia on vaikea saada nukahtamaan. Väsyneenä aivot nimittäin huolehtivat, stressaavat ja ahdistuvat herkemmin, sydän voi hakata ja kortisolitaso nousee. Koko keho käy kierroksilla. Ja tämä kaikki vie unen yhä kauemmas. Väsyt yhä enemmän, kierrokset kehossa kovenevat ja uni karkaa taas kauemmas. Kierre on valmis.

Unettomuudesta kärsivillä on usein taipumus pyrkiä hallitsemaan asioita ja toimimaan oikein. Unta ei kuitenkaan voi hallita. Unta ei voi optimoida ja suorittaa. Unettomuudesta kärsivä saattaa etsiä kaikenlaisia ohjeita ja neuvoja, kokeilla niitä yksi toisensa jälkeen, pettyä ja ahdistua, kun ne eivät toimi. Netti on pullollaan erilaisia ohjeita ja unen tärkeydestä uutisoidaan lähes joka viikko. On hienoa, että ihmisiä kehotetaan pitämään huolta itsestään ja ottamaan aikaa unelle, mutta unettomuudesta kärsivälle nämä kaikki unen tärkeyttä korostavat tekstit ja ohjeet ovat omiaan lisäämään ahdistusta ja pelkoa. Ja sitä kautta vaikeuttamaan nukkumista. Hyvin harvoin unettomuuden taustalla on jokin yksittäinen asia, kuten liian korkea lämpötila makuuhuoneessa tai vääränlainen iltapala. Yleensä unettomuuden taustalla on monia toisiinsa vaikuttavia tekijöitä ja unettomuus on kehittynyt pikkuhiljaa. Pääosin on kuitenkin niin, että ihminen ei nuku jos aivot tulkitsevat, että on pysyttävä hereillä jonkin mahdollisen uhan vuoksi. Tämä mekanismi on kehittynyt suojelemaan ihmistä ja valvomaan tai nukkumaan kevyesti epävarmoissa ja vaarallisissa olosuhteissa, jotta vaarat eivät pääse yllättämään kesken unien. Yleensä unettomuudesta kärsivän keho voi olla erityisen herkkä reagoimaan mahdollisiin uhkiin. Uneton on se ihminen, joka entisaikoina olisi laitettu kipinävahtiin. Nykyaikana uhka voi olla mikä tahansa huoli, elämänmuutos, itselle sopimaton elämänrytmi, parisuhdekriisi, stressaava työ jne.  Uneton ei siis ole turha, vääränlainen ja heikko ihminen. Uneton on usein herkkä ja tarkasti havainnoiva, hän saattaa helposti huomata tunnelmia, muiden ihmisten tunteita ja sanomattomia asioita. Aivot voivat olla jatkuvasti virittyneet havainnoimaan ympäristöä ja niitä voi olla vaikea saa off-asentoon, lepäämään ja nukkumaan. Unettomuus tuokin esiin tärkeän kysymyksen: mikä saa juuri minut rentoutumaan, nauttimaan ja keskittymään hetkeen? Mikä saa oloni turvalliseksi ja hyväksi? Onko arjessani riittävästi lepohetkiä, hetkiä jolloin vain olen tai jolloin olen täysin rentoutunut? Vai onko arki jatkuvaa menemistä, vuorovaikutusta, tekemistä, ongelmanratkaisua ja suorittamista?

Kuten olen jo aiemmin kirjoittanut, minun kohdallani unettomuus otti kunnolla vallan siinä vaiheessa, kun olin kärsinyt mm. ylikunnon aiheuttamista epämääräisistä kivuista ja niihin liittyvistä huolista vuoden ajan.Vaikka kehoni oli fyysisesti saanut lepoa kipujen vuoksi, pää oli tuonna vuonna täynnä huolia ja murheita, kun kivun syy ei ollut selvillä eikä päässyt harrastamaan liikuntaa (voit lukea tästä lisää tekstistä "Miten selvisin ylikunnosta?") Ei ihme, että aivot olivat lopulta sellaisessa hälytystilassa, etten nukkunut ollenkaan. Kesti pitkään ennen kuin keho ja mieli rauhoittuivat ja uskoivat, ettei ole mitään hätää. Että on turvallista nukkua. Uskon, että tähän meni niin pitkään juuri sen vuoksi, että unettomuus itsessään nostaa kehon stressitasoa, jolloin nukkuminen vaikeutuu entisestään. Tarvitsin pidemmän sairausloman, jolloin keskityin vain rauhoittumiseen ja palautumiseen. Tämän jälkeenkin tarvitsin pitkään osa-aikatyötä, jotta kehon kierrokset rauhoittuivat. Unettomuuden vuoksi liikunta jatkui edelleen pelkkänä kävelynä ja joogana hyvin pitkään. Vieläkin liikun pääosin kevyesti ja raskaamman treenin teen maksimissaan kahdesti viikossa, yleensä vain kerran. Ja pikkuhiljaa keho on alkanut rauhoittua ja nukkua.

Mielen rauhoittumiseen ja unettomuuden väistymiseen on mennyt aikaa yli vuosi. Vuoden aikana olen kokeillut vaikka minkälaista muutosta ja kikkakolmosta nukkumisen tueksi, myös erilaisia lääkkeitä. Aluksi mikään lääke ei auttanut, koska mikään lääke ei voinut poistaa huolia eikä laskea kehon kierroksia välittömästi. Kun elämä ja mieli rauhoittuivat, myös lääkkeistä pystyi saamaan lisäapua. Ja tässä tarkoitan pientä annosta mielialalääkettä, en varsinaisia unilääkkeitä, jotka pitkään käytettynä voivat vain pahentaa unettomuutta. Jos vaikeassa unettomuudessa kuitenkin turvaudut lääkkeeseen, älä syyllistä siitä itseäsi ja huolehdi asiasta, vaan ota lääke rauhallisin mielin ja luota siihen, että vielä jonain päivänä nukut ilman lääkettä. Usein myös selviät päivästäsi, vaikka olisit nukkunut vähän. Luota kehoosi ja mieleesi, se on tehty selviytymään ja korjaamaan itse itseään. Sitä ei tarvitse kontrolloida ja ohjailla, vain kuunnella.

Jos kärsit unettomuudesta, älä odota ratkaisua ja muutosta heti. Anna itsellesi aikaa. Vaikka unettomuus huolettaa, yritä pysyä rauhallisena. Neuvojen ja ohjeiden sijaan voit tunnustella mikä tuntuu juuri sinusta hyvältä, juuri nyt. Mitä vähemmän ajatuksissa vilisee sanoisi ”pitäisi”, ”täytyisi”, ”nyt kuuluu tehdä näin”, sen parempi. Mitä myötätuntoisemmin suhtaudut itseesi ja uneesi, sen paremmin kehosi rauhoittuu ja kutsuu unta. Kun nukut huonosti, ole extrakiltti itsellesi ja tee vain välttämättömin.

Niin ja se kiitollisuus. Miksi olen kiitollinen niin hirveälle peikolle kuin unettomuus? Unettomuudelle, joka saa sydämen hakkaamaan, vie hetkeksi työkyvyn kokonaan, saa päivät ja yöt tuntumaan pitkiltä ja sumuisilta, pysäyttää arjen ja huolettaa?  Omalla kohdallani unettomuus auttoi minua pysähtymään. Unettomuus auttoi kohtaamaan kaikki hankalatkin tunteet ja käsittelemään ne. Unettomuus auttoi kysymään ja etsimään vastausta kysymykseen, mikä tekee juuri minut onnelliseksi. Mitä juuri minä toivon elämältä, mikä tuntuu juuri minusta hyvältä? Unettomuus auttoi myös hyväksymään, että olen riittävä juuri tällaisena kuin olen. Olen riittävä ja arvokas myös silloin kun olen väsynyt ja kiukkuinen. Aina ei tarvitse olla energinen ja tehokas ollakseen arvokas. Unettomuus auttoi hyväksymään oman inhimillisyyden. Nykyään olen kiitollisempi ihan tavallisista päivistä, pienistä asioista. En syyllistä tai vaadi itseltäni kohtuuttomasti. Ja jos nukun huonosti, tiedän, että parempi yö tulee vielä. Se tulee aina.

Kauniita unia! <3

p.s. Huomasit ehkä, että blogiin on ilmestynyt tähän asti läpikäydyt lapsettomuustutkimukset ja -hoidot. Kirjoittelen aiheesta lisää myöhemmin :)